Joulunviettotapa taitaa poiketa Japanin ja suomen valilla aikalailla, mutta jotkut asiat sentaan on hyvinkin tuutuja. Ihmisia on kasoittain liikkeella, kaupat juhlii myyntilukuja, ja mina etsin aattona iltapaivalla ensimmaista joululahjaa... kotiin menevat on joka tapauksessa myohassa niin ne voi ostaa myohemminkin :)
Mutta paikallisten nsalta jatkan etsintaa. Naissa merkeissa, viela kerran:
HYVAA JOULUA!
Taas on vierahtanyt kymmenisen paivaa vailla blogipaivityksia, joten nain kendoharkkojen (juu tauko alko, mutta harkka-aikaan saa silti kayda reenaamassa, mika on erityisesti minulle aloittelijana jopa suotavaa) jalkeen rentoutessa hyodynnan taas kannykan mahdoollisuuksia selostamalla taas mita taalla on oikein kaynyt.
Ja jos taas aloittais selittelemalla aktiivisuden puutetta. Eilisen kanji-tunnin myota alkoi siis parin viikon "joulu"loma (kutsutaan nyt shksi vaikka yhteys jouluun ei taida niin vahva, talviloma kun on sitten erikseen), mutta sita ennen lahinna pari asiaa piti kiireisena. Ensinnakin, labran toisen lukukauden ensimmainen esitelma oli menneena keskiviikkona, mika aiheutti paanvaivaa itse esityksen lisaksi valmistelujen muodossa lahinna edellisella vikolla. Esityksen sisalto oli talla kertaa varsin lahella omaa alaani, mika aiheutti mm. sen, ettei kuuntelijoista kukaan tainnut ymmartaa mita puhuin... no, ehka parempi niin, mutta loppuesitykseen voisi olla kiva saada joku demo ja intternetti for dummies -tyylinen intro.
Toisekseen, nyt puhaltaa talvisaata pois aivan eri ilmastointilaite, eli vaihdoin kamppaa l. muutin. Syita voisi vain vahan valehtelemalla vaittaa olevan monia, mutta niista kiinnostuneet kysykoot tarkemmin henkilokohtaisesti. Vaihto-opiskelija-asunnossa, paikallisittain "kaikanilla", oli kuitenkin ihan kelpo asua, ainakin nain uuden version kokeneena. Muutto sen sijaan aihdutti kaikenlaista paanvaivaa, joka on kuitenkin jo suurimmalta osalta onneksi ohi. Uusi kamppa on vahan enemman japanilaistyylinen liukuovineen, saatan pistaa jossain valissa jotain pienta kuvaakin...
...kunhan tanne saa netin. Eli kannykka on nyt, erityisesti kun lomalla ei tule labralla vierailtua, kutakuinkin ainoa keino pitaa yhteytta, joten joulutervehdyksia saattaa tulla oudosta osotteesta. Pian pitaisi kuitenkin olla kuitua luvassa.
Ja mitas sitten viela... ainakin: Onnea kummitytolle!! Lahja tulee, joskus...
Ja: Onnea pikkuveljelle!! Lahjakin ehka tulee =)
Ja kohta tosiaan joulukin. Taalla paikalliset pohtii mita eroa on joululla ja jouluaatolla, "eikos kummatkin oo opiskelua varten?". Jepps, itse paneudun lomalla kunnolla kendoon, viidesti vikossa jos vaan jaksaa. Liikuntasalillakin on tosin lyhyt loma vuodenvaihteessa. Mutta siita ja kuun viimeisesta kolmanneksesta lisaa taas myohemmin. Hyvia lomia Suomeenpain!
Ja taas huomaan päiviä menneen sen verran monta ohi, että on aika paljastaa maailmalle mitä täällä saarella on puuhailtu viimeiset pari viikkoa. Lisäksi sekoittanen joukkoon hyppysellisen loppukuun ennusteita.
Joulukuu siis pääsi alkamaan, minkä voi kaupungilla käydessään noteerata hyvinkin selvästi ulko- ja sisätilojen joulukoristeista. Jozenji-kadun paikallisesti kuuluista kadun keskiosan puurivistöön aseteltu valaistus on kuulemma tänä vuonna taloudellisista syistä selvästi viimevuotista hillitympi, mutta en ole sitäkään vielä päässyt ihmettelemään kun puolivalmiina. Kyseisen kadun viereinen Koutoudai-puisto jouluvalojen ja ison joulupukki-eläimen (eläinlajista en tiedä, mutta tonttulakki sillä oli) koristelemana tuli sentään eilen ohimennen nähtyä.
Kendoharkat on puolestaan sitten tämän vuoden osalta ohi, vaikkakin jäsenten oletetaan jossain määrin harjoittavan itsenäistä treenaamista myös loman aikana. Se näkyikin lopettajaisten jälkeisenä iltana, kun sattumalta törmäsin kaupungilla pyöriessä kahteen kerholaiseen, joista toinen oli pirteässä (ei nyt sentään pakkas)säässä päässyt jo harjoittelussa hyvään vauhtiin. Tuttuihin sattumalta törmääminen ei ole kovin yleistä, mutta seuraavana päivänä menikin taas pyörällä ohi saman kerroksen tuttu, ja kaupassa näkyi koulun hallintotiskillä vierailuista tuttu kasvo (vaan ei nimi...). Niin, jos asiaan palaa, niin harkat tosiaan loppu mistä syystä olenkin nyt labralla istumassa enkä kämpällä liikuntasalille lähtöön valmistautumassa.
Mistä pääseekin sujuvasti seuraavaan aiheeseen, labran esitykseen, mikä on määrä pitää ensi viikon keskiviikkona. Kaikkien onneksi ei aihe ole enää kovinkaan sidoksissa siihen, mitä labran tutkimukset yleensä koskee, vaan pääsin valitsemaan itselleni sopivamman aiheen, web-kuvagallerian tekemisen. Itse aihe tuskin sen enempää ketään kiinnostaa, tarkoittaen nyt sekä blogin lukijoita että labran väkeä esitystä pitäessä, joten olen edennyt melko verkkaista tahtia. Valmista kuitenkin pitäisi vähitellen saada... Lisäksi huomenna pitäisi pitää yhdellä japanin kursseista esitelmä jostain mahdollisesti pääaineeseen liittyvästä mielenkiintoisesta asiasta, kokeesta tms, jota varten on tänään suunnitelmissa olla labralla hieman pisempään. Bonuksena joku labralla ehkä ajattelee että "on se Mikko näköjään edes joskus paikalla...".
Näköjään organisoidusti kirjoittamisesta ei tule enää yhtään mitään, mutta yrittäkää kestää...
Äskettäin tuli sitten melko yllättävä vierailu labralle, sillä viime vuonna paikallani ahkeroinut Sami piipahti tuomaan terveisiä ja tuliaisia labran tutuilleen. Olin siis kohtuullisen hämmästynyt, kun ensimmäistä kertaa viikkoon labralle tultuani tuli senpai sanomaan että "tuuppas vähän tänne, täällä on suomalaisia". Tarkempaa tietoa visiitin taustalla en ole saanut, mutta toivottavasti ehdin vielä vähän turista samasta yliopistoista tulleiden kanssa. Ei täällä sentään kovin usein uusia suomalaisia näe, ja paluuseenkin on aikaa vähintäänkin reilu kolme kuukautta (toivottavasti vähän enemmän, mutta siitä lisää sitten kun 'aurinko laskeeekin itäään...').
Juu, nyt takaisin ahkeroimaan, blogia taas joskus lisää.
Kanji-tentin ollessa vartissa ohi, on vihdoin hyvä tilaisuus kirjoitella blogiinkin jonkinlaista selostusta viimeaikojen tapahtumista. Voisin alkuun kuvailla minkälainen meininki mainitsemassani kendo-turnauksessa oli, ja sitten yrittää keksiä jotain uskottavia selityksiä kirjoittamattomuudelleni.
Elikkä, lauantaina vajaa pari viikkoa sitten oli tosiaan tavallisten harkkojen sijaan harjoitusaika ja aikalailla loppupäivä varattu kerhon osalta siihen, että Iwaten jostain lääkärikorkeakoulusta tuli joukko opiskelijoita ottamaan mittaa paikallisten taidoista. Joukko olikin varsin monipäinen, ja oman kerhon n. 20 osallistujaa oli kutakuinkin puolet vastustajien lukumäärästä. Päivä alkoi normaaliharkkojen aikoihin kahden kentän (11x11 metriä) reunojen merkkaamisella salin lattiaan ja muilla satunnaisilla valmisteluilla. Vieraiden saapuessa pidettiin alkutervehdysten jälkeen kutakuinkin tavanomaisten harkkojen ensimmäinen puolisko, eli lämmittely ja valikoitujen liikkeiden harjoitteleminen, aluksi oman kerhon porukalla, varusteisiinsa päästyä myös loppujen liittyessä mukaan. Kun kaikilla oli lämmin (melkein pakkasen paukkuessa ulkona, salin ollessa kutakuinkin lämmittämätön), siirryttiin taas tervehdys ym. muodollisuuksien kautta itse kamppailuun. Tätä valvomaan/seruraamaan saapui myös ilmeisestikin yksi kerhon senseistä eli opettajista (lähinnä korkeamman voiman asemassa, vähemmän itse kerholaisille näkyvänä hahmona), mitä varten kahden kentän suuntaan hyvälle näköalapaikalle oli varattu penkki ja pöytä.
Kamppailu eteni vailla erityisempää hierarkisuutta seuraavasti: kummaltakin puolelta valittiin aluksi muistaakseni 5 tai 6 kisaajaa, jotka kukin vuorollaan kummempia viivyttelemättä ottelivat kahden kesken 3 minuuttia (tai vähemmän, jos voittaja selvisi aiemmin, tai jos ei vielä kolmessa minuutissa niin enemmän), kolmen joukkueista valitun tuomarin tarkkaillessa pisteiden saantia. Kun kaikki olivan kisanneet, valittiin edustajat uudestaan ja toistettiin tätä muutaman kerran. Kaksi kenttää oli miesten ja naisten erottelua varten, joista itse seurasin kutakuinkin yksinomaan miesten kenttää ja esim. varmaan kerhon eniten tutun Atsushin suoriutumista, joka oli taistelutovereiden tasoon nähden varsin hyvä (mitä yli 12 vuotta harrastaneelta saatettiin odottaakin). Oma joukko oli siis auttamatta alakynnessä, mihin tuskin oma osallistumiseni olisi kamalasti apua tuonut... Kuitenkin, seuratessa parhaiden senpaiden otteita kentän viereltä, ei jäänyt itselleni epäselväksi harrastuksen jatkaminen. Harkoissa hyvin harvoin näkyvän en-muista-kuka -senpain shinai heilui siihen tahtiin, että edessä on tosiaan vähintään se 10 vuotta jotta vastaavaan pystyisi.
Kun ottelut oli oteltu, jatkettiin vielä normaalien harjoitusten tyyliin vapaalla kaksinkamppailulla, joissa siis kukin sai kysyä haluamaansa vastusta ottelemaan, salin ollessa varsin vilkas parinkymmenen ottelun ollessa käynnissä. Mitatessani kuhunkin kohtaamiseen varattua kolmea minuuttia, pomppi kello lattialle jätettynä jalkojen tömähdyksien voimasta (kendossa siis tömäytetään jalalla lyönnin kanssa samanaikaisesti). Vierestä seuranneena varsin vaikuttavaa oli myös lopun kirikeashi, eli peruslyönnin harjoittelu, jolla harkat päätetään. Kun nopeasti arvoin, niin 25-30 miekkaparia löi yhteen silmien edessä. Jälkeenpäin vähän asiaa tutkineena, on isomman joukon vastaavanlainen harjoittelu ainakin kendossa ilmeisesti tapana, mutta ei se ruudulta katsottuna (tai erityisesti kuunneltuna) ihan samalta tunnu. Päätösseremonioissa taas vaihdettiin sanoja ja lahjuksia, sekä kuultiin sananen myös sensein ajatuksia. Lopuksi kasattiin kukin tahollaan tavarat kokoon ja siivottiin salia, ennen siirtymistä illanviettoon. Itse jätin kuitenkin illan juhlinnan kokonaan väliin, tavoitteena saada tiistain harkkoihin mennessä flunssa pois häiritsemästä, mikä onneksi sitten onnistuikin, ja harkkarutiini ehti vielä pyörähtää jotenkuten käyntiin, kun parin viikon päästä alkaa tauko talven ajaessa kendoilijat pois salista palelemasta.
Sunnuntain otin vielä rauhallisesti, turnauksen ollessa ihan riittävän rasittava kylmässä ja nuhaisena ilman osallistumistakin, mutta seuraava viikko meni sitten rutiineihin palatessa, sairastelun jättämien asioiden aiheuttaessa kohtuullisen kiireen kutakuinkin joka päivälle. Tällä viikolla ei kuitenkaan kiire ole kamalasti hellittänyt, mutta siihen kyllä alkaa jo tottua, enkä aiemmasta poiketen usko että harkkojen jääminen pois mitään kovin merkittävää ajantappamisen tarvetta tuo talvipäiville. Sitäpaitsi nyt useisiin uusiin tekniikoihin opastusta saaneena käyn varmaan itsekseni niitä harjoittelemassa, jotta on sitten jotain oppinutkin kun taas ensi vuoden puolella harkat jatkuu.
Nyt siis on kanjikurssi 2 ohi, mutta se ei suinkaan tarkoita neljän kanjitunnin häipymistä viikko-ohjelmasta, vaan jatkan samantien seuraavalle tasolle, lisäten joukkoon vielä lukemisen pikakurssin 2 luentokertaa loppuviikkoon. Lisäksi luvassa lienee erinäisten tahojen vuoden loppumisen juhlistamista, ja onhan tässä joulukin tulossa. Vielä kun löytäisi aikaa labratyön edistämiselle, siitä kun on pari päivää ennen joulua pidettävä esitys... No ei sitä varmaan oikeasti ihan niin kiire olisi, jos vaan tekisi jatkuvasti jotain hyödyllistä, mutta eihän sitä nyt sellasta jaksa. Tänään saattaakin löytyä tovi aikaa leipomisille, tai sitten jätän sen huvin sunnuntaille. Muuta ohjelmaa olisi esim. vaateostokset (ulkokelpoisia housuja tällä hetkellä yhdet), pyörän lampun korjaaminen (pimeä kun tulee monesti ennen koululta palaamista), tulevien opintojen suunnitteleminen (juu, sitäkin pitää aina välillä miettiä...) ja kaikennäköinen mielenkiintoinen byrokratia johon törmää mitä yllättävimmissä tilanteissa. Niin, ja blogin kirjottaminen, kyllähän sitä nyt ainakin kerran viikossa pitäisi jonkinlainen raportti saada aikaan.
