日記 (Päiväkirja)

Kevään aikana on tapahtunut paljon. Ja koska tuli aloitettua kauan odotettu (tai ainakin kauan odottamani) kirjoitus niin mahdottoman tylsästi, niin pitänee kompensoida sitä tekemällä lopputekstistä niin monimutkaista kuin vain parin viinilasillisen jälkeen pystyy. On kuitenkin totta, että tämän ja edellisen kirjoituksen välissä on tapahtunut sen verran paljon asioita, että en tällä kertaa edes kuvittele kirjoittavani mitään kattavaa päiväkirjaa niistä. Kaikesta huolimatta tällaisella ajatuksella kirjoitin otsikon, jonka idea johtaa ensimmäisen jakson perusteella ihan hyvältä vaikuttavaan sarjaan Future Diary (未来日記). Valitettavasti paria satunnaista jaksoa enempää aikaa animelle ei ole viime kuukausina löytynyt, joten pyrin ottamaan nyt kaiken irti tästä itselleni ryöstämästä illasta / yöstä. Jos vain jollakulla on hyviä ehdotuksia hienoista ja koskettavista 2007 jälkeen tehdyistä sarjoista, niin otan ilolla vastaan (sitä aiemmista minulla on mielestäni varsin kattava kuva, mutta ehdotuksia saa toki sieltäkin sanoa).

Mutta aloitetaanpas asioiden purkaminen. Ensinnäkin, vuosi Englannissa on osoittautunut oletettua rankemmaksi, mistä syytän paljolti asumisoloja, mutta myös jatkuvaa matkojen järjestelyä, tuttujen ihmisten ja asioiden puutetta, sekä tiettyjen (aika monien) asioiden hoitamisen käsittämätöntä hankaluutta. Kämppääni ei esimerkiksi tule juuri koskaan posti perille (mainospostia lukuunottamatta), vaan sitä pitää käydä kyselemässä alakerran pikaruokalasta. Eikä kysymälläkään saa läheskään kaikkea postia, mikä minulle on lähetetty, ja tästä on seurannut mm. isoja kuluja myöhästyneiden laskujen vuoksi. Mutta ehkä lopetan nyt tähän, koska tarkoitus ei ole haukkua koko maata maanrakoon, vaan kertoa yksinkertaisesti missä mennään ja miksi. Mutta tuli kuitenkin nyt mieleeni, että jos joku on yrittänyt ilahduttaa minua lähettämällä postia viimeisen vuoden sisällä, niin valitettavasti se ei ole onnistunut. Kannattaa lähettää kaikki posti, jonka haluaa tulevan perille, paremmalle puolis(k)olle. Mutta kyllä, vähän hankalaa on ollut, mutta sehän tässä oikeastaan on ollut ideanakin. Kulttuurin tutustuminen tarkoittaa kulttuuriin totuttelemista, eikä se koskaan ole helppoa. Ja ihan tasapainon vuoksi mainittakoon muutama hyvä puoli, joista päällimmäisinä tulee mieleen mukavat tuntemattomat ihmiset (oikeasti, suomalaiset, tässä kohtaa on vaikea yllättyä negatiivisesti missään päin maailmaa), halpa ruoka (30 eurolla syö helposti yli viikon, eikä ollenkaan huonosti) ja kaasuhella (otti aikansa tottua siihen, että pannun lämpenemistä ei tarvitse odottaa).


Mutta jos viimeinen vuosi on ollut hankala, niin sitä tulee luultavasti olemaan tulevatkin, vaikkakin varmaan aika eri tavalla (koska en enää suostu muuttamaan asuntoon, jossa on ruma kokolattiamatto ja vuotava katto). Pitkän, tuskallisen ja äärimmäisen vaikean pohdinnan jälkeen päädyimme nimittäin suuntaamaan katseemme seuraavaksi opiskelupaikan perässä Skotlantiin. No, linkkiä klikanneet saattavat saada kuvasta hieman vääristyneen kuvan tulevasta asuinpaikastamme, joka on yksi Britannian voimakkaimmin kasvavia ja rikkaimpia (lue: kalleimpia) kaupunkeja, Aberdeen. Tässä on hyvät ja huonot puolensa, mutta täytyy myöntää, että kaupunki oli kyllä aikalailla minun makuuni. Melkein hävettää myöntää, sillä rahat ovat pääosin peräisin öljystä, jonka avulla yksi tärkeimmistä satamakaupungeista on päässyt rikastumaan.

