Hiljaiseloa

Entistä pisempi tauko bloggaamisessa ei varmaan innosta lukijoita, moni varmaan luulee että olen unohtanut koko homman. Mutta ei suinkaan, on vaan ollu vähän kiire...

Eli, jos nyt vaan sen kummempia kiertelemättä paljastetaan vähän tulevaisuudensuunnitelmia, jotka lyhyellä tähtäimellä on päässyt vähän muuttumaan. Menen kyllä Japaniin tässä aivan pian (mistä kohta lisää), mutta en tulekaan kovin äkkiä takaisin. Jään nimittäin noin puoleksi vuodeksi sinne oleskelemaan, suoritellen joitain opintoja etänä ja tehden varmaan vähän jonkinlaisia töitäkin. Vähän samaan tyyliin kun oleskelin vaihdon jälkeen, mutta tosiaan yritän mahdollisimman paljon saada opiskeluita kuvioon mukaan. Epäilen, että valitettavasti kendo on se, mistä opiskeluaika on osittain pois, enkä varmaankaan tule käymään viittä kertaa viikossa harjoittelemassa. Lisäksi jenin kurssi on niin törkeän korkealla (kesän euroon verrattuna kallistunut n. 30%), että pitää varmaan tuhlata aikaa myös työntekoon.

Opiskelu käsittää ainakin pääaineeni erikoistyön, toivottavasti myös yhden kurssin ja mahdollisesti projektityönkin. Mikäli kaikki kolme onnistuisi, on valmistumissuunnitelma 2010 varsin hyvin hallussa. Eikä välttämättä edes kaikkia tarvita, jos käy niin onnekkaasti että saan Japanissa käymiäni kursseja tutkintoon tungettua.

Mutta mitä ihmettä olen puuhaillut nämä edelliset kuukaudet? No töissähän piti aluksi käydä, mutta loppui sitten lyhyeen kun kevään kestävä reissu ulkomaille tuli vähän tielle. Kuukauden verran kerkesin opetella Javaa ja sain siitä vielä ihan hyvän tilinkin :). Työt piti kyllä osa-aikaisenakin varsin kiireisenä, kun aikaerosta johtuen halusi olla ajoissa kotona kaukopuhelua varten (jos uskoisin Jumalaan, kiittäisin häntä skypestä). En oikein usko, että olisin jaksanut sillä unimäärällä enää marraskuussa kuvaan tulleita harkkatöitä, joten oikeastaan hyvä että työ jäi, pienempi tuntimäärä ei työnantajalle olisi enää kelvannut.

Marraskuussa oli siis 22,5h viikossa enemmän aikaa, mutta varsin hyvin sekin tuli käytettyä harkkatöissä ja muissa koulutehtävissä. Ja varsin ison siivun aikaa vei toki tulevan matkan järjestely. Ja jotenkin se aika vaan kului, paljon kiitos aiemmin mainitulle taivaanlahjalle, joka tälläkin hetkellä lähettelee kuvaa ja ääntä aika kauas ja takaisin. Vähitellen tulikin siten joulukuu, harkkatyöt valmistui, ja eilisyöllä palautetun dokumentin myötä on syksyn opinnot kasassa (paitsi mitä nyt tammikuun alkuun pitää vielä jotain kasailla). Blgiakin olen meinannut pariin otteeseen päivittää, mutta joko väsymys tai muu puuha on tullut päälle enkä ole saanut valmista aikaan.

Yksi ehkä ikävimmistä puolista kiireessä on (taino, saamattomuutta se taitaa paljolti olla), ettei ole tullut pidettyä kavereihin yhteyttä. Yuu koreassa, Atsushi ja vähintäänkin yksi toinen kaveri Japanissa on ihmisiä, joihin ehdottomasti haluaisin pitää yhteyttä. Sendaissa kendoharkoissa tavatulle Joannalle oli tarkoitus lähettää jonkinlaista viestiä jo aikoja sitten, mutta sain vasta tänään aikaan yksinkertaisen yhteydenottoyrityksen. Ja paljon paljon muita, tuosta oikeasta reunasta löytyy myös pari.