Vielä vähän joululomasta. Sellainen nimittäin saattaa ehkä olla tiedossa, joskaan se ei mikään joululoma ole, vaan ennemminkin talviloma. Labralla ei tosin ole moista mitenkään noteerattu, vaan maaliskuussa on vielä pidettävä esitelmöinti valmiista työstä. En kuitenkaan ole enää rasittanut itseäni moisella, vaan edistän asiaa omaan tahtiin (eli turhan hitaasti / viime hetkellä) lähinnä kotosalla, käyden labralla monen mielestä ehkä hälyyttävän harvoin. Kukaan ei ole kuitenkaan vastaan sanonut, joten oletan työskentelyn kotona olevan ok, vaikkakaan se ei tuo kanssalabrailijoiden silmissä ahkeruuspisteitä sai sitten aikaan minkälaisia ihmeitä tahansa. Luennot kuitenkin on tauolla, ömm... no, varmaan jonkin aikaa, otan selvää sitten joskus.
Otsikosta voinee helpohkosti päätellä syyn sille, miksei taas viikkoon ole kuulunut täältä mitään. Sateessa juoksentelu oli ilmeisesti syksyn jo muuttuen vähitellen (paikalliseksi) talveksi vastustuskyvylle liikaa, ja vietin sunnuntaista perjantaihin enemmän tai vähemmän sängyssä makoillen. Flunssaa tuntuu olevan muutenkin liikkeellä, ainakin päätellen perjantain labran seminaarista, jossa moni oli japanilaiseen tyyliin flunssan koittaessa pistänyt vähän reilummin vaatetta päälle, maskin naamalle ja lähtenyt töihin/kouluun.
Omalla kohdallani flunssan ikävin puoli lienee se, etten aikomuksesta huolimatta päässyt osallistumaan vuosittaiseen Iwaten jonkun lääkäriyliopiston kanssa käytävään kendo-turnaukseen. Olin kumminkin erehtynyt sen verran, että täältä ei lähdetty minnekään, vaan toinen kerho tuli käymään täällä. Pääsin sitten flunssasta huolimatta osallistumaan menoon auttamalla valmisteluissa ja seuraamalla ensimmäistä kertaa oikeita otteluita lähietäisyydeltä. Aiheesta tarkemmin joskus myöhemmin kun sattuu sopiva väli kirjoittelulle löytymään, sillä kendosta jos joku sattuu olemaan kendosta kiinnostunut niin selostan ihan mielellän vähän tarkemmin tapahtumien kulkua.
Nyt sunnuntaina alkaa olo nuhaa lukuunottamatta olemaan jo parempi, ja ajattelin taas väsätä jotain leivonnaista, jos tässä siivoilun jälkeen jäävään väliin sopivan reseptin satun löytämään. Jätän siten taas tarkemman selostelun tuonnemmas, ei sillä että sairaana sängyssä makailusta niin hirveästi kerrottavaa olisikaan. Imuri vaan käteen ja pyykkejä koneeseen.
駅伝大会 eli ilmeisesti sahkoinsinoorilaarojen valinen viestikisa on nyt sitten juoksujen osalta ohi, ja jaljella on labran pienimuotoiset (ainakin ajankohdasta ja osallistumismaksun pienuudesta paatellen) pippalot aiheeseen littyen. Tuloksia en ainakaan itse tieda, mutta ei silla nayta olevan juuri valia.
Kyseessa oli siis kampuksen ymparistossa juostu, yhteensa noin 15km pituinen viestijuoksu, joka oli jaettu monipuolisesti erilaisiin ja eri pituisiin osuuksiin, kaikkiaan kymmeneen. Omalle kohdalle lankesi 2km nousu, verrattuna esim. 200m pyrahdyksiin...
Pitkasta aikaa edes jossain mielessa kilpaa juoksemaan paastyani otin tilanteesta ilon irti ja vasytin itseni mielestani ihan riittavasti. Kunnolla sade alkoi onneksi vasta viimeisen osuuden lopulla, kun itse olin jo varsin toipunut vidennesta taipaleesta.
Seuraava luvassa oleva kilpailu onkin sitten astetta vakavampaa touhua, kun suuntaan kendo-klubin mukana pohjoiseen pain osallistumaan turnaukseen. Luottamus omiin kykyihin saada aikaan jarkeva kamppailu ei ole edelleenkaan kovin korkealla, mutta kokemus on varmasti arvokas, monessakin mielessa. Ja onhan se myos ensimmainen kerta sitten kesaloman alun kun poistun Sendaista.
Ja tosiaan, tama tulee taas kannykasta, nihnkuin teravimmat on jo saattanut huomata. Kiiretta pitaa monenlaisissa menoissa, joista tosin koulunkayntia en ehka laskisi yhdeksi...
Kun nyt tuli luvattua, niin selitetään vähän edellistä. Mielikuvitusta uhkuvalla otsikoinnilla...
Yliopistolla (tai mahdollisesti sen jollain osalla) on ilmeisesti yhtenä vuosittaisista tapahtumista, mm. tennis-, pesäpallo- ja lentopalloturnauksen oheella, tapana järjestää laboratodioiden välinen viestijuoksukilpailu. Kukin labra saa valita kymmenen hengen joukkueen, joista jokainen juoksee 0.2-2km osuuden yhteensä n. 10km lenkistä Aobayaman ja Kawauchin ympäristössä. Tästä innostuneena on viime päivinä tullut vastaan kisaa varten harjoittelevia lenkkeilijöitä, ja itsekin osallistuin eilen pikaisesti juoksemalla reilun kilometrin pyrähdyksen kolmen muun labralaisen kanssa. Ja kun en osannut tarpeeksi rennosti ottaa, varattiin minulle harjoittelun jälkeen todennäköisesti viestin rankin osuus, 2km nousu... Vielä en ole edes koskaan käynyt paikassa johon ensi viikon lauantaina pitäisi kisamielessä juosta, joten juoksun tahdittamista varten pitänee käydä vielä kyseiseen reittiin tutustumassa.
Ja kendoturnaus on myös edessä, juoksukisasta viikko eteenpäin, johon osallistumisesta puolestaan pitäisi päättää tämän viikon lauantaihin mennessä. Erilaisia tekniikoita on edelleenkin kovin niukasti hallussa, joten en ole vielä kovin luottavainen omiin kykyihini. Harkoissa on kumminkin kivaa, ja yritän parhaani vielä pari jäljellä olevaa kertaa ennen päätöksentekoa.
Kendokerholla tapahtuu mutenkin, sillä ilmeisesti liittymässä on ainakin kaksi muutakin vaihto-oppilasta, toinen mahdollisesti aiemmin jo mainitsemani 1,5v kendoa harrastanut ruotsalainen, ja toinen muistaakseni amerikkalainen aloittelija. En kuitenkaan ole ruotsalaisen Rogerin ensimmäisen vierailun jälkeen nähnyt kumpaakaan harjoituksissa, joten en tiedä minkälaisella mielellä heillä on tarkoitus kendoa harrastella. Ilmeisesti myös muita kiinnostuneita olisi, mutta en oikein uskalla ottaa välittäjän roolia asiasta kysyville, vaan kerron mitä tiedän ja kehotan kysymään tarkemmin kerhon johtajalta (piste sille joka keksii hyvän suomennoksen sanalle buchou/部長).
Ja sitten leipomisiin, joita on tullut harrastettua varsin innokkaasti viime viikkojen aikana. Kokeiltua on tullut ainakin mainitsemani pullat, aiemmin kesällä täytekakut, hedelmäpiiras (se kolmen hedelmän), mustikkapiiras kahdellakin eri reseptillä, suklaamuffinssit ja kermajuustokakku. Viimeisin mustikkapiiras oli mielestäni onnistunein ja omaan makuuni muutenkin herkullisin. Tänään olisi taas luentojen jälkeen aikaa, joten yritän mietiskellä jotain taas vähän erilaista. Niin, ehdotuksia saa lähettää vaikka kommentteihin!
Joten selailen varmaan tässä paria reseptisivustoa ennen japanin tunneille laskeutumista. Älkäähän tosiaan peljätkö sitä kommentoimista, esittäkää vaikka jotain kysymyksiä jos moisia tulee, asiaan liittyen, sen vierestä tai jostain ihan muusta. Nykyään on tapana käydä labralla aika usein ennen tuntien alkua, joten aikaa kirjotella blogia luultavasti löytyy. Vaikka sitä projektiahan täällä pitäs tehä, mutta eihän sillä vielä mitään kiirettä ole...
Kavellessa alas Aobayamalta viihdytan taas vahan itseani naputtelemalla blogiviestin. Matka ei kuitenkaan ole pitka, joten listaan vaan muutaman asian, joista sitten voi paremmalla ajalla kertoilla lisaa, ehka...
- labin viestijuoksukisa on pian edessa
- osallistumisesta kendoturnajaisiin pitais paattaa
- eilinen piiras onnistu mainiosti
- kendokerhoa uhkaa internationalisoituminen
- kohta saattaa alkaa satamaan, mutta saavuin onneks pyoralle
Maanantaina on siinä mielessä harvinainen viikonpäivä, että labralla on yleensä aikaa oleskella miten pitkään huvittaa, kunhan jaksaa käydä alakerrassa (siis vuoren juurella Kawauchilla) kanji-tunnilla yhden aikoihin. Tavallista kuitenkin on, että kovin pitkään ei huvita, siispä nytkin mietin vaihtoehtoa lähteä kyseisen tunnin jälkeen samantien kotiinpäin, säästäen toiseen kertaan Aobayamalle kapuamisen. Tekemistäkään kun ei vielä erityisemmin ole, sillä perjantaina luovuttamastani projektisuunnitelmasta (eli n. 30min aikana väsätty epämääräinen selostus) on tarkoitus keskustella proffan kanssa huomenna. Pitää kuitenkin miettiä toistakin vaihtoehtoa, sillä tekemistä ei tosiaan iltapäivälle ole tiedossa, ja aktiiviseltä näyttäminen (eli on paikalla, tarkoitti se sitten blogin kirjottelua tai pöydällä nukkumista) on aina kannattavaa, kai...
Ja vähän sitten taas tarinointia. Lauantaina oli tosiaan kendo-klubin versio imoni-juhlinnasta, mutta oma osuuteni, muiden tämän vuoden tulokkaiden tavoin, osoittautui vähän ennakoitua suuremmaksi. Perjantaina iltaseitsämältä kokoonnuttiin kerhohuoneelle kokoamaan tarvittavat välineistöt juhlapaikalle viemistä varten. Sään ollessa pitkästä aikaa sateinen, päätettiin juhlapaikka vaihtaa saman joen mutta toisen sillan kohdille, mikä mahdollisti sillan alla olevan tilan hyödyntämiseen sateensuojana. Kun kaikki tulevana yönä tarvittavat tavarat oli saatu paikalle, alettiin jo varsin koleaksi muuttuneessa ilmassa sytytellä tulta.
Eli tarkoituksena oli tosiaan, ilmeisesti kerhon perinteeksi muodostuneella tavalla, että ekaluokkalaiset (eli yliopistossa/kerhossa ensimmäistä vuotta olevat) pitävät tulta yllä koko yön, minkä jälkeen aamulla aletaan kyseistä tulta enemmän tai vähemmän hyödyntäen kokkailla imoni-keittoja. Alkuillasta tällä kertaa jonnekin neljän tienoille yöllä oli paikalla vaihteleva määrä senpaita (siis yläluokkalaisia), jotka tavallaan tulivat vierailemaan tuonen mukanaan erilaisia ruokia tms, joita sitten porukalla nautiskeltiin. Kun lopulta vanhempi polvi oli kotiutunut, jäi jäljelle ekaluokkalaiset, tehtävänä siis pitää yllä tulta.
Joskus viiden aikaan ilma alkoi olla kovin viileä, ja yrittäessäni pienentää flunssan todennäköisyyttä jätin nukkumisen vain pariinkymmeneen minuuttiin tulen vierellä istuen. Ilma ja mieli kuitenkin piristyi, kun aamu alkoi vähitellen sarastaa, ja Atsushin kanssa päätettiin lähteä metsästämään pyörät noudettuamme lähellä olevalta kawauchin kampukselta polttopuuta, joka tuntui palavan turhan vauhdilla koko yön riittämistä silmälläpitäen. Sieltä löytyikin mm. mainio pölkky, jolla sai hyvin parin tunnin tulet pidettyä yllä. Välillä lämmikettä hörppiessä alkoi retkeilyn maistua jo hyvin, ja aamulla oli kolmen joukkio pirteänä(...) vastaanottamassa ruokaa valmistelemaan tulevia senpaita.
Patoja ja niiden alle tulia alettiin todenteolla väsätä joskus yhdentoista aikaan. Joukkoon oli myöhemmin liittymässä myös vierailevan kendo-kerhon jäseniä, päälukumäärän ollessa lopulta muistaakseni 24, joten keitoksia tehtiin kolme kappaletta, pohjana tällä kertaa miso (josta lähinnä ekaluokkalaiset vastasi), soija ja kimuchi. Lisänä oli myös monenlaista grillailtavaa Sendain erikoisuudesta, lehmänkielestä, jälleen yakisobaan asti. Syömingit (ja juomingit) aloitettiin kahdelta, ja niitä riitti varsin pitkään varsin paljon, joten yön valvoneet (vaikkakin vähän unia itse kukin otti) kouhait saivat myös vatsansa kylläiseksi. Odotusten mukaisesti suomalaiset juomat maistuivan kovin nihkeästi japanilaisille, vaikkakin kummallekin erikoisuudelle löytyi lopulta seurueesta ystävä.
Joskus viiden aikoihin lopeteltiin sitten japanilaiseen tyyliin taputellen juhlinta, kun suurin osa ruuistakin oli saatu kulutettua. Vieraille toivoteltiin hyvää matkaa, ja paikalliset aloittivat jälkien korjailun. Yllättävän nopeasti saatiinkin roskat ja muut kasaan, mutta kattilan pesussa meni vielä jonkinmoinen tovi, joten kotiin palailu tapahtui lopulta siinä seitsämän aikoihin illalla. Menneet 24 tuntia oli kuitenkin varsin mukava kokemus, vaikka vaikuttaa edelleenkin hieman ylimääräisenä väsymyksenä.
