Shoppailua

Rauhallisesti maanantailomaa aloiteltua päätin hyvän sään innostamana pistää ensimmäistä kertaa Suomesta reissua varten ostettuja kevyempiä vaatteita päälle ja suuntasin Hannun kanssa kaupungille. Suunnitelmia ei juuri ollut, mielessä lähinnä kahvila ja asuun sopivampien ja muutenkin kevyempien kenkien ostaminen. Sopivan kenkäkaupan tultua vastaan löytyi nopeasti riittävän halvat sandaalit, minkä jälkeen maistui latte ja sämpylä lähes kaikin puolin tavallisen tyylisessä kahvilassa, henkilökunnan "irasshaimase" ja "arigatou gozaimasu" -toivotuksia lukuunottamatta. Piristeitä nautittuamme käveltiin tovi, kunnes eteen sattui kirjakauppa, jollainen on minulle ja lompakolleni aina heikko kohta. Englanninkielisen mangan löytymisestä huolimatta säästyin tältä erää suuremmilta ostoksilta, lisäksi mukaan tarttui vain yksi kirja jota en osaa lukea.

Sitten pitäisi metsästää ruokaa, vaihtoehtoina taas joku sopiva paikka ulkosalla tai Seiyu-supermarketti. Jos jotain oikein mielenkiintoista tulee syötyä, kirjoittelen siitä vielä iltasella, muussa tapauksessa tämä päivä oli tässä.

Turistimatkailua

Lauantai-illan irkkupubista lähteneen, riittävästi myös ruokaa (ks. kuva) sisältäneen kaupunkireissun päättyessä onnistuneen hallitusti siedettävän aikaisin, asetettiin herätyskello soimaan puoli yhdeksän seuraavana päivänä odottavaa ohanamia varten. Kirsikka ei juurikaan enää kukkinut, mutta reissussa tuli oltua koko päivä, kiertäen paria vähän syrjemmässä olevaa kaupunginosaa tai kaupunkia Sendain eteläpuolella.

Reissuun lähdettiin aluksi pyörillä, ja Sendain asemalla vaihdettiin junan kyytiin, joka vei n. 600 jenin arvosta etelään päin. Paikan nimeä en muista, mutta pienehkön suomalaiskaupungin näköinen paikka tarjosi viihtyisän joenrannan, jonne ohanamin tyyliin levitettiin viltit ja ryhdyttiin lounastamaan. Järjestävänä tahona oli ilmeisestikin Group Morin japanin keskustelukurssien opettajat, joilla oli tarjota muistaakseni 12 hengen seurueelle pullo viiniä ja kaikenlaista maittavaa naposteltavaa. Kukat olivat tosiaan jo viimeisiä terälehtiään pudottamassa, mutta paikka oli kuulemma kuuluisa tuhannesta kirsikkapuustaan, ja uskon näkymän olleen parhaaseen kukinta-aikaan varsin vaikuttava. Aterioinnin jälkeen oleili kukin tahollaan rannalla, itse heittelin Yuun kanssa pusikosta löytynyttä pesäpalloa, muiden mm. kävellessä rannalla kameran kanssa tai pelaillessa sulkapalloa. Sopivan ajan kuluttua koottiin kamppeet ja lähdettiin kävelemään takaisin paikalliselle juna-asemalle, seuraavan kohteen ollessa Shiroishi-linna vielä vähän etelämpänä (kai).

Tovin junailun jälkeen saavuttiin kutakuinkin edellisen kaltaiseen kaupunkiolioon, ja kävellen siirryttiin paikan päänähtävyydelle, joskus jotenkin tuhoutuneelle mutta uudelleen rakennetulle linnalle. Alkuperäistä linna-aluetta mallintavan kuvan perusteella paikalla oli muinoin ollut (liekkö edo-kaudella tai jotain, samurai-jutuista päätellen) varsin näyttävä kompleksi rakennuksia eri tarkoituksiin, mutta ilmeisesti uudelleen oli rakennettu vain valkoinen linnaelma ja pääportti. Sisäpuolelta linna oli sisustusta vailla oleva pelkistetty puurakennus, mutta sellaisena ihan komea, varsinkin puurakennelmista pitävälle. Kukin halukas pääsi vuorollaan poseeraamaan samurain viitassa ja katana kädessä, vaikkakin oikeaa katanaa pääsi ihailemaan vasta myöhemmin lasin takaa hieman syrjemmässä olleessa samurain asunnossa, joka muistutti vähän vanhaa suomalaista mökkiä. Hyvän tovin ympäriinsä tallustettuamme palattiin juna-asemalle, johon junamatkaa sendaista oli kertynyt jo melkein tunnin verran. Paluumatkalla torkkui välillä itse kukin, ja kotiasemalle palattua hyvästeltiin tyytyväisenä opettajakaarti (joista kolmesta yhden opettajuudesta en ole ihan varma, eikä muutkaan minua opeta).

Pyörät taas alle saatuamme päädyttiin vielä koukkaamaan rullaavaan sushipöytään (selitän joskus jos jaksan) täyttämään kovin tyhjäksi ehtinyt vatsa itse valituilla sushilautasilla. Hyvin maittanut ateria tuli maksamaan ehkä normaalia illallista enemmän, mutta sushiksi kuitenkin melko vähän, kun kalleimpien, mutta määrällisesti yhtä suurten lautasellisten maksaessa kolme kertaa enemmän päätyi itse kukin (matkailijoita ollessa sillä hetkellä vielä viisi) lähinnä välttelemään parhaansa mukaan kyseistä lautasväriä. Odotan vielä sopivaa tilaisuutta käydä kokeilemassa jotain oikein tasokasta (kuitenkin järkevään budjettiin mahtuvaa) sushiravintolaa.

Siinä tämä päivä, tulevat on edelleen täysin auki. Lomaa on siis ensi viikolla normaalin viikonlopun lisäksi maanantai, torstai ja perjantai, joten loppuviikosta olisi kiva vaikka lähteä jonnekin pisemmälle reissulle. Pyörämatkailu kiinnostaisi, mutta varustelussa saattaa tulla useita ongelmia eteen, samoin kun päämäärän valitsemisessa, sillä tuttua on tähän mennessä lähinnä koulumatka ja sen varrelta pari sivupolkua. Tänään tehdyllä reissulla näkyi kyllä houkuttelevia teitä pyöräilyä ajatellen, joten viikottaisen lenkin jäädessä ajanpuutteen ja hieman kipeän jalan vuoksi tällä kertaa pois, saatan lähteä vaikkapa päiväreissulle pyörällä tuonne etelään. Taustalla näkyneet vuoret houkuttelisivat myös monin tavoin, kun ilmeisesti lautailijoitakin on vaihto-opiskelijoiden joukossa useampia.

Joella leikkimässä

Eilinen ilta meni japanilaisen elokuvan ja samanaikaisen naposteltavan parissa, nimi taisi olla Gaban no Obaachan, vaikken nyt millään löydä nimellä minkäänlaista tietoa kuvasta. Sisältö kuitenkin maittoi hyvin, kerronnan tuntuessa hyvinkin japanilaiselta ja puheen ollessa riittävän yksinkertaista, vaikkakin hyvin voimakkaasti murteista, suurimman osan ymmärtämiseksi.

Tänään sitten toteutettiin eilen tehdyt suunnitelmat mennä Hoirose-joelle pelailemaan, tarkoituksena ostaa lähistöltä pallo. Palloa myyvää kauppaa ei kuitenkaan löytynyt, ja päädyttiin ostamaan leipomon herkkuja rannalla nautittavaksi. Ranta sopikin siihen erinomaisesti, sillä jokea vierusti japanilaisista elokuvista ja sarjoista hyvin tuttu muodostelma, mitälie tulvimista varten rakennettu, mutta lauantaiseen loikoiluun loistava paikka. Pallon puutteessa päädyttiin ruohikolla telmimiseen toteamalla 7 vuotta taekwondoa harrastaneen Yuun taidot mm. käsinseisonnassa ja hyppimisessä (puolivolttia ja muuta), mutta (paksusta kaislasta tms. tehdyn) keihään heitossa sentään päihitin korealaisen. Paikka oli kuitenkin aluksi hyvinkin aurinkoisen sään siunaamaana senverran mukavan oloinen, että luultavasti tulee palattua sinne lähiaikoina, pallon kanssa.

Asiaa ei tällä kertaa hirveästi ole, mutta pistetään nyt muutama kuva vielä.

Tilaa riitti, pallo vaan puuttui, joten urheilu muuttui makoiluksi. Kaislikosta löytyi kumminkin keihäitä vähän liikunnallisempaa leikkimistä varten.

Ranta oli välillä nurmikkoa, välillä hietikkoa. Aivan joen vierellä oli pieni hiekkaranta. Ja tämä kaikki koulumatkalla, suunnilleen puolivälissä. Jos reittejä haluaa tietää, kannattaa katsella Hannun merkkailemaa karttaa Google Mapseissa. Kuva alla on otettu sillalta, jonka yli aina koulumatkalla pyöräilen.


Jos lisäkuvat kiinnostaa, kannattaa katsastaa tuossa vierellä mainitut muut blogit Hannun ja Mikan toimesta, joissa näkyy viimeaikoina olevan vähän enemmän innostuttu kuvailemaan. Jälkimmäinen siis sijoittuu pohjoiseen Kitamiin. Oma toimintani jatkuu toivottavasti illalla jotenkin, mutta viimeistään huomenna aamulla jonkinlaisen ohanamin merkeissä, vaikka sakurat taitavat jo olla aikalailla kukkansa kukkineet, ja pudottaneet.

Väsyttää

Kun vielä äsken palauttelin tutorin kanssa viimeisiä lomakkeita pariin toimistoon, sain tietää, että minun tulee pitää esitelmä jostain signaalinkäsittelyyn liittyvästä aiheesta toukokuun loppupuolella. Alkaa hyvinkin paljon tuntua siltä, että labratyöskentely tulee olemaan tuskallista koko vuoden ajan, ja yritän luistaa siitä niin hyvin kun vaan pystyn, sillä hyötyä siitä ei juuri mitenkään kumminkaan saisi irti.

Ja lisäksi nyt osaa jostain syystä väsyttää oikein kunnolla, eikä meinaa millään pysyä hereillä. Taidan käydä kokeilemassa itse käyttää kahviautomaattia, jonka vieressä on kahvimukinpalautusautomaatti.

Tutkimuksessa tosiaan olisi hyvä, jos signaalinkäsittely ja matlab olisi ennastaan tuttuja, sillä nyt menee aika luultavasti suurimmalta osin, ainakin ensimmäisenä lukukautena, alkeiden opetteluun. Eikä tosiaankaan kiinnosta, jos kiinnostaisi niin ei olisi tullut ykköstä siitä kurssista TTY:llä. Ja jotain esitelmiä... ei taida olla kovin hyviä suhteita proffiin luvassa, eikä välttämättä opiskelun luultavasti vähän vakavammin ottavista labrahiiristä. Ja väsyttää... ja ärsyttää... vielä kun en osaa sanoa asioita japaniksi, enkä erityisen hyvin englanniksikaan, niin eihän tuosta esitelmästä tule yhtään mitään. Edellisen suomalaisen pitämä esitelmä näyttää olevan varsin pitkälle viety naarmunpoistoalgoritmien tutkiminen, ja se on siis tehty yhden lukukauden aikana, joka minulla menee tuon peruskirjan opetteluun. Ärsyttää... ja väsyttää...