Eikä sitä kendoakaan ole tullut täällä harrastettua, kun en ole saanut aikaan lähteä harkkoihin, enkä ole saanut aikaan hankkia lainavarusteita, ja nämä kaksi toistensa vaatimuksena ovat muodostaneet kehän josta en pääse eteenpäin. Hätäratkaisuna tein Atsushin neuvojen mukaan ja täytin sopivan muotoisen lasipullon vedellä yksinkertaista harjoittelua varten. Tarkoitushan sellasella olisi vaan treenata ranneliikettä, mutta yritän n. 5 kertaa viikossa tehdä jonkinlaista harjoittelua vähintään 30min, ettei aivan pääse taidot ja voimat katoamaan. Tosin aloitin vasta muutama viikko sitten... saa nähdä mitä siitä tulee kun saa pitkästä aikaa täyden varustuksen ja neljä tasoa (yli 10 vuotta) kokeneemman vastustajan.

Vähän voisi tosiaan valaista vielä tämän viikon ohjelmaa. Eli kun viittaan Japaniin lähtöön, tarkoitan tulevaa lauantaita ja Finnairin klo 12 lentoa Helsinki - Tokio. Tällä hetkellä asustelen vielä Tampereella, mutta keskiviikkona on tarkoitus raahata tavarat taas takaisin kotikonnuille, viettää siellä pari yötä ja lähteä sitten viimeiseksi yöksi Helsinkiin isoveljen majapaikkaan, ja kummityttöä moikkaamaan.

Ja mitäs muuta... mitäs te haluatte kuulla? Eiköhän sitä taas keksi kaikenlaista kun Japaniin pääsee. Toivottavasti tulee tavattua vanhoja ja uusia tuttuja.

Terve pitkästä aikaa!

...oli se mitä sanoin myös kendo-kerhosta tutuksi tulleelle Atsushille (kuvassa) kun vastailin synttärionnitteluna tulleeseen sähköpostiin, törkeästi monta päivää myöhässä, mutta on taas ollu vähän kiire. Keksinköhän koskaan mitään parempaa selitystä? No sitä odotellessa, pistetään taas tämänkin blogauksen viipyminen kiireen piikkiin.


Tosiaan, vaikka kuinka yritin asettaa kysymystäni niin, että myös ei-vaihtoehdon vastaaminen olisi ollut mahdollista ilman omantunnontuskia, en saanut ketään blogauksen lopettamisen kannalle. Olisi saattanut olla parempi pistää kolme vaihtoehtoa, mutta päätin jättää lukijoille kaiken vallan ja noudattaa kyselyn tulosta. Tarkoitus oli kyllä kirjoittaa viesti heti 1. päivä kyselyn sulkeuduttua, mutta.. niin, kiirettä riitti, selitelläänpä sitä vähän tarkemmin samantien.

Aiemmin vähän vihjailinkin jo työnteosta ja työhakemuksien lähettelystä, mutta pian Suomeen saavuttua olin tosipaikan edessä, sillä syyskuun ensimmäinen päivä kävin tampereella elämäni ensimmäisessä työhaastattelussa. Viimeistä siitä ei välttämättä tule, mutta ainakaan heti ei ole tarvetta kokeilla uudestaan, sillä saman viikon lopulla soitettiin että työntekijäpula on tarpeeksi hälyttävä palkkaamiseeni ja että voisin tulla sopimusta allekirjoittamaan. Tällä hetkellä olen siis 3 päivää viikossa (tai tarkemmin 22.5 tuntia, jakautuen yleensä kaikille arkipäiville) Saskenilla kokeilemassa miten kännykkäsoftan koodailu sujuu. Tosiaan vasta n. viikko takana, myöhemmin saatta tulla blogiin hyvinkin monipuolista vuodatusta työnteosta.