Tulevaisuuden tapahtumista on tällä hetkellä tiedossa vain kendo-turnaus, johon osallistumisesta pitäisi päättää marraskuun alussa. Muuten ajanvietto mennee viikkorytmin mukaisesti, leivoskellen aina ajan salliessa jotain piristävää. Eilen paistui omena-kiivi-nashi -piiras (viimeinen on japanilais-tyylinen persikka), jonka onnistumista voisi tänään maistella.
Maanantaisin on tosiaan astetta vähemmän ohjelmaa, lähinnä kendottomuusta johtuen, mutta labralla sitä tuskin kuitenkaan tulen illan osalta tuhlaamaan.
Kiirettä on taas ollut ihan riittävästi viime päivinä, ja sekä blogi että muu viestiminen kotiinpäin on jäänyt joko ajanpuutteen tai sitä seuraavan väsymyksen johdosta kovin vähälle. Lukemiseen sentään on yleensä aikaa, joten kiitos viesteistä, kotimaan ja -väen kuulumisia seuraan varsin mielelläni! Ja vastaan kyllä henkilökohtaisestikin, jos vaan muisti ei petä.
Ja päivän aiheeseen. Toki ruoka on aivan eri luokkaa kun suomessa, tapahtumia on vaikka minkälaisia, kaupungissa on elämää aina kun sinne eksyy jne... mutta kuitenkin suurin syy on minusta ihmiset. Voisi ehkä vielä tarkentaa, että palveluala tarkoittaa tosiaankin asiakkaan palvelua. Alla pari esimerkkiä omista kokemuksistani. Toki on hyvä pitää mielessä, että oma kokemukseni suomesta on erittäin rajoittunut, mutta uskoisin silti eron maiden välillä olevan varsin merkittävä.
Sattui eräänä kesäisenä päivänä, että jostain haltuun tulleen 1000 jenin alennuskupongin kanssa illastin ravintolassa (kutsutaan nyt vaikka sellaiseksi japanilaista isakaya-tyylistä paikkaa) nimeltään Tsuboha (ellen väärin muista, kuitenkin kyseisen ketjun yksi sendain liikkeistä).
Maittavien ruokien ja juomien jälkeen, kun vielä oli hörpitty loppupäässä mitään kyselemättä eteen tuotuja teekupposia, päätin jälleen kokeilla josko pennosia saisi vähän säästettyä maksamalla suoraan kortilla. Hyvinhän se onnistui, mutta kassahenkilön unohdettua aluksi 1000 jenin alennus (kun kortilla maksaminen on kuitenkin hieman harvinaista, ja sivusta seuratessa vaikean näköistä), piti ensimmäinen maksu perua ja tehdä uusi, ja näin allekirjoittaa kolme kuittia. Erehdyksiähän sattuu, ja käytäntö on Suomestakin tuttu. Japanilaiseen tapaan asiaa kuitenkin kovasti pahoiteltiin asiakkaiden kiittelyn yhteydessä poistuessa.
Tämä ei ilmeisesti kuitenkaan riittänyt, vaan puljun pitäjä (tenchou, shop manager, kertokaa joku suomennos...) tuli postissa uusi 1000 jenin alennuskortti, jossa kiiteltiin kovasti käymästä ja pahoiteltiin vielä sekaannusta. Tästä innostuneena tuli taas pian aika käydä Tsubohassa aterioimassa, ja kokeilin itsekin tehdä tilauksen, jota vastaanottamaan sattui juurikin kyseinen, varsin nuoren oloinen tenchou. Tällä kertaa maksaminenkin meni ongelmitta, mutta jälkeenpäin postissa tuli kuitenkin samanlainen alennuskortti.
En nyt ihan muista menikö tarina ihan oikein, ja se vähän venähtikin vähän eri kohdasta kun oli tarkoitus, enkä saanut oikein ilmaistua asiaa kunnolla. Kuitenkin itselleni jäi erittäin mukava vaikutelma, kun paikan pitäjä tulee pöytään kyselemään mukavia. Onneksi pari seuraavaa esimerkkiä on vähän lyhempiä ja yksinkertasempia...
Tässä joku päivä sitten lähdin iltasella ostamaan muffinssivuokia, kun oli edellisellä kauppareissulla leivontatarvikkeiden ostamisen yhteydessä unohtunut. Konbinin jälkeen yritin erästä tuoreeseen ruokaan painottunutta kauppaa, ja vähän hiljaista sisätilaa ihmeteltyäni kävelin kuitenkin avoimesta ovesta sisään. Kaksi sisällä olijaa osoittautui kuitenkin paikan pitäjäksi ja myyjäksi, ja kauppa oli mennyt hetki sitten kiinni, mistä minulle pahoitellen ilmoitettiin. Tehdessäni lähtöä viittoi ensiksi mainittu vanhempi mieshenkilö minut kuitenkin takaisin, ja kysyi kelpaako bento. Vähän aluksi ilmaista lounasta ihmeteltyäni kävelin sitten kyseinen ruoka-annos kädessäni ulos kaupasta, mielessäni jälleen ajatus "tänne pitää tulla uudestaan".
Ja viimeinen, vieläkin vaikeammin typerillä sivujuonteilla sekotettava esimerkki... Eilen oli aika käydä parturissa, jo toista kertaa täällä ollessani, kun tosiaan hiukseni ei ulotu enää selän puoliväliin. Hiusten pesun, hieronnan, parran ajon ja itse leikkauksen (järjestys vähän eri) jälkeen sitten toivoteltiin "otsukaresama" eli jotakin mitä yleensä sanotaan työn päättyessä tästä väsyneille henkilöille. Ja tämä siis sanottiin minulle, kun olin istunut paikallani hierottavana yms. Toki Japanilainen olisi osannut sanoa puolestaan parturille jotain kohteliasta, mutta itse tyydyin kiittämään neutraalisti.
Vielä eilen kuvittelin että tämän olisi saanut kuulostamaan vähän paremmalta, mutta kelvatkoon tällaisenaan, on sentään aamupäivä ja kahvia on ihan liian vähän mahassa. Loppuun kuitenkin vähän muuta juttua.
Edellisessä viestissä uhkalilin kertovani vähän tarkemmin syksyn suosituimmasta ryhmätapaamismuodosta, imoni-kaista. Kyseessä on siis tapaaminen (jp. 会, 'kai'), jossa vähän grillijuhlan tyyliin keitetään iso pata perunakeittoa, aineksina ainakin makea peruna (imo) pohjana soija tai miso (tai ehkä jotain muutakin, itsellä kokemuksia noista kahdesta). Ympärille sitten liitetään haluttuja sivutoimintoja, jotka labran viimeviikkoisen tapahtuman tapauksessa olivat lähinnä yleinen parveilu parin proffan kierrellessä näyttämässä kiinnostuneelta oppilaistaan, sekä tavallisempia grilliruokia yakisobasta ihan makkaroihin. Lauantaina on sitten ilmeisesti vähän erityylinen imoni luvassa kendo-klubin seurassa, sillä ajankohta ei ole keskipäivä vaan aloitus on illalla kuudelta, lopetus kuulemma huomattavasti myöhempään, ja itse vien mukaan pari pulloa tuomisia suomesta. Kolmas mahdollisuus, vaihto-oppilaille suunnattu @home-kerhon imoni, jää valitettavasti harkkojen alla kokematta. Kaikki kolme kuitenkin järjestetään ilmeisesti samassa paikassa hirosegawa-joen rannalla, joka lienee suosittu niin kesän kuin syksynkin kokoontumispaikka.
Kendosta taas sen verran, että eilisiin harkkoihin ilmestyi menoa katselemaan äskettäin Sendaihin saapunut ruotsalainen vaihto-oppilas, joka on harrastanut lajia kotimaassa puolitoista vuotta. Bogu tulee kuulemma luultavasti ruotsista postissa perässä, joten paikalliset pääsevät ottamaan mittaa luultavasti jonkin verran minua osaavammasta vastuksesta. Itseltäni on vielä varsinaiset taistelut jääneet lyhyeen, sillä taitoa ja erilaisia tekniikoita ei löydy tarpeeksi kunnon kamppailuun.
Kielitunneista alkaa tänään ja huomenna sitten viimeisetkin, joten viikkorytmi alkaa vähitellen tasoittumaan. Tunteja on aiempaa lukukautta selvästi vähemmän, sillä jätin turhat Jype-kurssit tällä kertaa heti alussa pois suunnitelmista. Labran projektiin pitäisi perjantaihin mennessä väsätä jonkinlainen projektisuunnitelma, mutta koska ei edelleenkään ole kovin tarkkaa tietoa, miten vapaasti saan aiheen valita, teen suunnitelman kummempia kysymättä juuri sellaisesta aiheesta kun haluan. Myöhemmin sitten näkee mitä siitä tulee, mutta on minulla ainakin yksi selitys minkälainen yhteys moisella olisi labran alueeseen. Varalla on toinenkin mahdollisesti ihan kiinnostava aihe, mutta hyödyllisyys siitä jää täysin puuttumaan, joten esitän sitä vasta jos ensimmäinen vaihtoehto pettää.
Vielä reilu tunti labralla, minkä voisin käyttää tuon suunnitelman pohtimiseen, ja koulupäivän päätteeksi kielitunneille.
Taas on vahan erinaiset menot pitaneet erossa blogista, niin ajattelin raportoida lyhyesti kannykalla, matkalla keodoharkkoihin. Lukukauden alku ei siis ole pettanyt, vaan erinaista tapahtumaa on viela tovin eteenpainkin luvassa.
Erillismaininnan, ja kunnon blogauksen ajan antaessa myote, ansaitsee Miyagin oma syksyn hanami 芋煮 eli perunakeittobarbeque �
Saavun kuitenkin vahitellen pyoralle, joten aiheesta ja muusta lisaa taas myohemmin.
Tuli herättyä turhaan aamusella ja käytyä toteamassa liikuntasalissa, että meneillään oli jonkin sortin kilpailu eikä tilaa kendo-harkoille ollut. Jälkikäteen sain kaverilta meilillä vastauksen, että harkat oli tosiaankin peruuttu, ja kyseli että enkös moisesta aiemmin ollut kuullut...
No, aamupäivä meni sitten aamupalalla ja.. vähän unisena netissä polskiessa mitään hyödyllistä tekemättä. Eilisestä poiketen, jolloin ohjelmaa ilmeni siirtäen nukkumaanmenon lopulta yli kahden.
Eli tosiaan, eilen tapasin ensimmäistä kertaa uusia suomalaisvaihtareita, tarkemmin Oulusta saapuneet Iikan ja Mikon. Perintöpyörät paikallistettua käytiin vielä vähän muita kotiutuneilta jääneitä arvoesineitä tonkimassa, mutta saavukkien mukaan ei erityisen suurta lastia kuitenkaan lähtenyt.
Mielessä oli ollut myös kuivakakun leipomiseen liittyviä kokeiluita, joten aamupäivästä, päätettyäni jättää kummemmitta syittä käymättä labralla, lähdin pyörän selässä metsästämään aineksia. Käytyäni muutamassa isommassa marketissa ja yhdessä pienemmässä, löysin vanilijaa lukuunottamatta kaiken tarpeellisen, ja palasin reissusta ajatuksena heilutella vähän miekkaa itsekseen ennen leivontaa. Suunnitelman loppuosa siirtyi kuitenkin, kun harkkaillessani sovittiin yllä mainittu tapaaminen. Leivonta alkoi sitten iltasella, ja suhteellisen yksinkertaisen reseptin sekä mikron manuaalin avulla lopputuloksesta tuli ihan kelvollinen, jättäen kuitenkin vielä parantamisen varaa seuraavaan kertaan. Kuivakakku osoittautui kuitenkin varsin sopivaksi mikron uuni-moodille, vaikka epäonnistumisen välttäminen saattoi vaikuttaa moni muukin vaihtunut tekijä.
Tänään on sitten luvassa iltasella jonkinlaista synttärijuhlintaa. Kendon jäädessä pois on siihen kuitenkin vielä hyvin aikaa, ja pitäisi keksiä sitä ennen joiksikin tunneiksi tekemistä. Labran epämääräistä projektiahan voisi toki edistää, mutta mielenkiinto sitä kohtaan ei ylitä jaksamisen kynnystä, edes tarpeellisuuden huomioiden. Lähden ehkä katsomaan keskustan jonkinlaista festivaalia, Yosakoi nimeltään, tai sitten kokeilen kaardemumman vihdoin löydettyäni mikron kykyjä kypsentää pullaa.
Tanaan oli pitkasta aikaa heratyskello herattamassa, kun puoli kymmenelta alkoi toinen lukukausi ihan oikeasti, japanin tasokokeella. Samalla selvisi, etten ollut saanut tarpeeksi korkeita pisteita loppukokeista (kanjeja lukuunottamatta), joten koe tuli tarpeeseen jo pelkastaan edelliselta tasolta nousemiseen. En tosin nain kokeen jalkeen ole senkaan onnistumisesta kovin varma...
Nyt sitten taas rutiinilla labralle. Tulokset saa tietaa jo huomenna.
...kirjotin sitten osotteen vaarin. Lahetetaas uusiks viela ennen nukkumaanmenoa.
Maanantaina oli tosiaan tarkoitus kirjoitella lisää elokuvakokemuksia, mutta pääsi sitten taas kiireessä unohtumaan (vois ehkä keksiä pian toisenkin tekosyyn...). Kerrataan nyt kumminkin vähän mitä nähdystä jäi mieleen, muun raportoinnin lisäksi. Mutta ensin kumminkin, näin johdannon valmiiksi kirjoitettuani, käväisen taas tovisen keppijumppaamassa.
...Ja tovista tuli vähän odotettua pisempi, kun kerhon nuorempi porukka päätti (minä muassa) lähteä katselemaan kuuta. Ja kellon tullessa puoli kaksi, alkaa väsymys siinä määrin painaa, että siirryn kirjoittelun sijaan nukkumaan. Jatkan tähän asiasta herättyäni.
...
