Mun pyörä!

Sain polkupyörän vihdoin ostettua, kun lähistön toisella International Housella järjestettiin vanhojen pyörien myynti. Halukkaita oli enemmän kun pyöriä, joten valintaa varten suoritettiin arvonja, jonka perusteella jokainen sai järjestyksessä etsiä jäljelläolevista haluamansa. Hintaa oli pakollinen veron tapainen maksu mukaanlukien 4 000 jeniä, ja pyörä luvataan ostaa takaisin 2 000 jenillä (jos se on kunnossa, olettaisin), joten hinnaksi tulee hyväkuntoisen näköiselle ajopelille n. 13 euroa. Malli on vähän outo suomalaiseen makuun, ja satulaa piti heti nostaa niin korkealle kun pystyy, mutta ainakin omalla kohdalla on lopputulos hyvä. Pyörä tulee lyhentämään jokapäiväistä koulumatkaa ainakin 2x 15min, mutta mäen päälle en sitä ala raahaamaan. Voi sitten mäen alla olevalle Kawauchin kampukselle saavuttua miettiä, jaksaako alkaa kipuamaan vai ottaako bussin, jolla nousu maksaa 150 jeniä (~1e).

Maanantai meni vielä kävellen, kun aamulla herättyäni selvittelin vähän lisää papereita (sopimus vuokran automaattiveloitukselle tililtä) ja lähdin japanin kielen orientaatioon ja tasokokeeseen. En enää ollut kovin yllättynyt, kun ennen koetta piti täyttää paperi, käydä näyttämässä sitä kolmelle eri tiskille (jonottaen ahtaassa käytävässä varmaan sadan muun japania vaihtelevasti osaavan opiskelijan kanssa), ja vastaanottaa taas pino lappuja joiden täyttämisestä taas saa ajanvietettä jatkossa. Itse testi vaikutti aluksi helpolta, mutta tasokoe kun oli, piti tietenkin myös helpoimpia asioita testata. Lopun luetunymmärtämisessä olisi sitten minulle ollut sopivampi vastata vaihtoehto "en ymmärrä". Kanjit oli siinä varsin suuressa osassa, ja myös erillinen kanjitesti ei auennut juuri lainkaan, kun tuttuja kuvamerkkejä sattui vain pari.

Testin jälkeen kävin tällä kertaa Kawauchin ruokalassa syömässä, minkä jälkeen kapusin hiljalleen Aobayamalle seuraavaa japanin kielen orientaatiota varten. Tällä kertaa meininki oli aikalailla vapaampaa, ja nimikin piti kirjoittaa vain ovella olevaan läsnäololistaan ja haluamansa kurssin kohdalle ilmoittautumispapereihin. Käyn luultavasti japanin kielikurssit lähinnä Kawauchilla, koska tasokokeen olettaisi sijoittavan minut sopivaan ryhmään ilman pohdiskelua ja ryhmien vaihtelua, mutta ilmoittauduin kuitenkin kursseille Scientific and Technical Japanese ja Calligraphy, jotka tarjonnevat vähän erilaista näkemystä ja tietämystä kieleen. Aikataulun kanssa voi tosin tehdä tiukkaa, kun mäen alla oleva japanin tunti saattaa (tasosta riippuen) loppua 10 min ennen kiipeämisen päässä olevaa tieteellisen japanin tuntia. Tuntien siirtäminen Aobayamalla saattaa kuitenkin onnistua, kun ilmoittautuneita oli valitsemilleni kursseille toiseen vain yläkerran Jani ja toiseen lisäksi yksi muu.

Sessioiden jälkeen käväisin vielä labrassa istuskelemassa ja asentelemassa oman kannettavan verkkoon sopivaksi. Lappujen loppu selvittely päätettiin jättää myöhempään ajankohtaan, kun saan todennäköisesti lisää täytettävää tai vähintäänkin ohjeita tänään viideltä alkavassa yliopiston teknisen osaston (se joka levittäytyy Aobayamalle) orientaatiossa.

Paluumatkalle oli vielä suunnitelmissa tutustumisreissu vähän isompaan markettiin, joka osoittautuikin varsinaiseksi kultakaivokseksi pih..öm, säästäväisen perheen kasvatille. Suomen automarkettien tavoin, ja jopa melkein samassa mittakaavassa, oli hintataso lähes kaikessa astetta pienempiä kauppoja halvempi, ja valikoimaan tuli valmisruokapakettien oheelle, tai jopa suurempaan osaan mm. jauhelihaa ja pakasteita. Omaan koriin eksyi erinäisiä aamupalatarpeita ja illallista varten 2 jauhelihapihviä (sellasia itse tehdyn näköisiä raakoja jauhelihasta valmistettuja möykkyjä). Kaupan ollessa ainakin pyöräillen melkein koulumatkan varrella, tulee siellä luultavasti käytyä, kun lähikaupan (ilmeisesti vähemmän terveellistä) bento-boxeja valikoidessa kaipaa halvan ja ison marketin tuoksua.

Loppuillasta tuli juteltua ilmeisesti pääsiästunnelmaiseen koivikkoon, ja todettua onnistunut ateriavalinta. Tutun aamuväsymyksen vallatessa heräämisiä ihmetyksen vähitellen häipyessä alkoi seuraava päivä pankkireissulla. Aluksi nostin postista rahaa, jonka sitten syötin automaatilla tilikirjan avulla tililleni (tai niin ainakin toivon, 60 000 jenin edestä). Tänään eräpäivän omaavan vuokrapantin laskun maksaminen ei kuitenkaan onnistunut ilman pankkikorttia lähellä olleessa sivukonttorissa, vaan tallustin takaisin kämpille ja sovin (asuntolan infodeskin avustuksella) kortin toimitusajaksi klo 12-14, minkä jälkeen ehdin toivottavasti maksaa laskun. Jatkossa mietin rahojen siirrolle vaihtoehtoina yhtä isoa tilisiirtoa tai rahojen nostamista electronilla (tai visalla, jos siltä tuntuu, mutta myös electron toimii). Erona on kustannukset, jotka reilun tuhannen euron jälkeen taipuvat tilinsiirron eduksi (olettaen siirron hinnaksi n. 25e), korttinostojen maksaessa arvioidun 3 000 euron tarpeen kustantaessa kortilla nostettuna n. 80e. Siirto kumminkin kestänee useita päiviä, joten vuokraa varten oli rahaa pakko nostaa heti. Seuraava eräpäivä lienee jossain huhtikuun lopulla, kun seuraavan kuun vuokra viedään tililtä. Silloin siellä kannattaa olla rahaa, sillä muuten ilmeisesti automaattiveloitus menee rikki, ja sopimus pitää tehdä uusiksi, ja jos jotain olen lomakkeitten täyttämisestä oppinut niin sen, ettei kannata yrittää poiketa massasta, vaan mennä sujuvasti virran mukana juuri niinkuin on tarkoituskin.