Toinen asia mihin piti syöksyä heti palattua oli siis tietysti opiskelu, siis ihan oikea sellanen, pitkästä aikaa. Vähän aiemmin kirjoittelemastani poiketen on suunnitelmissa käyttää kaikki mahdollinen jäljelläoleva aika opiskelujen loppuun saattamiseen, eli valmistua kesään 2010 mennessä kun tutkintorakenne vaihtuu vaikka väkisin. Opiskeluja on siis hyvin kohtuullisesti, ja kun olen työhön kuluvan ajan myötä todennut luentomateriaaliin itsenäisesti tutustumisen huomattavasti luennoilla istumista tehokkaammaksi opiskelutavaksi, on koulukäynnit lähinnä viikkoharjoituksia ja harjoitustyöryhmien palavereita. Kaikenkaikkiaan opiskelu tuntuu ensimmäistä kertaa olevan päätavoitteen sijaan vaan yksi asia, joka pitäisi saada hoidettua pois alta. Saattaa olla että uudella ajattelutavalla on myös vaikutuksensa keskiarvoon...

Jonkin aikaa sitten taisin tosiaan kertoa, että vuosi pitäisi vielä ahertaa yksikseen. No, lyhyesti sanottuna, onneksi ei! Japani on nimittäin kaukana, ja aikaero vi... ärsyttää. Mutta vielä reilu pari kuukautta, niin käväisen pienellä reissulla Japanissa tekemässä kaikenlaista kivaa, ja vuoden lopussa Mai tulee mukana Suomeen. Asumaan.

Ja mitähän muuta sitä kuluneelta kuukaudelta kertoisi... kendoa on tietenkin tarkoitus jatkaa, mutta tähän mennessä on tullut käytyä vain yksissä paikallisen kerhon harjoituksissa toteamassa, että aika erilaista on meno ja vaatii vähän totuttelua. Eikä varusteitakaan vielä ole, mutta pitänee neuvotella vuokraamisesta ja järjestellä omien lähettäminen Japanista. Liikuntapuolta hoitaa tällä hetkellä kaksi futsal-vuoroa viikossa, mutta enempikin kelpaisi, enkä oikein ole punttisali-tyyppi ja lenkkeilystäkin pidän lähinnä kesän lämpiminä öinä. Olisi edes shinai jolla treenata lyöntejä vaikka tuossa pihalla, voisi kyllä väsätä vaikka puukepin ettei ihan käsilihakset surkastu.

Se tältä erää. Ja kuten aina, yritän jatkossa päivitellä blogia vähän useammin. Kommentoimalla saattaa hyvinkin saada kirjoitustahtia paranemaan, kokeilkaa vaikka!

Paluu

Pitkä tauko, syvät pahoitteluni jne, plaaplaa... eli taas sama juttu, mutta ei mahda mitään, kiirettä on pidellyt.

Elikkäs, melkein kuukausi on taas mennyt, jospa vaikka kertaisi lyhyesti sen ajan tapahtumat. Ja korostan lyhyesti, sillä sinä aikana tapahtui jopa vaihto-opiskelijan mittakaavassa paljon. Tosin enhän minä enää puoleen vuoteen mikään vaihto-opiskelija ole ollut...

Ensinnäkin, läksiäisiä tosiaan oli. Ensin oli vuorossa kendo-klubin kyseinen, sillä suurin osa oli lähdössä kesäloman viettoon kotiseudulle eikä siten ollut paikalla enää lähempänä lähtöäni. Mutta mikäs siinä, hauskaa oli!

Viikon verran meni sitten kaikenlaisia muuttojuttuja miettiessä ja järjestellessä, tulevia opiskeluja suunnitellessa, sekä jokusen työhakemuksen lähettämisessä. Vähitellen lähestyi myös kendon 1-kyuu koe, jota varten kävin pari kertaa harjoittelemassa samaan kokeeseen osallistuvan senpain kanssa kirikeashia ja muuta kokeessa vastaan tulevaa.

