Matkakertomus / Häävieraaksi Japaniin

Kuten tuli jonkin aikaa sitten kerrottua, käväisin taas Japanissa marraskuun puolivälissä. Reissun päätarkoitus oli osallistua vaimon siskon häihin, minkä oheella läheteltiin edellisestä kerrasta yli jääneitä tavaroita Suomeen ja täydennettiin japanilaisten ruoka- ym. tarvikkeiden varastoa.

Kun rahatilanne ei salli ihan mitä tahansa, piti lipuiksi valita halpana vaihtoehtona Finnairin suoralle lennolle ollut vaihto lontoon kautta. Vaikka se teki sekä meno- että paluumatkasta yhteensä yli vuorokauden mittaisen, oli ratkaisu ihan onnistunut. Matka tarkoitti siis lentojen lisäksi busseja välillä Tokio-Sendai (meno) ja Kitakami-Tokio (paluu). Menomatkalla pysähdyttiin siis Sendaissa ja yövyttiin Main kaverin luona. Paluumatkalla taas köröteltiin suoraan Sendain ohi Tokioon asti ja edelleen bussilla lentokentälle.

Käväisy Sendaissa tuntui varsin mukavalta, ja tavallaan haikealta. Jos Hervantaa ei lasketa, on Sendai pisimpään asustamani kaupunki, sillä Jyväskylässäkin tuli asuttua lähinnä kotona 20km keskustasta (jos ei alle 3v ikäisenä olemista lasketa). Ajan vähyys harmitti, enkä esimerkiksi ehtinyt tavata ketään kendo-kavereita. En tosin ollut ottanut minkäänlaista yhteyttäkään, eikä varmaan kukaan tiedä edes minun käyneeni Sendaissa, mutta se johtuu taas ihan omasta saamattomuudestani. Joka tapauksessa oli tällä kertaa aikaa niin vähän, että kendoilut piti jättää seuraavaan kertaan. Sendaissa vietetty yö sujui kuitenkin hyvin, ja oli erittäin mielenkiintoista nähdä todellista arkielämää, sillä kahden lapsen äidillä ei ollut isän töissä käydessä aikaa yrittää peitellä arkea.

Sendaista otettiin tuttu bussi Kitakamiin, missä yhden yön levättyä odotti hääjuhla. Tai oikeastaan juhla oli Moriokassa, joka on isompi kaupunki Kitakamin lähellä ja siskon kotikaupunki. Vieraista suurin osa oli joko parin ystäviä tai miehen sukulaisia, sillä vaimon puolella suku on kovin harvalukuinen. Meille (hääparin sisarukset) oli annettu vieraiden vastaanotossa tehtävä, joka sisälsi tervetulotoivotuksen ja lahjojen (rahaa tarkoitusta varten varatussa kuoressa) vastaanottamisen.

Alussa oli länsimaiseen tapaan vihkiminen kappelissa. Kappeli ei kuitenkaan suinkaan tarkoittanut mitään kristillisyyden mekkaa, vaan yksinkertaisesti sen näköiseksi tehtyä tilaa (penkkejä ja niille jätettyjä raamattuja myöten, sisältöä en tosin tarkistanut). Seremonia sisälsi japanilaisen tavan mukaan valojen lukemista, kynttilöiden sytyttämistä, sormusten vaihtoa ja jonkun sopimuksen allekirjoittamisen sekä parin että todistajien puolesta. Tämän jälkeen kuvailtiin, morsian heitti kukat pois ja siirryttiin juhlimaan omaan juhlatilaan. Siellä juhliminen sisälsi ruokailua, esityksiä, puheita, uima-asussa juoksevia vieraita, ilotulituksen ja kaikenlaista.

Pääjuhlan jälkeen joukko jakautui sukulaisiin ja kavereihin. Kun sukulaiset siirtyivät onseniin / hotelliin lepäämään, jatkoivat loput seuravaan (ja seuraavaan, ja ehkä seuraavaankin) juhlaan. En ihan käsittänyt, miksi jaon piti olla niin ehdoton, mutta se on ilmeisestikin niin tavallinen tapa, ettei kukaan edes kysele asiasta vaan se on kaikille itsestäänselvyys. Esimerkiksi vastaanoton yhteydessä kavereilta kysyttiin varmistusta jatkoille osallistumiseen. Jos tätä vahingossa kysyi sukulaiselta, seurasi siitä lähinnä ilmoitus sukulaisuudesta ja pari muodollista anteeksipyyntöä.