Oli miten oli, kävimme tosiaan Aberdeenissa vierailulla ennen päätöstä opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vierailua edelsi viikon visiitti Suomessa. Se sai ajatukset ainakin omalta osaltani hieman siihen suuntaan, että Suomi olisi oikeastaan aika mukava paikka asua, ja moni asia hoituu niin paljon helpommin.

Mutta Skotlannista oli siinä vaiheessa mielikuva sateisena, kylmänä, etäisenä paikkana jossa ei löytyisi oikein mitään mielekästä tekemistä, ja Aberdeenista pikkukylänä, jonka anti jäisi monelta osin esimerkiksi Tampereen tai jopa Jyväskylän taakse. Mutta heti kun aloimme kolmen päivän visiitin Aberdeenissa, ennakkoluulot piti heittää samantien romukoppaan. Lähes koko ajan paistoi aurinko, jopa siinä määrin, että sain kesän ensimmäiset palovammat. Palovammoja edelsi useamman tunnin kävely läpi kaupungin, yliopistokampuksen ja hiekkarannan sekä visiitti huvipuistoon, joka vaan sattui tulemaan eteen.

Aberdeenin yliopisto oli myös varsin vakuuttava. Mainitsen tämän erikseen ihan vaan siksi, että saan liitettyä mukaan kuvan kampuksesta. Eikä kyseinen otos ole ainoa, jota kuvatessa tunsi olevansa vierailulla jossain keskiaikaisessa linnoituksessa. Sisätiloihin ei (kirjastoa lukuunottamatta) valitettavasti päässyt tai ollut aikaa tutustua, mutta jo pelkästään tuollaiseten rakennusten ympäröimänä opiskeleminen on varmasti vaikuttava kokemus. Mutta jotain tuollaista saattoi kyllä olettaakin yliopistolta, joka on perustettu 1400-luvulla.

Edellä mainittujen lisäksi kaupungista löytyi mm. useampia isoja ostoskeskuksia, kivoja kahviloita, kohtalaisen hyvältä vaikuttavat bussiyhteydet sekä kaikenlaista kulttuuria, joka on varmasti tutustumisen arvoista. Aberdeen oli siis hieno, joten jouduimme yhteistuumin toteamaan, että vaihtoehto "ei muuteta kaupunkiin, josta kumpikaan ei tykkää" oli suljettava pois laskuista. Ja loppu onkin historiaa, ainaki muutamien vuosien päästä. Tällä hetkellä tilanne on se, että etsimme epätoivoisesti asuntoa ja minä töitä (joskaan se ei vaikuta ihan niin epätoivoiselta kuin asuntojen suhteen). Nykyisten töiden jatkaminen on myös vaihtoehtona, mutta sitä varten pitäisi sopia kaikenlaista ja saada vähän vakaampi työsopimus, mikä on yliopistomaailmassa tällä hetkellä vähän hankala tavoite.

Enough of me, siirtykäämme ajatusten virtaan, joka vie mukanaan niin mielen kuin järjenkin. Tässä vaiheessa lisättäneen kirjoituksen tunnisteisiin (labels) höpinä. Asia vaikuttaa siis hyvin vahvasti tällä hetkellä siltä, että jatkossa tämä blogi tullaan julkaisemaan Skotlannin Graniittikaupungista. Vaikka olenkin päällisin puolin hyvin huolissani monista yksityiskohdista, joita muuttamiseen ja uudessa paikassa asumiseen liittyy, näen edessäni kuitenkin jälleen uuden mahdollisuuden tutustua uuteen kulttuuriin. Ja ennen kaikkea näen tällä kertaa mahdollisuuden myös aloittaa jollain tavalla alusta, sillä urani osalta olisi Suomessa ollut suuri mahdollisuus jämähtää paikalleen. Jos vain kaikki menee hyvin, saatan päästä isoin harppauksin eteenpäin seuraavien vuosien aikana. Raha-asiat huolettavat melko paljon, ja niiden mukana tulevat asunnonhankintaongelmat (tiesin Aberdeenin olevan kallis, mutta en kuvitellut lähellekään niin kallista miksi se osoittautui). Mutta jos vain saan kokopäiväisen kohtuullisesti palkatun työn, niin mitään suurempaa syytä huoleen ei pitäisi olla.