Yui korviin ja sinne kahville.

YUI \o/

Väsynyttä on meno, kun eilen ei saanut mentyä nukkumaan ennen kahtatoista, herätyksen odottaessa kuitenkin seitsämältä aamun luennosta johtuen, jonka peruuttaminen selvisi vasta astuessa luokkahuoneeseen. Päivän ohjelmaksi tuli sitten labraa yhdeksästä eteenpäin. Alku meni kanjitunnin läksyjä tehdessä, minkä jälkeen kokeilin huonolla menestyksellä signaalinkäsittelykirjan lukemista. Jotenkin aika kuitenkin kului mahan vaatiman tauon verran, ja tovin ruokalakutsua (joka on pariin kertaan labran veteraanien toimesta tullut) odoteltuani kävin itse jotain kanaa popsimassa vähitellen tutuksi tulleessa ruokalassa ja palattuani totesin torstain olevan mitä todennäköisimmin viikottainen siivouspäivä. Tällä kertaa en jaksanut kovin aktiivisesti kysellä osallistumisen perään, vaan tyydyin väistelemään imuria heiluttelevia.

Kun aktiivisen esittäminen ei onnistunut, vaan johti toistuvaan torkahteluun, päätin hakea takintaskusta kuulokkeet ja sain toiseen kertaan todeta Yuin olevan tosiaan erinomaista JPoppia. Musiikkimausta vielä sen verran, että päätin lopettaa eilen suomalaisen kämppäkaverin tutkimusaiheesta virinneen keskustelun genreistä lyhyeen omien suosikkieni lopullisen tyrmäämisen pelossa. Tästä varmaan joskus lisää jos innostun, esim. musiikkia kuunnellessani, mitä kyllä pitäisi taas palata tekemään entiseen tyyliin kajareiden puutteesta huolimatta.

Nyt sitten, niinkuin tekstistä saattaa tarkkaavainen lukija huomata, yritän keksiä jotain tekemistä, sillä en vaan jaksa päntätä noita signaaleja nyt, mutten myöskään kehtaa lähteä muutamaan tuntiin pois. Jos kuitenkin rohkaisisin mieleni käyttäen verukkeena (jota en toki kenellekään osaa sanoa) aikaisin aamulla saapumista ja häipyisin selvästi aiempaa aiemmin, voisin suunnata keskustaan etsimään jotain mukavaa kahvilaa jossa lukea mangaa. Voisi olla parempi lukea jotain helpompaa kuin kovasti outoja sanoja sisältäväksi huomaamaani Melty Bloodia, mutta en minä kyllä n. 80 sivun jälkeen nyt kesken viitsi jättää. Sensijaan ajattelin yrittää kaikkeni oppiakseni Kanjeja mahdollisimman nopeasti. Läksyjä tehdessä päätin kirjoittaa jokaisen vastaantulleen kanjin jota en osaa vihkoon lausumistavan kanssa. Kirjoittelu saattaa monen muun yrityksen tavoin unohtua hyvin pian, mutta yritetään nyt ainakin, sillä K1b-kurssin 300 kanjia kevätlukukauden aikana (eli ennen elokuuta) ei vielä tarjoa paljon mahdollisuuksia lukea mitään oikeaa kirjallisuutta, vaikka tuossakin on kyllä varmasti tekemistä. Kanjit ei tosin ole ainoa ongelma, sillä sanavarasto on tositilanteessa onnettoman suppea. Sen tosin uskon paranevan luonnostaan kielen käyttämisen myötä, mutta toki yritän sitäkin parhaani mukaan kehittää juuri mm. mangaa lukemalla ja sanoja aktiivisesti selvittämällä huomiotta jättämisen sijaan.

"From me to you":n ehtiessä yhdeksänteen raitaan hiipii mieleen ajatus viimeisestä parin tunnin ponnistuksesta opiskelun suhteen, minkä jälkeen voisi tarkkailla tilannetta ja häipyä tilaisuuden tullen. Yhtäkään kolmestatoista kappaleesta en kyllä aio pilata vääntelemällä matriiseja Matlabilla, joten seuraavan reilun vartin esitän parhaani mukaan aktiivista tekemättä oikeasti yhtään mitään. Ja viimesen lauseen luettuani vaikuttaa hyvin vahvasti siltä, että olen jo tehnyt sitä samaa hyvän tovin. Mutta hemmetti tää musiikki on hyvää!

Ainiin, voisinhan minä sen mainita, että lainasin eilen Vaasankadun sedältä saadun kirjan labran sihteerille kun tuttuun tapaan tökkivän juttelun ansiosta sain sitä mainostettua. Tänään sain vastalahjaksi tuollaisen Sendai-vihkosen, joka erinäisissä tilaisuuksissa jaetuista poiketen näyttäisi sisällysluettelon perusteella kertovan ihan hyödyllistä tietoa esim. tavoista ja ympäristöstä.

Kirjoitteluun tuli äskettäin pieni tauko, kun paikan korealainen (vaikkakin japania minun korvaan aivan paikallisten tavoin puhuva) tuli kysymään kahville, eikä minulla ollut mitään syytä tai aikomusta kieltäytyä, vaikkakin Yuin keskeyttäminen vähän pisti. Siinä sitten juteltiin vähän Suomesta, Kikawadan (muistan nimen koska tunnistan sen kanjit, ainoana tapaamistani) muistaessa eilisen opettelunsa jäljiltä joitain sanoja suomeksi. Nyt kun mietin, niin Linusin tietäminen suomalaiseksi on ihan hyvin, vaikkakin linux-tietämystä tuntui olevan muutenkin melko paljon myös ohjelmanpätkän historian osalta.

Lienee aika palata puuhastelemaan jotain muuta, jos vaikka vähitellen pistäisi napit korville ja kuuntelisi levyn loppuun. Lähtöä pitää miettiä sitten suunnilleen tunnin päästä uusiksi, kellon ollessa nyt 15:50.

Päiväraportti labrasta

Päivä alkoi japanilla, ensin kielioppeja ja sitten kanjeja, lopuksi Japanin kulttuuria tutustumalla kolmosluokkalaisille tarkoitettuun tekstiin. En kyllä omasta ala-asteesta muista juuri mitään, mutta ei siellä ainakaan sodassa perheensä menettävästä ja myöhemmin oman henkensäkin nälässä jättävistä lapsista kerrottu... Taitaa olla asioiden arvojärjestys Suomessa vähän erilainen, kun päntätään varmaan sitten tuon edestä jotain matikkaa.

Ruokalassa osui silmiin jonkinlainen lista, jossa oli mainittu jonkinlaisessa järjestyksessä curry-annokset joita paikassa myytiin. Päätin sitten ottaa listan ensimmäistä ison annoksen, kun nälkä oli. Ruokailun aloitettuani totesin listan olleen mitä todennäköisimmin tulisuuslista, ja annoksen syöminen loppuun vaati hieman ponnisteluita, kun ruokajuomakaan ei ollut ihan tavallista vihreää teetä, vaan maistui siltä, että ilmainen kuppi ruokajuomaa sisältäisi jotain saken makuista alkoholia, jonka totesin ensimmäisellä maistamiskerralla perjantaina olevan valitettavan kaukana mieltymyksistäni.

Päätin tulla vielä loppupäiväksi sitten ylös labraan, pienestä vesisateesta huolimatta, kun olin sateenvarjonkin "lainannut" kämpän eteisen telineestä aamulla vähän kovempaan sateeseen lähtöä tehdessäni. Nyt olen täällä niin vähän aikaa kun vaan kehtaa ja lähden toivottavasti vähän aiemmin kotiin. Simasuunnitelmat kokivat eilen Seiyu-supermarketissa vastaiskun, kun en onnistunut paikallistamaan fariinisokeria, mutta lettuja voisin ainakin tekaista, jos vaikka söisin ennen lähtöä vielä täällä niin saattaisi aikaakin riittää.

Viikonloppu ja -alku

Edellisestä blogauksesta on ehtinyt vierähtää vähän turhan pitkä tovi, kun viikonloppuna ei oikein löytynyt aikaa kirjoitella, ja eilinenkin meni suurimmaksi osaksi luentojen merkeissä (vaikka yksi niistä olikin peruuttu). Nyt on kuitenkin vähän enemmän aikaa labrassa, ja voisin kertailla mitä muutaman viime päivän aikana on tullut tehtyä.

Perjantaina tosiaan tuli käytyä kahden korealaisen ja kolmen suomalaisen kanssa ravintolassa, jossa tarjoiltiin mm. erinomaisen maistuvaa sashimia. Menin kuitenkin lukemaan jo alkua toisen paikalla olleen suomalaisen selostusta tapahtumien kulusta, joten tunnen olevani jäävi kommentoimaan subjektiivisesti. Totean siten vain, että ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi. Tarjoilujen nauttiminen onnistui myös muilta osin, ja iltaa jatkettiin vielä Janin kämpässä kerrosta omaa ylempänä, porukasta ollessa jäljellä lisäkseni 2 suomalaista ja korealaiskämppis Yuu.

Seuraavana päivänä oli luvassa @homen (onkohan tuo sivutaitto ihan tarkoituksella tollanen, vai pitäiskö kysyä jos vois vähän koodailla uutta) ohanami, jossa pääsi kukkivien kirsikoiden alle (tai ainakin lähettyville) juttelemaan nättien japanilaistyttöjen kanssa (ei ollu mulla kamera mukana). Useammankin kerran esim. pukeutumistyylistään kehuja saanut yllä mainittu Yuu osasi myös tuon juttelun vähän paremmin, luultavasti suurelta osin jostain ihan muusta kun kielitaidosta johtuen, joka tosin sekin on ainakin tason verran (tasokokeen perusteella) omaani parempi. Tulipas vähän hassu kommentti, minulle tyypillinen tosin, mutta antaa olla.

Parin tunnin istuskelun jälkeen (minkä huomasi kyllä jaloissa kun nousi) oli pari tuntia aikaa tapettavana ennen seuraavaa ateriointia ilmeisestikin Tohoku Universityn vaihto-opiskelijoiden Feast Partyksi nimetyn tervetulojuhlan merkeissä, minkä jälkeen jatkettiin Dance Party -nimellä. Musiikin ollessa varmasti kotopuolessa monen mieleen olevaa latinotyyliä ei oma tanssijalka oikein liikkunut kun väkisin, mikä voi tosin olla innokkaampaa vaihtoehtoa parempi. Juttelun puolesta olisi kyllä taas saanut luistaa vähän paremmin, mutta en minä vaan osaa mitään sanoa, ja jos jotain keksinkin niin kieli ei väänny (vielä, toivottavasti).

Loppuillaksi teki vielä mieli jotain ohjelmaa, ja vaikka ehkä kello ehti mennä turhan pitkälle, päätettiin kokeilla elokuvan syöttämistä kannettavalta telkkariin. Pienen säätelyn jälkeen siinä onnistuttiinkin, ja kolmen hengen porukalla katseltiin kämpän yhteistilassa Apocalypto, välillä nauttien samalla illallista. Itse elokuva oli aika tyypillistä seikkailu-tasoa, huomattavan kiinnostavasta Maya-aiheestaan huolimatta. Elokuvia voisi kuitenkin katsella jatkossakin samalla menetelmällä.

