Kuulumisia

Nonih, pitkästä aikaa voisi kirjotella koneella vähän pisemmän viestin blogiin, kun on kaiken kiireen ja laiskottelun keskellä jäänyt kovin paitsioon. Kännykällä bloggaaminen näkyy onnistuneen, joten sillä varmaan lähettelen aina satunnaisesti jotain ajankohtaista kun sille päälle sattuu. Nyt kuitenkin kertailen mitä viimeaikoina on tapahtunut, kunhan ensin saan selville mihin asti edellisellä kerralla pääsin. Mitään erikoista kerrottavaa ei juuri ole, mutta kunhan selostelen mitä on tullut tehtyä ja jätettyä tekemättä normaalin arjen puitteessa. Ja kuuntelen tottakai musiikkia samala, päivän valinta on... Nightwish - Once.

Edellinen raportti taisi jäädä siihen, kun väsähtelin viime viikon maanantai-iltana labralla saamatta mitään järkevää aikaan. Vähän aluksi kommentoiden viestissä ennustettua tulevaa, sillä ennustus ei osunut ihan kohdalleen. Ensinnäkin, en osallistunut mitenkään kendo-klubin kilpailupäivän, sillä minut vapautettiin päivän menoihin tarkotetusta maksusta ja sanottiin ettei paikalle tuleminen ole tarpeellista. Kilpailujen seuraaminen olisi kuitenkin voinut olla mielenkiintoista, mitä myös yksi senpaista sanoi, mutta lauantaille ilmeni muuta ohjelmaa. Japanin kulttuuri -kurssi järjesti nimittäin fieldtripin (joku keksii jouhevan suomennoksen tolle)
Sendain eteläpuolella olevaan Chitei no Mori -museoon, jossa oli näytillä kovin vanhoja puunjuuria. Merkitsin paikan karttaan, toisin kun seuraavan kohteen, jota en onnistunut paikallistamaan jälkikäteen. Museolla piti olla puoli yhdeltätoista aamulla, joten Matiaksen kanssa suunntasin 15min aamuvalmistelujen jälkeen pyörällä kutakuinkin kohti Minami-Nagamachia. Vain vähän myöhässä, hiljalleen pyöräilyyn tunnin käytettyä, näkyi edessä lupaavan näköinen rakennus jonka kurssin opettajan hahmo vahvisti tarkoitetuksi kohteeksi. Kyseisessä juurimaisemassa tovisen vietettyä jatkoi paikalle kerääntynyt poppoo lähikauppalounaksen hankittuaan takseilla kohti seuraavaa kohdetta. Siellä nähtävillä oli hieman tuoreempia, Joomon-kauden jätöksiä, kuten saviruukkuja ja lapin mökeiltä näyttäviä kauden hengen mukaisia asumuksia. Itsekin pääsi kokeilemaan nuolenpään valmistamista taannoisin työkaluin, nahanpalan ja jonkun sarven avulla.

Ohjelman päätyttyä saattoi opettaja autollaan meidät kaksi ainutta pyörällä tullutta ensimmäiseen paikkaan, jossa polkuliikennevälineet oli parkissa. Suoran kotiutumisen sijaan päätettiin poiketa keskustaan pariin liikkeeseen, josta tarttuikin matkaan itselleni taas yksi figu sekä Kajiuran, tarkemmin FictionJunction YUUKA:n vasta saman viikon keskiviikkona julkaistu levy Circus. Jokunen figu löysi tiensä myös toisen suomalaisasiakkaan ostoskassiin.

Kotiinpaluun jälkeen oli vuorossa pienimuotoista siivoskelua, minkä jälkeen päätettiin pistää kämpällä pystyyn spontaani nomikai, johon illan mittaan liittyi kämpän melkein jokaisen asukin lisäksi myös lähistön Tohoku Fukushi -yliopiston suomalaisvaihtari, itselleni muista suomalaisjuhlijoista poiketen uusi tuttavuus.