Tässä vaiheessa huomaan, että vaikka kuinka yritän sitä vältellä, kirjoitus siityy aina väkisinkin jonkin mutkan kautta Aberdeeniin. Tämä ei suinkaan ole tarkoitukseni, sillä haluan nimenomaan päästä hetkeksi irti kaikesta suunnittelusta ja tulevaisuuden maalailusta erilaisilla mustan ja valkoisen sävyillä. Liekö se viini, vaiko jokin mielen sopukka jonka kyseinen litku on vapauttanut, mutta nämä asiat tuntuvat pyörivän päässä turhankin paljon. Jotenkin niistä pitäisi päästä hetkeksi eroon. Jotenkin minulla on kuitenkin olo, että olen tilassa, jossa itsesensuuri on alittanut sen vähimmäistason, minkä haluiaisin julkaisemalleni tekstille asettaa, joten pitäisikö lopettaa vai päästää kerrankin ajatukset valloilleen jopa siinä määrin, että paljastan oikeasti olevani vain keskinkertainen kynäniekka? Ei suinkaan, vaan lopetan tähän, jos en muusta syystä niin siksi, että vielä pystyessäni pääsen jakamaan tämän ihastuttavan tekstin kaikille sadoille (tai sadalle) kavereilleni Facebookissa. Kommentoikaa, hyvänen aika sentään!

Metrossa

Tämän päivän ohjelma sisälsi Tokioon tutustumista enemmän keskustan tuntumassa. Kirjoittelen blogia nyt metrosta Shibuyasta majapaikan lähelle (vaihto Uenossa). Kaupungilla käveltiin ensin ihmisvilinässä Shibuyan lähistöllä ja myöhemmin Meiji-temppelin ympäröivässä puistossa ja Harajukusta vähitellen takaisin Shibuyaan. Mitään pikkupurtavaa ja Starbucksin kahveja kummempaa ei tullut ostettua, mutta katselua  kaikenlaista sitäkin enemmän.

Saatan vielä illalla kirjoittaa koneelta vähän pisemmän tekstin. Toistaiseksi en kuitenkaan keksi mitään tämän hienompaa kerrottavaa. Juu ei, nyt ei tule mitään vaikka kuinka yrittäisi...

Tokio ja sadekausi

Tokiossa! Sain vihdoin yhdet kunnon unet (n. 13 tuntia) alle ja voin kirjoittaa lyhyesti ensimmäisen päivän kokemuksista. Yritin sitä jo eilen illalla, mutta torkahdettuani pari kertaa vaatteet päällä ja kännykkä kädessä, totesin nukkumisen olevan kuitenkin toistaiseksi se ensimmäinen prioriteetti. Lennolla sai vain hajanaisia 30-60 minuutin unia ja hotellille päästyä otettiin tunnin torkut, jotta jaksaisi käydä syömässä.

Saapuminen maahan sujui ilman suurempia ongelmia. Passintarkastuksesta päästiin läpi, matkatavarat löytyi ja junalippujen osto paikallisjunaan Naritan lentokentältä Tokioon onnistui vanhasta kokemuksesta, joskin olin näkyvän epävarma itsestäni hyvän aikaa ennen ostoksen tekemistä. Vessassa piti vähän muistella, miten vetäminen tapahtuu, jotta pystyi neuvomaan matkaseuraa.

Köröteltyämme reilun tunnin (olisikohan puolitoista) Uenon asemalle, piti yrittää löytää lähin metroasema. Sen kummemmin ei tarvinnut harhailla, mutta jatkuva vesisade häiritsi esim. kännykkäkartan näpräämistä, varsinkin ilman sateenvarjoa. Nautittuamme puun suojassa pizamanit päätettiin ostaa aluksi sateenvarjot ja laskeutua sitten maan alle metroon. Hetken taas emmittyäni ostin totutusti liput ja ohjasin matkaseuran Hibiya-linjalle kolmen asemavälin päähän Minami-senju:n. Tuttu hostellikin (Juyoh Hotel), jota voisin jo kehua erinomaiseksi ainaki hinnan, sijainnin ja palvelun puolesta, löytyi kuin löytyikin muististani, jota niin usein epäilen.

Päivälliselle päädyttiin lähellä olevaan pieneen raamen-kuppilaan, jossa vanhempi setä valmisti valtavan kokoiset annokset ilmeisen pitkällä kokemuksella. Näin jälkikäteen ajatellen kuvat ruoka-annoksista olisi ehkä niitä kaikkein mielenkiintoisempia, joten pitää pitää mielessä seuraavan kerran ruokaillessa, joskaan ihan joka kerta en viitsi kaivaa kameraa tai kännykkää esille syödessäni. Raamen oli joka tapauksessa, kuten sopia odottaa, selvästi parempaa kuin mitä Suomesta mistään saa (Hanabia ollenkaan väheksymättä, sieltä saa ehdottomasti Suomen parhaat raamenit). Annokset oli ennen kaikkea isot, siis todella isot, ja aamusta asti ilman ruokaa ollut kurniva vatsani täyttyi loppupäiväksi. Illalla ostin vielä (lähinnä seuralaisille maistattamista varten) dango-pakkauksen joita sitten naposteltiin samalla, kun katseltiin dangojen valmistusohjetta.

