Matkakertomus / Häävieraaksi Japaniin

Kuten tuli jonkin aikaa sitten kerrottua, käväisin taas Japanissa marraskuun puolivälissä. Reissun päätarkoitus oli osallistua vaimon siskon häihin, minkä oheella läheteltiin edellisestä kerrasta yli jääneitä tavaroita Suomeen ja täydennettiin japanilaisten ruoka- ym. tarvikkeiden varastoa.

Kun rahatilanne ei salli ihan mitä tahansa, piti lipuiksi valita halpana vaihtoehtona Finnairin suoralle lennolle ollut vaihto lontoon kautta. Vaikka se teki sekä meno- että paluumatkasta yhteensä yli vuorokauden mittaisen, oli ratkaisu ihan onnistunut. Matka tarkoitti siis lentojen lisäksi busseja välillä Tokio-Sendai (meno) ja Kitakami-Tokio (paluu). Menomatkalla pysähdyttiin siis Sendaissa ja yövyttiin Main kaverin luona. Paluumatkalla taas köröteltiin suoraan Sendain ohi Tokioon asti ja edelleen bussilla lentokentälle.

Käväisy Sendaissa tuntui varsin mukavalta, ja tavallaan haikealta. Jos Hervantaa ei lasketa, on Sendai pisimpään asustamani kaupunki, sillä Jyväskylässäkin tuli asuttua lähinnä kotona 20km keskustasta (jos ei alle 3v ikäisenä olemista lasketa). Ajan vähyys harmitti, enkä esimerkiksi ehtinyt tavata ketään kendo-kavereita. En tosin ollut ottanut minkäänlaista yhteyttäkään, eikä varmaan kukaan tiedä edes minun käyneeni Sendaissa, mutta se johtuu taas ihan omasta saamattomuudestani. Joka tapauksessa oli tällä kertaa aikaa niin vähän, että kendoilut piti jättää seuraavaan kertaan. Sendaissa vietetty yö sujui kuitenkin hyvin, ja oli erittäin mielenkiintoista nähdä todellista arkielämää, sillä kahden lapsen äidillä ei ollut isän töissä käydessä aikaa yrittää peitellä arkea.

Sendaista otettiin tuttu bussi Kitakamiin, missä yhden yön levättyä odotti hääjuhla. Tai oikeastaan juhla oli Moriokassa, joka on isompi kaupunki Kitakamin lähellä ja siskon kotikaupunki. Vieraista suurin osa oli joko parin ystäviä tai miehen sukulaisia, sillä vaimon puolella suku on kovin harvalukuinen. Meille (hääparin sisarukset) oli annettu vieraiden vastaanotossa tehtävä, joka sisälsi tervetulotoivotuksen ja lahjojen (rahaa tarkoitusta varten varatussa kuoressa) vastaanottamisen.

Alussa oli länsimaiseen tapaan vihkiminen kappelissa. Kappeli ei kuitenkaan suinkaan tarkoittanut mitään kristillisyyden mekkaa, vaan yksinkertaisesti sen näköiseksi tehtyä tilaa (penkkejä ja niille jätettyjä raamattuja myöten, sisältöä en tosin tarkistanut). Seremonia sisälsi japanilaisen tavan mukaan valojen lukemista, kynttilöiden sytyttämistä, sormusten vaihtoa ja jonkun sopimuksen allekirjoittamisen sekä parin että todistajien puolesta. Tämän jälkeen kuvailtiin, morsian heitti kukat pois ja siirryttiin juhlimaan omaan juhlatilaan. Siellä juhliminen sisälsi ruokailua, esityksiä, puheita, uima-asussa juoksevia vieraita, ilotulituksen ja kaikenlaista.

Pääjuhlan jälkeen joukko jakautui sukulaisiin ja kavereihin. Kun sukulaiset siirtyivät onseniin / hotelliin lepäämään, jatkoivat loput seuravaan (ja seuraavaan, ja ehkä seuraavaankin) juhlaan. En ihan käsittänyt, miksi jaon piti olla niin ehdoton, mutta se on ilmeisestikin niin tavallinen tapa, ettei kukaan edes kysele asiasta vaan se on kaikille itsestäänselvyys. Esimerkiksi vastaanoton yhteydessä kavereilta kysyttiin varmistusta jatkoille osallistumiseen. Jos tätä vahingossa kysyi sukulaiselta, seurasi siitä lähinnä ilmoitus sukulaisuudesta ja pari muodollista anteeksipyyntöä.