Sunnuntaina meni herääminen melko myöhälle, ja vähän aamupalan jälkeen alkoi loppupäivä vaikuttamaan tyypilliseltä ajan väkinäiseltä kuluttamiselta, kun sadekaan ei tuntunut päästävän tekemään viikottaiseksi tarkoitettua lenkkiä. Kuitenkin sateen lakattua ja kerrankin eksymättä juoksemisesta huolimatta pitkäksi venyneeltä lenkiltä palailtua (ja palauduttua) alkoi tekemistä ilmaantua. Aluksi oli suunnitelmissa lähteä muutaman hengen porukalla jonnekin syömään, mutta eilisillan seurauksena Yuulle tullut puhelinsoitto muutti sunnuntai-illan vilkkaaksi jutusteluksi noin 6+2 hengen voimin. Kitaran soidessa varsin pitkälle myöhäisiltaan oli aamun vähän yli seitsämältä herääminen varsin haasteellista. Pääsin kumminkin ajoissa puoli yhdentoista luennolle (aikasin herääminen johtui tarpeesta hankkia ennen luentoa kopioita lomakkeista), toisin kun jo 8:50 luennolle aikonut kämppis, ja päivä lähti ihan mallikkaasti alkuun. Aterioituani ja peruutun luennon peruuttamisesta varmistuttuani loikoilin labrassa vailla kykyä paneutua signaaleihin, ja jatkoin sitten Aobayaman paikalliselle (eli labran tavoin täällä vuorella eikä tuolla alhaalla) japanintunnille. Kielen opettelu osoittautui aika reippaasti turhan helpoksi, joten keskityin kirjoittelemaan vihkoon vastaantulleita kanjeja oppimisen toivossa. Seuraavana vuorossa olleet kalligrafian ensiaskeleet (vaakasuora ja pystysuora viiva) asetti huomattavasti enemmän haasteita, mutta lopulta aloin mielestäni ymmärtämään, miksi minun piirtämäni viiva oli vääränlainen. Jälkemmäisellä tulen varmastikin käymään jatkossakin, mutta ensimmäisen kohtaloa pitää harkita, kun labrassa varmaan löytyy parempaa tekemistä, vaikkakin kotiin palattuani auttoi tunnilla opittu sana "infrapunasäde" (kyllähän siellä tosiaan satunnaisesti jokunen vaikea sana tuli esille) saamaan kuutoskerroksen Kousain puhelinnumero vaivatta.

Jatketaas vielä lyhyesti tästä päivästä. Aamulla suuntasin kurssille Computer Software Engineering, ja viime viikosta poiketen en tyytynyt tyhjään luokkaan astuessani toteamaan "se on varmaan peruuttu", vaan jäljitin paikalle osuneen toisen vaihto-oppilaan kanssa oikean Goto-sensein (osuva nimi ohjelmoinnin opettajalla) ja oikean luokan, joka oli siis papereissa väärin. Tunnin seuraamisen sijasta päätin kuitenkin myöhässä eturiviin istahtaneena leikata vähän univelkoja, ja unettavan helpoksi alkutunnista todetut selostukset menivät kutakuinkin täysin ohitse. Luennolla on aamupaikallaan hyvin suuri skippaamispotentiaali (keksiikö joku jotain oikeaa sanaa tuohon, tai edes suomalaista?). Jälkeen sen suuntasin tölkkikahviautomaatin kautta labraan, jossa vähän aikaa matlabilla leikittyäni tuli joku (ne nimet, perhana...) kysymään lähtisinkö syömään. Tyypilliseen tapaan tökerösti juteltuani ja mahan täyttäneenä palasin labraan, joka oli minulle ennennäkemättömässä tilassa, tyhjänä ja lukittuna, joten en onneksi ollut yksin vaan avaimen omaavan [NIMI] kanssa. Kun myöhemmin joku yllätti minut kuvaamasta tyhjää labraa, aiheutin epäselvällä höpinälläni sekasortoa kun en osannut selittää kuvaamisen olleen vain tilaisuuden luoma reaktio, eikä kaikkien labralaisten kuvaaminen yhdessä tarvinnut nyt välttämättä tapahtua heti. Viesti meni kuitenkin perille, tai ainakin kuvaamista lykättiin kunnes paikalla on valkonappiset (selitän ja kuvaan myöhemmin, jos en niin muistuttakaa) senpait. Seuraavaksi kuitenkin sain lisää kaipaamaani(?) huomiota, ja taittelin osaavamman johdolla joutsen-origamin (kyllä, se on kuva, enkä edes sensuroinut omaa naamaani pois). Vähän tilanteesta häkeltyneenä päivä jatkoin sitten taittelun päätyttyä normaalia kirjan lukemista (eli avasin kirjan viereen ja aloin leikkiä koneella), mikä johti nykyiseen tilanteeseen.

Ei siitä nyt mitään häkellyttävän pitkää tullut, mutta ei se ollut tarkoituskaan. Jonkinlaisia henkilökohtaisempia tunnelmia sisältävän viestimyksen voisin sopivan ajan koittaessa yrittää saada aikaan, mutta rytmin ollessa melko tiivis jää melkein ainoaksi vaihtoehdoksi viikonloppu. Tämän viikon sisältö lienee melko normaali, kanji-tuntien alkaessa huomenna, vaikkakin perjantain jälkeen alkaa Golden Week -loma, mikä aiheuttanee matkailua varsin monen osalta, jos vaan jotain keksii niin myös minun. Tervetulojuhlallisuuksien ollessa takanapäin on viikonloppu vielä tarkemmalta aikataululta vapaa. Suomessa alkaanee myös vapputunnelma, mistä innostuneena oli vähän suunnitteilla valmistaa simaa, kunhan keksii mistä hankkii käypiä pulloja.

Aamuraportti labrasta

Yritän muistella miten matikan kaavoja pyöriteltiin, tavoitteena saada joku euler kääntymään sopivasti, kuunnellen samalla The Offspringin "Race Against Myself". Ja mietin, mitä hemmettiä mää oikein teen...

Ei muuta tällä kertaa, jatkan pyörittelyä harmitellen, etten ottanut enempää Offspringia mukaan.

Lisäys: Aamuraportin muuttuessa iltapäiväraportiksi ja possunpalojen sulaessa vatsassa alkaa tunnelma muutenkin vähän paranemaan. Viikonloppu kuitenkin lienee paikallaan, ja maanantaina jaksaa luultavasti taas käydä luennoilla ja opiskella jänniä kaavoja. Vielä kuitenkin reilu pari tuntia ennen kotiutumista ja kaupungille lähtemistä.

Päiväraportti labrasta

Tänään sitten viimein sai jonkinlaista selkoa sille, mitä tulen täällä labrassa tekemään. Aamun luennon loppuessa 20min etuajassa ehdin hyvin kävellä Aobayamalle puolen tunnin päässä olleeseen tapaamiseen Academic Advisor Kawamata-sensein kanssa. Juuri mitään uutta ei liene kummallekaan selvinnyt, ja ilmoitettuani käymästäni signaalinkäsittelyn alkeiskurssista olevan melkein kaksi vuotta, sain käteeni perusopuksen ja kaksi kuukautta aikaa opetella sen asiat. Sen jälkeen sitten taas katsellaan tarkemmin, mahdollisesti jotain kuvankäsittelyyn liittyvää. Ilmeisesti minun pitäisi myös pitää jonkinlainen esittely valitsemastani aiheesta, niinkuin täällä jonkun tason opiskelijoilla on tapana. Tästä eteenpäin siis labratyöskentely tulee olemaan signaalinkäsittelyn perusjuttujen läpikäymistä varmaan aluksi kertauksena, mutta myöhemmin luultavasti sisältäen paljon uuttakin, kuten asioiden tekemistä ihan oikeasti matlabilla (eikä, kuten mainittu, käymieni kurssien tapaan malleja kopioimalla).

Nälkä alkaa jo painaa, mutta en viitsi lähteä täältä ruokalassa käymään, kun tunnin päästä alkaa ruokatarjoiluja luultavasti sisältävä, sisätiloihin siirretty ohanami (eli en tiedä onko niitä kukkia hirveästi näkyvillä, ikkunasta varmaan). Ulkonakin olisi kyllä voinut olla, sillä tänään on viikon selvästi lämpimin ja kuivin päivä, jopa aurinko paistaa ajoittain. Äskettäin näytti olevan jonkinlainen siivous käynnissä, en sitten tiedä onko tuo viikottainen, kuukausittainen vai aina kerran vuodessa ennen ohanamia suoritettava yhteistoimi. Siinä kuitenkin katselin vähän ja ihmetellessäni ilmeisesti kysyin voiko jotenkin auttaa (luultavasti japaniksi sanoin vain yhden sanan, shouji eli siivous), ja päädyin sitomaan yhden pahvipinon yhteen narulla.

Muuta kerrottavaa ei tältä erää ole, unien jäätyä taas vähän liian lyhyiksi alkaa väsymys painaa, ja kirjan lukeminen on varsin unettavaa. Pitänee kuitenkin ponnistella vielä tuon tunnin verran, loppuillasta ei ole minkäänlaista käsitystä, luultavasti kuitenkin labralla jatketaan, sillä eihän täältä tunnu ihmiset koskaan muutenkaan lähtevän pois.

Etsi sanat

Ensimmäinen sanan löytänyt saa pisteen, sanat voi olla ihan mitä tahansa, kuten nimiä tai lyhenteitä, sellasiakin mitä en tarkoituksella pistänyt (koska kirjaimia oli aika vähän, söin jo suurimman osan). Pisteille keksin jotain kivaa myöhemmin. Lisäksi jokainen nimimerkillä tähän kommentoinut saa yhden pisteen, joka meinaa että pistän nimen jonnekin pisteenlaskutaulukkoon ylös. Jos ees muutama innostuis niin vois olla kivaa keksiä tällasia jatkossakin, alkaa nimittäin välillä olla pula tekemisestä näin arkisin. Mutta siitä enemmän alempana.

Aika on tosiaan alkanut kulkemaan aika hitaasti, ei millään uskoisi viime perjantaista olevan vasta alle viikko. Toisaalta japanissa on tullut oltua jo reilu kolme viikkoa, ja ympäristöön on tottunut jo melko hyvin, ja aamulla vaan harvoin luulee olevansa jossain muualla, suunnilleen yhtä harvoin kun suomessakin herätessä, ja ihan yhtä kivalta se täälläkin tuntuu. Huomenna pitäisi saada tutkimukselle aihe, tai vähintäänkin jotain suuntaa-antavaa opastusta, mikä luultavasti tuo mukanaan tekemistä, ja vie pois syyn lähteä labrasta kotiin aina joukon ensimmäisenä. Labrassa oleva magneettitaulu, jossa jokaisen nimellä varustettu nappi on kiinni senhetkisessä olinpaikassa (esim. labra, ruokala, luento, koti), on siinä määrin painostava tyhjyyttä ammottavalla koti-kohdallaan, etten ole uskaltanut ennen kuutta häipyä. Silti olen tosiaan yleensä ensimmäisenä hipsimässä paikalta, eikä muilla näytä olevan kiire, hommissa tai kotiinpaluussa.