Jep, huomenta vaan kaikille. Jos vaikka alottaisin erikoisesti siitä mistä oli tarkoituskin alottaa, eli maanantain elokuvankatselusta. Ohjelmanumero oli tällä kertaa kuudesta Studio4c:n (firma, joka mitä ilmeisemmin sisältää joukon erilaisia, ja erikoisia, lahjakkuuksia) pätkästä, toiset vähän vaikeasti ymmärrettäviä ja toiset täysin sekavia. Ja sellaisestahan minä pidän, joten olin varsin innoissani päästyäni katsomaan kyseisiä uutuuksia. Sisältöä on vähän avattu ohjelma japaninkielisellä esittelysivulla, mutta voisin osittain ihan omaksi iloksi yrittää muistella mitä tuli nähtyä. Käyn osat läpi esitysjärjestyksessä, mikä näyttää olevan eri kuin sivulla näkyvä, mutta japaninkielisistä selostuksista kiinnostuneet lienevät kykeneviä selvittämään yhteyden. En ota vastuita muistitoimintani häiriöistä, jos tulen kertoneeksi jotain paikkansapitämätöntä...
Ensimmäinen oli pituudeltaan vaan minuutin tai parin Le Saunda"Mary Janes", joka muistutti erehdyttävästi pitkää mainosta, minkälaiseksi se äsken lukemani perusteella osoittautuikin. Ollen toki mainokseksi varsin tyylikäs ja tarinapitoinen (mitä nyt pariin minuuttiin mahtuu).
Seuraavana näytti olevan jonkinlainen Studio4c:n intro, ilmaisten tyyliä onnistuneesti, ja jättäen vaikutelman, että takana olisi tosiaan jonkinlainen tarina. Varsinaisesta sisällöstä en edellenkään juuri osaa mitään sanoa, tyttö pomppi taukoamatta kumirengasta pidellen ja siirtyi (teleport-tyylillä) paikasta toiseen jne... nimi 次元ループ selittää luultavasti suunnilleen yhtä paljon, ymmärsi kanjit tai ei.
Kolmantena vuorossa olevalla oli sitten sekä pituutta että tarina. Ilmeisesti kiinalainen (ja myös kiinaa puhuva, osittain japanaksi tekstittämättä) kavereiden kiusaama nuhanenä löytää meteoriitista kepin, ja sillä maahan töhertämällä saa haluamiansa esineitä ilmestymään. Taito tulee tarpeeseen, kun paikkaan hyökkää jokin kumma avaruuslaivue, jolloin nokkela poju tekee itselle TV:ssä näkemistään sarjoista matkitun puvun, ja kolmannesaikuisen mittainen megaman ryhtyy puolustustehtäviin. Vaikka selostuksesta ei tarina tuntuisi animeksi välttämättä niin poikkeavalta, teki yksityiskohdat ja kerrontatyyli siitä vakavassa humoristisuudessaan oivaa katseltavaa.
Yli 10 vuoden ikäiseksi osoittautunut neljäs pätkä, Eternal Family, oli palautelomakkeessa vastaukseni kysymykseen parhaasta pätkästä. Kun on vähän myös lyhyempiin teoksiin tutustunut, tietää, että puoleen tuntiin saa mahtumaan jo vaikka minkälaisen tarinan. Kertomuksen kohteena oli ulkomaailmasta tietämätön perhe, jonka seikkailuja lähetettiin tosi-TV-tyylisesti katsojille, kunnes perhe kohtaa pienen ulkoilun. Sanoja vaan ei sanomaa säästelevä tyyli ja siihen oivallisesti sovitettu musiikki toimii sulavasti, pitäen kiinnostuksen yllä sekavassa vai jatkuvasti vaihtuvassa ympäristössä.
Tässä vaiheessa alkaa omat selostukset vaikuttamaan sen verran turhilta, että käyn vaan loput nopeasti läpi, huolimatta siitä että jäljelläolevat kaksi olivat myös harkinnassa parasta pätkää valikoidessa. Baby Blue oli sarjan ilmeisen selväjärkisin, piirrostyylinkin pitäessä ruumiinosat varsin normaalissa järjestyksessä, kertomuksenakin vähemmän erikoinen muuton edessä olevan koulupojan ensimmäinen lintsaaminen, ja käsikranaatti... Viimeisen noudattaessa taas tuttua Studio4c linjaa oli suurin yllätys lopputeksteissä huomaamani kohta, pätkän musiikista vastaavan nimi Yoko Kanno. Studio4c:n muiden tuotosten tavoin, kyseessä oli mielestäni enemmän abstrakti taideteos kuin tarina.
Ja sitten jotain muuta. Eilen tosiaan kirjoittelu katkesi kendo-harkkoihin, jotka olivat tällä kertaa varsin kevyet, mutta sitäkin mielenkiintoisemmat, kun pääsin jo vähän enemmän kokeilemaan ihan oikeaa kendoa, eli iskun perille saamisen yrittämistä yrittäen samalla estää isketyksi tulemista. Itse asiaassa taisi olla ensimmäinen kerta, kun kokeilin torjumista, minkä kyllä huomasi, sillä muutamaan ensimmäiseen kertaan ei torjunta osunut kohdalleen alkuunkaan. Kyse ei kuitenkaan tietysti ollut kovin totisesta kamppailusta, jollaisessa olisin ollut vähän turhan alakynnessä, mutta kiinnostuksen kasvun lajia kohtaan se sai taas hyvin vauhtiin. Tänään olisi tarkoitus, tässä reilun kolmen tunnin päästä, mennä pitkästä aikaa hiomaan lyöntitekniikkaa ihan pelkän miekan heiluttelulla, vaikka suuri osa tämän hetken haasteesta tuleekin varusteitten kanssa liikkumisen erilaisuudesta. Muiden kamppailua katsellessa kuitenkin huomaa parannettavaa olevan ihan itsekseenkin harjoittelemalla esim. jalkatyöskentelyssä, jonka huomaa joillain senpailla vastakkain asettuessa olevan uskomattoman nopeaa. Mutta eipähän ole ainakaan tullut hetkeäkään kaduttua sijoitusta varusteisiin, vielä kun keksisi minkälaisen nimen kirjoittaa edessä olevaan lappuun, tareen. Myös oman hakaman ja kendogin eli alle tulevan vaatetuksen hankkiminen saattaisi olla tarpeen, vähintäänkin jos alan jossain muualla harrastamaan.
Harkkojen jälkeen oli taas ruokailun aika, ja minut pistettiin syömään ylisuuri kiinalainen ateria, joka kyllä aluksi maittoi tuttuun tyyliin erinomaisesti, mutta kolme gyouzaa ja vähän "salaattia" oli pakko jättää syömättä siinä vaiheessa, kun ylitäyden mahan olo alkoi tuntua jo päässä asti... kotiin ei kuitenkaan vielä ollut aika palata, sillä kuun ollessa kauneimmillaan tähän aikaan vuodesta, ja säänkin suosiessa pilvettömyydellään, päätettiin suunnata lähistön puistoon katselemaan taivaan valkeaa ilmetystä. Keskustelun sisältäessä kovin paljon itselleni tuntemattomien ihmisten nimiä sekä lääketiedettä lukevien opiskelijoiden alan termejä, en ihan koko aikaa pysynyt kärryillä, osaanottamisesta puhumattakaan, mutta nautin silti sekä kuusta että varsin mukavan oloisen kaverusporukan seuraamisesta. Lopussa tuli vielä juteltua hyvä tovi englantia Kousain kanssa, kuun lisäksi esim. japanin ja suomen lukion päättävästä/yliopiston aloittavasta kokeesta, mikä on asemaltaan samankaltainen, mutta ainakin toteutustavaltaan hyvin erilainen. Jos nyt joku haluaa tietää, niin japanin Central Exam eli kaikkien (kai) mihin tahansa yliopistoon pyrkivien japanin kattava koe, johon otetaan osaa yliopistoon pyrkiessä, mikä käsitykeseni mukaan ei Japanissa ole aivan yhtä kattavasti heti lukion jälkeen, muodostuu kahden päivän sisällä tehtävästä noin seitsämästä suunnilleen tunnin mittaisesta testistä. En löytänyt lyhyellä etsimisellä lähteitä, joten en ota taaskaan mitään vastuuta virheellisestä infosta...
Kummempaa kerrottavaa ei sitten taida olla. Eilen aamupäivästä käväisin hakemassa japanin kielen opetuksen aikataulut yms. paperit kyöpelinvuorelta (aobayama), ja vähitellen voikin valmistautua taas opiskeluun, kun maanantaina on luvassa kielen tasokoe. Tarpeesta siihen osallistumiseen en ole tietoinen, sillä tarpeeksi hyvillä arvosanoilla pääsee seuraavalle tasolle ilman koetta, mutta koska pyrin (epätoivoisesti) vähän korkeammalle tasolle, ei tietämättömyys suoriutumisestani erityisesti haittaa, sillä kokeeseen osallistun joka tapauksessa.
Uusien opiskellen ollessa jo paikalla asuntolassa tekisi jo mieli tehdä tuttavuutta, mutta tieto tapaamisista ei asuntolan järjestämää reilun viikon päästä olevaa tervetulojuhlaa lukuunottamatta ole saapunut itselleni asti. Myöskin ikääntyminen uhkaa, joten siinäkin merkeissä lienee luvassa jonkinlaista kokoontumista, toivon mukaan vähän tavanomaista isommalla porukalla.
Mutta näissä merkeissä, otan kielioppikirjan esille ja alan kertailemaan mennyttä puolivuotista koulun penkillä.
Koitetaas vähän taas nostaa kirjottelutahtia, ainakin niissä tapauksissa kun kirjoiteltavaa on. Se tosin johtaa melko väkisin viestien lyhenemiseen, sillä nytkin kello alkaa olla jo väsymyksen verran.
Viikolla (oikeastaan viime viikolla, paikallisen ajanlaskun mukaan) tuli tutustuttua kahvilareissulla ensimmäistä kertaa sisältäpäin Sendain mahdollisesti jonkinlaiseen taiteelliseen (sanan melko laajassa merkityksessä) keskukseen, Sendai Mediatheque -rakennukseen. Kyseessä on, viime päivinä muodostuneen käsitykseni mukaan, paikka erinäisille taidetta opiskelevien, harrastavien ja työkseen tekevien paikallisten ja ei-paikallisten tuotosten esille tuomiselle. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy tuon minut ensivierailulle saaneen kahvilan lisäksi pieni taidetta ja siitä kertovaa kirjallisuutta sisältävä myymälä, infotiski, paljon mielenkiintoisesti muotoiltuja seiniä, pylväitä, portaita ym, sekä keskellä tilaa tuoda jotain ajankohtaista esille.
Ensivierailuni koostui kahvittelun lisäksi myymälän tarjonnan selailuun sekä siinä sivussa olevien esitteiden tutkimiseen. Kielitaidosta huolimatta sain kiinnostukseni heräämään erästä pamflettia kohtaan, ja kanjien 短編映画際 merkitykseksi paljastui, vapaasti suomentaen, lyhytelokuvafestarit. Lyhytelokuvien ollessa sitä kiinnostavinta aluetta edes vähän korkeammasta kulttuurista, päätin pistää lukutaitoni koetukselle ja tutustua esitteen sisältöön tarkemmin. Pari päivää erinäisiä vaihtoehtoja punnittuani päätin käydä tutustumassa Shortpieceksi nimetyn kokonaisuuden yhdeksästä ohjelmanumerosta kahteen tai kolmeen, enkä siis harkinnasta huolimatta sijoittanut ennakkomyytyyn neljän lipun nivaskaan.
Siispä tänään aamun koittaessa ja koiton vähitellen hälvetessä kömmin pois sängystä tavoitteena olla valmis kaupungille vain vähän puolenpäivän jälkeen. Tavoitteessa loistavasti onnistuttuani suuntasimme Hannusta seuraa saatuani kohti mediateekkiä lippuja ostamaan. Suosio ei onneksi ollut päässyt yllättämään, ja lippujen lunastus reilu tunti ennen näytöstä onnistui. Väliajalla jälleen kahviteltua, pienen lähistön kävelyreissun päätteenä, oli aika astua elokuvasaliin, minulle jo peräti toista kertaa Japanissa oleskelun aikana. Salin koko oli kutakuinkin samaa luokkaa, ja penkit yhtä mukavia, mistä edelleen vähän kipeä selkäni oli kovin kiitollinen. Ohjelmassa oli kolme erään ohjaajan (nimeä en tiedä, enkä osaa lukea sen muodostavia kanjeja, joten ehkä jätän sikseen) jotain kauhupätkän tyyppistä kouluun sijoittuvaa teosta, ilmeisesti alunperin jotain aiheeseen liittyvää televisiosarjaa varten tehtyjä, tai ainakin moisessa esitettyjä. Kuten ohjaaja jälkeenpäin itsekin mainitsi, muistutti elokuvat hyvin paljon toisiaan, ja olisi luultavasti ollut herran suosituksen mukaisesti parempi jäädä seuraamaan myös seuraava, hieman kevyempää (saman ohjaajan) tavaraa sisältävä ohjelma, mutta ajattelin kumminkin päivän annoksen olleen riittävä ja matka jatkui pienen elektroniikkaliike-mutkan kautta takaisin kämpille, kokemukseen varsin tyytyväisenä.
Lyhytelokuvat eivät kuitenkaan vielä ole loppuun asti katsottu, sillä näytöksiä löytyy vielä huomiselle, erityistä mielenkiintoa herättäen Studio 4c:n uusista tuotoksista koottu viimeinen ohjelma. Studio on vastuussa monista itsellenikin tutuista animaatiopätkistä, sekä mm. onnistuvasti ajatuksien kanssa leikkivästä kokopitkästä Mind Game -elokuvasta. Yleinen tyyli tuntuu olevan juuri minun makuun, eli mitään ei ymmärrä mutta kiinnostusta riittää. Ja varmaan niistä vähän aivoja hyötykäyttävät osaisi ymmärtääkin, mutta minun nautinnolleni se on toissijaista. Joka tapauksessa, huomenna oli tarkoitus taas nousta design-hissillä seitsämänteen kerrokseen kokemaan vähän lisää kulttuuria. Niin, ja kokemuksen kielihän on tietysti japani, ellen sitten innostu huomisen "parhaat eurooppalaiset lyhytelokuvat" -ohjelmasta, jonka aika on sopivasti ennen Studio 4c:tä. Ei sielläkään mitään ymmärrettäviä kieliä ole luvassa, mutta ainakin muutkin on vähän pihalla.
