Harajuku vol.2

Kyllä harhailu on hauskempaa yksin. Heräsin aamulla kertaalleen joskus liian aikasin, ja toisen kerran jälkeen, vähän ennen kymmentä, lähdin suihkun kautta rauhassa kävelemään huomattavasti aiempaa kevyemmällä varustuksella, jättäen hotellille lompakon, passin ja kannettavan. Mukana n. 12 000 jeniä, kamera ja käteväksi ja mukavaksi osoittautunut laukku. Päivän ollessa kuuma ei takin päällä pitäminen vaikuttanut kovin houkuttelevalta ajatukselta, mutta sain sen onneksi mahtumaan laukkuun kohtuullisen hyvin. Huomasin kumminkin, että lyhythihaisessa paidassa kulkeneet pystyi ainakin Harajukun asemalle asti laskemaan yhden käden sormilla (en kuitenkaan jaksanut laskea, muistan ehkä yhden nähneeni jossain välissä).

[Syön tässä samalla iltapalaksi katupuodista ostamaani sushia. Mikälie mustekala ei tunnu helpolla paloittuvan.]

Asemalle saavuttuani aloitin samantien pääasiallisen ohjelman ja menin lorvimaan sillalle. Paikalla olikin eilistä huomattavasti enemmän värikkäästi pukeutuneita ihmisiä mm. cosplayn merkeissä, mutta erityisesti kameran kanssa liikkuvia kaikennäköisiä ja -maalaisia turisteja tuntui parveilevan sankoin joukoin sillalla ja sen ympäristössä. Illan mittaan hyvinkin ymärrettävästi jotkut hieman vaivautuneen näköiset pukujensa kanssa päivää viettämään tulleet kieltäytyivät kuvasta, joten vaikka vietinkin varmaan useita tunteja seisoskellen sillalla eri paikoissa katsellen välillä kuvattavia, välillä kuvaajia, pidin usein kameraa laukussa ja tyydyin omien silmieni miellyttämiseen. Yritin saada kuviin mielestäni näyttävimmät puvut ja bongata jotain tuttua (mikä valitettavasti ei onnistunut), mutta lihavahkon keski-ikäisen miehen kuvaillessa satunnaisesti etteen tulevia "hassuja asuja" (oma mielikuva tilanteesta, tietysti) tuntui, ettei kuvattavat sitä ole lähtenyt hakemaan (oma mielikuva jälleen, tietysti). Tosin varmasti iso osa (mahdollisesti mainittu herrasmies mukaanlukien, enkä muuten tarkoita yhdessä kuvassa näkyvää totoro-laukun omistajaa) oli myös "aidompia" cosplay-harrastajia. Oli miten oli, olisin kovin mielelläni mukana menossa kameroiden toisella puolella, mutta se vaatinee vähän enemmän kun isosiskojen kanssa H&M:llä käymistä, sukupuolikin on vähemmän oikea...

Jotkut myös esiintyivät vartavasten, ja yleisöksi asti katsojia keräsi varsin osaavalta esiintyjältä vaikuttava, hieman erikoisesti erinäisiä lauluja tulkitseva Maria. Lauluja tulkitsi eilisen tapaan myös oletettavasti Sting-fani, joka tauotta jatkoi nyt lähinnä soolouraan ajoittuneita sävellyksiä.

Sillalta lähdettyäni alkoi ilta viilenemään, joten pääsin keventämään laukkua takin verran. Aamupala oli venynyt taas aika myöhään, joten kävelin ruokailu mielessä eilisen tavoin Harajukun katuja, eilistä huomattavasti rauhallisempaan tahtiin. Monenlaisen vaihtoehdon käytyä mielessä löysin ilmeisesti jonkin leipomomyymälän, jossa nautiskelin paninin ja latten, sekä viereissä olleesta kojusta suositteluja saaneen Harajukun erikoisuuden (kai), täytetyn crepen (mikälie kreppi suomeksi lienee). Erikoisuus osoittautui maineensa arvoisesti erinomaiseksi, mutta pientä alun pohdiskelua lukuunottamatta en jäänyt miettimään taikinan mahdollisia ainesosia sen tarkemmin. Täytteenä mansikka-suklaa-kermavaahto, mikä tarkoitti ihan oikeita mansikoita, ja oli muuten hyvää!

Kotiinpaluu ei pitänyt olla kovin monimutkainen, vaikka suoraa metrolinjaa Minamisenjun asemalle ei löytynyt, mutta nousin ajatuksissani väärään suuntaan menevään metroon. Käväisin sitten jollain Yokohaman suunnassa olevalla asemalla, ja lähdin takaisin. Kuva oli tarkoitus ottaa, kun maisemat näytti ihan kivalta avoasemalla (siis maan päällä) ruohikkoreunuksineen, mutta metro ehti tulla. Seuraavaksi, yksinkertaisessa vaihtotilanteessa, yritin väärälle linjalle (melkein sama väri, jolla yleensä erotan linjat toisistaan), mikä onneksi estyi jostain lipputeknisistä syistä, ja asemasedän ohjeistuksella löysin oikealle linjalle ja lopulta tuttua reittiä kotiasemalle. Nälkä alkoi osoittaa merkkejä olemassaolostaan, joten jälleen kerran lähdin satunnaisesti kävelemään, tällä kertaa Minamisenjun pääkatua, etsiskellen jotain suuhunpantavaa. Kahdeksan (tai erityisesti yhdeksän, tosin ei tänään) jälkeen tuntuu harva ruokapailla olevan auki, ja suurin osa on ruokajuomaloita, jonne ei oikein yksin viitsi mennä, jos se edes kovin hyvin onnistuisikaan. Jossain kadun varrella löytyi kuitenkin jo mainitun sushipaketin omistanut puoti, ja paketti vaihtoi omistajaa 600 jenillä. Täydensin vielä ateriaa tutussa lähikaupassa ja juoma-automaatilla, valiten jo neljän tölkin turvin suosikiksi tulleen maitokaakaon.

Se oli siis Tokio. Huomenna pitäisi onnistua ostamaan shinkansen-lippu Sendaihin, mitä todennäköisimmin Uenon asemalta, josta on nyt pari kertaa Harajukun junalinjaan vaihdettuani jo vähän kokemusta. Jatkosta en juurikaan tiedä, esimerkiksi millon ja missä pääsen seuraavaksi nettiin, joten saatte mahdollisesti jokusen päivän tai jopa yli viikon aikaa levähtää. Heräämisajasta riippuen saatan kyllä kirjoitella vielä lähtötunnelmia aamusta, mutta nyt pitää alkaa pakkaamaan, Tokiosta tarttui mukaan tavaraa siinä määrin, että matkalaukun sisältöä tulee harkita tarkkaan. Checkout on kumminkin kymmeneltä, joten sen jälkeen suuntaan luultavasti Uenoon, yrittäen olla hyvissä ajoin sovittuun kello kolmeen mennessä Sendain asemalla.

Lisäys: ei muuten edelleenkään ole herätyskelloa (eikä siis muutakaan kelloa), ja tosiaan check-out kymmeneltä... pitänee mennä nukkumaan ja toivoa heräävänsä ajoissa.