Japanin taso osoittautui vähän ongelmalliseksi, sillä vaikka testistä saamani taso 3 vaikuttaa muuten melko sopivalta, aiheuttaa kanjien (josta sain erityismaininnalla tason 1) osaamattomuus sen, että jätän luultavasti luku- ja kirjoituskurssin pois, ja myös kielioppikurssilla on luvassa ongelmia. Pitäisi luultavasti vaan opetella mahdollisimman nopeasti paljon kanjeja, ja siitä syystä otin ykköstason a-ryhmän sijaan kanji-taustaisille (kiina/korea...) tai jotain muuten osaaville tarkoitetun b-ryhmän. Lisäksi jätän varmaan puoliksi laiskuuttani puoliksi vaikeudesta johtuen maanantaiaamun puhekurssin, jossa pitäisi haastatella japanilaisia ja pitää tuloksista esitelmä. Se siis jättää japaninopinnoiksi Kawauchilla G3, L3, K1 sekä Aobayamalla Scientific and Technical Japanese ja Calligraphy, viikossa 9h, ja mahdollisesti vielä tiistai-iltaisin asuntolan läheistöllä keskustelukurssi.

Tänään aamulla olin siis ensimmäistä kertaa japanin kielikursseilla R3 (jonka siis jättänen pois) ja G3, sekä yliopiston kaikkien vaihto-oppilaiden orientaatiossa, joka ei antanut enää mitään uutta, vaan taas pinon esitteitä reppuun painamaan. Kun ennen tilaisuutta odottelin tilan aulassa, huomasin kuudennesta kerroksesta avautuvan ihan kelvollisen näkymän pariin suuntaan, ja päätin kaivaa kameran pitkästä aikaa esille. Kuva on Kawauchin kampukselta Aobayamalle päin, tosin eri päähän ja eri reittiä kun oma päivittäinen reippailupolkuni. Jäljempänä vielä otos Kawauchilta, sisältämättä mitään erityisen mielenkiintoisia kohteita, en edes tiedä mitä yläosassa avautuva rakennus pitää sisällään, ehkä jotain tutkimuslaboratorioita, joita täällä tuntuu riittävän. Itsekin siis suuntasin orientaation jälkeen labraani, josta poistuin joskus puoli seitsämän. Ruuan puolesta ilta meni kalasisältöiseksi osoittautuneiden möykkyjen sekä riisin parissa, aiheuttaen yleensä ruuanlaiton viemän ajan jäämisen vapaaksi bloggaamiselle.

Huomenna siis luvassa labran ohanami, eli syödään ja juodaan kukkien alla, tosin sateen uhatessa taitaa meidän syömäjuomingit jäädä lähistön seminaarihuoneeseen. Ilmoitus tuli sähköpostissa vain japaniksi, mikä toivottavasti ei tarkoita, että ilmoitusta ei ole tarkoitettu minun luettavakseni, sillä nokkelana poikana otin rikaichanin käyttöön myös sähköpostini hoitavaan thunderbirdiin ja luin melko vaivatta sanoman.

Hanamista on luultavasti ainakin vähän jotain oikeaakin kerrottavaa, joten jos aikaa on, palaan myös huomenna kirjoituspöydän ääreen. Tästä eteenpäin vaikuttaa kuitenkin uhkaavasti siltä, että meno rauhoittuu tyypilliseksi arjeksi, josta ei juurikaan kerrottavaa riitä. Tosin mielialasta riippuen se saattaa vaan aiheuttaa entistä enemmän kirjoittelua. Jossain vaiheessa lienee kuitenkin luvassa jotain matkustelua erinäisissä ryhmittymissä, ja silloin saattaa myös kameran saada otettua esille vaivaantumatta turistisuudestaan. Siitäkin huolimatta, hyvää illanjatkoa.

Kokkailua

Raporttien pituus lyhenee uhkaavasti, kun opiskelu alkaa muistuttaa normaalia luennoilla nukkumista ja tyhjänpäiväistä istuskelua. Tänään ei ole kerrottavaa kun illan ruokailusta, sillä sensei on edelleen kiireinen, eikä ehtinyt tänään keskustella tutkimuksen aiheesta. Tutorini kanssa totesimme viikon kalenterista, että keskiviikon yliopisto-orientaation ja torstain ohanamin vuoksi huomenna olisi parasta ehtiä jonkinlainen alustus tutkimiseen saada. Tällä hetkellä opettelen labrassa signaalinkäsittelyn alkeita matlabilla, mistä olen kyllä käynyt kaksi kurssia, mutta kun opetuksen taso on ollut luokkaa "kirjoita tämä ja ihmettele värikkäitä kuvia", ei päässä ole juuri mitään hyödyllistä niiltä ajoilta. Katsoin siis parhaakseni valikoida hyllystä jonkun sopivan englaninnkielisen opuksen ja hyödyntää labran onnistunutta tapaa saada unixilla pyörivä matlab käyttöön omalla windows-läppärillä.

Niin siihen ruokaan, Coopissa (joka supermarketin lisäksi pitää ainakin opiskelijaruokaloita ja muita opiskelijamyymälöitä kampuksilla) löytyi hinnan erityisesti huomioivalla silmäyksellä taas kanaa, jonka seuraksi ajattelin yrittää tehdä jonkinlaisen kastikkeen. Kun kärsivällisyys epäsopivien välineiden ja kellon kanssa loppui, päädyin valkokastikkeeseen, jota tuli lisäksi liikaa. Erehdyin kuitenkin heittämään soosiin liian vähän käristämäni porkkanat (ja valkosipulia niin vähän etten edes muistanut syödessä käyttäneeni sitä) sekä pinnalta ruskistetut kanafileet, joten vaihtoehdoiksi jäi enää yrittää maustaa soosi syömäkelpoiseksi. Loppujenlopuksi se tuli kämppiksen avulla syödyksi, kunhan vielä lautasella vähän lisäsi mausteita, riisin kanssa jopa ilman suurempia vastareaktioita. Mutta siitä huolimatta voisin seuraavan kerran joko tehdä ruokaa jota olen ennenkin tehnyt, tai katsoa suosiolla reseptiä.

Nyt onkin jo aika mennä nukkumaan, jotta ehtii sen 8h ennen aamuseitsämää nukkua. Luennot jatkuu huomenna 8:50 Software Engineeringillä, joka ei kyllä sisältöselostuksen perusteella ole ohjelmistotuotantoa, vaan ennemmin -tiedettä, eli ei ollenkaan niin kivaa minun mielestä. Lisäksi ensimmäisestä kuulisin erittäin mielelläni mielipiteitä ja kokemuksia eri maailmankolkasta. Muttajoo, yritän lopettaa pikkukeksien napostelun ja siirtyä univaiheeseen.

Lisäys seuraavalta aamulta: ei kannata syödä kunnolla juuri ennen nukkumaanmenoa, en millään saanut unta kun vasta yhden aikoihin, mutta toisaalta kuuden nukutun tunnin aikana näin kaikenlaisia mukavia unia, mikä myöskin saattaa liittyä täyteen vatsaan. Oli miten oli, nyt väsyttää...

Perjantai

Perjantain ohjelmassa oli tavanomaisen labrassa lojumisen jälkeen Mori-groupin järjestämä tervetulotilaisuus. Sisältö oli iltapäivätapahtumalle tyypillistä järjestöjen ja opiskelijoiden esittäytymistä sekä ruokailua ja sen oheella jutustelua. Yksi ohjelmanumero oli "Jos sun lysti on..." -laulun laulaminen vuorotellen jokaisella kielellä. Laulutaitoni tuli kaikessa komeudessaan esille, kun huomasin sävelen poikkeavan suomalaisesta sovituksesta todetessani innokkaan järjestelijäihmisen tyrkyttävän mikkiä. Odotan innolla ensimmäistä kokeiluani karaokeboksissa.

Illalla tuli sitten aiemmin lähikaupassa tavatun oululaisopiskelijan kautta kutsu nomihoudaihin. Yläkerran maamiehen lyöttäytyessä joukkoon suunnattiin sitten pyörillä keskustaan, jossa vähitellen kerääntyi useampi kymmenen illanviettoa odottava kaveriporukan (kai) opiskelija joukkoon, jolle etsittiin kadulla pyörivien mainostajien avulla sopiva kuppila. Paikan löydyttyä täytettiin hissilasti kerrallaan ravintolan penkit ja aloitettiin juominen ja (ehkä vähemmälle jäänyt) syöminen. Idea siis oli, että (tässä tapauksessa) 120min aikana sai tilata mitä halusi, ja koko lystistä maksettiin aina tietty, varsin pieni summa. En voi sanoa ettei olisi ollut hauskaa.

Lauantaina vuorossa oli aluksi lautapelejä ja jutustelua asuntolan opiskelijatiloissa, ja myöhemmin N-talon kolmannen kerroksen kesken (ainakin omalta osalta) pienimuotoisempaa maistelua erilaisilla ruuilla ja juomilla, osaanottajia ollessa ainakin kahdeksasta maasta.

Tänään piti suunnata pyörällä jonnekin, mutta vielä ei ole tullut käytyä kun lähikaupassa aamupalaa hankkimassa. Viikottainen lenkkikään ei mielellään saisi jäädä pois, joten ehkä lähden hölkkäilemään joko pian tai sitten pimeän tullen.

Päivittäisraportti labrasta

Eilen oli vähän turhan väsynyt olo iltapäivän tapahtumassa, ja oma osuuteni oli aika tuttua seiniin nojailua ja satunnaista väkinäistä puhelua. Ohjelmassa oli kyllä varsin kiinnostavat No-klubin (japanilaista perinteistä teatteria) ja karate-klubin esittäytymiset, joista ehkä vähän yllättäen ensimmäinen osoittautui kiinnostavammaksi. Näyttelijäntaidot tuntuivat melko vakuuttavilta, erityisesti kasvonilmeet, vaikka enhän minä juurikaan mitään muinaista (1500-luvulta kuulemma) japania hoilaavista tömistelijöistä ymmärtänyt.

Kaupassa oli taas ongelma miten täyttäisi vatsan illalla, ja päätin yrittää taas itselle tuttua kanansuikaleita+ananasta satunnaisilla vihanniksilla, kera riisin (tai kotona useammin nuudelien). Curry-tahnan kanssa arvoin aika tovin, mutta lopulta satunnaisesti poimittu sopivan näköinen purkki osoittautui vähintäänkin tarpeeksi tuliseksi. Lopputulos ei nyt mikään paras ollut, johtuen paljon täysin maustamattomasta kanasta, mutta kelpasihan se. Ehkäpä tässä voi taas pari päivää hyvällä omatunnolla syödä bento-bokseja tai muuta valmisruokaa. Tänään tosin on luvassa viideltä alkavassa welcome-partyssä illallinen, ja ilmeisesti jonkinlainen lauluesityskin haluttaisiin jokaisen maan edustajien pitävän. Onneksi sentään meitä on kolme, yksinäisen saksalaisen kohtalo hieman epäilyttää.

Mutta se taas labrasta tältä päivältä, tänään sentään tein melkein jotain hyödyllistä, kun otin signaalinkäsittelyn perusoppaan matlabille ja selailin vähän alkua. Seuraavaksi lounasta (vai päivällistä, en mää noita termejä koskaan oo osannut), ja sitten neljältä alan häipyä labrasta näyttäen ahkeralta ja kiireelliseltä, muiden jäädessä varmaan taas vähintään pimeänkoittoon asti ahkeroimaan.