Tänään päivä näyttää huomattavasti aurinkoisemmalta. Joten jotta siitä ehtisi nauttimaan ennen kuin sadekausi taas näyttää voimansa, pitää mennä ulos kiertelemään ja etsimään aamupalaa esim. jostain pikku leipomosta.

Matkalla taas: Japani 2012!

Seuraavan kolmen viikon aikana blogin luonne saattaa hieman muuttaa. Edessä on kolmen viikon lomareissu Japaniin, ja vihdoin mahdollisuus nähdä maata myös Tokion länsipuolelta. Blogiin on siis luvassa jonkin asteinen matkaraportti kokemuksista. Kirjoitusten pituus saattaa vaihdella, sillä ajoittain (kuten nyt) käytän bloggaamiseen kännykkää. Toistaiseksi uusi Samsung Galaxy S 2 vaikuttaa kuitenkin myös kirjoittamisen puolesta yllättävän lupaavalta.

Matka kulkee reittiä Tokio - Sendai - Kioto - Tokio. Kirjoittelen myöhemmin enemmän myös kaupunkien välillä matkustamisesta ja miten siinä voi säästää satasia, mutta ensin lento ja viikon oleskelu Tokiossa.

ITK 2011 kokemuksia, 1. päivä: saapuminen ja wiki-workshop

Tätä viikkoa on odotettu kauan. Töissä odotus on ollut lähinnä pelonsekaista deadlineja karttavaa odotusta, joskin itse olen tapani mukaan jättänyt sressaamisen muille ja tehnyt asiat niin hyvin kun jaksan. Ja vaikka itse sanonkin, olen jaksanut aika hyvin, kiitos aivan loistavasti alkaneen vuoden. Töitä on kyllä riittänyt, ja on siitä vähän kavereille tullut valiteltuakin, mutta tuskin mitenkään pahasti. Mutta kuitenkin, tällä viikolla eli tarkemmin keskiviikosta perjantaihin on Hämeenlinnassa ITK-konferenssi (Interaktiivinen Tekniikka Koulutuksessa). Kyseessä on alan suurin konferenssi, jossa on tänäkin vuonna n. 1500 kävijää.

Ensimmäinen kokemukseni ITK:sta on itse asiassa viime vuodelta. Kun kävin sivaripaikkaa varten "työhaastattelussa" TRIMmissä, niin haastattelijani ja paikan pomo (ja konferenssin pomo...) suositteli käymään kyseisen konferenssin tutkijatapaamisessa, joka on opiskelijoille ilmainen. Keskiviikkona on siis joka vuonna varsinaisesta konferenssista irrallinen workshop-päivä, jossa ei ole esityksiä vaan eri organisaatioiden järjestämiä maksullisia ja maksuttomia workshopeja ja asiantuntijatapaamisia. Ja itse olin siis yhdessä workshopissa mukana järjestäjän taholta. Workshop oli Helppokäyttöiset wikit opetuksen tukena, ja olin toisena kouluttajana lähinnä teknisen asiantuntijan roolissa. Sisältö tuskin kiinnostaa kovin montaa lukijaa, eikä tällä hetkellä juuri kirjoittajaakaan, joten ohitan sen mainitsemalla "kokeiltiin wikejä". Ihan hyvin se mielestäni meni, eikä kukaan ainakaan ihan suoraan haukkunut pystyyn ja vaatinut rahojaan takaisin.