Ehkä jätän sitten sekoittamatta tähän enää mitään yleistä höpinää, sillä sille ei ole juuri tarvetta. Huomenna luultavasti luvassa toinen osa elokuvakokemuksista kertomista.
Vähitellen alkaa tosiaan koittaa paluu arkeen, mutta siinä määrin vähitellen, ettei siitä juuri kerrottavaksi asti riitä. Labralla olen käynyt tässä kuussa vasta kerran, ja luennoista ei ole vielä mitään tietoa. Kendo oli siis ensimmäinen kosketus tasaisempaan viikkorytmiin, kun tiistaina jatkui harkat entiseen malliin.
Omalta osaltani ei kuitenkaan aivan entiseen, joten voisin siitä jotakin mainita. Kuten varmaan olen aiemmin maininnut, tuli hankittua n. 800 eurolla varusteet kendon oikeaan harrastamiseen, eli sillä aiemmin ostamallani kepillä muiden hakkaamiseen ja hakatuksi tulemiseen. Ei kuitenkaan ole terveellistä ottaa vastaan iskuja edes neljään osaan hajoitetusta bambukepistä, joten varustus on huomattavan kattava, ja painoakin on. Vaikka olin toki aiemmin harjoituksen vuoksi pukenut ja riisunut varustusta, oli tiistaina ensimmäinen kerta käyttää sitä varsinaisessa harjoittelussa.
Saavuttuani paikalle tylysti myöhässä (mikä ei ole tapana, vaikka onnistuin möhlimään aikataulun kanssa hieman myös seuraavissa harkoissa), jäi venyttelyt sikseen, ja lämmittelyhuitelun jälkeen pistinkin jo varusteet niskaan. Muiden ollessa huomattavasti edistyneemmällä tasolla sain erikoiskohteluna tehdä lähinnä yhdenlaista harjoitusta, mikä ei kyllä sekään vielä oikein lähtenyt sujumaan, sillä huidoin tosiaan ensimmäistä kertaa täydellä varustuksella. Innostusta se ei kuitenkaan häirinnyt, ja totesin sijoituksen varusteisiin olleen varmasti oikea päätös, tarkoituksena kun on jatkaa harrastamista tosiaan mahdollisimman aktiivisesti ja pitkälle.
Vaikka ennen lomaa uhkailin käyväni ahkerasti harjoittelemassa itsekseen, jäi kiireiden ja laiskuuden yllättäessä shinain heiluttelu lomalla muutamaan kertaan. Ei siis tullut yllätyksenä, kun sain heti lämmittelyssä varpaat punaisiksi ja lihaksia kipeiksi sieltä täältä, yleisen väsymyksen lisäksi, mutta pienenä yllätyksenä sain myös selkäni kipeäksi, mikä rajoitti huomattavasti liikkumista seuraavana päivänä (yleisen väsymyksen lisäksi). Venyttelyn puute ja varusteiden ensimmäinen kunnon käyttökerta lienee syinä, mutta kyseessä oli luultavasti kuitenkin vain lihaskipu, sillä torstain harjoitukset sujuivat selän osalta taas ongelmitta. Paria uutta harjoitustapaa opetellessa sain kuitenkin japanin "eihän tosta tuu mitään"-muunnoksen eli "ihan hyvä, mutta..." sen verran useasti vastaukseksi, että pitää taas miettiä josko kävisi itsekseen harjoittelemassa vähän sujuvammaksi shinain liikeratoja. Jos nimittäin itse liikkeen tekeminen vaatii suuremmin keskittymistä, ei sen tekeminen varusteissa vastustajan seisoessa edessä ole kovin sujuvaa, vielä kun pitäisi muistaa missä järjestyksessä mitäkin piti tehdä ja kuinka monta kertaa. Mutta vasta kahdet harkat takana, eiköhän se siitä vähitellen.
Mutta otsikkoon viitaten, lomaa tässä vielä koulun osalta on, joskin on hieman enemmän kun hieman hämärän peitossa, milloin pitäisi alkaa näkyä labralla aktiivisemmin. Tänään oli suunnitelmissa käväistä taas näyttämässä naamaansa tylyn lyhyesti lukien sähköpostit ja tarkistaen onko jotain tapahtumia luvassa, mutta kellon lähestyessä jo kahta alkaa vähitellen laiskuus voittaa. Jos vaan lähettäis tutorille viestin...
Kielen opettelu etenee luonnollisella (liian hitaalla) tahdilla televisiota seuratessa, mangaa lukiessa ja käyttäessä parhaansa mukaan hyväksi mahdollisuudet keskustella japaniksi. Harvoin olen näin paljon odottanut tunneille pääsemistä, kieliopinnot ovat tosiaankin nyt tärkeimmässä asemassa koulunkäynnin osalta.
Päivän ohjelmaan saattaa sisältyä myös vaateostoksia, sillä kaapin sisältö on jo osoittanut monenlaisia puutteita. Saatuani tietää parin käytettyjen vaatteiden kaupan (olettaisin suomessa olevan vastaavan konseptin, mutta itse en juuri tunne), voisin käydä esim. oleskeluvaatteita metsästämässä. Ennen mihinkään liikkumista taitaa kuitenkin olla venyttelyn aika.
...oli tämän vuoden teemana, kun Sendaissa järjestettiin 17. kertaa Johzenji StreetJazz Festival. Kesäloman lopun häämöttäessä vielä edessä, joskaan ei kovin kaukana, pääsin nauttimaan varsin isoksi tapahtumaksi osoittautuneesta festivaalista sen molempina tapahtumapäivinä. Ideana oli siis lähinnä puiden kattaman Johzenji-kadun täyttäminen ja ympäröiminen, ulottuen jo varsin etäälle itse tapahtumakeskuksesta, vajaan seitsämänsadan esiintyjän ja lukuisten vapaaehtoisten voimin alunperin ehkä nykyistä enemmän jazz-painotteisella musiikilla, josta paikallaolijat saivat nauttia vailla huolta maallisesta mammonasta. Tarjolla oli toki myös tyypillinen valikoima kojuja, joista tuli taas todettua makkaran puutteen unohtuneen aivan syystä grillivalikoimaa katsellessa ja maistellessa. Lomien alkaessa suurelta osaa kansaa olevan jo ohi, sai selvästi todeta mielissään, miten vielä muutama päivä aiemmin kovin hiljaiselta tuntunut kaupunki heräsi taas musiikin ja vajaan miljoonan sitä kuuntelevan voimin eloon.
Arkeen on kuitenkin vähitellen palattava, mikä tapahtunee vähitellen kuun loppupuolella ja seuraavaan vaihtuessa, kun labratyöskentely, kendo-harkat ja luennot alkavat taas täyttää päiviä. Sitä ennen on kuitenkin lähinnä tämä viikko vähän löysempää menoa, ja ajattelin hyödyntää ajan, niin hyvin kun se vaan onnistuu, opiskelemalla kieltä erinäisin keinoin. Ongelmana on kuitenkin vähän nuo keinot, sillä oppikirjasta pänttääminen ei minun tapauksessani ainakaan kovin kestäviä tuloksia anna. Myös yksin pitäisi kuitenkin pystyä opiskelemaan, joten mielessä on ollut totuttautuminen sanastoon ja kielenkäyttöön niinkin rasittavin keinoin kun japanilaisen draamaa ja animea (ensimmäisen tarjotessa useimmissa tapauksissa vähän realistisemman puhetyylin) katsomalla sekä mangaa ja muita japaninkielisiä teoksia lukemalla. Yksi mielessä käynyt keino on ääneen lukeminen, mitä pitää vaikka seuraavaksi kokeilla, sillä jotenkin olen päätynyt ajattelemaan muistini toimivan paremmin korvien kun silmien kautta (aivojen ollessa käyttökelvottomat moiseen...).
Joten, seuraavaksi kirja käteen ja lukemaan. Tällä kertaa jäi taas vähän lyhemmäksi, kun eihän täällä mitään tapahdu, mutta yrittäkää vielä vähän aikaa ilman yöllisiä vuodatuksiani. Eiköhän niitä taas koulujen alettua ole luvassa.
Ja taas pitkästä aikaa jotain tännekin, tekemisen pula ei juuri ole vaivannut, joten on taas jäänyt blogi päivittämättä vaikka on useaan kertaan käynyt mielessä, että kirjoittaa pitäisi ehtiä. Mutta loppujen lopuksi mitään blogiarvoa omaavaa ei erityisemmin ole tapahtunut, vaan aika on mennyt melko arkisissa merkeissä ilman suurempaa Japani-efektiä.
Kotiyliopistolaisten vierailusta voisi kuitenkin mainita, vaikkei vierailu lopulta mainintaa kummemmaksi yltynyt. Maanantaina puolenpäivän aikoihin Sendain asemalla tapasin siis kaksi pohjoisesta saapunutta suomalaista vaihto-opiskelijaa, joista toinen oli jo kotimatkalla, toinen vaan kesälomareissulla opiskelun ollessa minun tavoin puolivälissä. Jälkimmäisen kanssa siis saavuin samalla lennolla Nagoyan kentälle maaliskuun lopulla, mutta lentokentällä teiden erottua ei ole tullut nähtyä.
Sendaissa kun oltiin, ajattelin tutustuttaa vieraat paikalliseen lehmänkieli-murkinaan. Kyseinen murkina oli kyllä itsellenikin kutakuinkin uusi kokemus (kutakuinkin, sillä en tiedä mitä siellä yakinikussa tulee suuhun pistettyä...), ja lounasajan siivittämänä varsin edullinen ateria maistuikin erinomaisesti, muistuttaen vähän lihakeiton lihapaloja mureudeltaan, mutta maistuessa kuitenkin myös oikeasti joltain. Aterioinnin molemmin puolin kierreltiin vähän sendain keskustaa, ja lopulta suunnattiin kävellen kohti kämppää vailla parempia suunnitelmia. Itsekin patikoin huomattuani pyöräni olevan viety viranomaisten huoviin virheellisen pysäköinnin johdosta...
Illalla ei sitten porukan väsymyksestä, rahatilanteesta ja paikallaolemattomuudesta johtuen ilmentynyt suurempaa ohjelmaa, vaan päädyttiin istuskelemaan kämpän "olohuoneeseen" yleisurheilua katsellen. Pohjoisen kulkijoille löytyi lopulta sopivan läheltä hostellikin, ja päivän lähestyessään loppua katseltiin vähän karttaa ja hyvästeltiin kollegat. Seuraavana päivänä oli kuulemma suunnitelmissa rientää yhä etelämmäs, minkä äskettäin totesin kolmannen seuraavana päivänä seurueeseen liittyneen matkalaisen blogista.
Tiistaina itselläni oli sitten tiedossa pyörän noutaminen. Kokemus oli tähän mennessä ensimmäinen, mutta jotenkin tuntuu, ettei se tule jäämään viimeiseksi... Ei siinä kuitenkaan mitään suurempia ongelmia ollut, vaikka vähän kiireiseksi meni kun juuri ennen kuuden sulkemisaikaa ehdin käväistä lunastamassa kohtuullisen pientä maksua vastaan omaisuuteni. Koska olin saanut päähäni lukita pyörän ketjulla virheellisen parkkeerauspaikan aitaan, oli ketju tylysti katkaistu, ja taas sain seuraavalle päivälle ohjelmaa. Tällä kertaa ajattelin luopua ketjusta ja asentaa aiemmin avaimen hukkaamisesta johtuen irrottamani lukon tilalle uuden. Hieman myöhään liikkeellä oltuani oli taas monet pyöräliikkeet kiinni, mutta ensimmäisessä aukiolevassa sujui asiointi suhteellisen nopeasti ja vaivattomasti, ja taas saan pyöräni lukkoon, mikä tosin ei aina muistu mieleen parkkeeratessa...
Seuraavien päivien kulkiessa omalla painollaan siirryn samantien lauantaille, jolle oli edellisillan labran tutorin puhelinsoitosta johtuen sovittuna elokuvan katsominen, eli Neon Genesis Evangelion -animen uusi neljän elokuvan sarjan ensimmäinen osa, You Are (Not) Alone. Yllättävän suosion johdosta ei suunniteltu kahdentoista näytös onnistunut, eikä myöskään kahden tunnin päästä seuraava, vaan tiedossa oli neljän tunnin odottelu neljältä alkavaan näytökseen. Nälän vaivatessa käytiin aluksi syömässä yksinkertaisen maistuva tonkatsu-lounas, ja vähän ympäristöä kierreltyä palattiin teatterille odottelemaan. Erinäisten kiireiden vaivattua oli muutaman tunnin paikallaan istuminen mitään tekemättä (mitä nyt kännykkää räpläsi) ihan kivaa vaihtelua, mutta välillä tuli väkisinkin tietynlainen ajantuhlauksen tuntu... elokuvan aika kuitenkin koitti, ja melko pienehkön teatterin sali oli omaan kokoni varsin tilavaistuiminen ja muutenkin mukava, antaen elokuvasta nauttimiselle varsin hyvät puitteet. Sisältöä en nyt tässä ala sen kummemmin käymään läpi, asiasta kiinnostuneet lienee velvoitettuja tutustumaan aiheeseen itsenäisesti.
Eilen oli sitten taas ilmeisesti sunnuntai, ja vähän aikaa töitä tehtyäni ajattelin pienen lenkin mahdollisesti auttavan jaksamiseen. Juoksin sitten itseni melko lyhyellä lenkillä aivan puhki, ja istuin loppuillan katsellen telkkaria... No, ehkä se kunto vähitellen alkaa taas elpymään, kun parin viikon päästä jatkuu kendoharkatkin. Jatko on sitten tosiaan parin viikon osalta varmaan kutakuinkin samaa, mikäli töitä riittää, ja sitten on taas aika siirtyä vähitellen opiskelemaan. Painotus tulee siis olemaan itselläni kieliopintojen puolella, ja jätän suosiolla kaikki hämäävän kiinnostavia nimiä omaavat kurssit omaan arvoonsa.
Jos vielä jotain suuria elämänviisauksia yrittäisi väläytellä, kun kerta jää niin harvinaisiksi herkuiksi(?) nämä viestit. Tähän mennessä on mielestäni jo hyvin suurelta osin tottunut japanilaiseen elämänmenoon, siinä määrin missä siihen omassa tilanteessa törmää. Tarkoitus olisi kuitenkin, ettei totuttautuminen jää tähän, vaan pyrin jatkossakin pääsemään entistä paremmin sisälle kieleen, kulttuuriin ja elämäntapaan. Kävi jatkossa miten hyvänsä, tämä vuosi ei varmasti tule olemaan viimeinen Japanissa viettämäni.
