Kendoa ja muita kiireitä...

Kanji-tentin ollessa vartissa ohi, on vihdoin hyvä tilaisuus kirjoitella blogiinkin jonkinlaista selostusta viimeaikojen tapahtumista. Voisin alkuun kuvailla minkälainen meininki mainitsemassani kendo-turnauksessa oli, ja sitten yrittää keksiä jotain uskottavia selityksiä kirjoittamattomuudelleni.

Elikkä, lauantaina vajaa pari viikkoa sitten oli tosiaan tavallisten harkkojen sijaan harjoitusaika ja aikalailla loppupäivä varattu kerhon osalta siihen, että Iwaten jostain lääkärikorkeakoulusta tuli joukko opiskelijoita ottamaan mittaa paikallisten taidoista. Joukko olikin varsin monipäinen, ja oman kerhon n. 20 osallistujaa oli kutakuinkin puolet vastustajien lukumäärästä. Päivä alkoi normaaliharkkojen aikoihin kahden kentän (11x11 metriä) reunojen merkkaamisella salin lattiaan ja muilla satunnaisilla valmisteluilla. Vieraiden saapuessa pidettiin alkutervehdysten jälkeen kutakuinkin tavanomaisten harkkojen ensimmäinen puolisko, eli lämmittely ja valikoitujen liikkeiden harjoitteleminen, aluksi oman kerhon porukalla, varusteisiinsa päästyä myös loppujen liittyessä mukaan. Kun kaikilla oli lämmin (melkein pakkasen paukkuessa ulkona, salin ollessa kutakuinkin lämmittämätön), siirryttiin taas tervehdys ym. muodollisuuksien kautta itse kamppailuun. Tätä valvomaan/seruraamaan saapui myös ilmeisestikin yksi kerhon senseistä eli opettajista (lähinnä korkeamman voiman asemassa, vähemmän itse kerholaisille näkyvänä hahmona), mitä varten kahden kentän suuntaan hyvälle näköalapaikalle oli varattu penkki ja pöytä.

Kamppailu eteni vailla erityisempää hierarkisuutta seuraavasti: kummaltakin puolelta valittiin aluksi muistaakseni 5 tai 6 kisaajaa, jotka kukin vuorollaan kummempia viivyttelemättä ottelivat kahden kesken 3 minuuttia (tai vähemmän, jos voittaja selvisi aiemmin, tai jos ei vielä kolmessa minuutissa niin enemmän), kolmen joukkueista valitun tuomarin tarkkaillessa pisteiden saantia. Kun kaikki olivan kisanneet, valittiin edustajat uudestaan ja toistettiin tätä muutaman kerran. Kaksi kenttää oli miesten ja naisten erottelua varten, joista itse seurasin kutakuinkin yksinomaan miesten kenttää ja esim. varmaan kerhon eniten tutun Atsushin suoriutumista, joka oli taistelutovereiden tasoon nähden varsin hyvä (mitä yli 12 vuotta harrastaneelta saatettiin odottaakin). Oma joukko oli siis auttamatta alakynnessä, mihin tuskin oma osallistumiseni olisi kamalasti apua tuonut... Kuitenkin, seuratessa parhaiden senpaiden otteita kentän viereltä, ei jäänyt itselleni epäselväksi harrastuksen jatkaminen. Harkoissa hyvin harvoin näkyvän en-muista-kuka -senpain shinai heilui siihen tahtiin, että edessä on tosiaan vähintään se 10 vuotta jotta vastaavaan pystyisi.