Opiskelua kai myös

Eilen tuli sitten vihdoin selviteltyä vähän kursseja, joilla tulisi kevätlukukaudella (eli ennen elokuussa alkavaa syyslomaa) käytyä. Prosessi vaati taas kaikenlaisia selvittelyjä, joista suurimman osan olen jo unohtanut, ja loppuja en alunperinkään ymmärtänyt. Jossain vaiheessa kuitenkin ilmeni, että statukseni ei ole enää Special Research Student, vaan Special Auditor, joka on ilmeisesti Research Studentista poiketen undergraduate-tason titteli. Käytännössä se tarkoittaa, että tarvitsen vähintään 10 viikkotuntia luentoja, ilmeisestikin johtuen viisumista, joka on myönnetty opiskeluperustein. Pelkästään japanin tunneista tulee kuitenkin tätä menoa yli 10h, joten en usko tuon olevan ongelma. Statuksen pystyy kuitenkin vaihtamaan, jos haluan painottaa enemmän tutkimusta kuin opiskelua. Tutkimuksen aiheesta ei kuitenkaan ole ennen maanantaiksi sovittua tapaamista Kawamata-sensein kanssa juuri mitään käsitystä, joten ainakaan sitä ennen en ala minkäänlaisia proseduureja käynnistämään.

Kursseja on englanniksi tarjolla JYPE-ohjelman verran, eli parikymmentä eri alojen kurssia ekan vuoden opiskelijoita varten. Edistyneempien kurssien ollessa siis pelkästään japaniksi, tullee luennoista lähinnä englannin parantamista ja kertailua vähän erilaisesta näkökulmasta, mikä ei mielestäni ole ollenkaan turhaa. Erityisesti kiinnostaisi paikalliset näkemykset ohjelmistotuotannosta, mutta aihetta luultavasti vain sivuaa valitsemani kurssi Computer Software Engineering. Toinen läheltä omaa alaa valitsemani kurssi on Fundamentals of Computer Engineering, joka luultavasti tarjoaa jo haastetta hieman laitteistoläheisemmästä suunnasta. Lisäksi valitsin ihan kiinnostavalta vaikuttavan Science, Technology and Industry of Japan, joka alkoi tänään aamulla. Kielikurssien päälle menee valitettavasti Japanese Culture B, mutta toivottavasti pääsen sitten syyslukukauden Japanese Culture A -kurssille. JYPE-ohjelma alkaa siis ilmeisesti syksyllä, joten kaikki kurssit on minulle väärässä järjestyksessä. Toivottavasti kuitenkin japani taittuu jo jotenkuten puolen vuoden päästä, jolloin olisi tarkoitus ottaa esim. Artificial Intelligence tai Software System Engineering.

Päivän päätteeksi oli tarkoitus palata vähän aikaisemmin asunnolle, mutta Kawauchilta lähtiessä kysäisi vastaantullut (tai pyörällä jyräämäni) ilmeisesti opiskelijajärjestöaktiivi kiinnostaisiko ohanami (katsellaan puun juurella juoden kun kirsikka kukkii). Minuahan kaikki kiinnostaa, joten henkilö, jonka nimi olisi kiva muistaa, tarjosi ruuan kouluruokalassa, minkä jälkeen siirryttiin hieman viileäksi käyneelle pihalle joidenkin kymmenien opiskelijoiden voimin. Juuri sallittuun ikään tulleet opiskelijat nauttivat ohanami-tyyliin, painottaen ehkä enemmän juomapuolta pimeyden peittäessä kukkimista hiljalleen aloittavat kirsikkapuut. Juteltua tuli useiden satunnaisten henkilöiden kanssa, joista peräti kahden nimen muistan, tosin toista en enää osaa yhdistää kasvoihin...

Tänään siis alkoi ensimmäinen kurssi, minkä jälkeen kipusin tänne laboratorioon näyttämään ahkeralta, ja selvitin melkolailla viikkoaikatauluni lähitulevaisuudessa. Nyt sitten ruokalaan syömään ja neljäksi @homen (vaihto-opiskelija-apujärjestö) johonkin tapahtumaan, jonka luonne selvinnee vasta vähän loppumisen jälkeen.

Mun pyörä!

Sain polkupyörän vihdoin ostettua, kun lähistön toisella International Housella järjestettiin vanhojen pyörien myynti. Halukkaita oli enemmän kun pyöriä, joten valintaa varten suoritettiin arvonja, jonka perusteella jokainen sai järjestyksessä etsiä jäljelläolevista haluamansa. Hintaa oli pakollinen veron tapainen maksu mukaanlukien 4 000 jeniä, ja pyörä luvataan ostaa takaisin 2 000 jenillä (jos se on kunnossa, olettaisin), joten hinnaksi tulee hyväkuntoisen näköiselle ajopelille n. 13 euroa. Malli on vähän outo suomalaiseen makuun, ja satulaa piti heti nostaa niin korkealle kun pystyy, mutta ainakin omalla kohdalla on lopputulos hyvä. Pyörä tulee lyhentämään jokapäiväistä koulumatkaa ainakin 2x 15min, mutta mäen päälle en sitä ala raahaamaan. Voi sitten mäen alla olevalle Kawauchin kampukselle saavuttua miettiä, jaksaako alkaa kipuamaan vai ottaako bussin, jolla nousu maksaa 150 jeniä (~1e).

Maanantai meni vielä kävellen, kun aamulla herättyäni selvittelin vähän lisää papereita (sopimus vuokran automaattiveloitukselle tililtä) ja lähdin japanin kielen orientaatioon ja tasokokeeseen. En enää ollut kovin yllättynyt, kun ennen koetta piti täyttää paperi, käydä näyttämässä sitä kolmelle eri tiskille (jonottaen ahtaassa käytävässä varmaan sadan muun japania vaihtelevasti osaavan opiskelijan kanssa), ja vastaanottaa taas pino lappuja joiden täyttämisestä taas saa ajanvietettä jatkossa. Itse testi vaikutti aluksi helpolta, mutta tasokoe kun oli, piti tietenkin myös helpoimpia asioita testata. Lopun luetunymmärtämisessä olisi sitten minulle ollut sopivampi vastata vaihtoehto "en ymmärrä". Kanjit oli siinä varsin suuressa osassa, ja myös erillinen kanjitesti ei auennut juuri lainkaan, kun tuttuja kuvamerkkejä sattui vain pari.

Testin jälkeen kävin tällä kertaa Kawauchin ruokalassa syömässä, minkä jälkeen kapusin hiljalleen Aobayamalle seuraavaa japanin kielen orientaatiota varten. Tällä kertaa meininki oli aikalailla vapaampaa, ja nimikin piti kirjoittaa vain ovella olevaan läsnäololistaan ja haluamansa kurssin kohdalle ilmoittautumispapereihin. Käyn luultavasti japanin kielikurssit lähinnä Kawauchilla, koska tasokokeen olettaisi sijoittavan minut sopivaan ryhmään ilman pohdiskelua ja ryhmien vaihtelua, mutta ilmoittauduin kuitenkin kursseille Scientific and Technical Japanese ja Calligraphy, jotka tarjonnevat vähän erilaista näkemystä ja tietämystä kieleen. Aikataulun kanssa voi tosin tehdä tiukkaa, kun mäen alla oleva japanin tunti saattaa (tasosta riippuen) loppua 10 min ennen kiipeämisen päässä olevaa tieteellisen japanin tuntia. Tuntien siirtäminen Aobayamalla saattaa kuitenkin onnistua, kun ilmoittautuneita oli valitsemilleni kursseille toiseen vain yläkerran Jani ja toiseen lisäksi yksi muu.

Sessioiden jälkeen käväisin vielä labrassa istuskelemassa ja asentelemassa oman kannettavan verkkoon sopivaksi. Lappujen loppu selvittely päätettiin jättää myöhempään ajankohtaan, kun saan todennäköisesti lisää täytettävää tai vähintäänkin ohjeita tänään viideltä alkavassa yliopiston teknisen osaston (se joka levittäytyy Aobayamalle) orientaatiossa.

Paluumatkalle oli vielä suunnitelmissa tutustumisreissu vähän isompaan markettiin, joka osoittautuikin varsinaiseksi kultakaivokseksi pih..öm, säästäväisen perheen kasvatille. Suomen automarkettien tavoin, ja jopa melkein samassa mittakaavassa, oli hintataso lähes kaikessa astetta pienempiä kauppoja halvempi, ja valikoimaan tuli valmisruokapakettien oheelle, tai jopa suurempaan osaan mm. jauhelihaa ja pakasteita. Omaan koriin eksyi erinäisiä aamupalatarpeita ja illallista varten 2 jauhelihapihviä (sellasia itse tehdyn näköisiä raakoja jauhelihasta valmistettuja möykkyjä). Kaupan ollessa ainakin pyöräillen melkein koulumatkan varrella, tulee siellä luultavasti käytyä, kun lähikaupan (ilmeisesti vähemmän terveellistä) bento-boxeja valikoidessa kaipaa halvan ja ison marketin tuoksua.

Loppuillasta tuli juteltua ilmeisesti pääsiästunnelmaiseen koivikkoon, ja todettua onnistunut ateriavalinta. Tutun aamuväsymyksen vallatessa heräämisiä ihmetyksen vähitellen häipyessä alkoi seuraava päivä pankkireissulla. Aluksi nostin postista rahaa, jonka sitten syötin automaatilla tilikirjan avulla tililleni (tai niin ainakin toivon, 60 000 jenin edestä). Tänään eräpäivän omaavan vuokrapantin laskun maksaminen ei kuitenkaan onnistunut ilman pankkikorttia lähellä olleessa sivukonttorissa, vaan tallustin takaisin kämpille ja sovin (asuntolan infodeskin avustuksella) kortin toimitusajaksi klo 12-14, minkä jälkeen ehdin toivottavasti maksaa laskun. Jatkossa mietin rahojen siirrolle vaihtoehtoina yhtä isoa tilisiirtoa tai rahojen nostamista electronilla (tai visalla, jos siltä tuntuu, mutta myös electron toimii). Erona on kustannukset, jotka reilun tuhannen euron jälkeen taipuvat tilinsiirron eduksi (olettaen siirron hinnaksi n. 25e), korttinostojen maksaessa arvioidun 3 000 euron tarpeen kustantaessa kortilla nostettuna n. 80e. Siirto kumminkin kestänee useita päiviä, joten vuokraa varten oli rahaa pakko nostaa heti. Seuraava eräpäivä lienee jossain huhtikuun lopulla, kun seuraavan kuun vuokra viedään tililtä. Silloin siellä kannattaa olla rahaa, sillä muuten ilmeisesti automaattiveloitus menee rikki, ja sopimus pitää tehdä uusiksi, ja jos jotain olen lomakkeitten täyttämisestä oppinut niin sen, ettei kannata yrittää poiketa massasta, vaan mennä sujuvasti virran mukana juuri niinkuin on tarkoituskin.