Näissä merkeissä jatkan tovisen kanjien pänttäämistä.
Alkaa olla korkea aika saada vähän elämää blogiinkin, joten ajattelin ennen tämänpäiväisiä suomalaiskavereiden läksiäisiä aloitella purkamaan lähtien viime viikon Tokion matkasta veljesten seurassa. Myöhemmin lisää luvassa, mutta olen viime aikoina yrittänyt uhrata vähän aikaa rahavirtojen kääntämiseen toiseen suuntaan etätöiden avulla, joten tänäänkin olisi ajatus ahkeroida hetki.
Edellisessä viestissä näkyykin mistä tilanne lähti, mutta toisin kun epäilin, eihän siitä blogaamisesta mitään sitten tullut, tekemistä riitti muutenkin. Shinkansenista rantauduttua suunnattiin viipymättä heittämään tavarat ryokan-tyyppiseen hostelliin, joka löytyi aloittelevasta keskikesän paahteesta johtuen hieman kuuman kävelyn jälkeen. Tulipa käveltyä myös Tokion yliopiston portin ohitse, vaikkakin myöhemmin löytynyt lyhempi reitti lähti hostellilta päinvastaseen suuntaan.
Homeikan-niminen yöpaikka oli kaikin puolin mukavan oloinen ja riittävän tilava. Alakerran isossa kuumassa kylvyssä tai huoneen lähellä pienemmässä mutta koko päivän auki olevassa vastaavassa hetken lojuttua oli mukava nautiskella juomisia huoneen omalla terassilla. Kauan (eli useita vuosia) kaivatusta kylvystä tulikin otettua ilo irti kolmeen otteeseen kahden yön viipymisen aikana. Ammeen lämpötila tuntui olevan veljille haaste, mutta oma mieltymys kaikkeen lämpimään pisti kyllä pulahtamaan kummempia viivyttelemättä jossain 45 asteen tietämillä olevaan veteen.
Ensimmäinen hostellivisiitti jäi kuitenkin pelkäksi kantamusten helpottamiseksi ilmastointilaitteella vilvottelun oheella, ja pian jatkettiin päivän kohteeseen, jonka vähän aiemmin oltiin päätetty olevan Akihabara. Metroliikunta sujui Tokion malliin sutjakasti, vaikka tällä kertaa tulikin törmättyä kahdeksi yhtiöksi jakautuvan verkoston aiheuttamiin epämukavuuksiin. Ison ison sähköllä toimivia laitteita (kutakuinkin kaikkia mahdollisia...) tyrkyttävän Yodobashi Kameran jälkeen suunnattiin varsinaiselle 
pikkukauppojen täyttämälle alueelle, jonka aiheuttama innostus kanssamatkaajissa oli vaihtelevaa. Suunnistus oikean liikkeen oikeaan kerrokseen ei minultakaan kokemuksesta huolimatta vielä oikein onnistunut, joten ostokset jäi tällä kertaa kokonaan väliin. Suuresti nautin kuitenkin, kun pääsin vihdoin pelaamaan MELTY BLOOD-peliä kuvan TAITO-arcadessa, vaikka se ei alkuperäinen ollutkaan, vaan ilmeisesti Act Cadenza, mutta se taitaa mennä jo liian otakuksi suurimmalle osalle lukijoista... Illan koittaessa palailtiin yöpaikkaan nauttimaan kylvystä ja korvaamaan edellisenä yönä lyhyeen jääneitä unia, mikä onnistuikin ihan mukavasti 13 tunnin ajan.
Levättyä jaksoi taas taivaltaa, ja koittavan päivän kohteena oli Shinjukun pilvenpiirtäjät ja kaupunkielämä. Isoja taloja ja isoissa taloissa oli kiva kuvata, mutta muiden ottaessa selvästikin homman hoidettavakseen, oli oma kamerani suurimmalta osin vaan laukussa lojumassa. Kuvaamisen lisäksi Shinjuku tarjosi esim. erilaisia vaatekauppoja, joista ostamisen löytäminen kuitenkin jälleen epäonnistui. Hämärän hiipiessä suunnattiin kummempia seikkailematta kävellen vielä Harajukun sillalle toteamaan sen olevan oletusten mukaisesti kutakuinkin tyhjillään, ja metrolla hostelliin varautumaan tulevaan iltaan.
Illan suunnitelma oli nauttia Roppongin yöelämästä, joka sitten osoittautui erittäin länsimaalaiseksi, ja sivukadulta löytyneen 
Yakitori-napostelun jälkeen poikettiin hakemaan Japanin tuntua harhailureissulla eteen sattuneesta manga-kahvilasta. Nuorempi osa seurueesta tykästyi paikkaan enemmänkin, mutta suurempi (määrällisesti) ja vanhempi osuus siirtyi netistä apua haettuaan (eli Jussi surffasi ja minä luin mangaa) yrittämään paremmalla onnella sukellusta yöhön. Menestys oli tällä kertaa huomattavasti parempi, ja jopa Kilkenny-tuopin sai huulilleen.
Onnistunen illan alkaessa näyttää kirkastumisen merkkejä, koki myös tuleva reissusuunnitelma valaistuksen, ja aiemmin epävarma kalatorireissu päätettiin toteuttaa. 
Eli suurena sushin ystävänä halusin maistaa parhaaksi mahdolliseksi sushiksi sanottua Tsukijin kalatorilta saapunutta herkkua, joka siis tarkoitti vielä hetken aiemmin polskineita mereneläviä. Jonottelun jälkeen vuoron saavuttua maistelin kieltämättä vähän kalliita (n. 3-4e / kpl) mutta ehdottomasti hintansa arvoisia susheja lopulta ihan ateriaksi asti, kun ei muuten malttanut lopettaa. Tilaisuuden koittaessa palaan ehdottomasti paikalle.
Kellon ollessa sitten jo jotain aamulla, käytiin vähän hostellilla lepäilemässä ja toteamassa check-outin koittavan. Vielä viimeisen kerran kylvettyä oli aika aloittaa poistuminen yöpaikasta ja vähitellen kaupungista. Poistumisen aikataulu nopeutuikin vähän yllättäen, kun Nagoyaan lähtevään shinkanseniin ei ollut kovin iltasella paikkoja. Jäljelläolevan ajan hyödyntäen veljekset suuntasivat vielä Akihabaraan, mutta itse jäin aseman ympäristöön etsimään epätoivoisesti, ja epäonnistuen, tuomisia Sendain ystävystölle. Joskus neljän aikoihin oli sitten aika jättää hyvästit kotiväelle ja kiirehtiä lompakkoa ikävästi kaivertaneeseen pikajunaan kohti tutumpia seutuja.
Reilussa kahdessa päivässä ei millään ehdi nähdä Tokiosta kun valitut palat, joten näkemistä vielä riittää, ja itseltänikin jo yhteensä yli viikon paikalla viettäneenä on vaikka kuinka kuuluisiakin paikkoja näkemättä. Palaan mielelläni hetken turistielämän jälkeen takaisin Sendaihin viettämään tavallista arkea (tosin kesälomaa...), mutta Tokion vierailu ei varmastikaan jäänyt viimeiseksi.
Tapahtumia reissun jälkeen ei erityisemmin ole ollut, ja olen tosiaan yrittänyt hyödyntää lomaa rahatilannetta kohentaen. Ja taidan jatkaa nytkin niissä merkeissä, kunnes koittaa aika liittyä sanomaan juhlan merkeissä hyvästejä kahdelle suomalaisvaihtarille. Siitä ja muusta sitten taas myöhemmin lisää.
Eilinen meni sitten varsin mukavasti kierrellessa Tanabataan keraantyneita kojuja ja esityksia. Kaupungilla viihtyi iltaan asti, ja kampalle palattua piti melko pian nukahtautua aamun junareissua varten.
Nyt istuskelen sitten shinkansenissa matkalla Tokioon. Blogaaminen on taas pari paivaa kannykan varassa, mika voi johtaa runsaslukuisiin mutta lyhyisiin viestittelyihin.
Jos sitten yrittaisi vierustoverien tavoin vahan lyhentaa univelkaa.
Juu, moi vaan taas pitkästä aikaa... erilaisista syistä blogaaminen on viime aikoina jäänyt pahasti paitsioon, joten voisin tässä yrittää vihdoin käyttää tovisen kotopuoleen viestittämiseen.
Jos vaikka alottaisi helpommasta, eli minkälainen asetelma on tällä hetkellä ja mikä siihen on johtanut. Viime torstaina laskeutui siis kotopuolesta käymään tulleiden veljesten lentokone Nagoyaan, ja tovin etelämmässä vietettyä tavattiin sitten Sendain asemalla. Vierailun ohjelma oli vähän auki, joten ensimmäinen ilta meni täyttäessä pientä huoneenpoikastani matkatavaroilla ja myöhemmin kolmella nukkuvalla aikuisella, kiireessä (eli laiskuuttani) majapaikan etsiminen kun jäi. Järjestely onnistui kuitenkin ainakin omasta mielestäni kohtuullisesti, ja tavanomaisen lyhyiden yöunien jälkeen suunnattiin aamupäivästä kohti Matsushimaa. Yhtenä Japanin kolmesta jollain perusteella parha
aksi valittuna nähtävyytenä se oli helppo valita vierailukohteeksi Sendaista, joka ei juuri turistinähtävyyksillä juhli. Oleellisempana Matsushimassa oli erilaiset veden kuluttamat saaret mielenkiintoisine muotoineen ja sen perusteella niihin liitettyine tarinoineen. Menomatkalla valittiin junan jälkeen kulkupeliksi saaria kiertelevä paatti, mistä saaria pääsi mukavasti pällistelemään lähietäisyydeltä, kameralla ja ilman.
Visiitti jäi kumminkin melko lyhyeksi, sillä illalla oli Sendaissa luvassa ilotulitus, jonne varsin iso osa kaveriporukaksi muodostuneesta vaihto-opiskelijoiden ja japanilaisten joukosta oli tulossa. Suomalaisilla oli tällä kertaa varsin kattava viiden hengen edustus, vaikka Jani ehtikin jo lähteä tokioon. Nyt kun vähän tarkemmin yritän miettiä osallistujia, niin osuus taisi olla sama kun paikallisilla. Itse ilotulitus oli "vähän" eri luokkaa kun suomen vastaavat (vaikken ole tainnu niistä isoimpia nähdä), ja jatkui vielä noin tunnin katselun jälkeen kun seurueen valtaosa siirtyi jo illanviettopaikkaan, joka oli ruuhkista johtuen varattu jo hyvissä ajoin alkuviikosta.
Ja yhtäkkiä huomaan, ettei minulla oikeastaan ole sen kummempaa kerrottavaa taaskaan... Äskettäin kävin tekemässä vielä yhden tentin, joka lopetti sitten viimeisetkin rippeet koulusta ennen kesäloman alkua. Samalla allekirjoitin labralla tutorin toimia selostavan lapun, joka kyseisessä toimessa olevan Shoujin on täytettävä kuukausittain. Kämpille palattuani Jussi ja Ilkka oli lähtenyt hyödyntämään railpassiaan matkaamalla eilen ajanpuutteessa ohjelmasta pois jääneeseen Oku-Matsushimaan, jossa on mm. vähän eilistä paremmat mahdollisuudet käydä meressä uimassa. Ilmeisesti aiemmista suunnitelmista poiketen Sendaissa saattaa mennä vielä päivä tai parikin, mutta uskoisin kyllä yhdessä (kai) japanin kuuluisimmista festivaaleista, Sendain Tanabatassa (poiketen ajallisestikin muualla maassa vietettävästä vastaavasta), riittävän nähtävää.
Yritettyäni tässä välillä pölliä kirjoitteluideoita Hannun blogista, kello alkaa olla jo sitä luokkaa (vähän vaille viis) että voisi alkaa harkitsemaan päivän ensimmäistä ateriaa. Kuitenkin mm. kuuma ilma aiheuttaa taas vähemmän halukkuutta ateriointiin. Illemmalla voisi yrittää kierrellä kaupungilla tutustumassa matsuriin. Tai, tarkemmin ajatellen voisin lähteä sinne samantien, paremman tekemisen puutteessa. Hatun voisi myös ostaa, sillä päässä kyllä huomaa tuolla kun aurinko porottaa, vaikkakin aamun paahde on tainnut mennä ohi ja tilalle on tullut vähän pisaroita ja ukkostakin tuovia pilviä. Eikä kyllä haittaa yhtään, 34 astetta on paljon...
Niin ja vielä kuvista, esim. mainitusta ilotulituksesta pitää odotella Ilkan varsin runsasta saalista, pistän kyllä jotain sitten näkyviin.
Ja sitten on juhlakin ohi. Ihan kivaa oli, lahinna nuorimpien kanssa jatkettiin aina kakkospaikan jalkeiseen karaokeen asti, mista loyty Beckin moon on the water, vaikken kylla tieda miten vakuuttavasti sen osasin esittaa.
Tassa pyorasta hajonneesta kumista johtuen kampalle kavellessa menee vahan aikaa, joten sain paahani kirjottaa blogauksen. Erityista sanottavaa ei ole, joten hopisen vaan mita sattuu, illan aikana nautitun alkoholin vauhdittamana. Matka kulkee kohti lahiston supermarketta, ja ajatukset ihanan tyhjia opiskelusta. Huomenna pitkasta aikaa vahan kendoa ja varmaan reissu kaupungille esim. lisaa Nanaa ostamaan.
Juu, enaa kanjitentti ja joku turha jype-tentti, eli kutakuinkin kesaloma on alkanu!
Nyt kaupasta jotain kivaa ja sitten vahan unta. Illanjatkoja kotopuoleen.
Esitelmoinnit nimittain. Tanaan oli siis aamulla lyhyt kulttuurikurssin puheenvuoro, ja askettain lmppui seminaari jonka aloitin 4kk signaalinkasittelijanurani paattavalla esityksellani.
Bloggaus menee kuitenkin kannykalla, silla tunnin paasta alkaa labran kaudenpaattajaiset. Elikka pyoran selkaan ja kaupungille!
