Labra ja Welcome Party 1

Eilen meni jonnekin kello kolmen tälle puolen viettäessä järjestyksessä ensimmäistä tervetulojuhlaa. Nyt on sitten hyvää aikaa kirjoitella parin viime päivän toilailuista.

Torstaina oli siis vuorossa academic advisorin, omalla kohdallani Kawamata-sensein tapaaminen. Varasin jalan matkaamiseen aikaa reilusti, koska myöhästyminen ei houkutellut. Tapaaminen itse päällikön kanssa meni varsin pikaisesti (ohi...), sillä Kawamata-sensei kertoi olevansa lähiaikoina hyvin kiireinen, ja jättävänsä ohjauksen osittain tutorina toimivien ilmeisesti jatko-opiskelijoiden (tai jotain, en ihan saanut selville) huoleksi, mikä saattaa kyllä olla tavallinenkin menettelytapa. Esittelyssä puhui lähinnä johtaja ja pari muuta englantia varsin sujuvasti osaavaa, minkä jälkeen minulta kysyttiin jotain, miksi valitsin Japanin ja Tohokun yliopiston. Vähän säikähtäneenä vastailin jotain mitä olin lappuihinkin kirjoitellut, Tohokun osalta ehkä vähän turhankin rehellisesti, että vaihtoehtoja oli kolme (jos ei yhtä lasketa, mitä en maininnut) ja tämä niistä mielestäni paras.

Tapaamisen jälkeen Kawamata-sensei häipyi jonnekin, eikä sen koommin ole tullut tavattua. Oma ohjelma jatkui labraan tutustumisella ja lomakeleikillä. En edes yritä muistaa mitä kaikkea piti täyttää ja selvittää, mutta kahden päivän aikana ongelmaksi osoittautui ainakin suomalaisen yliopiston vapaus, sillä japanissa yliopisto-opinnot kestävät aina neljä vuotta, ja minun olisi pitänyt kertoa vastaava pituus TTY:llä. Olisi ilmeisesti pitänyt vaan pitää suu kiinni vapaudesta ja antaa teoreettinen neljä tai viisi vuotta. Tarkoitus oli ilmeisesti selvittää, minkä tason kursseilla minun pitäisi käydä, mitä sekotti entisestään vielä kahden vuoden epämääräinen opiskelu Jyväskylässä (joka suosiolla muuttui Jyvaskylaksi papereissa). Loppujenlopuksi juuri mitään ei selvinnyt, paitsi että japanin kielen testejä on kai kolme, ja muille kursseille ilmoittautuminen on joskus.

Labra vaikutti hyvältä paikalta työskennellä, ja minulle annettiin oma pöytä, lokero, kenkäluukku sekä tunnukset ja sähköpostiosoite labran verkossa. Maanantaista lähtien kokeilen, miten oman kannettavan saa liitettyä verkkoon, jottei muutamaan englanninkieliseen windows-koneeseen pitäisi jatkuvasti turvautua. Labra on ilmeisesti suhteellisen iso, sillä mikäli oikein ymmärsin, opiskelijoita on yhteensä kolmisenkymmentä, kun (mikäli oikein ymmärsin) muilla koko henkilöstö on ollut kymmenen tai parinkymmenen luokkaa. Juttelin tähän mennessä lähinnä tutorini ja englannintaitoihinsa vähän paremmin luottavan toisen jatko-opiskelijan (kai, edelleen) kanssa, mutta tapasin myös satunnaisia opiskelijoita ja esim. tietokonesysteemien adminin (opiskelija kai myös), jolle keskusteluhuoneen taululle sijoitetun todo-listan perusteella kasautuu toimeen tyypillisesti kuuluva vastuu vähän turhan monesta asiasta. Torstaina ja perjantaina söin päivällistä koulun kahveteriassa, jossa annos jäi osaamattomalla varsin pieneksi, mutta myös halvaksi. Ilmeisesti pitäisi kerätä vähän enemmän kaikenlaista, eikä suomalaiseen tapaan mättää pääruokaa lautanen täyteen ja pistää päälle yksi salaatinlehti. Valinnanvaraa ainakin oli, eikä paikka muutenkaan mikään Juvenes ollut.

Omaa touhuamista labrassa ei vielä juurikaan ole, joten eilen aika kului lähinnä odotellessa ja selvitellessä kerääntyneitä paperipinoja. Tutustuin myös vähän kännykän ja ostamani elektronisen sanakirjan käyttöön selvittämällä kännykässä olevia kanjeja. Noin 30 000 jenin hintainen sanakirjahökötys tuntui ihan pätevältä, ja tulee varmaan tarpeeseen erityisesti myöhemmin, kun on oikeasti mahdollisuus yrittää lukea jotain japaninkielistä.

Perjantain päätteeksi käytiin korealaisen kämppäkaverin (pitäis nuo nimet alkaa jo vähitellen taipua) kanssa pyöräkaupassa, jossa itse en osannut päättää mitään halvimman uuden pyörän maksaessa 10 000 ja vanhan 7 000, joten paluumatka meni juostessa pyörän vierellä. Juoksemisen tarkoitus oli ehtiä kuudelta alkaneisiin pippaloihin (kellon ollessa n. puoli kahdeksan), mikä lopulta onnistuikin, kunhan lähikaupasta oli haettu vähän juotavaa. Ruokailu taisi suolakekseistä huolimatta jäädä vähän turhan vähiin. Itse juhlissa oli sinne vähän ennen yhdeksää saavuttuamme meno ollut ilmeisesti jo tovin hyvässä vauhdissa, mutta ei onneksi loppunut vartian tullessa poistamaan paikalta kahdeltatoista, vaan jatkui porukan vähitellen pienentyessä vanhenpaan sukupolveen kuuluvien rakennusten käytävillä. Tuttavuuksia tuli tehtyä, mutta nimien muistaminen ei tunnu onnistuvan edes neljän satunnaisotannalla poimitun tölkin jälkeen. Vähän kolmen jälkeen taisi viimeisetkin jäljellä olevista kuudesta tai seitsämästä (mukaanlukien minä ja yläkerran Jani) kotiutua jonnekin.

Heräys tapahtui tänään varsin virkeänä puoli yhdentoista tienoilla, ja lahjoituksena saadun aamupalan syöneenä mielessä on juoksulenkki jonnekin mukaan suuntaan ja takaisin. Mietin tässä ottaisiko enemmän urheilun kannalta, vai poimisiko taskuun kameran ja tallentaisi ympäristöstä jotain vähän muistikuvaa luotettavampaa. Voisi harkita rauhassa teekupposen äärellä.