Koe oli aamulla 19. päivä ja sinne siirryttiin kolmen osallistujan ja kuuden hengen kannustusjoukon voimin kahdella autolla. Mitään yllättävää ei päässyt vastaan tulemaan, ja rutiinisuorituksella sai hyväksyttävän tuloksen pääasiassa ala-asteelaisille suunnatussa tilaisuudessa, kuten valtaosa kaikista osallistujista. Seuraavaksi pitäisi sitten päästä shodan-kokeeseen ja harjoitella sitä varten mm. kataa ja toki jatkaa perusharjoittelua. Valitettavasti jouduin kuitenkin painorajan tullessa hyvin pian vastaan jättämään kendo-varusteet vielä japaniin myöhemmin lähettämistä varten. Tarkempi kokeen selittäminen vaatisi varmaankin suurimmalle osalle vaikeasti ymmärrettävän termistön käyttöä eikä muutenkaan ole kovin mielenkiintoista, joten kysykää tarkemmin jos kiinnostaa. Kokeen jälkeen mentiin sitten syömään maha täyteen, eli jollakin oli mielessä vähän syrjemmässä oleva halpa ja hyvä tabehoudai-paikka. Tarjolla oli salaatteja, lihaa, kanapaloja, sushia (laatu mitä nyt odottaa sattoi), hedelmiä, keittoa, lettuja, hattaraa (!), jäätelöä, kakkupaloja... ja niin paljon kun jaksoi, 2h aikana. Kohtuullisen hyvän ruokahalun omaava kerhoporukka jaksoi paljon. Palattua kerhohuoneelle jätettiin sitten vähän mahaa pidellen jäähyväiset, mutta vain väliaikaiset (selitän alempana).

Ikkyuu-kokeen kanssa samana päivänä illan puolella oli sitten toiset läksiäiset, lähinnä vaihtariporukan ja sen kautta levinneen kaveripiirin kanssa. Eli edellisen viestin ilotulitusta katsomassa ollut porukka, kutakuinkin. Ilta aloitettiin tutussa yakiniku-ravintolassa oikein kunnon liha-aterialla. Aivan... jouduin sitten vähän selittelemään huonoa ruokahaluani, mutta kyllähän sitä vähän jo vähän lihaa jaksoi. Kun sitten oli syöty ja juotu ja juteltu, oli ohjelmassa kokakola+mentos-koe lähistön puistossa. Mitään järisyttävää ei oikein saatu tapahtumaan, ja vähitellen porukka kotiutui kukin omaan koloonsa.

Seuraavana ohjelmassa oli reissu Tokioon, suunnitelmissa Tokyo Disneyland, Main sukulaisen 49日 ("shijuukunichi", en löytänyt englanniksikaan infoa), sekä ihmisten tapaamista muuten vaan. Matkalla vierähti 21.-24. välinen aika, eli viimeiset päivät Japanissa.

Tokion Disneyland oli pienistä epäilyistä huolimatta yllättävänkin mielenkiintoisen oloinen paikka, mutta... vähän sen jälkeen kun käytiin ensimmäisen kerran vuoristoradalla, alkoi sataa vettä, mitä pian seurasi myös ukkonen. Eikä ihan pieni, vaan sade ja ukonilma pysäytti laitteet ja ajoi koko ihmismassan sisätiloihin kiertelemään kauppoja ja pitelemään sadetta. Aiempien kokemuksieni perusteella odotin ainakin ukkosen menevän pian ohi, mutta jyrähtely ja salamat jatkuivat ainakin parin tunnin ajan. Vihdoin kun sadekin hellitti oli vielä viimeinen tilaisuus yrittää päästä käymään jossain laitteessa, mutta bussiaikataulu tuli vastaan ja se tilaisuus kuivui jonoihin.