Rentouttava lomapäivä

Japanissa on piakkoin tullut oltua kaksi viikkoa, ja nyt alkaa ensimmäistä kertaa tuntua vähän enemmän siltä, ettei tässä ihan huoletta kovin pitkään selviä. En tiedä oliko erehdys alkaa kuuntelemaan tuttuun tapaan musiikkia esim. lenkillä, mutta tällä hetkellä saa Kuniaki Haishiman Rebirth pintaan sen tunteen, minkä seurauksena yleensä aloitan katsomaan jotain vähemmän kevyttä sarjaa. Ongelma vaan on, ettei minulla ole mukana yhtään mitään, joten hieman eksyneenä nyt mietiskelen tilanteeseen akuuttia apua sekä pysyvämpää ratkaisua, eli miten hankkia animea. Joku voisi tietenkin kuvitella, että olisi mahdollista myös keksiä jotain muuta tekemistä itsekseen kuin animen katselu, mutta parin vuoden kokemuksista voisin sanoa, että vaikka haluaisinkin (mitä en missään tapauksessa tee), vaatisi vuoden kestävä irrottautuminen aivan liian suuria ponnisteluja.

Joku tilanteen huonommin tunteva ulkopuolinen lukija saattaa nyt vähän ihmetellä, miten ihmeessä niin asialliseen ja tyylikkäästi hiottuun blogiin ilmestyy yhtäkkiä viesti täynnä tyhjänpäiväistä myöhäisteiniangstia ja vielä jotain lonkeropornoon viittaavaa. Ikävä kyllä tämä on vain hyvin pieni maistiainen siitä, miten jatkossa tulen avautumaan blogiin ties minkälaisessa
tilanteessa. Jotta jatkossa usein pahastikin pitkäksi venähtäneiden valitusten karsiminen onnistuisi helpommin, merkkaan viestit omaan kategoriaansa (tai miksi tuon Label nyt suomentaisi). Voisin merkata jatkossa myös muita viestejä, jos se auttaisi esim. vain opiskeluun liittyvien viestien lukemista. Toisaalta se saattaisi vaatia viestien pilkkomista osiin, koska tavallisesti kirjoitan samalla koko päivästä tai useammasta, mutta ainakin alkuun voisi kokeilla onnnistuuko se järkevästi nykyisellään.

Loppukevennyksenä vaarallisen herkullisia suklaatäytteisiä keksejä. Ensimmäinen paketti pari päivää sitten meni heti avattuani sen, nyt toinenkin kuluu kovin nopeasti, mutta yritän hillitä ja miettiä mielummin jotain tapaa hoitaa ihan oikea ateriointi.

Filosofiaa ja animea

Tällä kertaa juotiin pienemmällä porukalla, kämppis Yuu pyysi seuraksi saman talon kuudennen kerroksen ihmisten kanssa, joista paria näin eilisen juhlissa. Nälän poistaminen hoitui 580 jenin pakettiruualla, joka oli varsin maittavaa lihaa ja riisiä, kaikessa yksinkertaisuudessaan. Sitten oli vuorossa mukaan tarttuneet oluttölkit, ja juttu alkoi pyörimään ajoittain animen ympärillä, ainakin Kousain ja minun välillä, muut ei niinkään ymmärtäneen Lainin olemusta tai Kajiuran hienoutta. Ajan mittaan keskustelua syntyi myös maailmankatsomuksesta, erään seurueesta opiskellessa jotain intian uskontoihin liittyvää. Kielitaito oli kovilla jo englannillakin, mitä Kousai puhui ja ymmärsi varsin sujuvasti, ja sain luultavasti selitettyä perusfilosofoani "en tiedä mitään" ja "kaikkein tärkein on minä". Jos vaan nimet ei ihan heti unohdu (yritän nyt tuon yhden ainakin muistaa, myös Shunpei meni varmaan suunnilleen oikein), saattaa asuntolasta saada hyviä otaku-tuttavuuksia. Juttu tosiaan luisti, ja maku oli varsin yhtenäinen, molempien ihaillessa esim. juurikin Kajiuran musiikkia. Oluet tuntuu vielä vähän, ja luultavasti näkyy tekstissäkin, mutta se tuskin ketään haittaa. Nyt sitten nukkumaan, huomenna on tärkeä lepopäivä. Jos vaikka pesis pyykkiä...

Pikaharhailua

Perusharhailu ja pariharhailu sai rinnalle kolmannen harhailutyypin, kun pistin pian kirjoittamasta päästyäni verkkarit jalkaan ja lähdin asuntolan portilta sopivalta näyttävään suuntaan lenkkeilemään, mukana mm. Yui Horie ja valikoituja singlejä sarjoista. Suuntavalinta osui oikeaan, sillä hieman kujia hölkkäiltyäni katselin jalkoja venytellen mäen päältä suuren osan Sendaista kattavaa näkymää. Maisemat ja kadut yhdistyivät juuri omaan makuuni sopivaksi kaupunkiympäristöksi, josta puuttui vain kesän lämpö ja vähän vihreää puista. Myöhemmin käyn ehdottomasti samoilla tienoilla kameran kanssa.

Lenkki ei kuitenkaan mennyt kokonaisuudessaan ihan nappiin, kun paluumatkan suuntaamisessa tapahtui pieni arviointivirhe. Jalkoja varsin riittävästi käyttäneenä tajusin sijaintini Sendain keskustassa, josta osasin kutakuinkin takaisin, mutta tiesin matkaa olevan vielä jokusen kilometrin. Loppumatkasta onnistuin vielä eksymään vähän tutummaksi luulemilleni lähikaduille, kun juoksin (tai kävelin) kertaalleen asuntolan ohi, ja vasta palaamalla löysin kotiin.

Matkan pituudesta en juurikaan mitään osaa sanoa, kesto taisi olla jotain kahden ja kolmen tunnin väliltä, ja tahti välillä hyvinkin verkkainen. Lenkin jälkeen maistui suihku, ja nyt alkaa hiukomaan siinä määrin, että alan viipymättä etsimään lähistöltä jotain tarkoitukseen sopivaa ruokalaa. Huomenna ei taida olla tiedossa juurikaan mitään, ja tämänkin päivän juhlista jäin osittain lenkin ja osittain ihan oman päätöksen vuoksi pois, vaikka meinasin kyllä vielä lähteä Yuu:n (nimiarvaus 1) soitettua käväisemään, mutta juhlat ehtivät jo päätökseen. Ihan hyvä, sillä tarjoiluksi ilmoitettu "light meal" ei ole mitä nyt haen.

Jonkinlaista juhlaa sittenkin, Yuu pyysi, joten mennääs katsomaan. Ei sitä nyt joka päivä syödä tarvi.

Labra ja Welcome Party 1

Eilen meni jonnekin kello kolmen tälle puolen viettäessä järjestyksessä ensimmäistä tervetulojuhlaa. Nyt on sitten hyvää aikaa kirjoitella parin viime päivän toilailuista.

Torstaina oli siis vuorossa academic advisorin, omalla kohdallani Kawamata-sensein tapaaminen. Varasin jalan matkaamiseen aikaa reilusti, koska myöhästyminen ei houkutellut. Tapaaminen itse päällikön kanssa meni varsin pikaisesti (ohi...), sillä Kawamata-sensei kertoi olevansa lähiaikoina hyvin kiireinen, ja jättävänsä ohjauksen osittain tutorina toimivien ilmeisesti jatko-opiskelijoiden (tai jotain, en ihan saanut selville) huoleksi, mikä saattaa kyllä olla tavallinenkin menettelytapa. Esittelyssä puhui lähinnä johtaja ja pari muuta englantia varsin sujuvasti osaavaa, minkä jälkeen minulta kysyttiin jotain, miksi valitsin Japanin ja Tohokun yliopiston. Vähän säikähtäneenä vastailin jotain mitä olin lappuihinkin kirjoitellut, Tohokun osalta ehkä vähän turhankin rehellisesti, että vaihtoehtoja oli kolme (jos ei yhtä lasketa, mitä en maininnut) ja tämä niistä mielestäni paras.

Tapaamisen jälkeen Kawamata-sensei häipyi jonnekin, eikä sen koommin ole tullut tavattua. Oma ohjelma jatkui labraan tutustumisella ja lomakeleikillä. En edes yritä muistaa mitä kaikkea piti täyttää ja selvittää, mutta kahden päivän aikana ongelmaksi osoittautui ainakin suomalaisen yliopiston vapaus, sillä japanissa yliopisto-opinnot kestävät aina neljä vuotta, ja minun olisi pitänyt kertoa vastaava pituus TTY:llä. Olisi ilmeisesti pitänyt vaan pitää suu kiinni vapaudesta ja antaa teoreettinen neljä tai viisi vuotta. Tarkoitus oli ilmeisesti selvittää, minkä tason kursseilla minun pitäisi käydä, mitä sekotti entisestään vielä kahden vuoden epämääräinen opiskelu Jyväskylässä (joka suosiolla muuttui Jyvaskylaksi papereissa). Loppujenlopuksi juuri mitään ei selvinnyt, paitsi että japanin kielen testejä on kai kolme, ja muille kursseille ilmoittautuminen on joskus.

Labra vaikutti hyvältä paikalta työskennellä, ja minulle annettiin oma pöytä, lokero, kenkäluukku sekä tunnukset ja sähköpostiosoite labran verkossa. Maanantaista lähtien kokeilen, miten oman kannettavan saa liitettyä verkkoon, jottei muutamaan englanninkieliseen windows-koneeseen pitäisi jatkuvasti turvautua. Labra on ilmeisesti suhteellisen iso, sillä mikäli oikein ymmärsin, opiskelijoita on yhteensä kolmisenkymmentä, kun (mikäli oikein ymmärsin) muilla koko henkilöstö on ollut kymmenen tai parinkymmenen luokkaa. Juttelin tähän mennessä lähinnä tutorini ja englannintaitoihinsa vähän paremmin luottavan toisen jatko-opiskelijan (kai, edelleen) kanssa, mutta tapasin myös satunnaisia opiskelijoita ja esim. tietokonesysteemien adminin (opiskelija kai myös), jolle keskusteluhuoneen taululle sijoitetun todo-listan perusteella kasautuu toimeen tyypillisesti kuuluva vastuu vähän turhan monesta asiasta. Torstaina ja perjantaina söin päivällistä koulun kahveteriassa, jossa annos jäi osaamattomalla varsin pieneksi, mutta myös halvaksi. Ilmeisesti pitäisi kerätä vähän enemmän kaikenlaista, eikä suomalaiseen tapaan mättää pääruokaa lautanen täyteen ja pistää päälle yksi salaatinlehti. Valinnanvaraa ainakin oli, eikä paikka muutenkaan mikään Juvenes ollut.

Omaa touhuamista labrassa ei vielä juurikaan ole, joten eilen aika kului lähinnä odotellessa ja selvitellessä kerääntyneitä paperipinoja. Tutustuin myös vähän kännykän ja ostamani elektronisen sanakirjan käyttöön selvittämällä kännykässä olevia kanjeja. Noin 30 000 jenin hintainen sanakirjahökötys tuntui ihan pätevältä, ja tulee varmaan tarpeeseen erityisesti myöhemmin, kun on oikeasti mahdollisuus yrittää lukea jotain japaninkielistä.