Seuraavana aamuna hotellilta pienellä sukulasporukalla kotiutuessa käväistiin vielä unagia syömässä. Kyseessä oli maustaan tunnettu ruokapaikka, ja ihan ansioidusti. Kala oli suussasulavaa ja kurkkuun jääneestä ruodosta huolimatta nautin ateriasta. Juhlaa seuraavina päivinä kierreltiin kaupungilla mm. 100 jenin kaupoissa ja tavallisissa tavarataloissa ostamassa kaikenlaista, mistä Suomessa saa vain haaveilla (tai maksaa itsensä kipeäksi erikoisliikkeessä). Matkalaukut täyttyivät hyvin pian, ja lähetettäviä laatikoitakin kertyi useampia. Lähetyksissä tosin ruuilla oli sivuosa, ja sisällöksi tuli lähinnä vanhoja ja uusia vaatteita.

Paluu koitti n. viikon matkaamisen jälkeen. Kitakamista noustiin yöbussiin, joka saapui seuraavana aamuna Tokioon. Tokiossa vaihdettiin Naritan lentokentälle menevään bussiin, ja lentokentällä tovin odoteltua noustiin toista kertaa Boeing 474:n kyytiin (kuvassa). Lontooseen saavuimme tovin myöhässä, joten pikaisesti ilmoitustaululta portin vilkaistuamme juoksimme kohti Helsinkiin suuntaavan lentokoneen porttia. Vilkaisu oli kuitenkin turhan hätäinen, sillä kyseinen jo lentoon lähtenyt lentokone ei ollut se, mihin meillä oli liput varattuna, vaan lakkoilevan Finnairin lento oli myöhässä ja sitä saimme odotella seuraavan puolisen tuntia, huokaillen helpotuksesta (ja hengästyksestä). Toinen yllätys odotti vielä Helsingissä, kun toista laukkua ei näkynyt tulevan hihnalle vaikka kuinka odotti. Kun sitten ihmiset alkoi häipyä, ilmoitin kolmen muun matkustajan tavoin saapumattomasta laukusta. Laukku tuli kuitenkin parin päivän päästä kotiovelle, vaikka vähän aikaa ehdittiin jo pelätä pahinta, sillä esimerkiksi nimeä laukkuun ei ollut tullut laitettua.

Matka oli siinä, mutta mitä siitä jäi käteen? Sen lisäksi, että Japaniin alkoi tehdä taas oikein kunnolla mieli, täyttyi hyllyt taas ruokatavaroista. Niin, ja koska ylioppilasjuhlissa käyttämäni puku ei sopinut enää takinkaan osalta (housut oli jääneet isoiksi jo vuosia sitten), ostin Japanista myös uuden kohtuuhintaisen puvun. Ainakin kerran sille on jo ollut käyttöä kummitytön pikkusiskon ristiäisissä. Ruokia tuli mukaan mm. seuraava laatikollinen (ei laatikko itse) sekä erilaisia purkkeja teetä:

Se varmaan siitä tällä kertaa. En päässyt vielä lainkaan selittelemään, miksi on taas kestänyt niin kauan saada aikaan yksi kirjoitus, mutta kello tulee taas kohta neljä yöllä eikä blogin kirjoitteluun ole juuri heltinyt aikaa. Suurimpana syynä on projektityö, joka on vienyt melkein koko joulukuun ajan yli 30 tuntia viikossa. Ei siihen tietenkään tarvitsisi ihan niin paljon panostaa, mutta aihe on sen verran haastava ettei ilman kunnon panostamista saa kunnon tulosta aikaan, enkä ole hyvä jättämään asioita puolitiehen (ainakaan jos ne on kiinnostavia). Pitäisikin siis saada aloitettua diplomityön kirjoitus, sillä aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, kunhan vaan pääsisi alkuun. Ehkäpä tässä joululoman aikana, kun projektityössä on pakollinen viikon loma. Niin, ja ruotsin tentistä tuli 0 eli hylätty, joten keväällä sekin sitten uusiksi. Toivottavasti sentään riittää pelkän tentin uusiminen, sillä muuten on kyllä motivaatio entistäkin heikommalla, ja alkaa aikakin tulla vastaan. Keväällä on luvassa myös englantia, verkkopalvelun sisällöntuotantoa, projektityön loppuun saattaminen sekä pari työprojektia, joista toisesta saan toivottavasti erään kurssin suorituksen. Mutta niistä tosiaan lisää myöhemmin.

Ennen joulua en välttämättä ehdi kirjoittamaan, joten näillä näkyvin toivotan kaikille lukijoilleni ikään, sukupuoleen ja uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta Hyvää Joulua!