Seuraavana aamuna päätin epätoivoisesti sunnuntaista alakuloisuutta pakoillen lähteä pyörän selässä johonkin kivalta vaikuttavaan suuntaan. Google maps näytti lupaavalta pohjoisen suunnassa, joten kamera matkassa auringon porottaessa sadekauden keskellä lähdin polkemaan/taluttamaan pyörää Nakayamaan (vaikka tarkoitus oli vähän eri, mutta ei se suunnistus aina niin hyvin onnistu). Kartasta olin katsonut kiinnostavaksi kohteeksi Mizu no Mori -nimisen metsäkappaleen, jonka keskellä oli nimen mukaisesti järvi. Suunnitelmat ei kuitenkaan aivan toteutuneet, sillä havaitsin metsän vasta matkan loppupuolella turhan etäältä. Turhaan ei silti suinkaan tullut lähdettyä, sillä ihastuin vallan vuoristoon päin häipyviin maisemiin, jonne haluan joskus pisemmällä ajalla vielä palatakin, tai mahdollisesti nopeammalla kulkuvälineellä. Yksi vaihtoehto olisi tuleva viikonloppu, sillä maanantai on kansallinen vapaapäivä nimellä Umi no Hi, Meren Päivä. Niin, ja reissun alkupuolella tapasin myös ison patsaan, josta olin jo aiemminkin kuullut, mutta kun en moista osannut heti odottaa, niin edessä sumun takaa kerrostalojen ylle kohoava Buddhantapainen valkoinen ilmestys oli suorastaan pelottava, ja lopulta vastustattoman luoksensavetävä. Kuva ei ole paras mahdollinen, mutta pistetään nyt kun tuli niin mainostettua. Toinen kuva on matkan puolivälistä kauempaa otettu, jossa näkyy aika kivasti koko.


Ja tavan mukaan hieman arvailuja tulevasta. Huomenna on vain kanji-tunti, minkä jälkeen jätän taas luultavasti labran väliin ja suuntaan kämpille odottelemaan alkavaa kendo-harkkaa. Kendossa on siis, jos en aiemmin ole kertonut (en jaksa tarkistaa), yhteiset harkat melko vakiintuneella ohjelmalla (paitsi omalta osaltani, kun heilun edelleen pelkän kepin kanssa yksin) tiistaisin, torstaisin ja lauantaisin. Keskiviikkona ja perjantaina saa käydä varattuna aikana itsekseen harjottelemassa, mutta varsin harvoin paikalla näkyy nykyään muita. Itse kuitenkin yritän aina päästä paikalle, kun taidot ei ole vielä lähellekään muiden tasolla, ja yleensä seuraan liittyy joku opastusta antava senpai, jolla sattuu olemaan aikaa ja velvollisuudentuntoa ohjata poloista alokasta. Varusteiden ostoa varten on nyt alustavasti suunniteltu tulevaa sunnuntaita (joka tavasta riippuen on joko tällä tai ensi viikolla, paikallisesti jälkimmäisellä), jolloin on siis tarkoitus suunnata alan liikkeeseen ihmettelemään useita nollia hintalapuissa. Sijoitus tullee olemaan kohtuullisen suuri, mutta kuten toivottavasti olen jo blogissakin muistanut mainita, en ajatellut jättää kendoa vaihtovuoden viihdykkeeksi vaan hankkia itselleni ihan oikean harrastuksen. Ja tänään kun pääsin vähän enemmän kokeilemaan päähän hakkaamista asiaan kuuluvien huutojen kera, tuntui valinta varsin osuneelta. Vielä kun liikkuisi jalat ja kädet vähän vikkelämmin...

Viikonlopun loma jatkuu siis tällä kertaa maanantainkin, joten jotain matkanpyrähdystä voisi kokeilla kehitellä, vaikkapa Yamagatan suunnalle vuorille päin, kun sinne niin tekee mieli. Mutta akuutein tarve lienee kuitenkin uni, joten huomisesta myöhäisestä heräämisestä huolimatta lienee aika siirtyä petiin. Toivottavasti tekstistä tuli kelvollista luettavaksi, sillä lauserakenne ei juuri yltänyt lennokkaaseen sekasotkuun josta niin kovasti pidän, vaan sisältö saattaa aueta jopa liian yksinkertaisesti.