Seuraavana aamuna hotellilta pienellä sukulasporukalla kotiutuessa käväistiin vielä unagia syömässä. Kyseessä oli maustaan tunnettu ruokapaikka, ja ihan ansioidusti. Kala oli suussasulavaa ja kurkkuun jääneestä ruodosta huolimatta nautin ateriasta. Juhlaa seuraavina päivinä kierreltiin kaupungilla mm. 100 jenin kaupoissa ja tavallisissa tavarataloissa ostamassa kaikenlaista, mistä Suomessa saa vain haaveilla (tai maksaa itsensä kipeäksi erikoisliikkeessä). Matkalaukut täyttyivät hyvin pian, ja lähetettäviä laatikoitakin kertyi useampia. Lähetyksissä tosin ruuilla oli sivuosa, ja sisällöksi tuli lähinnä vanhoja ja uusia vaatteita.

Paluu koitti n. viikon matkaamisen jälkeen. Kitakamista noustiin yöbussiin, joka saapui seuraavana aamuna Tokioon. Tokiossa vaihdettiin Naritan lentokentälle menevään bussiin, ja lentokentällä tovin odoteltua noustiin toista kertaa Boeing 474:n kyytiin (kuvassa). Lontooseen saavuimme tovin myöhässä, joten pikaisesti ilmoitustaululta portin vilkaistuamme juoksimme kohti Helsinkiin suuntaavan lentokoneen porttia. Vilkaisu oli kuitenkin turhan hätäinen, sillä kyseinen jo lentoon lähtenyt lentokone ei ollut se, mihin meillä oli liput varattuna, vaan lakkoilevan Finnairin lento oli myöhässä ja sitä saimme odotella seuraavan puolisen tuntia, huokaillen helpotuksesta (ja hengästyksestä). Toinen yllätys odotti vielä Helsingissä, kun toista laukkua ei näkynyt tulevan hihnalle vaikka kuinka odotti. Kun sitten ihmiset alkoi häipyä, ilmoitin kolmen muun matkustajan tavoin saapumattomasta laukusta. Laukku tuli kuitenkin parin päivän päästä kotiovelle, vaikka vähän aikaa ehdittiin jo pelätä pahinta, sillä esimerkiksi nimeä laukkuun ei ollut tullut laitettua.

Matka oli siinä, mutta mitä siitä jäi käteen? Sen lisäksi, että Japaniin alkoi tehdä taas oikein kunnolla mieli, täyttyi hyllyt taas ruokatavaroista. Niin, ja koska ylioppilasjuhlissa käyttämäni puku ei sopinut enää takinkaan osalta (housut oli jääneet isoiksi jo vuosia sitten), ostin Japanista myös uuden kohtuuhintaisen puvun. Ainakin kerran sille on jo ollut käyttöä kummitytön pikkusiskon ristiäisissä. Ruokia tuli mukaan mm. seuraava laatikollinen (ei laatikko itse) sekä erilaisia purkkeja teetä:

Se varmaan siitä tällä kertaa. En päässyt vielä lainkaan selittelemään, miksi on taas kestänyt niin kauan saada aikaan yksi kirjoitus, mutta kello tulee taas kohta neljä yöllä eikä blogin kirjoitteluun ole juuri heltinyt aikaa. Suurimpana syynä on projektityö, joka on vienyt melkein koko joulukuun ajan yli 30 tuntia viikossa. Ei siihen tietenkään tarvitsisi ihan niin paljon panostaa, mutta aihe on sen verran haastava ettei ilman kunnon panostamista saa kunnon tulosta aikaan, enkä ole hyvä jättämään asioita puolitiehen (ainakaan jos ne on kiinnostavia). Pitäisikin siis saada aloitettua diplomityön kirjoitus, sillä aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, kunhan vaan pääsisi alkuun. Ehkäpä tässä joululoman aikana, kun projektityössä on pakollinen viikon loma. Niin, ja ruotsin tentistä tuli 0 eli hylätty, joten keväällä sekin sitten uusiksi. Toivottavasti sentään riittää pelkän tentin uusiminen, sillä muuten on kyllä motivaatio entistäkin heikommalla, ja alkaa aikakin tulla vastaan. Keväällä on luvassa myös englantia, verkkopalvelun sisällöntuotantoa, projektityön loppuun saattaminen sekä pari työprojektia, joista toisesta saan toivottavasti erään kurssin suorituksen. Mutta niistä tosiaan lisää myöhemmin.