Arkinen Sendai osa 1: ruoka

Alkuun lyhyt tilanneraportti: kävin juuri viemässä oleskelulupaan vaadittavia lomakkeita ja lappusia maahanmuuttovirastoon. Ilmeisesti aluksi pitää tutkituttaa oleskelun peruste (avioliitto japanilaisen kanssa), missä kestää n. 2kk. Oleskelulupaa on tällä hetkellä jäljellä 2kk + 1 päivä, ja koska vielä ei ole kaikkia lomakkeita saanut haalittua kasaan, pitää ne lähettää myöhemmin postissa, minkä jälkeen tutkiminen aloitetaan. Ellei aika riitä, saattaa luvassa olla pieni reissu Koreaan. Pitänee siis varautua siihenkin, myös taloudellisesti...

Aihe-ehdotuksia ei näytä tulleen yhtään... pistäkää nyt jotain edes testimielessä. Vai toimiiko tuo edes? No, mennään sitten omilla ehdotuksilla. Eli ajattelin, josko joitain kiinnostaisi vähän arkisemmat asiat Japanissa elelystä. Tällä kertaa luvassa vähän jotakin ruokaostoksista. Yritän tyydyttää sekä Japanissa oleskelua suunnittelevien että muuten vaan lukevien kiinnostusta.

Ruoka lienee yksi arkisimmista asioista, oli sitten missä maailman kolkassa hyvänsä. Japanissa ruoka on vieläpä varsin suuressa osassa kulttuuria, minkä huomaa esim. televisio-ohjelmista tai vaikka tuliaisputiikeissa. Tällä kertaa en mene niihin sen tarkemmin, vaan keskityn ennenkaikkea arkiseen ja halpaan ruokaan.

Päivittäiset ostokset tulee tehtyä lähes poikkeuksetta Seiyu-marketissa, joka on hieman mutta pisemmässä juoksussa huomattavasti esim. lähikauppoja halvempi, ja liikkeitä löytyy silti melko läheltä mistä tahansa Sendaita. Muita vähän isompia kauppoja on ainakin COOP ja Jusco, mutta koska niissä ei käy ulkomaalaiset luottokortit on Seiyusta tullut tuttu valinta. Kartasta näkyy pari Seiyu-kauppaa, lisää löytyy haulla.

Halvat ruoka-ainekset askarrutti varsin pitkään, sillä sekä valikoima että hintaerot poikkeaa selvästi Suomessa totutuista. Keskiarvona hinnat tuntuu olevan jonkin verran, tietyissä tuotteissa hyvinkin selvästi korkeammat. Mikäli ei törsätä halua, joutuu aluksi totuttelemaan pois ainakin juustosta ja monista muista maitotuotteista. Jugurttia ja maitoa tulee vielä kuitenkin kohtuuhintaisena käytettyä. Litra halvinta maitoa (tuhdin kevytmaidon luokkaa) kustantaa n. 150 jeniä (nykykurssilla ~1,25e) ja 400g purkki maustamatonta jugurttia (maustettuja on vähän ja hinnat korkealla) n. 140 jeniä. Jotain epämaitoa, joka on kyllä yllättävän paljon rasvattoman maidon makuista, saa 100 jenin tuntumaan. Liian kalliita tai vaikeasti saatavia on juuston lisäksi (mitä kyllä myydään aamupalajuuston tapaisissa paketeissa n. 180 jeniä / 8 viipaletta, mutta maku ja korkea hinta ei enää houkuttele kun osaa olla ilman) on ainakin monet lihajalosteet, erityisesti leivänpäälliset sekä leipä itse. Kutakuinkin ainoa leipävaihtoehto on valkoinen shokupan eli ruokaleipä, ja kinkkua saa päälle n. 260 jeniä (2,2e) / 160g paketti viipaleita. Kinkkua tulee kyllä käytettyä, mutta lähinnä kananmunan kanssa paistettuna. Ja vielä mahdottomia ruokia: makkaraa ei löydy sitten millään, tai jos löytyy niin sitä myydään lähinnä naposteltavaksi tarkoitettuina pikkupaloina. Siis lihamakkara tai jauhomakkara tai salami... Suomesta tuotu pötkö Venäläistä Metwurstia on kulunut herkkuna tasaisen varmasti, pikku nokare vielä jäljellä.