Nonnih, sopivan ärsyyntynyt olo, huomenna koko päivän kiire ja pari esitystä. Erinomainen aika alottaa kirjottamaan vähän pisempää raporttia mitä oikein on tullut puuhattua kun on bloggaaminen niin pahasti jäänyt. Kännykällä on tullut pariin otteeseen selvitettyäkin, mutta ei se sillä kirjottaminen kumminkaan niin mukavaa ole, että koneella bloggaamisen korvaisi. Ääkkösetkin puuttuu.
Juu, jos vaikka taas yrittäisi kronologisesti alotella, muistaisi vaan mistä... No, se kronologiasta, kerron aluksi vaikka mitä huomenna on luvassa. Tuo linkkaamani kirjoitelma piti siis palauttaa viime torstaina, mutta kuten kerroin, kirjoitin sen vasta sunnuntaina, joten palautus tapahtuu kurssin viimeisellä kerralla huomenaamuna. Samaan aikaan pitää pitää muutaman minuutin esitelmä jostain haluamastaan aiheesta, englanniksi siis myös, mutta sisältö on omalta osaltani vielä aika pahasti auki. Kendo olisi aiheena kiinnostava, mutta en usko keksiväni siitä tarpeeksi kerrottavaa, kun en ole kovin hyvin tutustunut varsinaisesti lajin historiaan tms, huitonut vaan muiden neuvojen ja mallin mukaan. Luultavasti siitä tulee siis yhtä hieno kun viime torstain esitys, josta kännykällä ilmoittelinkin, eli ihan liian lyhyt, sisältö sekavaa enkä oikein ainoaan kysymykseenkään osannut järkevää vastausta keksiä. Mutta onneksi sillä ei mitään väliä olekaan, toivottavasti...
Toinen esitys huomenna on sitten ollut vähän isompi projekti, sillä kyseessä on labrassa tehdyn Individual Researchin päätösesitys. Oma "tutkimukseni" oli siis tappavan tylsän signaalinkäsittelyn peruskirjan lukeminen, ja esitykseni aiheeksi valitsin vähiten tylsän aiheen (tutorini kovin kysellessä että "mikä näistä aiheista kiinnostaa eniten" mihin aloin loppuvaiheessa vähän suoremmin vastailemaan että "eipä ne juuri kiinnosta"), spektrogrammin, ja sen hyödyntämisen musiikin visualisoinnissa. Voisin pistää taas esityksen saataville lopullisen version valmistuttua esityksen jälkeen (jos nyt muistin edellistäkään pistää), vaikka eipä se varmaan ketään kiinnosta, itseni mukaanlukien. Esityksen pitää kestää 15 minuuttia, sisältäen muutaman japaninkielisen dian, ja höpinäni lopetettua paikallaoleville labran jäsenille annetaan vapaat kädet pommittaa kysymyksillä. Suojana toimii onneksi kielimuuri, vaikka siinä ikävänä aukkona on englanniksi sujuvasti kommunikoiva professori. En ole kumminkaan enää jaksanut, enkä varmaan tässä kunnossa pystynytkään, kovin erityisesti panostaa esitykseen, vaan yritän saada siitä rimaa hipoen riittävän kelvollisen, ettei mitään korjaavia toiminpiteitä loma-aikana tarvitse tehdä.
Esitysten (joita on siis kaikilta noin kahdeksalta labran kyseistä perusjuttuja opettavan tutkimusprojektin tekijöiltä luvassa) jälkeen on sitten labran lukukauden päättäjäiset, joiden sisältö on vähän vielä auki, mutta jonnekin paikkaan mennään ja 3500 jeniä pulitettiin etukäteen, toivottavasti ei ole yhtä epähauskaa kun Yakiniku viimeksi...
Mutta sitten torstain jälkeen onkin opiskelut siltä osin pääosin ohi. Viikon päästä on vielä kanji-tentti, johon ajattelin kyllä ihan kunnolla opiskella, mutta se tuskin on rasitteena, sillä tarkoitus on panostaa tulevana lukukautena pääasiassa japanin opiskeluun. Kesälomallakin ajattelin opiskella kanjeja, jos pääsisi kakkostason sijaan suoraan kolmannelle sitten kun lokakuussa kurssit taas alkaa. Suunnitelman toteutuminen tosin riippuu paljon minkälaisia kiireitä ilmenee, ja varmaan sitäkin enemmän minkälainen olo sattuu milloinkin olemaan.
Lauantaina sitten taas juhlitaan, kun kanadalainen Nicola ja ranskalainen Masa täyttää vuosia. Enemmän on tullut oltua tekemisissä ensimmäisen kanssa, joten jälkimmäinen liittyy kuvioihin vain jos juhlat päätetään järjestää yhdessä, mikä on vielä vähän auki (tai ainakin eilen oli). Sunnuntaina pitäisi sitten vielä raahautua labralle, kun tutori haluaa raahata minut Unagia syömään lounaalle.
Kronologisestihan se tuli mentyä, mutta lähinnä eteenpäin. Mitä tähän mennessä sitten on tullutkaan tehtyä? Lähinnä noita esityksiä valmistellessa on aika mennyt, siinä määrin että ei ole tällä viikolla kertaakaan kendoon ehtinyt, eikä ehdi huomennakaan. Muutenkin kun muillakin on kiireitä tenttien ja kirjoitelmien ja muun kanssa, on eleskely ollut vähän vähemmän mukavaa. Sopii vaan toivoa, että vähitellen kiire hellittää muiltakin, sillä juuri nyt en erityisemmin innolla odota loman viettämistä istuessani itsekseni huoneessa.
..Ja vaikka kuinka yritän, ei menneestä kirjoittaminen tunnu onnistuvan. No, ehkäpä mitään kerrottavaa ei tosiaan ole, joten parempi vaan lopettaa tähän, muutenkin on vähän siinä kunnossa. Jos vaikka vääntäisi väkisin ton esityksen tutorin hyväksymään kuntoon ja lähtisi istumaan itsekseni huoneeseen.
Ja taas kannykalla kun uni ei oikein ota tullakseen. Olis kylla hyva tulla kun on vahan kiire ens viikolla. Tanaan kirjotin yhen kurssin esseen, kokeillaas toimiko kannykalla linkki:
http://www.miinosekai.net/jcessee.html
lisäys: jaa tageja ei tarvittu, mutta toimiihan tuo.
Menee taas kannykalla bloggaamiseks ajan puutteessa.
Talla hetkella istun kuuntelemassa samoja aiheita toistavia Science, technology and industry of Japan -kurssin oppilaiden loppuesitelmia, odotellen omaa vuoroani. En erityisemmin voi suositella kurssia, kuten en Japanese culturea lukuunottamatta mitaan muutakaan JYPE-kurssia.
Pari tuntia naita kuunneltuani paasen jatkamaan labran seminaariesityksilla. Toivottavasti tanaan ehin syoda ennen kendoa...
Niin, kysymyksiin voisin vastata, jos tassa nyt muistais niita. Kendovarusteet maksane jotain reilu 1000e, ja saaminen kestaa tovin kun ne kai tehdaan, mika selittaisi hyvin hinnan.
Labran vaihtamista ei nailla nakymin tartte miettia, mutta varmasti tiedan kun selviaa kelpaako ehdotukseni seuraavaksi tutkimusaiheeksi.
Mun vuoro!
Kone on jo kiinni ja yritan saada unta, mutta kun ei millaan tunnu onnistuvan niin ajattelin vahan bloggailla kannykalla.
Pitka viikonloppu on siis ohi, ja huomenna koulua taas 8:50 eteenpain. Tekemista rittaa taas, mutta ajattelin panostaa lahinna japanin tentteihin. Labran esitelma 26.7. saattaa aiheuttaa vahan kiiretta...
Mutta jos nyt koittas nukkua. Ainiin, on vahan jo tullut kyseltyakin, mutta jos on ehdottaa jotain ruomalaista/eurooppalaista erikoisuutta antaa/nayttaa japanilaisille, niin otan kommentteja kiitollisena vastaan!
Ihan vaan pikaisesti tässä kiireessä, jos jotain sattuu kiinnostamaan. Tuossa aamulla tuntui että vähän päässä olisi heilunut, tai sitten maa liikuskeli. Herättyäni sitten uutisissa oli juttua etelässäpäin olleesta maanjäristyksestä, joten jälkimmäinen vaihtoehto taisi pitää paikkansa. Täällä siis järistely hädintuskin tuntui (enkä ole kyllä aivan varma tuntuiko se oikeasti vai oliko se sittenkin vaan oma pää).
Mutta kiirettä pitää, myöhemmin jotain lisää jos sattuu aikaa olemaan, tenttejä alkaa olla tässä ennen kesälomaa, ja muuta puuhaa.
Nonih, pitkästä aikaa voisi kirjotella koneella vähän pisemmän viestin blogiin, kun on kaiken kiireen ja laiskottelun keskellä jäänyt kovin paitsioon. Kännykällä bloggaaminen näkyy onnistuneen, joten sillä varmaan lähettelen aina satunnaisesti jotain ajankohtaista kun sille päälle sattuu. Nyt kuitenkin kertailen mitä viimeaikoina on tapahtunut, kunhan ensin saan selville mihin asti edellisellä kerralla pääsin. Mitään erikoista kerrottavaa ei juuri ole, mutta kunhan selostelen mitä on tullut tehtyä ja jätettyä tekemättä normaalin arjen puitteessa. Ja kuuntelen tottakai musiikkia samala, päivän valinta on... Nightwish - Once.
Edellinen raportti taisi jäädä siihen, kun väsähtelin viime viikon maanantai-iltana labralla saamatta mitään järkevää aikaan. Vähän aluksi kommentoiden viestissä ennustettua tulevaa, sillä ennustus ei osunut ihan kohdalleen. Ensinnäkin, en osallistunut mitenkään kendo-klubin kilpailupäivän, sillä minut vapautettiin päivän menoihin tarkotetusta maksusta ja sanottiin ettei paikalle tuleminen ole tarpeellista. Kilpailujen seuraaminen olisi kuitenkin voinut olla mielenkiintoista, mitä myös yksi senpaista sanoi, mutta lauantaille ilmeni muuta ohjelmaa. Japanin kulttuuri -kurssi järjesti nimit
täin fieldtripin (joku keksii jouhevan suomennoksen tolle)
Sendain eteläpuolella olevaan Chitei no Mori -museoon, jossa oli näytillä kovin vanhoja puunjuuria. Merkitsin paikan karttaan, toisin kun seuraavan kohteen, jota en onnistunut paikallistamaan jälkikäteen. Museolla piti olla puoli yhdeltätoista aamulla, joten Matiaksen kanssa suunntasin 15min aamuvalmistelujen jälkeen pyörällä kutakuinkin kohti Minami-Nagamachia. Vain vähän myöhässä, hiljalleen pyöräilyyn tunnin käytettyä, näkyi edessä lupaavan näköinen rakennus jonka kurssin opettajan hahmo vahvisti tarkoitetuksi kohteeksi. Kyseisessä juurimaisemassa tovisen vietettyä jatkoi paikalle kerääntynyt poppoo lähikauppalounaksen hankittuaan takseilla kohti seuraavaa kohdetta. Siellä nähtävillä oli hieman tuoreempia, Joomon-kauden jätöksiä, kuten saviruukkuja ja lapin mökeiltä näyttäviä kauden hengen mukaisia asumuksia. Itsekin pääsi kokeilemaan nuolenpään valmistamista taannoisin työkaluin, nahanpalan ja jonkun sarven avulla.
Ohjelman päätyttyä saattoi opettaja autollaan meidät kaksi ainutta pyörällä tullutta ensimmäiseen paikkaan, jossa polkuliikennevälineet oli parkissa. Suoran kotiutumisen sijaan päätettiin poiketa keskustaan pariin liikkeeseen, josta tarttuikin matkaan itselleni taas yksi figu sekä Kajiuran, tarkemmin FictionJunction YUUKA:n vasta saman viikon keskiviikkona julkaistu levy Circus. Jokunen figu löysi tiensä myös toisen suomalaisasiakkaan ostoskassiin.
Kotiinpaluun jälkeen oli vuorossa pienimuotoista siivoskelua, minkä jälkeen päätettiin pistää kämpällä pystyyn spontaani nomikai, johon illan mittaan liittyi kämpän melkein jokaisen asukin lisäksi myös lähistön Tohoku Fukushi -yliopiston suomalaisvaihtari, itselleni muista suomalaisjuhlijoista poiketen uusi tuttavuus.
Seuraavana aamuna päätin epätoivoisesti sunnuntaista alakuloisuutta pakoillen lähteä pyörän selässä johonkin kivalta vaikuttavaan suuntaan. Google maps näytti lupaavalta pohjoisen suunnassa, joten kamera matkassa auringon porottaessa sadekauden keskellä lähdin polkemaan/taluttamaan pyörää Nakayamaan (vaikka tarkoitus oli vähän eri, mutta ei se suunnistus aina niin hyvin onnistu). Kartasta olin katsonut kiinnostavaksi kohteeksi Mizu no Mori
-nimisen metsäkappaleen, jonka keskellä oli nimen mukaisesti järvi. Suunnitelmat ei kuitenkaan aivan toteutuneet, sillä havaitsin metsän vasta matkan loppupuolella turhan etäältä. Turhaan ei silti suinkaan tullut lähdettyä, sillä ihastuin vallan vuoristoon päin häipyviin maisemiin, jonne haluan joskus pisemmällä ajalla vielä palatakin, tai mahdollisesti nopeammalla kulkuvälineellä. Yksi vaihtoehto olisi tuleva viikonloppu, sillä maanantai on kansallinen vapaapäivä nimellä Umi no Hi, Meren Päivä. Niin, ja reissun alkupuolella tapasin myös ison patsaan, josta olin jo aiemminkin kuullut, mutta kun en moista osannut heti odottaa, niin edessä sumun takaa kerrostalojen ylle kohoava
Buddhantapainen valkoinen ilmestys oli suorastaan pelottava, ja lopulta vastustattoman luoksensavetävä. Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta pistetään nyt kun tuli niin mainostettua. Toinen kuva on matkan puolivälistä kauempaa otettu, jossa näkyy aika kivasti koko.