Ennen joulua en välttämättä ehdi kirjoittamaan, joten näillä näkyvin toivotan kaikille lukijoilleni ikään, sukupuoleen ja uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta Hyvää Joulua!

Kuumeesta toivuttu, ja blogikin takaisin henkiin

Vähemmän yllättävästi on syksyn kiireisyys jättänyt kovin vähän aikaa blogista huolehtemiselle. Yli kuukaus on taas päässyt vierähtämään edellisestä viestistä, mutta toisaalta kutakuinkin saman verran on myös aikaa edellisestä kerrasta kun on ehtinyt kunnolla rentoutua. Eikä tätä oikeastaan valitettavasti voi sanoa vielä kunnolla rentoutumiseksi, yskiessäni viimeisiä flunssan jäänteitä pois. Eiliselle oli kyllä suunnitelmissa reissu Helsinkiin isoveljen lisääntyvää jälkikasvua poikaseurassa juhlistamaan, mutta oman ja Jyväskylästä mukaan tulevan seurueen kohtalo oli jäädä kotiin sairastamaan. Toivottavasti pääsee ottamaan aikanaan vahingon takaisin. Nyt on onneksi olo jo parempi, siinä määrin että kehtaan valvoa tähän aikaan yöstä, joskin osasyynä on myös herääminen pitästä aikaa puolenpäivän jälkeen. Vaika yhden pitkän, merkityksettömän ja ah niin vaikeaselkoisen kappaleen kirjoittaminen tuntuu sujuvan kuin vanhoina hyvinä aikoina, käväisen keittämässä kupillisen senchaa ja lisään tähän kohti kappaleenvaihdon.

Vielä tässä kunnossa en viitsi rentoutua Viiniä ja Animea -kaavalla, mutta viherä tee, tumma suklaa ja hyvä musiikki kelpaa myös erinomaisesti, ja mikä parasta, samalla voi kirjoittaa blogia. En tosin ole varma onko satunnaisesti valitsemani Xandria paras vaihtoehto, joten pitänee etsiä jotain parempaa. Suklaa sentään tuntuu olevan hyvää; Lidlistä tarjouksesta ostettu 81% ei ole juuri lainkaan makeaa.

Edellisen kerran kertoilin innokkaana, miten edessä on Kendon kyu-cup kuvitellen pääseväni vihdoin kokeilemaan japanissa oppimaani taitoja oikeassa kisassa. Joukkuekisa oi odotuten mukaisesti melkolailla mahdoton, sillä saimme kasaan vain 3 hengen joukkueen muiden 5 henkeä vastaan. 2 ottelua oli siis luovutettava, ja toisen joukkueen päihittäminen olisi vaatinut kaikilta voiton ilman yhtä tasapeliäkään. Ensimmäinen otteluni meni ihmetellessä, miten tuomareilla oli hyvin erilainen mielikuva siitä osuiko vastustaja oikein vai ei (hävisin 0-2). Toinen oli sitten ehkä koko turnauksen paras otteluni, ja päättyi 1-1 tasapeliin. Vastustajan tasosta en ole varma, mutta kotimaa oli venäjä ja kovasti tuli päälle, ja itse samanlaisena ottelijana koitin tehdä samaa vielä vähän nopeammin. Kolmannessa ottelussa olin saanut ehkä vähän omasta tasostani kiinni, ja voitin ehkäpä hieman kokemattomamman vastustajani 2-0 (vai oliko se 2-1?). Joukkueen matka päättyi kuitenkin siihen, ja joukkuekisan voiton vei venäläisten tiimi. Joukkuetoverini palkittiin vielä päivän päätteeksi Fighting Spirit -palkinnolla.

Yöpaikasi sain lähistön koulun kylmän lattian sijaan äskettäin palkitun joukkuetoverini paikallisen kaverin pehmeän ja lämpimän sohvan, puhumattakaan saunasta ja hyvästä illanviettoseurasta. Tuopin äärellä tuli huomattua, että en ole ainoa, joka kaipaisi lisää tiivistä yhteisöllisyyttä ja pienienkin seurojen välistä ystävämielistä kilpailua kendopiireihin. Seuraavana päivänä aamupalan jälkeen oli vuorossa ensin yhden joukkuetoverin kannustaminen alempien kyu-arvojen yksilökisassa, ja sen jälkeen oma koitos. Oletetusti vastus tuntui selvästi kovemmalta kuin edellisen päivän kisassa, mutta oma suoritus yllätti erittäin negatiivisesti. Hävisin kaksi otteluani suoraan 2-0, ja turnaus päättyi siihen. Sen jälkeen tuli mietittyä pitkä tovi mikä meni pieleen, mutta ei se oikein miettimällä selvinnyt. Luultavasti syy oli jossain taidonpuutteen ja kokemuksenpuutteen välissä, mutta seuraaviin harjoituksiin motivoituminen vaati jonkin verran ponnisteluja. Vähitellen olen saanut taas jonkinlaisesta ideasta kiinni, ja yritän korjailla tekniikkavirheitäni ja sitä kautta nostaa mahdollisuuksiani pärjätä seuraavassa kilpailussa, mikä se sitten tulee olemaankaan. Kendon SM-kisoihin ei taida vielä olla asiaa, mutta toimitsijaksi olisin voinut lähteä ellei reissu Japaniin olisi aiheuttanut vähän kiirettä aikataulussa.