Mutta mitä sitten kannattaa ostaa? Perustarvikkeista maidon lisäksi ainakin kananmunat ja jauhot on kohtuuhinnoissa, ensimmäinen tavallisesti 200 jeniä (1,7e) / 10 kpl ja jälkimmäinen 180 jeniä kilo. Suolaan ja sokeriin ei myöskään tarvitse suuria summia sijoittaa, mutta erityisesti itselle tutut vähän harvinaisemmat mausteet tuntuu olevan hieman kalliita. Sen enempää ei perusaineksia osaa luetella, paitsi tietenkin riisi, mitä kannattaa opetella syömään vähän niinkun perunaa Suomessa. Riisiä syödään suurimmalla osalla aterioista (ellei syödä jotain monista nuudelityypeistä), joten kannettavaksi sopiva 5kg säkki kannattaa aina edellisen lopun uhatessa ostaa n. 1600 jenin hintaan (halvinta laatua). Tosin sillä edellytyksellä, että kotoa löytyy riisinkeitin, mutta mikäli ei niin sellaisen hankintaa kannattaa harkita. Käytettynä voi saada puoli-ilmaiseksi, hifistille löytyy taas jos minkälaista mallia.

Perustarvikkeista se ehkäpä kaikista tärkein, niin itsestäänselvä että aluksi kokonaan unohdin, on tietysti soijakastike. Erilaisia laatuja löytyy käyttötarkoituksen mukaan, mutta perustarvikkeeksi 2 litran pullo reilulla sadalla jenillä kannattaa ostaa varastoon, ja esim. joku pieni purkki vähän kätevämpää annostelua varten lisäksi.

Siinä missä Suomalainen ruoka tuntuu olevan hyvin kaksijakoista (perunaa ja lihaa, perunaa ja kalaa, perunaa ja kanaa, riisiä ja kanaa...), kuuluu japanilaiseen ateriaan ihan kotikutoisenakin yleensä reilusti monenlaista kasvista ja lisuketta. Kasvishyllyjen seasta voi metsästää kaudesta riippuen halpaa (alle 100 jeniä per kappale/pala/kimppu) keräkaalia, kiinankaalia, parsakaalia, purjosipulia ja muita vihreitä pusseja joiden sisällöstä osaan sanoa lähinnä "kasvis". Moniin aterioihin sopii myös moyashi, jotain papujen ituja kai, joita saa alle 30 jenillä sopivan pussillisen. Kurkkua, paprikaa, tomaattia ym. myös löytyy, hieman tosin kalliiseen hintaan (esim. eilen 148 jeniä / 1 paprika) erityisesti talvisaikaan, mutta salaattipainotteista ruokaa tehdessä tulee niihinkin usein sijoitettua.

Japanilaistyylisemmistä lisukkeista erityismaininnan ansaitsee nattoo, mätiä papuja tai jotain sinnepäin, mutta pienen totuttelun jälkeen mitä oivallisin lisä ateriaan kun ateriaan. Kannattaa kokeilla myös vähän kalliimpia kun se halvin 79 jeniä / 3 annosta, sillä makuero on huomattava. Monet tykkää syödä mätäpavut riisin kanssa, mutta itselleni maistuu parhaiten pelkiltään, tietysti mukana tulevan kastikkeen ja sinaappia muistuttavan karashin kanssa. Erityisesti kastikkeen tyyppi vaihtelee paljon samassakin hintaluokassa, joten kannattaa kokeilla erilaisia. Toisena arkipäiväisenä lisukkeena pitää mainita tarkalleen ottaen korealainen kimuchi, jota voi lisätä keittoihin tai syödä riisin kanssa. Valitettavasti hinta on selvästi noussut viime aikoina, joten halvimmankin (eikä niin maukkaan) n. 300g paketin maksaessa nyt yli 300 jeniä ei sitä tule enää useinkaan ostettua. Osasyynä on myös toki se, että pääsin maistamaan alkuperäistä kimuchia, minkä jälkeen japanilainen vastine tuntuu tosiaan halvalta kopiolta.

Mutta entäs sitten liha? Oli kyseessä sitten kana, kala, possu tai nauta, on lähes kaikki myytävät pakkaukset eri tavoin leikeltyjä maustamattomia, melko pieniä pakkauksia. Tästä syystä pitää vähän totutella maustamiseen ennen raa'an lihan tuomista ruokavalioon. Apua tarjoaa tosin dashi, jota ilmeisesti käytetään melkein mihin tahansa, ja erityisen tärkeä osa se on keitoissa. Dashi löytyy Seiyun hyllyltä eri laatuina kuivatettuna jauheena pieniin suippoihin pusseihin tai yksittäiseen isompaan pussiin pakattuna. Suurin osa lihasta on eri laatuista (ilmeisesti esim. rasvapitoisuuden perusteella) ohutta viipaletta n. 150-400g paketeissa, hinnan lähtiessä n. 130 jenistä / 100g (eli n. 10e/kilo). Kanaa saa taasen usein selvästi halvemmalla, isoja itse leikeltäviä klönttejä parhaimmillaan 40 jeniä / 100g (reilu 3e/kg), mutta tavallisesti noin 80 jeniä. Jauhelihan perushinta tuntuu tällä hetkellä olevan 108 jeniä / 100g (sika).