Kronologinen järjestys jäi taas sekavien mielleyhtymien jyräämäksi, mutta liekö moinen enää kenellekään yllätys. Kuitenkin, päivähän alkoi siitä kun heräsin (aikaisin...) kahdeksalta lähtevää junaa varten. Workshop alkoi vasta iltapäivällä, mutta toinen roolini konferensissa vaati alkuvalmisteluita jo ennen koko päivän kestävän tutkijatapaamisen alkamista. Jos yli-innokkaasta itk:n ohjelmasivuille linkittämisestä huomannut vielä mitään epäilyttävää, niin tässä vaiheessa paljastan, että kyseinen sivusto (siis vain ohjelma-osuus, muusta itk.fi-sisällöstä en ota pienintäkään vastuuta...) on tekniseltä toteutukselta omaa käsialaani ja ideoita se on saanut tutkimushankkeesta, jossa olen mukana. Yhtenä osana siihen kuuluu puheenvuorojen live-videon (ja myöhemmin tallenteiden) liittäminen konferenssin ohjelmaan, kunkin puheenvuoron/esityksen yhteyteen. Tutkijatapaamisen alkupuheenvuoro haluttiin lähettää livenä nettisivuille. Konferenssiin piti siksi saapua aamulla tarkistamaan kameroiden ja videolähetyksen toimivuus ja laittamaan se puheenvuoron alettua käyntin. Käynnistyksen onnistuttua kelvollisesti, siirryin jo lounaan kautta kohti workshopiani. Huomenna homma kuitenkin jatkuu, sillä tällä kertaa videota lähetetään lähes koko päivän ajan.

Konferenssisivujen toteutukseen liittyen oleilen paikalla videoinnin lisäksi myös muuten kuulemassa kommentteja ja selittämässä sivujen ideaa ja tekniikkaa. Merkkinä siitä pukeudun paitaan, jossa järjestelmän nimi "ConEx" lukee tyylikkäästi valkoisin kirjaimin mustalla pohjalla. Huomenna saan paremman kuvan, mitä kyseinen rooli käytännössä tarkoittaa, mutta muuten päivä pitäisi olla hieman helpompi, sillä ei tarvitse esiintyä. Perjantaina on sen sijaan luvassa yksi esitys, jossa olen yhtenä puhujana, mutta siitä lisää tuonnenpana.

Tällainen raportti tällä kertaa. Valitan tekstin huonosta laadusta ja sisällön kuivuudesta. Illalla kyllä käväistiin työporukalla ravintolassa, mutta ei siitäkään jäänyt mitään mielenkiintoista kerrottavaa. Lohisalaatti oli kyllä hyvää, vaan ei sekään kuin juuri ja juuri mainitsemisen arvoisesti. Huomisesta saattaa löytyä muutakin sanottavaa, kun lienee parasta olla illanviettoseurassa mukana (enkä oikeastaan pistä vastaan, sillä kuivaahan tämä muuten olisi...). Nyt on kuitenkin parasta panna maate, sillä videolaitteita pitää olla tarkistamassa aamusta hyvissä ajoin, ja sitä ennen pitäisi ehtiä hotellin aamupalalle.

Matkakertomus / Häävieraaksi Japaniin

Kuten tuli jonkin aikaa sitten kerrottua, käväisin taas Japanissa marraskuun puolivälissä. Reissun päätarkoitus oli osallistua vaimon siskon häihin, minkä oheella läheteltiin edellisestä kerrasta yli jääneitä tavaroita Suomeen ja täydennettiin japanilaisten ruoka- ym. tarvikkeiden varastoa.

Kun rahatilanne ei salli ihan mitä tahansa, piti lipuiksi valita halpana vaihtoehtona Finnairin suoralle lennolle ollut vaihto lontoon kautta. Vaikka se teki sekä meno- että paluumatkasta yhteensä yli vuorokauden mittaisen, oli ratkaisu ihan onnistunut. Matka tarkoitti siis lentojen lisäksi busseja välillä Tokio-Sendai (meno) ja Kitakami-Tokio (paluu). Menomatkalla pysähdyttiin siis Sendaissa ja yövyttiin Main kaverin luona. Paluumatkalla taas köröteltiin suoraan Sendain ohi Tokioon asti ja edelleen bussilla lentokentälle.

Käväisy Sendaissa tuntui varsin mukavalta, ja tavallaan haikealta. Jos Hervantaa ei lasketa, on Sendai pisimpään asustamani kaupunki, sillä Jyväskylässäkin tuli asuttua lähinnä kotona 20km keskustasta (jos ei alle 3v ikäisenä olemista lasketa). Ajan vähyys harmitti, enkä esimerkiksi ehtinyt tavata ketään kendo-kavereita. En tosin ollut ottanut minkäänlaista yhteyttäkään, eikä varmaan kukaan tiedä edes minun käyneeni Sendaissa, mutta se johtuu taas ihan omasta saamattomuudestani. Joka tapauksessa oli tällä kertaa aikaa niin vähän, että kendoilut piti jättää seuraavaan kertaan. Sendaissa vietetty yö sujui kuitenkin hyvin, ja oli erittäin mielenkiintoista nähdä todellista arkielämää, sillä kahden lapsen äidillä ei ollut isän töissä käydessä aikaa yrittää peitellä arkea.