Yhteenvetona Disneylandista, joka on siis toinen osa Tokyo Disney Resortia, toisen ollessa Disney Sea, voisi sanoa sen verran, että varmaan kutakuinkin kelle tahansa sieltä löytyy jotain kiinnostavaa, kunhan vaan on kärsivällisyyttä tai hyvää seuraa jonottamista varten. Paraateja ja ilotulituksia järjestetään joka päivä (...paitsi ukkosmyrskyn sattuessa), ja ne on (kuulemma...) varsin hienoja.

Seuraavana päivänä tavattiin sitten Main kaveria Misaa Shinjukussa lounaan verran ja jatkettiin siitä Kanagawaan sukulaisen luo yöpymään. Aamulla oli tiedossa aikainen herätys, joten aterian ja kylvyn jälkeen oli aika pistää maate. Kun sitten koitti 49. päivä (juu en tosiaan löydä tästä mitään materiaalia, kyse on siis buddhalaisesta perinteestä), tuli lisää sukulaisia autolla hakemaan meitä ja muita temppelillä vierailua varten. Temppelille vähän turhan aikaisin saavuttua käytiin vielä kahvilla ja palattiin sitten temppelille tervehtimään vielä enemmän sukulaisia. Aluksi aterioitiin, sitten käytiin heittämässä kukin vuorollaan jotain(?) tuhkien sekaan, ja lopuksi katseltiin kun jäänteet laskettiin hautaan. Joku oikein nokkela saattaakin jo tästä arvata mistä on kyse, mutta paljastetaan muillekin että (49 päivää sitten) menehtynyttä sukulaista muistettiin.

Iltapäivällä tapauksen loputtua hajauduttiin, ja me Main kanssa suunnattiin Tokion junaverkostoa kokonaisvaltaisesti hyödyntäen tapaamaan lisää tuttuja. Vuorossa oli isosiskon kautta tuttu suomalainen&japanilainen -pari, joten juttua löytyi pitkälle iltaan kunnes piti jo taas vähän uinahtaa aamun Sendaihin paluuta varten. Paluumatkalla käytettiinkin sitten bussin sijaan shinkansenia, mikä oli tilanteeseen ihan sopiva ratkaisu ottaen huomioon sen, että minun piti lähteä jo seuraavana iltana taas Tokioon. Sendaihin saavuttua aika meni sitten tavaroitten pakkaamisessa ym. valmisteluissa, ihan kiireeksi asti, vaikka 20kg rajoituksesta johtuen ei paljoakaan mukaan voinut ottaa.

25.8. klo 23:30, tai n. 5 minuuttia myöhässä, lähti yöbussi Sendai rautatieaseman lähettyviltä, minä mukana ja Mai ulkopuolella katsomassa. Sen kummemmin en nyt ala blogissa selittelemään (saa kysellä jos haluaa, mielellään muualla kun kommenteissa), mutta onneksi molemmille jäi mukaan jotakin.



Yön bussissa oltua, osittain unessa, enemmän ei, suunnistin Shinjukusta Naritan kentälle kutakuinkin onnistuneesti ja jätin matkalaukun Austrian Airlinesin haltuun. Käsimatkatavaroihin sisältyi kuitenkin kannettava, joka piti seuraa sekä Naritassa että 12h ja välilaskun jälkeen Wienissä. Vielä yhden lennon ja sen myötä n. 30h matkanteon jälkeen olin kotimaan kamaralla.

Se japanin reissu siis päättyi, ja vaihto-opiskelu jo hyvää aikaa sitten. Sen jälkeen on kyllä tapahtunut myös kaikenlaista, mutta se on enemmänkin tavallista opiskeluun ym. liittyvää eikä niinkään välttämättä juuri muita kiinnosta. Vai kiinnostaako? Kertokaa te, niin päätän jääkö tämä tähän vai ei. Päätös on tosiaan täysin teidän lukijoiden käsissä, aikaa lokakuun 1. päivän klo 12 asti.