Kalaa on taas vaikka mitä, mutta ostettua tulee lähinnä lohta tai vähän hienommin syödessä erilaisia sashimilajitelmia (wikipedian suomenkielinen artikkeli viittaa oudosti kypsennettyyn sashimiin, kun sashimi nimenomaan tarkoittaa raakaa lihaa, oli se sitten mikä eläin hyvänsä). Lohia myydään paistamiseen sellaisenaan sopivina viipaleina, lähtien n. 140 jenistä / 100g. Sashimi taasen on yleensä hieman kalliimpaa, 2 hengen ateriaksi (riisin ja muiden lisukkeiden kera) sopivan annoksen hinnat on jo 500 jenin tuntumassa.

Jos haluaa vaihtelua riisiin, voi ostaa esim. yakisoba-nuudeleita haluamiensa kasvisten ja lihan seuraksi. Kolmen annoksen pussin saa n. 160 jenillä. Jos haluaa päästä helpolla, on karee-valmispakkaus (halvat 88 jeniä) ja riisi sopiva annos yhdelle. Vielä helpommalla pääsee toki kuppinuudeleilla (saattaa löytyä n. 70 jenillä, alle 100 jenillä ainakin), johon kuumaa vettä lisäämällä ja 3 minuuttia odottamalla on ateria valmis. Ei tosin kovin maukas, täyttävä tai terveellinen...

Saattaa kuulostaa kalliilta. Se ei kuitenkaan ole koko totuus, sillä en juuri koskaan osta ainakaan lihatuotteita mainitsemillani hinnoilla. Seiyu nimittäin myy vanhaksi meneviä tuotteita (kattaen siis lähes koko tuotevalikoiman, kuivamuonaa lukuunottamatta), tuotteesta riippuen pääosin 0-4 päivää ennnen vanhenemista, 10%, 30% ja 50% alennuksilla. Alennuksia on parhaiten myöhään illalla, joskin valikoima on silloin huonoimmillaan. Sashimit myydään aina saman pävän aikana, joten illalla saattaa löytyä 50% alennuksia herkkuannoksista. Lihoihin ilmestyy tavallisesti 2 päivää ennen vanhenemispäivää 30% tarra, ja samana päivänä (tai seuraavana) vanheneviin 50% (tai tarkemmin 半額 eli "puoleen hintaan"). Näitä metsästämällä tekee päivittäisissä ruokaostoksissa huomattavat säästöt, ja tälläkin hetkellä on pakasteessa 2 pakettia puoleen hintaan ostettuja lohipaloja. Erityisen hyvä tilaisuus säästää on uudenvuoden aaton ilta, jolloin ehkäpä asiakkaiden vähyydestä johtuen melkeinpä suurin osa esim. lihatuotteista on puoleen hintaan.

Siinäpä ruokaostoksista. En tiedä oliko tästä nyt loppujenlopuksi iloa kenellekään, mutta ihan hauskaa sen kirjoittaminen oli (eli olipahan ainakin minulle). Venähti vähän pitkäksi, joten suunnitelmista poiketen jätän vaateostokset seuraavaan kertaan. Niistä en kyllä keksi läheskään näin paljon kerrottavaa. Ja ruokapuolesta jäi vielä kokonaan mainitsematta reseptit, joita voisin ainakin pari paljastaa. Lisäksi kannattaa katsastaa Yamaya, josta löytyy monia muualla harvinaisia tuotteita edullisesti, lähinnä kuivamuonaa, pastaa ym. Mikäli kotiruokaikävä iskee, auttaa myös pari import-ruokakauppaa, toinen (Jupiter) juna-aseman alakerrassa (jossa siis paljon ravintoloita ja liikkeitä) ja toinen vähän etelämmässä ostoskadun päässä (en muista nimeä).

Lisäksi jäi kertomatta ulkona syömisestä eli ravintoloista, joista kyllä mielellään höpisisin, joten pistetään ylös.