Kun ottelut oli oteltu, jatkettiin vielä normaalien harjoitusten tyyliin vapaalla kaksinkamppailulla, joissa siis kukin sai kysyä haluamaansa vastusta ottelemaan, salin ollessa varsin vilkas parinkymmenen ottelun ollessa käynnissä. Mitatessani kuhunkin kohtaamiseen varattua kolmea minuuttia, pomppi kello lattialle jätettynä jalkojen tömähdyksien voimasta (kendossa siis tömäytetään jalalla lyönnin kanssa samanaikaisesti). Vierestä seuranneena varsin vaikuttavaa oli myös lopun kirikeashi, eli peruslyönnin harjoittelu, jolla harkat päätetään. Kun nopeasti arvoin, niin 25-30 miekkaparia löi yhteen silmien edessä. Jälkeenpäin vähän asiaa tutkineena, on isomman joukon vastaavanlainen harjoittelu ainakin kendossa ilmeisesti tapana, mutta ei se ruudulta katsottuna (tai erityisesti kuunneltuna) ihan samalta tunnu. Päätösseremonioissa taas vaihdettiin sanoja ja lahjuksia, sekä kuultiin sananen myös sensein ajatuksia. Lopuksi kasattiin kukin tahollaan tavarat kokoon ja siivottiin salia, ennen siirtymistä illanviettoon. Itse jätin kuitenkin illan juhlinnan kokonaan väliin, tavoitteena saada tiistain harkkoihin mennessä flunssa pois häiritsemästä, mikä onneksi sitten onnistuikin, ja harkkarutiini ehti vielä pyörähtää jotenkuten käyntiin, kun parin viikon päästä alkaa tauko talven ajaessa kendoilijat pois salista palelemasta.

Sunnuntain otin vielä rauhallisesti, turnauksen ollessa ihan riittävän rasittava kylmässä ja nuhaisena ilman osallistumistakin, mutta seuraava viikko meni sitten rutiineihin palatessa, sairastelun jättämien asioiden aiheuttaessa kohtuullisen kiireen kutakuinkin joka päivälle. Tällä viikolla ei kuitenkaan kiire ole kamalasti hellittänyt, mutta siihen kyllä alkaa jo tottua, enkä aiemmasta poiketen usko että harkkojen jääminen pois mitään kovin merkittävää ajantappamisen tarvetta tuo talvipäiville. Sitäpaitsi nyt useisiin uusiin tekniikoihin opastusta saaneena käyn varmaan itsekseni niitä harjoittelemassa, jotta on sitten jotain oppinutkin kun taas ensi vuoden puolella harkat jatkuu.

Nyt siis on kanjikurssi 2 ohi, mutta se ei suinkaan tarkoita neljän kanjitunnin häipymistä viikko-ohjelmasta, vaan jatkan samantien seuraavalle tasolle, lisäten joukkoon vielä lukemisen pikakurssin 2 luentokertaa loppuviikkoon. Lisäksi luvassa lienee erinäisten tahojen vuoden loppumisen juhlistamista, ja onhan tässä joulukin tulossa. Vielä kun löytäisi aikaa labratyön edistämiselle, siitä kun on pari päivää ennen joulua pidettävä esitys... No ei sitä varmaan oikeasti ihan niin kiire olisi, jos vaan tekisi jatkuvasti jotain hyödyllistä, mutta eihän sitä nyt sellasta jaksa. Tänään saattaakin löytyä tovi aikaa leipomisille, tai sitten jätän sen huvin sunnuntaille. Muuta ohjelmaa olisi esim. vaateostokset (ulkokelpoisia housuja tällä hetkellä yhdet), pyörän lampun korjaaminen (pimeä kun tulee monesti ennen koululta palaamista), tulevien opintojen suunnitteleminen (juu, sitäkin pitää aina välillä miettiä...) ja kaikennäköinen mielenkiintoinen byrokratia johon törmää mitä yllättävimmissä tilanteissa. Niin, ja blogin kirjottaminen, kyllähän sitä nyt ainakin kerran viikossa pitäisi jonkinlainen raportti saada aikaan.

Vielä vähän joululomasta. Sellainen nimittäin saattaa ehkä olla tiedossa, joskaan se ei mikään joululoma ole, vaan ennemminkin talviloma. Labralla ei tosin ole moista mitenkään noteerattu, vaan maaliskuussa on vielä pidettävä esitelmöinti valmiista työstä. En kuitenkaan ole enää rasittanut itseäni moisella, vaan edistän asiaa omaan tahtiin (eli turhan hitaasti / viime hetkellä) lähinnä kotosalla, käyden labralla monen mielestä ehkä hälyyttävän harvoin. Kukaan ei ole kuitenkaan vastaan sanonut, joten oletan työskentelyn kotona olevan ok, vaikkakaan se ei tuo kanssalabrailijoiden silmissä ahkeruuspisteitä sai sitten aikaan minkälaisia ihmeitä tahansa. Luennot kuitenkin on tauolla, ömm... no, varmaan jonkin aikaa, otan selvää sitten joskus.