Sendaista otettiin tuttu bussi Kitakamiin, missä yhden yön levättyä odotti hääjuhla. Tai oikeastaan juhla oli Moriokassa, joka on isompi kaupunki Kitakamin lähellä ja siskon kotikaupunki. Vieraista suurin osa oli joko parin ystäviä tai miehen sukulaisia, sillä vaimon puolella suku on kovin harvalukuinen. Meille (hääparin sisarukset) oli annettu vieraiden vastaanotossa tehtävä, joka sisälsi tervetulotoivotuksen ja lahjojen (rahaa tarkoitusta varten varatussa kuoressa) vastaanottamisen.

Alussa oli länsimaiseen tapaan vihkiminen kappelissa. Kappeli ei kuitenkaan suinkaan tarkoittanut mitään kristillisyyden mekkaa, vaan yksinkertaisesti sen näköiseksi tehtyä tilaa (penkkejä ja niille jätettyjä raamattuja myöten, sisältöä en tosin tarkistanut). Seremonia sisälsi japanilaisen tavan mukaan valojen lukemista, kynttilöiden sytyttämistä, sormusten vaihtoa ja jonkun sopimuksen allekirjoittamisen sekä parin että todistajien puolesta. Tämän jälkeen kuvailtiin, morsian heitti kukat pois ja siirryttiin juhlimaan omaan juhlatilaan. Siellä juhliminen sisälsi ruokailua, esityksiä, puheita, uima-asussa juoksevia vieraita, ilotulituksen ja kaikenlaista.

Pääjuhlan jälkeen joukko jakautui sukulaisiin ja kavereihin. Kun sukulaiset siirtyivät onseniin / hotelliin lepäämään, jatkoivat loput seuravaan (ja seuraavaan, ja ehkä seuraavaankin) juhlaan. En ihan käsittänyt, miksi jaon piti olla niin ehdoton, mutta se on ilmeisestikin niin tavallinen tapa, ettei kukaan edes kysele asiasta vaan se on kaikille itsestäänselvyys. Esimerkiksi vastaanoton yhteydessä kavereilta kysyttiin varmistusta jatkoille osallistumiseen. Jos tätä vahingossa kysyi sukulaiselta, seurasi siitä lähinnä ilmoitus sukulaisuudesta ja pari muodollista anteeksipyyntöä.

Seuraavana aamuna hotellilta pienellä sukulasporukalla kotiutuessa käväistiin vielä unagia syömässä. Kyseessä oli maustaan tunnettu ruokapaikka, ja ihan ansioidusti. Kala oli suussasulavaa ja kurkkuun jääneestä ruodosta huolimatta nautin ateriasta. Juhlaa seuraavina päivinä kierreltiin kaupungilla mm. 100 jenin kaupoissa ja tavallisissa tavarataloissa ostamassa kaikenlaista, mistä Suomessa saa vain haaveilla (tai maksaa itsensä kipeäksi erikoisliikkeessä). Matkalaukut täyttyivät hyvin pian, ja lähetettäviä laatikoitakin kertyi useampia. Lähetyksissä tosin ruuilla oli sivuosa, ja sisällöksi tuli lähinnä vanhoja ja uusia vaatteita.

Paluu koitti n. viikon matkaamisen jälkeen. Kitakamista noustiin yöbussiin, joka saapui seuraavana aamuna Tokioon. Tokiossa vaihdettiin Naritan lentokentälle menevään bussiin, ja lentokentällä tovin odoteltua noustiin toista kertaa Boeing 474:n kyytiin (kuvassa). Lontooseen saavuimme tovin myöhässä, joten pikaisesti ilmoitustaululta portin vilkaistuamme juoksimme kohti Helsinkiin suuntaavan lentokoneen porttia. Vilkaisu oli kuitenkin turhan hätäinen, sillä kyseinen jo lentoon lähtenyt lentokone ei ollut se, mihin meillä oli liput varattuna, vaan lakkoilevan Finnairin lento oli myöhässä ja sitä saimme odotella seuraavan puolisen tuntia, huokaillen helpotuksesta (ja hengästyksestä). Toinen yllätys odotti vielä Helsingissä, kun toista laukkua ei näkynyt tulevan hihnalle vaikka kuinka odotti. Kun sitten ihmiset alkoi häipyä, ilmoitin kolmen muun matkustajan tavoin saapumattomasta laukusta. Laukku tuli kuitenkin parin päivän päästä kotiovelle, vaikka vähän aikaa ehdittiin jo pelätä pahinta, sillä esimerkiksi nimeä laukkuun ei ollut tullut laitettua.