J. L. Runeberg

Eilen tosiaan vietettiin suomessa kahdenlaista päivää, joista leivonnan aiheeksi valitsin, huomattavasti mielenkiintoisemmalta vaikuttaneen Runebergin tortun. Toisena vaihtoehtona olis ollut laskiaispulla, mutta poikkeavuus jo useampaan kertaan täälläkin tehdystä, kotipullasta puhumattakaan, ei järin suuri ole, joten ajattelin ottaa haasteen vastaan ja suuntasin paikalliseen "Alkoon" Amaretto-likööriä etsimään. Seiyun kautta palattuani olikin ainekset kasassa, ja kyhäsin illalla olevien kendoharkkojen vuoksi vähänturhan kiireellä tortut kasaan. Reseptin mukaisesti en siis paistanut leivonnaisia yksitellen, vaan yhtenä isona kakkuna, josta sitten leikkasin palaset. Osittain kiireestä, osittain kokemattomuudesta ja osittain vaan sähläilyistäni (taikinan päälle ennen uuniin laittoa piti pistää vähän hilloa, mutta muistin sen n. 5min paistamisen jälkeen...) johtuen ei ehkä ihan parasta mahdollista tulosta tullut, mutta yllättävän hyvin maku vastasi kuitenkin kokemaani. Lisäksi säästelemättä käytetty likööri (epäilen ettei kaupoissa myydyissä ainakaan kovin suuria määriä ole, tuohon kakkuun meni sentään 1dl 28-prosenttista) antoi varsin mukavan säväyksen. Kuvasta voi myös todeta, etten jaksanut (yhtä lukuunottamatta) alkaa leikkaamaan tuttuja pyöreitä torttuja, vaan otin paloja niin kun nitä kätevästi sai leikattua. eihän se makuun kumminkaan vaikuta.

Lisäksi on tullut kokeiltua kotopuolesta saatua lohi-purjo-pastaa jo kahteen kertaan, joista jälkimmäisellä käytössä spagetin sijaan ihan kunnon italialaista pastaa, jonka huomasi erityisesti lohen maun esille tulemisessa.

Ruoka- ja leivontareseptejä otetaan ilolla vastaan! Vaikka tässä on edelleen erinäisiä kiireitä visan, kendon, labran projektin ja muun satunnaisen kanssa, niin luennot ja tentit (paitsi huomisen kirjotelma, mutta sekin sitten huomenna) on kuitenkin ohi, joten jos aika käyttäytyy yhtään niinkun olen käsittänyt niin sitä pitäisi olla nyt vähän aiempaa enemmän käytettävänä. Ja osan tästä ajasta, osittain jo välttämättömyyden sanelemana, ajattelin käyttää ruoanlaittoon ja erilaisten leivonnaisten kokeiluun. Leivontakirja on vielä ostamatta, mutta pitää harkita josko kirjalahjakortille löytyisi kumminkin muutakin käyttöä, reseptit nimittäin löytää helposti netistä.

Niin, ja en muista mainitsinko asiasta vielä, mutta 5.-8.3. on tarkoitus suunnata kohti Korean niemimaata tapaamaan vasta valmistunutta (eli tällä hetkellä vielä opiskelija) entistä kämppistä Yuu:ta, kanadalaisen vaihto-opiskelijan ja japanilaisen kaverin seurassa. Reissuun palaa ihan mukavasti varoja, ja kun tänään vilkaisin postissa ollutta sähkölaskua, niin pitää alkaa tosissaan harkitsemaan vähän tuon vapautuneen ajan käyttämistä myös johonkin muuhun kun leikkimiseen...

Kokkailua

Raporttien pituus lyhenee uhkaavasti, kun opiskelu alkaa muistuttaa normaalia luennoilla nukkumista ja tyhjänpäiväistä istuskelua. Tänään ei ole kerrottavaa kun illan ruokailusta, sillä sensei on edelleen kiireinen, eikä ehtinyt tänään keskustella tutkimuksen aiheesta. Tutorini kanssa totesimme viikon kalenterista, että keskiviikon yliopisto-orientaation ja torstain ohanamin vuoksi huomenna olisi parasta ehtiä jonkinlainen alustus tutkimiseen saada. Tällä hetkellä opettelen labrassa signaalinkäsittelyn alkeita matlabilla, mistä olen kyllä käynyt kaksi kurssia, mutta kun opetuksen taso on ollut luokkaa "kirjoita tämä ja ihmettele värikkäitä kuvia", ei päässä ole juuri mitään hyödyllistä niiltä ajoilta. Katsoin siis parhaakseni valikoida hyllystä jonkun sopivan englaninnkielisen opuksen ja hyödyntää labran onnistunutta tapaa saada unixilla pyörivä matlab käyttöön omalla windows-läppärillä.