Perjantain päätteeksi käytiin korealaisen kämppäkaverin (pitäis nuo nimet alkaa jo vähitellen taipua) kanssa pyöräkaupassa, jossa itse en osannut päättää mitään halvimman uuden pyörän maksaessa 10 000 ja vanhan 7 000, joten paluumatka meni juostessa pyörän vierellä. Juoksemisen tarkoitus oli ehtiä kuudelta alkaneisiin pippaloihin (kellon ollessa n. puoli kahdeksan), mikä lopulta onnistuikin, kunhan lähikaupasta oli haettu vähän juotavaa. Ruokailu taisi suolakekseistä huolimatta jäädä vähän turhan vähiin. Itse juhlissa oli sinne vähän ennen yhdeksää saavuttuamme meno ollut ilmeisesti jo tovin hyvässä vauhdissa, mutta ei onneksi loppunut vartian tullessa poistamaan paikalta kahdeltatoista, vaan jatkui porukan vähitellen pienentyessä vanhenpaan sukupolveen kuuluvien rakennusten käytävillä. Tuttavuuksia tuli tehtyä, mutta nimien muistaminen ei tunnu onnistuvan edes neljän satunnaisotannalla poimitun tölkin jälkeen. Vähän kolmen jälkeen taisi viimeisetkin jäljellä olevista kuudesta tai seitsämästä (mukaanlukien minä ja yläkerran Jani) kotiutua jonnekin.

Heräys tapahtui tänään varsin virkeänä puoli yhdentoista tienoilla, ja lahjoituksena saadun aamupalan syöneenä mielessä on juoksulenkki jonnekin mukaan suuntaan ja takaisin. Mietin tässä ottaisiko enemmän urheilun kannalta, vai poimisiko taskuun kameran ja tallentaisi ympäristöstä jotain vähän muistikuvaa luotettavampaa. Voisi harkita rauhassa teekupposen äärellä.

Sendaissa

Reilu tunti aikaa ennen aiottua nukkumaanmenoa, joten voisin koota hieman viimepäivien tapahtumia yhteen, tai sen mitä niistä on jäänyt päähän. Paljon on nimittäin tapahtunut, ja suurin osa japaniksi, enkä ymmärrä vielä kovin hyvin japania. Lisäksi puhuminen tuottaa suuria ongelmia, ja yrittäessäni väkisin tulee usein eteen tilanteita, etten saa sanottua muuta kun "ettooo...".

Ensin vaikka Sendaista. Kaupunki vaikuttaa monin puolin varsin mukavalta paikalta, levittäytyen melko laajalti vilkkaimman keskustan ympäristöön, ilmeisesti japanin suurkaupungeille (Suomen mittakaavassa) tyypillisesti. Luontoa on monessa kadunkulmassa, ja (tuskallisen pitkän) koulumatkan varrella on varsin nätti joki (jota ei vielä näy missään kuvassa, pitää ehkä joskus käydä kuvailemassa paikkoja, mutta jotenkin se ei vaikuta mukavalta, niin hauskaa kun se kuvien räpsiminen onkin). University House Sanjo on siis Sendain keskustasta (joka sijoittuu aikalailla juna-aseman lähistölle) 3-4km luoteeseen, kun taas Aobayama, jossa luultavasti vietän suurimman osan opiskeluajasta, on suunnilleen saman verran lounaaseen. Matkaa UH:sta Aobayama-kampukselle kertyy ehkä nelisen kilometriä, mikä ei ole mikään mahdoton matka ainakaan pyörällä, mutta ongelman muodostaa hemmetin pitkä ja jyrkkä mäki, jonka huipulla kampus sijaitsee. Edellisten vaihtareiden tavoin totesin suuren skootterien (tai jotain sinnepäin) määrän varsin ymmärrettäväksi, mutta vaihto-opiskelijalle se on turhan kallis vaihtoehto.

Asuinalueen lähistöllä kävin tänään aamulla pienellä kävelyllä, harjoittaen Tokiossa hyväksi todettua harhailutekniikkaa. Juuri kun luulin vähän eksyneeni, huomasin olevani takaisin UH:n portilla, ehkä hieman paremmin muutaman kadunkulmaan tunnistavana. Uenon tavoin läheltä löytyy erilaisia pikkukauppoja ja matalaa asutusta, mutta hintataso vaikuttaa selvästi korkeammalta, ja taloista jäi vähän rikkaan alueen tuntu. Oma asuinkompleksi puoltaa kyllä mielikuvaa voimakkaasti.

Kampusalueita on ilmeisesti ainakin kolme, Katahira Campus lähellä keskustaa (jossa ei varmaan tule käytyä), Kawauchi Campus Aobayaman juurella (ainakin japanin tunnit) sekä Aobayama Campus vuoren huipulla. Viimeisimmässä on siis loppusijoituspaikkanani toimiva Kawamata Research Lab, johon ilmeisesti huomenna olisi tarkoitus tutustua, erinäisten opiskeluun liittyvien lappujen täyttämisen oheella.

Ensimmäinen päivä juna-asemalle saavuttuani meni muuttotouhuissa ja siihen liittyvissä orientaatiotilaisuuksissa, joissa myös jaettiin jo mainittuja lomakkeita. Onneksi olen jo päässyt suurimmasta osasta eroon, vielä juurikin opiskelulomakkeiden odottaessa täyttöä. En kuitenkaan edes elättele toivoa siitä, etteikö lomakkeita ilmaantuisi lisää lähipäivien aikana. Luvassa ainakin kurssille ilmoittautumisia joitain päiviä ennen huhtikuun loppumista. Rahaa pitäisi myös jotenkin siirtää juuri avatulle tilille, sillä vähintäänkin vuokra ja siihen liittyvät kulut laskutetaan suoraan sieltä, sekä ilmeisesti jotain koulujuttuihin liittyvää. Raha näyttää tähän mennessä riittävän hyvin, sillä en ole tietoinen Visan ja MasterCardin laskusta... Kuitenkin, ensimmäinen päivä päättyi tavaroiden siirtelyyn omaan huoneeseen, joka kuten mainitsin oli tosiaan melkein kuin vielä käärepapereissa. Internet-yhteys tuli toki tilattua heti, mutta aikaa sen käytölle en löytänyt ihan välittömästi. Hintaa taitaa huoneella olla jotain 13 000 jeniä, sähkö+vesi+kaasu päälle, ja netti vielä 2100. Ihan edullinen, kunhan nyt selviää minkälaisia nuo laskut käyttönesteistä on. Illalla käytiin vielä yksikköön muuttaneiden kesken (taisi olla 5 henkeä siinä vaiheessa) syömässä omuraisu, eli omeletti riisillä, hyväähän se oli, ja juttu eteni suurimmaksi osaksi japaniksi, vähän väliin englantia ja liekkö koreaakin mahtunut sekaan. Lähikaupasta aamutarpeita ostamasta palatessa taipui vielä "omenamehu" korealaisen suussa.

Toisena päivänä suunnattiin puoli yhdeksältä aamulla kaupungille, tarkoituksena saada vähän lomakepinoa kevyemmäksi ja asioita etenemään. Avuksi ilmaantui yliopiston @home-ryhmittymästä riittävän suuri joukko paljasjalkaisia paikallisia (kuten amerikkalainen, puoli vuotta täällä ollut Chris), joiden apu osoittautui varsin korvaamattomaksi, erityisesti kännykkäliittymää avatessa, joka ei varmasti olisi muuten onnistunut. Aikaa kului siis jossain (Alien registration, missälie), pankissa, Yodobashi Camera -elektroniikkatavaratalossa (kännykkä) sekä joukossa pienempiä kauppoja päivittäistavaroiden hankkimista varten. Itselle tarttui mukaan suklaakeksejä ja levy suklaata, sekä musta kännykkä. Kännykän omistaminen osoittautui varsin kalliiksi, sillä puhelut ovat huomattavasti Suomen hintoja korkeammat, ja vaikka kännykän saa liittymän mukana ilmaiseksi, on kuukausimaksut (joissa mukana puheaikaa, ainakin valitsemassani, vaihtoehtoja oli liikaa joten päätin mennä massan mukana) korkeita, ja oma vaihtoehtoni tulee maksamaan vuoden aikana jotain 55 000 jenin luokkaa. Asenteeni rahaa kohtaan alkaa kyllä muokkautumaan nopeasti Japanilaiseen suuntaan, sillä asioista tulee uskomattoman monimutkaisia, jos yrittää alkaa säästämään. Aluksi ajattelin, että omat säästöt on hyvä lisävara kaikenlaisen osteluun, myöhemmin totesin sen tulevan varmasti tarpeen muuallakin, mutta nyt mielessä on lähinnä, saisiko jostain lisää rahaa...

Toisen päivän aikana vapaaehtoisryhmä Morin (kai) joku edustaja tarjosi päivällisen laadukkaan oloisessa ravintolassa, jossa juttu kävi seurueen omassa tilassa tiuhaan, ja ehkä jopa ymmärsin siitä jotain... Kielitaito on kuitenkin vielä pahasti puutteellinen, joten taidan ensitilassa käyttää vielä vähän enemmän rahaa ja hankkia sanakirjan, johon voi kirjoitella myös kanjeja ja sitä kautta lukea jotain ja opetella.

Tänään oli jalantappopäivä, kun aluksi lähdettiin harhailemaan vähemmän suoraa reittiä Aobayama-kampukselle, sekä myöhemmin ehkä suorempaa, muttei vieläkään kovinkaan suoraa, takaisin UH:in. Lähtiessä matkassa oli yksikön (unit, 8 solun asumus) suomalainen ja korealainen (jonka nimeä en viitsi yrittää arvata ennenkun olen vähän varmempi siitä), mikä teki seurueesta varsin hiljaisen. Palatessa mukaan lyöttäytyi (tai ehkä toisinpäin) ulkomaalaisseurueen saksalainen, jonka aiempi opiskelu Japanissa on johtanut erittäin sujuvalta vaikuttavaan kielitaitoon. Matkan kohokohta oli varmaan kilometrejä merenpinnan yläpuolella, ja palattua oli venyttely paikallaan. Lähikaupasta löytyi taas illallinen.

Aikaiseksi tarkoitettu nukkumaanmeno on nyt sitten venynyt taas yli yhdentoista. Äskettäin tuli tavattua ja vaihdettua lyhyesti kuulumisia kolmannen suomalaisen kanssa. Mutta aika tosiaan vierii, ja nukkumaan pitäisi päästä saadakseen 8h yöunet. Taisi mennä vähän sekavaksi tämänkertainen viestitys, kun kirjoittelun etenemisessä oli taukoja sekä hyppimistä paikasta toiseen. Huomisen tapaamisesta riittää varmaan myös kirjoiteltavaa, kunhan sille löytyy aikaa. Illan ohjelmasta en tiedä oikein vielä mitään, saattaa olla jotain tapahtumaa, tai sitten ei, mutta tuskin sitä ihan toimettomaksi joutuu.

Lisäys: On muuten ihan hauska lukea samaiset päivän seikkailut toisen näkökulmasta kirjoitettuna. Pitää vaan muistaa aina kirjoittaa itse ennenkun lukee.

Sedaihin

Onnistuin heräämään ajoissa, ja check-outin ja metrokyydin jälkeen sain ostettua lipun Sendaihin joskus puoli kolmen aikaan saapuvaan Shinkanseniin. Uenon asemalla on nyt puolisentoista tuntia aikaa, josta ainakin puoli tuntia varaan oikean lähtöpaikan löytämiseen. Nettiä ei täällä ilmaiseksi saa, enkä nyt jaksa alkaa siitä maksamaan (ja selvittämään miten se onnistuu), joten kirjoittelen myöhempää lähettämistä varten, kellon ollessa nyt... on muuten huonosti kelloja, jopa rautatieasemilla. A, kannettavassahan on kello, 11:38.