Matka oli siinä, mutta mitä siitä jäi käteen? Sen lisäksi, että Japaniin alkoi tehdä taas oikein kunnolla mieli, täyttyi hyllyt taas ruokatavaroista. Niin, ja koska ylioppilasjuhlissa käyttämäni puku ei sopinut enää takinkaan osalta (housut oli jääneet isoiksi jo vuosia sitten), ostin Japanista myös uuden kohtuuhintaisen puvun. Ainakin kerran sille on jo ollut käyttöä kummitytön pikkusiskon ristiäisissä. Ruokia tuli mukaan mm. seuraava laatikollinen (ei laatikko itse) sekä erilaisia purkkeja teetä:

Se varmaan siitä tällä kertaa. En päässyt vielä lainkaan selittelemään, miksi on taas kestänyt niin kauan saada aikaan yksi kirjoitus, mutta kello tulee taas kohta neljä yöllä eikä blogin kirjoitteluun ole juuri heltinyt aikaa. Suurimpana syynä on projektityö, joka on vienyt melkein koko joulukuun ajan yli 30 tuntia viikossa. Ei siihen tietenkään tarvitsisi ihan niin paljon panostaa, mutta aihe on sen verran haastava ettei ilman kunnon panostamista saa kunnon tulosta aikaan, enkä ole hyvä jättämään asioita puolitiehen (ainakaan jos ne on kiinnostavia). Pitäisikin siis saada aloitettua diplomityön kirjoitus, sillä aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, kunhan vaan pääsisi alkuun. Ehkäpä tässä joululoman aikana, kun projektityössä on pakollinen viikon loma. Niin, ja ruotsin tentistä tuli 0 eli hylätty, joten keväällä sekin sitten uusiksi. Toivottavasti sentään riittää pelkän tentin uusiminen, sillä muuten on kyllä motivaatio entistäkin heikommalla, ja alkaa aikakin tulla vastaan. Keväällä on luvassa myös englantia, verkkopalvelun sisällöntuotantoa, projektityön loppuun saattaminen sekä pari työprojektia, joista toisesta saan toivottavasti erään kurssin suorituksen. Mutta niistä tosiaan lisää myöhemmin.

Ennen joulua en välttämättä ehdi kirjoittamaan, joten näillä näkyvin toivotan kaikille lukijoilleni ikään, sukupuoleen ja uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta Hyvää Joulua!

Japanissa, taas.

Oli tarkoitus ilmoitella jo lentokentalta olevani hetken paasta ilmassa, mutta sahkopostiblogaaminen ei jostain syysta toiminut, ja kannykassakin oli virta vahissa. Nyt sain sitten pienen hetken aikaa kirjoitella, omm... anopin (meniko oikein?) koneella. Mitaan kovin pitkaa tarinaa en siis raapusta, vaan kerron vaan lyhyesti missa mennaan.

Pari paivaa sitten lauantaina oli siis vaimon siskon haat, joissa lahisukulaisena oli kaikenlaista puuhailtavaa ja sen verran paljon uusia ihmisia, etta meni lahinna ihmetellessa. Japaniin tulin siis torstaina, puolen paivan lentelyn jalkeen, ja sen jalkeen matka jatkui busseilla Sendain kautta (yopyen siella) Iwateen, Kitakamiin. Nyt oleskelen taalla pakkaillen mukaan otettavia ja myohemmin lahetettavia tavaroita.

Blogiin kirjoittelen varmaan viimeistaan jossain vaiheessa matkan jalkeen esim. Japanilaistyylisista haista. Siihen asti saatte luultavasti parjata talla aakkosettomalla viestilla.

Turistimatkailua

Lauantai-illan irkkupubista lähteneen, riittävästi myös ruokaa (ks. kuva) sisältäneen kaupunkireissun päättyessä onnistuneen hallitusti siedettävän aikaisin, asetettiin herätyskello soimaan puoli yhdeksän seuraavana päivänä odottavaa ohanamia varten. Kirsikka ei juurikaan enää kukkinut, mutta reissussa tuli oltua koko päivä, kiertäen paria vähän syrjemmässä olevaa kaupunginosaa tai kaupunkia Sendain eteläpuolella.