Niin siihen ruokaan, Coopissa (joka supermarketin lisäksi pitää ainakin opiskelijaruokaloita ja muita opiskelijamyymälöitä kampuksilla) löytyi hinnan erityisesti huomioivalla silmäyksellä taas kanaa, jonka seuraksi ajattelin yrittää tehdä jonkinlaisen kastikkeen. Kun kärsivällisyys epäsopivien välineiden ja kellon kanssa loppui, päädyin valkokastikkeeseen, jota tuli lisäksi liikaa. Erehdyin kuitenkin heittämään soosiin liian vähän käristämäni porkkanat (ja valkosipulia niin vähän etten edes muistanut syödessä käyttäneeni sitä) sekä pinnalta ruskistetut kanafileet, joten vaihtoehdoiksi jäi enää yrittää maustaa soosi syömäkelpoiseksi. Loppujenlopuksi se tuli kämppiksen avulla syödyksi, kunhan vielä lautasella vähän lisäsi mausteita, riisin kanssa jopa ilman suurempia vastareaktioita. Mutta siitä huolimatta voisin seuraavan kerran joko tehdä ruokaa jota olen ennenkin tehnyt, tai katsoa suosiolla reseptiä.

Nyt onkin jo aika mennä nukkumaan, jotta ehtii sen 8h ennen aamuseitsämää nukkua. Luennot jatkuu huomenna 8:50 Software Engineeringillä, joka ei kyllä sisältöselostuksen perusteella ole ohjelmistotuotantoa, vaan ennemmin -tiedettä, eli ei ollenkaan niin kivaa minun mielestä. Lisäksi ensimmäisestä kuulisin erittäin mielelläni mielipiteitä ja kokemuksia eri maailmankolkasta. Muttajoo, yritän lopettaa pikkukeksien napostelun ja siirtyä univaiheeseen.

Lisäys seuraavalta aamulta: ei kannata syödä kunnolla juuri ennen nukkumaanmenoa, en millään saanut unta kun vasta yhden aikoihin, mutta toisaalta kuuden nukutun tunnin aikana näin kaikenlaisia mukavia unia, mikä myöskin saattaa liittyä täyteen vatsaan. Oli miten oli, nyt väsyttää...

Mun pyörä!

Sain polkupyörän vihdoin ostettua, kun lähistön toisella International Housella järjestettiin vanhojen pyörien myynti. Halukkaita oli enemmän kun pyöriä, joten valintaa varten suoritettiin arvonja, jonka perusteella jokainen sai järjestyksessä etsiä jäljelläolevista haluamansa. Hintaa oli pakollinen veron tapainen maksu mukaanlukien 4 000 jeniä, ja pyörä luvataan ostaa takaisin 2 000 jenillä (jos se on kunnossa, olettaisin), joten hinnaksi tulee hyväkuntoisen näköiselle ajopelille n. 13 euroa. Malli on vähän outo suomalaiseen makuun, ja satulaa piti heti nostaa niin korkealle kun pystyy, mutta ainakin omalla kohdalla on lopputulos hyvä. Pyörä tulee lyhentämään jokapäiväistä koulumatkaa ainakin 2x 15min, mutta mäen päälle en sitä ala raahaamaan. Voi sitten mäen alla olevalle Kawauchin kampukselle saavuttua miettiä, jaksaako alkaa kipuamaan vai ottaako bussin, jolla nousu maksaa 150 jeniä (~1e).

Maanantai meni vielä kävellen, kun aamulla herättyäni selvittelin vähän lisää papereita (sopimus vuokran automaattiveloitukselle tililtä) ja lähdin japanin kielen orientaatioon ja tasokokeeseen. En enää ollut kovin yllättynyt, kun ennen koetta piti täyttää paperi, käydä näyttämässä sitä kolmelle eri tiskille (jonottaen ahtaassa käytävässä varmaan sadan muun japania vaihtelevasti osaavan opiskelijan kanssa), ja vastaanottaa taas pino lappuja joiden täyttämisestä taas saa ajanvietettä jatkossa. Itse testi vaikutti aluksi helpolta, mutta tasokoe kun oli, piti tietenkin myös helpoimpia asioita testata. Lopun luetunymmärtämisessä olisi sitten minulle ollut sopivampi vastata vaihtoehto "en ymmärrä". Kanjit oli siinä varsin suuressa osassa, ja myös erillinen kanjitesti ei auennut juuri lainkaan, kun tuttuja kuvamerkkejä sattui vain pari.