Ja niin päästäänkin sopivasti seuraavaan aiheeseen. Seuraava reissu Japaniin on nimittäin pian edessä, sillä vaimon sisko (joku voisi kommentoida tällaiselle sukulaiselle käytetyn nimen, mikälie nato tai jotain, en jaksa itse etsiä) menee naimisiin lauantaina 14.11. Tätä varten matkaamme Iwaten pääkaupunkiin Moriokaan hääjuhliin, ja otamme samalla viime kerralla 2 x 20 kg matkatavaroiden painorajoituksen ulkopuolelle jäänyttä tarpeistoa mukaan kotiin tuotavaksi. Saa nähdä miten kouluhommat saa hoidettua kuntoon noin viikon reissun aiheuttaman loven jäljiltä. Itse reissua odotan kyllä innolla, ja hääjuhlissa riittää varmasti jännittämistä, sillä meidän osana on toimia vieraiden vastaanottajina. Luulisin että juhlista löytyy jälkikäteen blogiinkin kaikenlaista kertomista, sillä kyseessä on jonkin verran omia häitä isompi tapahtuma ja vieraitakin taitaa olla kolminumeroinen luku.

Opiskelut edistyy ihan siedettävää vauhtia, lukuunottamatta diplomityötä, jota en ole vielä saanut aloitettu. Tai edes aihetta valittua. Jostain syystä TTY:n hypermedian laitos ei ilmeisesti pidä tapanaan antaa opiskelijoille aiheita, vaan yrittää väkisin saada opiskelijat tekemään työnsä omista huonoista ehdotuksistaan. No, ehkä tulostan lentokoneeseen ison kasan artikkeleita ja hoidan työn taustaan tutustumisen lentäen. Kunhan vaan saisi sen aiheen keksittyä, siis hyvän aiheen...

Ne muut opiskelut, eli ohjelmistoprojekti, ruotsi sekä jokunen hypermedian kurssi sujuu kovin vaihtelevasti. Viime viikolla oli yksi hypermedian tentti, ja tällä viikolla onnistuin tartuttamaan itseeni flunssan ja jäin siten pois suurimmalta osalta luennoista, parista palaverista ja esim. valmistumis-infosta jossa olisin kyllä mielelläni käynyt avautumassa tilanteestani. Lisäksi ruotsin tunnilta pois jääminen aiheutti sen, että en ole ollenkaan varma onko enää varaa jättää ensi perjantain ruotsi väliin ja mennä sen sijaan hypermedian diplomityösminaariin. Ei tosin siellä seminaarissakaan mitään hyödytä ilman aihetta olla, näköjään. Ja kaiken lisäksi Hypermediajärjestelmät-kurssi, jolle asetin jonkinlaisia tavoittaita ihan oikeasti hyödylliseksi kurssiksi, paljastui hypermediaa vasta johdatuskurssin verran käyneiden seuraavaksi askeleksi perusasioihin tutustumisessa. No luultavasti se sitten ei tule olemaan mikään vaikea, mutta toivottavasti nyt edes vähän hyödyllinen.

Luultavasti pitäisi vähitellen alkaa tehdä varasuunnitelmaa, jos se diplomityön valmistuminen maaliskuuhun mennessä alkaa kovin vaikealta vaikuttamaan.

Tuosta japanilaisesta ruuasta ei ole tullut sitten blogattua, vaikka luvattua tuli. Minkähänlaisen kirjoituksen siitä tekisi? Haluaisiko joku jotain reseptikirjaa vai ennemmin epämääräisiä mielipiteitä ja ravintolasuosituksia? Jos ette kommentoi ollenkaan niin saattaa jopa olla etten kirjoita sitten siitä, ainakaan ihan heti.