Ilotulitus, eli 花火大会 2008!

Tanabata-festivaali on jälleen saapunut Sendaihin. Mikä tarkoittaa, että sitä edeltävän illan ilotulitus on nähty. Viime vuoden tavoin myöskin tällä kertaa oli vaihto-opiskelijoiden ja japanilaisten muodostama kaveriporukka katsomassa näytöstä, tällä kertaa läheisellä sillalla istuskellen. Ja todellakin läheisen, jysäykset tuntuivat ihan kunnolla ja jäännöksien leijuessa hiljakseen alas näytti melkein päälle tulevan, onneksi kuitenkin tuuli vei toisaalle. Tällä kertaa kuvia ja videoita tuli otettua kännykällä, kun unohdin ottaa kameran mukaan. Videon mukaista paukuttelua riitti aina pienin tauoin noin puolentoista tunnin ajaksi.

Porukka on muuttunut hiljalleen vaihto-opiskelijoiden vaihtuessa uusiin, mutta silti vielä n. 5 samaan aikaan (eli viime vuoden huhtikuussa) tullutta kaveria on vielä mukana, seuraavana siitä joukosta poistun minä.

Ja vähän muista menoistakin voisi tiivistää. Viime viikonloppuna käväisin Main vanhempien luona Iwaten Kitakami-nimisessä kaupungissa, joka on selvästi Sendaita pienempi paikka ja jotenkin enemmän Japanilaisen oloinen. Saattaa tosin johtua siitä, että Sendaista on jo tullut melko tuttu. Reissulla tuli tutustuttua ihmisten lisäksi myös ensimmäistä kertaa oikeaan onseniin, joka on kyllä aivan jotain muuta kun tavalliset kylpylät eli ns. ei-luonnolliset onsenit. Tänään vuorossa olisi sitten kendo-klubin läksiäiset tanabatan keskellä.

Taas vähän täris

Ihan vaan siltä varalta, että sattuu ihan suomen uutisiin asti tulemaan (riippunee paljon sattuiko onnettomuuksia paljon), kerron taas että tälläkin kertaa selvittiin jännityksellä, eikä tämänkään kertaisessa tärinässä ollut aineksiakaan sen kummempaan Sendain kohdalla. Tarkemmin voi katsella vaikka taas täältä.

試合 osa 2

Ottelut, harjottelut ja nomikait on sitten ohi! Varsin tyytyvainen olen, etta paasin vihdoin osallistumaan itsekin kisailuun, ja mukavaa tosiaan oli. Kendoharrastuksen kannalta tuli edistyttya mielestani melkoisesti, ja tuntui sujuneenkin, vaikka toki aika eri tason vastustajista johtuen en kovin vakavasti voittamisesta voinut kilpailla. Kokemuksena kumminkin mainio.

Talla hetkella matkaan junalla Sendaita kohti. Yamagatasta on sinne reilun tunnin matka, joten ajattelin pikaisesti blogailla odotellessa. Tarkempi sepostus paivan ohjelmasta tulee ehka aikanaan kuvineen, tai vahintaan niita kuvia jos moisia saan kasiini.

Kunhan kuu vaihtuu paasen kertomaan vaihteeksi jotain mahdollisesti kiinnostavaa, joten lukekaahan blogia jatkossakin ;)

試合

Eli shiai, kisa, ottelu tms. Edessa on siis vihdoin ensimmainen kendo-otteluni, vaikkakin vain harjoittelu- sellainen. Kerran syksylla seurasin vastaavaa kerhon liikuntasalilla pystymatta flunssan vuoksi osallistumaan, mutta talla kertaa terveys on kohdillaan ja juna saapui juuri Yamagataan, jonne paikallinen kerho on vieraaksi kutsunut. Lisaa siis luvassa...!