Testin jälkeen kävin tällä kertaa Kawauchin ruokalassa syömässä, minkä jälkeen kapusin hiljalleen Aobayamalle seuraavaa japanin kielen orientaatiota varten. Tällä kertaa meininki oli aikalailla vapaampaa, ja nimikin piti kirjoittaa vain ovella olevaan läsnäololistaan ja haluamansa kurssin kohdalle ilmoittautumispapereihin. Käyn luultavasti japanin kielikurssit lähinnä Kawauchilla, koska tasokokeen olettaisi sijoittavan minut sopivaan ryhmään ilman pohdiskelua ja ryhmien vaihtelua, mutta ilmoittauduin kuitenkin kursseille Scientific and Technical Japanese ja Calligraphy, jotka tarjonnevat vähän erilaista näkemystä ja tietämystä kieleen. Aikataulun kanssa voi tosin tehdä tiukkaa, kun mäen alla oleva japanin tunti saattaa (tasosta riippuen) loppua 10 min ennen kiipeämisen päässä olevaa tieteellisen japanin tuntia. Tuntien siirtäminen Aobayamalla saattaa kuitenkin onnistua, kun ilmoittautuneita oli valitsemilleni kursseille toiseen vain yläkerran Jani ja toiseen lisäksi yksi muu.

Sessioiden jälkeen käväisin vielä labrassa istuskelemassa ja asentelemassa oman kannettavan verkkoon sopivaksi. Lappujen loppu selvittely päätettiin jättää myöhempään ajankohtaan, kun saan todennäköisesti lisää täytettävää tai vähintäänkin ohjeita tänään viideltä alkavassa yliopiston teknisen osaston (se joka levittäytyy Aobayamalle) orientaatiossa.

Paluumatkalle oli vielä suunnitelmissa tutustumisreissu vähän isompaan markettiin, joka osoittautuikin varsinaiseksi kultakaivokseksi pih..öm, säästäväisen perheen kasvatille. Suomen automarkettien tavoin, ja jopa melkein samassa mittakaavassa, oli hintataso lähes kaikessa astetta pienempiä kauppoja halvempi, ja valikoimaan tuli valmisruokapakettien oheelle, tai jopa suurempaan osaan mm. jauhelihaa ja pakasteita. Omaan koriin eksyi erinäisiä aamupalatarpeita ja illallista varten 2 jauhelihapihviä (sellasia itse tehdyn näköisiä raakoja jauhelihasta valmistettuja möykkyjä). Kaupan ollessa ainakin pyöräillen melkein koulumatkan varrella, tulee siellä luultavasti käytyä, kun lähikaupan (ilmeisesti vähemmän terveellistä) bento-boxeja valikoidessa kaipaa halvan ja ison marketin tuoksua.

Loppuillasta tuli juteltua ilmeisesti pääsiästunnelmaiseen koivikkoon, ja todettua onnistunut ateriavalinta. Tutun aamuväsymyksen vallatessa heräämisiä ihmetyksen vähitellen häipyessä alkoi seuraava päivä pankkireissulla. Aluksi nostin postista rahaa, jonka sitten syötin automaatilla tilikirjan avulla tililleni (tai niin ainakin toivon, 60 000 jenin edestä). Tänään eräpäivän omaavan vuokrapantin laskun maksaminen ei kuitenkaan onnistunut ilman pankkikorttia lähellä olleessa sivukonttorissa, vaan tallustin takaisin kämpille ja sovin (asuntolan infodeskin avustuksella) kortin toimitusajaksi klo 12-14, minkä jälkeen ehdin toivottavasti maksaa laskun. Jatkossa mietin rahojen siirrolle vaihtoehtoina yhtä isoa tilisiirtoa tai rahojen nostamista electronilla (tai visalla, jos siltä tuntuu, mutta myös electron toimii). Erona on kustannukset, jotka reilun tuhannen euron jälkeen taipuvat tilinsiirron eduksi (olettaen siirron hinnaksi n. 25e), korttinostojen maksaessa arvioidun 3 000 euron tarpeen kustantaessa kortilla nostettuna n. 80e. Siirto kumminkin kestänee useita päiviä, joten vuokraa varten oli rahaa pakko nostaa heti. Seuraava eräpäivä lienee jossain huhtikuun lopulla, kun seuraavan kuun vuokra viedään tililtä. Silloin siellä kannattaa olla rahaa, sillä muuten ilmeisesti automaattiveloitus menee rikki, ja sopimus pitää tehdä uusiksi, ja jos jotain olen lomakkeitten täyttämisestä oppinut niin sen, ettei kannata yrittää poiketa massasta, vaan mennä sujuvasti virran mukana juuri niinkuin on tarkoituskin.