Ja tavan mukaan hieman arvailuja tulevasta. Huomenna on vain kanji-tunti, minkä jälkeen jätän taas luultavasti labran väliin ja suuntaan kämpille odottelemaan alkavaa kendo-harkkaa. Kendossa on siis, jos en aiemmin ole kertonut (en jaksa tarkistaa), yhteiset harkat melko vakiintuneella ohjelmalla (paitsi omalta osaltani, kun heilun edelleen pelkän kepin kanssa yksin) tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Keskiviikkona ja perjantaina saa käydä varattuna aikana itsekseen harjottelemassa, mutta varsin harvoin paikalla näkyy nykyään muita. Itse kuitenkin yritän aina päästä paikalle, kun taidot ei ole vielä lähellekään muiden tasolla, ja yleensä seuraan liittyy joku opastusta antava senpai, jolla sattuu olemaan aikaa ja velvollisuudentuntoa ohjata poloista alokasta. Varusteiden ostoa varten on nyt alustavasti suunniteltu tulevaa sunnuntaita (joka tavasta riippuen on joko tällä tai ensi viikolla, paikallisesti jälkimmäisellä), jolloin on siis tarkoitus suunnata alan liikkeeseen ihmettelemään useita nollia hintalapuissa. Sijoitus tullee olemaan kohtuullisen suuri, mutta kuten toivottavasti olen jo blogissakin muistanut mainita, en ajatellut jättää kendoa vaihtovuoden viihdykkeeksi vaan hankkia itselleni ihan oikean harrastuksen. Ja tänään kun pääsin vähän enemmän kokeilemaan päähän hakkaamista asiaan kuuluvien huutojen kera, tuntui valinta varsin osuneelta. Vielä kun liikkuisi jalat ja kädet vähän vikkelämmin...
Viikonlopun loma jatkuu siis tällä kertaa maanantainkin, joten jotain matkanpyrähdystä voisi kokeilla kehitellä, vaikkapa Yamagatan suunnalle vuorille päin, kun sinne niin tekee mieli. Mutta akuutein tarve lienee kuitenkin uni, joten huomisesta myöhäisestä heräämisestä huolimatta lienee aika siirtyä petiin. Toivottavasti tekstistä tuli kelvollista luettavaksi, sillä lauserakenne ei juuri yltänyt lennokkaaseen sekasotkuun josta niin kovasti pidän, vaan sisältö saattaa aueta jopa liian yksinkertaisesti.
Lentopallo 9:lla kenttapelaajalla ei omalta labilta sujunut niin hyvin kun vastustajalla, jolla myos oli JYPE-kursseilta tuttu vaihtari pelaamassa. Ensimmainen era oli melko tasainen, 15-11 jos oikein muistan, mutta toinen meni sitten 15-3.
Nyt vuorossa taas seminaari, josta kannykalla kirjotan. Ehtis vaan jossain valissa jotain syomaankin...
Tanaan piti olla oman labrani peli lentopalloturnauksessa,joten lahdin tunnin ajoissa kanjiluennolta. Nyt taululla nayttaa kuitenkin lukevan huominen peliajaksi, joten oleskelen labralla koneetta pari tuntia ennen kendoa. Illalla voisi sitten olla aikaa kirjoitella vahan enemman, jos vaan keksin mita kirjottaa...
Kuten otsikoinnistakin ilmenee, olen varsin laiskalla päällä, ja sitä on jatkunut jo jonkin aikaa. Tutkimuksen aiheen miettiminen tai tulevan esityksen sisältö ei ole sen tarkemmin ilmennyt, vaan lähinnä vaan pari ideaa on käynyt mielessä. Huomenna on kuitenkin pitkä päivä aikaa labralla, jolloin voisin yrittää edistää sitäkin puolta, vaikka pitäisi kyllä käydä kaupungilla esim. vaatteita ostamassa, kun se ei sunnuntaina jostain syystä onnistunut, vaikka paikalle meninkin.
Tämän viikon lauantaina on taas ohjelmaa tiedossa, kun kendo-klubi järjestää ympäristössä majailevien kendo-klubien välisen turnauksen, johon aikataulun mukaan mennee aikalailla koko päivä. Itse en ole vielä sentään kilpakunnossa, mutta luultavasti yritän metsästää kaikenlaista yleistä auttamista, vaikka vajavainen kielitaito ja paikkojen tuntemus taitaa rajoittaa aika paljon mahdollisuuksia.
Laiskuuden painaessa koko ajan vaan pahemmin, taidan lähteä hiljalleen valumaan kämpälle päin. Jotenkin uhkaavasti alkaa sunnuntaimasennus venymään maanantain puolelle... no, eiköhän sitä pärjäile, kunhan nyt saisi vähän taas asioita hoidettua.
Niin juu, lienee hyödyllistä tulevia vaihtareita ajatellen mainita (vaikka epäilen ettei nyt ihan koko blogia lue, mutta vaikka sitten muistutus itselle tulevaa raporttia varten), että kelalta ei ole näkynyt kesäkuun tukia. Aiempia kokemuksia luettuani kysyin vielä erikseen pariin kertaan, että tosiaan antamani laput riittää kesätuenkin hoitamiseen, mutta myöntävästä vastauksesta huolimatta ei rahaa ole näkynyt. Muilla paikallaolijoilla on tosin tilanne toisin, en sitten tiedä missä mättää, mutta sellanen tahti rahojen hiipumisessa on, että ei kyllä oikein tykkää jäädä tuista paitsi.
Eilen piti sitten jättää kendo väliin, kun viideltä oli sovittu rohvessorin kanssa turista. Englantia innokkaasti ja hyvin puhuva Kawamata kyseli aluksi kirjan lukemisen etenemisestä, ja selitti sitten vähän mitä tulevalta esitykseltä odottaa. Seuraava aihe oli sitten kesäloman jälkeinen tutkimus, ja kysymyksenasettelu jälleen haasteellinen "mikä signaalinkäsittelyn aihe kiinnostaisi?". Vähän aikaa epäselvästi änkytettyäni osasi tutorini sanoa siihen väliin, että varsinainen kiinnostuksenaiheeni on jossain muualla, mistä yllättäen professori alkoi sitten kyselemään minulta ihan oikeasti itseäni kiinnostavaa tutkimusaihetta. Jotain "web programming" ja muita valittuja avainsanoja heitettyäni, jättäen suosiolla hypermedia-käsitteen selittelyn, sain lopulta tehtäväksi kehitellä jonkin itseäni kiinnostavan projektin suunnitelman melko vapaasti, mutta omaan alaani opastusta tai lähdeteoksia ei labralta juuri löydy. En tiedä osasinko peitellä hymyäni ihan tarpeeksi säilyttääkseni jonkinlaisen arvokkuuden, mutta joka tapauksessa vaikutti siltä, että jälkimmäiseksi n. puoleksi vuodeksi saatan saada ihan oikeasti kiinnostavaa tekemistä labralle.
En sitten tiedä miten helposti on hyväksyttävissä joku kovin löyhästi jos ollenkaan signaalinkäsittelyyn liittyvä projektiehdotus, mutta mielessä kävi jopa sen ujuttaminen osaksi tutkintoani. Ongelmana vaan on se, että tällä hetkellä, kun projektin aihe on vielä täysin auki, taitaa suurin osa kotiyliopiston väestä olla kesälomalla. Voisin kumminkin yrittää postia lähetellä, jos esim. hypermedian erikoistyön onnistuisi korvaamaan varmaan ihan riittävästi tunteja syövällä Kenshuu B:llä. Mutta oli miten oli, olo helpottui aikalailla kun sain tietää (tai minulle saatiin uskoteltua) ettei tarvitse perehtyä mihinkään kovin ihmeellisiin signaalinkäsittelyn saloihin koko vuotta. Tai ehkä ennemminkin se, että voisin saada labralle jotain itseäni kiinnostavaa tekemistä, mikä voisi hyvinkin johtaa japanilaistyyliseen työskentelyyn yömyöhälle, sillä eipä se kotonakaan ollut harvinaista, että joku oma projekti venähti pikkutunneille, vaikka oli tarkotus tehdä yöllä jotain ihan muuta.
Ulosannin tuntuessa nyt jotenkin ontuvalta, lopettelen tällä kertaa tähän. Viikonlopuksi on taas ohjelmaa tiedossa, joten jos sunnuntaina sattuu siltä tuntumaan niin kirjoiteltavaa voisi hyvinkin taas löytyä.
Niin ja senpaista (先輩) kysyttiin, kyseessä on siis kouhain (後輩) vastakohta. Jos jostain syystä merkitys ei vielä aukea, niin yksinkertainen selitys lienee Vanhempi. Eli siis koulussa, opiskelussa, kerhossa, työssä, harrastuksessa, oikeastaan ihan missä tahansa itseään jossain mielessä edellä olevaa (yleensä liittynee aikaan eikä esim. taitoihin) kutsutaan senpaiksi (kanji 先 tarkoittaa mm. edessä, niin abstraktisti kun konkreettisestikin, kun taas 後 tarkoittaa takana). Ja hieronnasta, enpä tiedä mitä olisi tarjolla, vaikka olen kyllä ainakin hartioiden osalta aika kovasti sen tarpeessa, jatkuvan virheeni shinain heilutuksessa ollessa hartioiden liiallinen jännittäminen.
Noni, kommenttejakin uskallettiin kirjottaa niin jatketaas taas välillä omaa tarinaa. Tihkusateen saattelemana aamun luennolta labralle saavuttuani olo on, päinvastoin kun sää, muuttunut aikalailla parempaan. Sen, ja opeteltavaksi annettavan kirjan selailun päättymisen ansiosta on nyt taas aikaa ja intoa korjata aukkoja lähes normaaliksi laantuneessa eleskelyn nettiraportoinnissa. Valitettavasti oikeaa asiaa on taas kovin vähän, mutta voin tuttuun tapaan harmitella menneitä, valitella nykyisestä ja haaveilla tulevasta.
Edellisestä kerrasta on näköjään päivän päälle viikko vierähtänyt, joten lienee järkevää edes vähän yrittää muodostaa kronologinen muistelma ajanjaksolta. Maanantai sujui tavanomaisesti luennoilla ja labralla, kuten myös tiistai, keskiviikko sekä torstai (jep, siinä se kronologia). Kendon kimppuun pääsin jo normaaliin tahtiin, ja pian alkaa tulla ajankohtaiseksi koko varustesetin hankkiminen, minkä hintavuudesta johtuen kyselin jo hieman kokemuksia tampereella toimivalta kendo-klubilta, jonne mahdollisesti vien aloittamani harrastuksen. Kirjoittelen asiasta lisää kun saan kyselyyni vastauksen, ja mahdollisesti lisää opastusta paikallisen kerhon senpailta.
Perjantai oli sitten yliopiston vuosipäivän kunniaksi lomaa (erinäisiä tapahtumia lukuunottamatta, joihin osallistumista en silloisessa mielentilassa harkinntukaan), mikä tosin tarkoitti vain yhden kanji-tunnin poisjäämistä, sillä kendoharkkoihin suuntasin normaalisti puoli viideltä. Samoihin aikoihin alkoi niin kotimaassa kun täälläkin juhannus, mikä täällä tarkoitti minkälie suomi-japani wellfare-centerin järjestämää juhannusjuhlaa suomalaisille. Itse en erinäisistä syistä johtuen jaksanut vaivautua ilmoittautumaan, ja harkoista palattuani huomasinkin niiden menneen tapahtuman alun päälle. En kuitenkaan kokenut jääväni erityisemmin paitsioon, sillä juhlia taitaa riittää muutenkin, eikä vielä parin kuukauden jälkeen ole tullut mitään ylitsepääsemätöntä halua kokea taas suomalaista kulttuuria. Sen sijaan vietin rauhallisen illan, soitellen pariin otteeseen kotiinkin nähden vähän tavanomaista enemmän tuttuja naamoja. Siis oikeasti nähden, jos joku ei ole tietoinen, niin Skype-niminen ihme mahdollistaa ilmaiset videopuhelut minne vain netti kantaa.
Lauantaina vietin myös erittäin mukavan illan, mutta sunnuntai meni melko tyypilliseen tapaan maanantata pelätessä. Alkupäivällä kävin kyllä mukavan olon ansiosta vähän lenkkeilemässä pitkästä aikaa, mutta viimeistään loppuillasta ei oikein saanut enää mitään tehtyä. Sunnuntailta sitä kyllä osaa siinä määrin aina odottaa, ettei siitä tule sen isompaa numeroa tehtyä. Ja sitten taas maanantai, myöhästyin ekalta luennolta 45min, totesin seuraavalla tehneeni jonkun tehtävän viikon myöhässä jne, eli arki jatkui, ja jatkuu. Viime yön noin neljän tunnin unien ansiosta odotan taas innolla labran seminaaria, eli ns. "nuku niin ettei kukaan huomaa" -kilpailua, jossa myös tuomareiden nukahtaminen on oleellinen osa jännitystä.
Sain tosiaan opuksen luettua, ja koska tyhmänä menin kertomaan sen tutorilleni, on seminaarin jälkeen luvassa puhuttelu proffan kanssa seuraavaa opiskeltavaa kirjaa sekä kuukauden päässä häämöttävää toista esitelmää koskien. Tutorille sain jo sanottua mielestäni melko ymmärrettävästi, että signaalinkäsittely ei oikein kiinnosta, mutta ymmärrettävästi sitä ei taida oikein pystyä proffalle kovin suoraan sanomaan.
Kun täällä ollessaan on huomannut, että eläminen onnistuu muutenkin kun yksin pimeässä huoneessa mustat verhot ikkunaan teipattuna, on myös vähän nopeampi valmistuminen alkanut kiinnostamaan. Osittain siitä, osittain ihan mielenterveydellisistä syistä, yritän löytää jostain välistä aikaa käydä paikallisella vaihto-opiskelijakonsultilla kyselemässä mahdollisuudesta vaihtaa labraa. Nykyisestä kun ei aivan varmasti ole mitään iloa opiskelujen etenemisen kannalta, eikä myöskään käydyillä kursseilla ole todennäköisesti kovin suurta akateemista antia, aiheuttaa vaihto-opiskelu lukukausijen erilaisten sijoittumisien ansiosta melkein puolentoista vuoden tauon oman alan opiskeluun. Myös muunlaisia ratkaisuja on käynyt mielessä, niin vaihto-opiskelun kun yleensäkin opiskelujen kannalta, mutta niistä lisää kun uskon edes itse ymmärtäväni vähän mistä puhun.
Ja sitten taas eteenpäin. Ja jos ette vielä ole tehnyt, niin älkäähän unohtako kommentoida nimenhuutoon!