Myöhäisestä heräämisestä huolimatta lienee jo aika painaa pää uniin. Katsotaan jospa seuraavalla kerralla saisin jotain pirteämpää aikaan. Jos vaikka saisi sen viininkin mahdutettua vielä yhteen iltaan ennen reissua.

Opiskelua kai myös

Eilen tuli sitten vihdoin selviteltyä vähän kursseja, joilla tulisi kevätlukukaudella (eli ennen elokuussa alkavaa syyslomaa) käytyä. Prosessi vaati taas kaikenlaisia selvittelyjä, joista suurimman osan olen jo unohtanut, ja loppuja en alunperinkään ymmärtänyt. Jossain vaiheessa kuitenkin ilmeni, että statukseni ei ole enää Special Research Student, vaan Special Auditor, joka on ilmeisesti Research Studentista poiketen undergraduate-tason titteli. Käytännössä se tarkoittaa, että tarvitsen vähintään 10 viikkotuntia luentoja, ilmeisestikin johtuen viisumista, joka on myönnetty opiskeluperustein. Pelkästään japanin tunneista tulee kuitenkin tätä menoa yli 10h, joten en usko tuon olevan ongelma. Statuksen pystyy kuitenkin vaihtamaan, jos haluan painottaa enemmän tutkimusta kuin opiskelua. Tutkimuksen aiheesta ei kuitenkaan ole ennen maanantaiksi sovittua tapaamista Kawamata-sensein kanssa juuri mitään käsitystä, joten ainakaan sitä ennen en ala minkäänlaisia proseduureja käynnistämään.

Kursseja on englanniksi tarjolla JYPE-ohjelman verran, eli parikymmentä eri alojen kurssia ekan vuoden opiskelijoita varten. Edistyneempien kurssien ollessa siis pelkästään japaniksi, tullee luennoista lähinnä englannin parantamista ja kertailua vähän erilaisesta näkökulmasta, mikä ei mielestäni ole ollenkaan turhaa. Erityisesti kiinnostaisi paikalliset näkemykset ohjelmistotuotannosta, mutta aihetta luultavasti vain sivuaa valitsemani kurssi Computer Software Engineering. Toinen läheltä omaa alaa valitsemani kurssi on Fundamentals of Computer Engineering, joka luultavasti tarjoaa jo haastetta hieman laitteistoläheisemmästä suunnasta. Lisäksi valitsin ihan kiinnostavalta vaikuttavan Science, Technology and Industry of Japan, joka alkoi tänään aamulla. Kielikurssien päälle menee valitettavasti Japanese Culture B, mutta toivottavasti pääsen sitten syyslukukauden Japanese Culture A -kurssille. JYPE-ohjelma alkaa siis ilmeisesti syksyllä, joten kaikki kurssit on minulle väärässä järjestyksessä. Toivottavasti kuitenkin japani taittuu jo jotenkuten puolen vuoden päästä, jolloin olisi tarkoitus ottaa esim. Artificial Intelligence tai Software System Engineering.

Päivän päätteeksi oli tarkoitus palata vähän aikaisemmin asunnolle, mutta Kawauchilta lähtiessä kysäisi vastaantullut (tai pyörällä jyräämäni) ilmeisesti opiskelijajärjestöaktiivi kiinnostaisiko ohanami (katsellaan puun juurella juoden kun kirsikka kukkii). Minuahan kaikki kiinnostaa, joten henkilö, jonka nimi olisi kiva muistaa, tarjosi ruuan kouluruokalassa, minkä jälkeen siirryttiin hieman viileäksi käyneelle pihalle joidenkin kymmenien opiskelijoiden voimin. Juuri sallittuun ikään tulleet opiskelijat nauttivat ohanami-tyyliin, painottaen ehkä enemmän juomapuolta pimeyden peittäessä kukkimista hiljalleen aloittavat kirsikkapuut. Juteltua tuli useiden satunnaisten henkilöiden kanssa, joista peräti kahden nimen muistan, tosin toista en enää osaa yhdistää kasvoihin...

Tänään siis alkoi ensimmäinen kurssi, minkä jälkeen kipusin tänne laboratorioon näyttämään ahkeralta, ja selvitin melkolailla viikkoaikatauluni lähitulevaisuudessa. Nyt sitten ruokalaan syömään ja neljäksi @homen (vaihto-opiskelija-apujärjestö) johonkin tapahtumaan, jonka luonne selvinnee vasta vähän loppumisen jälkeen.