Reissuun lähdettiin aluksi pyörillä, ja Sendain asemalla vaihdettiin junan kyytiin, joka vei n. 600 jenin arvosta etelään päin. Paikan nimeä en muista, mutta pienehkön suomalaiskaupungin näköinen paikka tarjosi viihtyisän joenrannan, jonne ohanamin tyyliin levitettiin viltit ja ryhdyttiin lounastamaan. Järjestävänä tahona oli ilmeisestikin Group Morin japanin keskustelukurssien opettajat, joilla oli tarjota muistaakseni 12 hengen seurueelle pullo viiniä ja kaikenlaista maittavaa naposteltavaa. Kukat olivat tosiaan jo viimeisiä terälehtiään pudottamassa, mutta paikka oli kuulemma kuuluisa tuhannesta kirsikkapuustaan, ja uskon näkymän olleen parhaaseen kukinta-aikaan varsin vaikuttava. Aterioinnin jälkeen oleili kukin tahollaan rannalla, itse heittelin Yuun kanssa pusikosta löytynyttä pesäpalloa, muiden mm. kävellessä rannalla kameran kanssa tai pelaillessa sulkapalloa. Sopivan ajan kuluttua koottiin kamppeet ja lähdettiin kävelemään takaisin paikalliselle juna-asemalle, seuraavan kohteen ollessa Shiroishi-linna vielä vähän etelämpänä (kai).

Tovin junailun jälkeen saavuttiin kutakuinkin edellisen kaltaiseen kaupunkiolioon, ja kävellen siirryttiin paikan päänähtävyydelle, joskus jotenkin tuhoutuneelle mutta uudelleen rakennetulle linnalle. Alkuperäistä linna-aluetta mallintavan kuvan perusteella paikalla oli muinoin ollut (liekkö edo-kaudella tai jotain, samurai-jutuista päätellen) varsin näyttävä kompleksi rakennuksia eri tarkoituksiin, mutta ilmeisesti uudelleen oli rakennettu vain valkoinen linnaelma ja pääportti. Sisäpuolelta linna oli sisustusta vailla oleva pelkistetty puurakennus, mutta sellaisena ihan komea, varsinkin puurakennelmista pitävälle. Kukin halukas pääsi vuorollaan poseeraamaan samurain viitassa ja katana kädessä, vaikkakin oikeaa katanaa pääsi ihailemaan vasta myöhemmin lasin takaa hieman syrjemmässä olleessa samurain asunnossa, joka muistutti vähän vanhaa suomalaista mökkiä. Hyvän tovin ympäriinsä tallustettuamme palattiin juna-asemalle, johon junamatkaa sendaista oli kertynyt jo melkein tunnin verran. Paluumatkalla torkkui välillä itse kukin, ja kotiasemalle palattua hyvästeltiin tyytyväisenä opettajakaarti (joista kolmesta yhden opettajuudesta en ole ihan varma, eikä muutkaan minua opeta).

Pyörät taas alle saatuamme päädyttiin vielä koukkaamaan rullaavaan sushipöytään (selitän joskus jos jaksan) täyttämään kovin tyhjäksi ehtinyt vatsa itse valituilla sushilautasilla. Hyvin maittanut ateria tuli maksamaan ehkä normaalia illallista enemmän, mutta sushiksi kuitenkin melko vähän, kun kalleimpien, mutta määrällisesti yhtä suurten lautasellisten maksaessa kolme kertaa enemmän päätyi itse kukin (matkailijoita ollessa sillä hetkellä vielä viisi) lähinnä välttelemään parhaansa mukaan kyseistä lautasväriä. Odotan vielä sopivaa tilaisuutta käydä kokeilemassa jotain oikein tasokasta (kuitenkin järkevään budjettiin mahtuvaa) sushiravintolaa.

Siinä tämä päivä, tulevat on edelleen täysin auki. Lomaa on siis ensi viikolla normaalin viikonlopun lisäksi maanantai, torstai ja perjantai, joten loppuviikosta olisi kiva vaikka lähteä jonnekin pisemmälle reissulle. Pyörämatkailu kiinnostaisi, mutta varustelussa saattaa tulla useita ongelmia eteen, samoin kun päämäärän valitsemisessa, sillä tuttua on tähän mennessä lähinnä koulumatka ja sen varrelta pari sivupolkua. Tänään tehdyllä reissulla näkyi kyllä houkuttelevia teitä pyöräilyä ajatellen, joten viikottaisen lenkin jäädessä ajanpuutteen ja hieman kipeän jalan vuoksi tällä kertaa pois, saatan lähteä vaikkapa päiväreissulle pyörällä tuonne etelään. Taustalla näkyneet vuoret houkuttelisivat myös monin tavoin, kun ilmeisesti lautailijoitakin on vaihto-opiskelijoiden joukossa useampia.