Seuraavaksi voisi yrittää etsiä aamupalaa, vaikka selvästi painoaan kasvattanut matkalaukku vähän jarruttaa menoa. Herkkupuoteja näkyy olevan useampiakin, ja jossain niistä olisi kiva ehtiä vierailla vaikkapa matkasyötävää hankkimassa. Aluksi kuitenkin voisi napata tavalliseen asemaan verrattuna varsin monilukuisien turistien tavoin muutaman kuvan.

- - -

Löysin sitten todennäköisesti oikeaan junaan. Edelleenkin paljolta onnistuneiden opasteiden avulla, sillä raiteita oli yksin shinkansenilla useita, JR:llä yhteensä 22, ja lisäksi samassa kompleksissa ties kuinka monta metrolinjaa kahteen suuntaan. Vieressä on onneksi vapaata, joten ainakaan vielä ei matkalaukusta ole tullut ongelmaa sen mahtuessa hyvin jalkoihin, sillä tilaa on suomen juniin verrattuna mukavasti, ainakin pienehkölle aikuiselle. Tarkemmin tarkasteltuna saattaisi leveydestä tulla ongelma, jos ruokailu ei olisi helposti unohtuva päänvaiva kuten minulla.

Myös ulkopuolelta Shinkansen on melko vaikuttava ilmestys, erityisesti kaksikerroksinen jo paikallaan nopealta näyttävä virtaviivaisesti muotoiltu menopeli, jonka kaltaisiin tämä ei valitettavasti kuulu, mutta omaa silti sivusuunnassa yhden paikan suomalaisia vastineita enemmän. Kuvan ihan mielellään ottaisi, jos tarjoutuu tilaisuus, mutta olen kokenut kameran kaivamisen esille useassa tilanteessa vähän epämukavaksi. Lisäksi pysäkit ovat usein varsin pimeissä sisätiloissa, ja tulevan junana valo on jo silmillekin liikaa.

Tokion lähistöllä olevalta asemalta näytti tulleen jonkin verran matkustajia, ja nyt seuraava asema lienee jo Sendai. Kello on vielä kuitenkin vasta 13:23, joten matkaa on reilu tunti jäljellä. Kaupunki ei näytä loppuvan mihinkään ainakaan vielä, asutuksen ollessa pääasiassa matalia pikkutaloja Asakusan (kai) tapaan. Metsä näyttää kuitenkin vähitellen olevan yhä suuremmassa osassa maisemaa, joten matkan varrella saatan myös nähdä Japanin luontoa nopealta vilaukselta.

- - -

Äskeiset viestit lähtee vähän myöhässä, kun nyt vasta ehti. Kyllähän sitä luontoa vähän välillä näkyi, mutta selvästi suurin osa matkasta oli matalaan asutettua laitakaupunkia, osittain myös maaseutua.

Pääsin siis Sendaihin, ja varsinainen vaihto-opiskelu pääsi alkuun. Taitaa tosiaan japanilaiset rakastaa lomakkeita, parin päivän aikana on tullut tehtyä varmaan parikymmentä allekirjoitusta papereihin, joista suurimmasta osasta ei ymmärrä yhtään mitään. Nyt on kuitenkin asunto (ja varsin hieno sellainen) kunnossa, pankkitili avattu ja kännykkä hankittu. Kaikki tuntuu maksavan aika paljon, mutta en kyllä aio kovin paljoa asioita monimutkastaa säästämisen vuoksi. Jos rahapulaa tulee niin pitää sitten miettiä uusiksi. Kortit tuntuu käyvän täälläkin isommissa kaupoissa, joten esim. kännykkälasku (mikäli sen parin tunnin sähläämisestä jotain ymmärsin) mennee suoraan MasterCardin laskulle.

Tarkemmin alkupäivistä huomenna, nyt nukkumaan. Rytmi lienee hyvä saada melko aikaiseksi, sillä tapana ei luultavasti ole lorvia kotona suurinta osaa päivästä ja tehdä välillä jotain opiskeluun viittaavaa koneella, vaan osallistumista vaativia luentoja on luultavasti paljon. Se selvinnee tarkemmin torstaina, kun tapaan academic advisorin, joten siitäkin myöhemmin lisää.

Harajuku vol.2

Kyllä harhailu on hauskempaa yksin. Heräsin aamulla kertaalleen joskus liian aikasin, ja toisen kerran jälkeen, vähän ennen kymmentä, lähdin suihkun kautta rauhassa kävelemään huomattavasti aiempaa kevyemmällä varustuksella, jättäen hotellille lompakon, passin ja kannettavan. Mukana n. 12 000 jeniä, kamera ja käteväksi ja mukavaksi osoittautunut laukku. Päivän ollessa kuuma ei takin päällä pitäminen vaikuttanut kovin houkuttelevalta ajatukselta, mutta sain sen onneksi mahtumaan laukkuun kohtuullisen hyvin. Huomasin kumminkin, että lyhythihaisessa paidassa kulkeneet pystyi ainakin Harajukun asemalle asti laskemaan yhden käden sormilla (en kuitenkaan jaksanut laskea, muistan ehkä yhden nähneeni jossain välissä).

[Syön tässä samalla iltapalaksi katupuodista ostamaani sushia. Mikälie mustekala ei tunnu helpolla paloittuvan.]

Asemalle saavuttuani aloitin samantien pääasiallisen ohjelman ja menin lorvimaan sillalle. Paikalla olikin eilistä huomattavasti enemmän värikkäästi pukeutuneita ihmisiä mm. cosplayn merkeissä, mutta erityisesti kameran kanssa liikkuvia kaikennäköisiä ja -maalaisia turisteja tuntui parveilevan sankoin joukoin sillalla ja sen ympäristössä. Illan mittaan hyvinkin ymärrettävästi jotkut hieman vaivautuneen näköiset pukujensa kanssa päivää viettämään tulleet kieltäytyivät kuvasta, joten vaikka vietinkin varmaan useita tunteja seisoskellen sillalla eri paikoissa katsellen välillä kuvattavia, välillä kuvaajia, pidin usein kameraa laukussa ja tyydyin omien silmieni miellyttämiseen. Yritin saada kuviin mielestäni näyttävimmät puvut ja bongata jotain tuttua (mikä valitettavasti ei onnistunut), mutta lihavahkon keski-ikäisen miehen kuvaillessa satunnaisesti etteen tulevia "hassuja asuja" (oma mielikuva tilanteesta, tietysti) tuntui, ettei kuvattavat sitä ole lähtenyt hakemaan (oma mielikuva jälleen, tietysti). Tosin varmasti iso osa (mahdollisesti mainittu herrasmies mukaanlukien, enkä muuten tarkoita yhdessä kuvassa näkyvää totoro-laukun omistajaa) oli myös "aidompia" cosplay-harrastajia. Oli miten oli, olisin kovin mielelläni mukana menossa kameroiden toisella puolella, mutta se vaatinee vähän enemmän kun isosiskojen kanssa H&M:llä käymistä, sukupuolikin on vähemmän oikea...

Jotkut myös esiintyivät vartavasten, ja yleisöksi asti katsojia keräsi varsin osaavalta esiintyjältä vaikuttava, hieman erikoisesti erinäisiä lauluja tulkitseva Maria. Lauluja tulkitsi eilisen tapaan myös oletettavasti Sting-fani, joka tauotta jatkoi nyt lähinnä soolouraan ajoittuneita sävellyksiä.

Sillalta lähdettyäni alkoi ilta viilenemään, joten pääsin keventämään laukkua takin verran. Aamupala oli venynyt taas aika myöhään, joten kävelin ruokailu mielessä eilisen tavoin Harajukun katuja, eilistä huomattavasti rauhallisempaan tahtiin. Monenlaisen vaihtoehdon käytyä mielessä löysin ilmeisesti jonkin leipomomyymälän, jossa nautiskelin paninin ja latten, sekä viereissä olleesta kojusta suositteluja saaneen Harajukun erikoisuuden (kai), täytetyn crepen (mikälie kreppi suomeksi lienee). Erikoisuus osoittautui maineensa arvoisesti erinomaiseksi, mutta pientä alun pohdiskelua lukuunottamatta en jäänyt miettimään taikinan mahdollisia ainesosia sen tarkemmin. Täytteenä mansikka-suklaa-kermavaahto, mikä tarkoitti ihan oikeita mansikoita, ja oli muuten hyvää!

Kotiinpaluu ei pitänyt olla kovin monimutkainen, vaikka suoraa metrolinjaa Minamisenjun asemalle ei löytynyt, mutta nousin ajatuksissani väärään suuntaan menevään metroon. Käväisin sitten jollain Yokohaman suunnassa olevalla asemalla, ja lähdin takaisin. Kuva oli tarkoitus ottaa, kun maisemat näytti ihan kivalta avoasemalla (siis maan päällä) ruohikkoreunuksineen, mutta metro ehti tulla. Seuraavaksi, yksinkertaisessa vaihtotilanteessa, yritin väärälle linjalle (melkein sama väri, jolla yleensä erotan linjat toisistaan), mikä onneksi estyi jostain lipputeknisistä syistä, ja asemasedän ohjeistuksella löysin oikealle linjalle ja lopulta tuttua reittiä kotiasemalle. Nälkä alkoi osoittaa merkkejä olemassaolostaan, joten jälleen kerran lähdin satunnaisesti kävelemään, tällä kertaa Minamisenjun pääkatua, etsiskellen jotain suuhunpantavaa. Kahdeksan (tai erityisesti yhdeksän, tosin ei tänään) jälkeen tuntuu harva ruokapailla olevan auki, ja suurin osa on ruokajuomaloita, jonne ei oikein yksin viitsi mennä, jos se edes kovin hyvin onnistuisikaan. Jossain kadun varrella löytyi kuitenkin jo mainitun sushipaketin omistanut puoti, ja paketti vaihtoi omistajaa 600 jenillä. Täydensin vielä ateriaa tutussa lähikaupassa ja juoma-automaatilla, valiten jo neljän tölkin turvin suosikiksi tulleen maitokaakaon.

Se oli siis Tokio. Huomenna pitäisi onnistua ostamaan shinkansen-lippu Sendaihin, mitä todennäköisimmin Uenon asemalta, josta on nyt pari kertaa Harajukun junalinjaan vaihdettuani jo vähän kokemusta. Jatkosta en juurikaan tiedä, esimerkiksi millon ja missä pääsen seuraavaksi nettiin, joten saatte mahdollisesti jokusen päivän tai jopa yli viikon aikaa levähtää. Heräämisajasta riippuen saatan kyllä kirjoitella vielä lähtötunnelmia aamusta, mutta nyt pitää alkaa pakkaamaan, Tokiosta tarttui mukaan tavaraa siinä määrin, että matkalaukun sisältöä tulee harkita tarkkaan. Checkout on kumminkin kymmeneltä, joten sen jälkeen suuntaan luultavasti Uenoon, yrittäen olla hyvissä ajoin sovittuun kello kolmeen mennessä Sendain asemalla.

Lisäys: ei muuten edelleenkään ole herätyskelloa (eikä siis muutakaan kelloa), ja tosiaan check-out kymmeneltä... pitänee mennä nukkumaan ja toivoa heräävänsä ajoissa.