Matkaraportti: Suomi

Jep, eli seuraavana matkakohteena oli sitten Suomi, tarkemmin Helsinki, Tampere ja Jyväskylä :). Matkaseurana oli japanilainen tyttöystäväni Mai =). Alla melko pikainen kuvaus matkasta keväiseen pohjolaan.

Kuten edellisessä viestityksessäni mainitsin, aloitin tosiaan seuraavana päivänä kirjoittamisen, mutta alun jälkeen se sitten muiden kiireiden oheella vähän jäi... joten nyt tarina loppuun ja näytille. Kertomus sisältää aiemmasta poiketen huomattavan määrän paljastuksia nimimerkkini (taino, nimeni) takaa, ja saatan tästäkin eteenpäin jatkaa ehkä vähän vähemmän piilottelevaa linjaa.

Loman pituus oli parisen viikkoa, joten mitään koko maan kattavaa kierrosta ei ehtinyt tekemään, eikä oikeastaan ollut tarkoituskaan. Ensimmäisenä kohteena oli luonnollisesti Helsinki, ja vietettyä lennon jälkeinen ilta grillaillen ja kummilapsen ja muiden pienten ja isojen ihmisten kanssa leikkien, ja nukuttua pitkän matkan jälkeen varsin hyvin ja pitkään isoveljen majapaikassa, oli suunnitelmissa käväistä Korkeasaaressa ja kaupunkia kierelemässä. Sunnuntainen pääkaupunki oli jotain aivan muuta kun mihin Japanissa ehti tottua, ja ihmisten vähyys kaupungilla olikin ihmetyksen aiheena koko matkan ajan. Seuraavana päivänä kierreltiin vähän kaupoissa, tarkastettiin Tuomiokirkko ja illallistettiin 2:3 -suhteella japanilais-suomalaisessa seurassa (keskustelun käydessä japaniksi, englanniksi ja vähän suomeksikin).

Mitään sen ihmeempää ei Helsingissä sitten tehty, ja seuraavana aamuna lähdettiin junalla kohti opiskelukaupunkiani Tamperetta. Tarkoitus oli vaan nopeasti vilkaista yhtä esimerkkiä suomalaisesta "yliopistosta", käydä moikkaamassa serkkua ja jatkaa sitten matkaa junalla. Helsingistä lippua ostaessa vähän mietitytti opiskelija-alennuksen kanssa, kun en tietenkään ollut päässyt hakemaan opiskelijakorttiin uutta vuositarraa, ja mukana oli vain läsnäolotodistus. Se ei lippuluukulla kelvannut, joten ostin sitten lipun automaatista ja matkustin ongelmitta vanhalla tarralla. Jyväskylän junaa varten oli sitten leimat kunnossa, mutta vielä ennen Tampereelta poistumista käytiin nauttimassa oikeasta oluesta. Jälleen kerran valitsemani Plevnan Stout saattaa hyvinkin olla parasta juomaani olutta, kun Maille taas maistui hyvin vehnäolut.

Tiistai-iltana saavutettiin sitten kotikaupunkini Jyväskylä, ja tavattiin 14 kuukauden tauon jälkeen loput sisaruksista (taino, pikkuveli kävi viime kesänä Japanissa) sekä vanhemmat. Sähköpostien, blogin ja ennen kaikkea Skypen ansiosta ei kuitenkaan eristäytyminen ollut kovinkaan täydellinen, joten tukanlähtöä (siis jos aiempaan vertaa...) myöten yllätykset oli jo hyvää aikaa sitten pilattu. Aluksi majoittauduttiin pienemmän isosiskon enää vähän remontin alla olevaan asuntoon ja vietettiin aamua lasten kanssa tuliaisilla leikkien, minkä jälkeen siirryttiin sitten vähän useammaksi yöksi syrjään kaupungin vilskeestä, kotoisaan Koivikkoon.

Seuraavat päivät ennen pikkuveljen lakkiaisia kului sitten leppoisasti nauttien Suomen parhaista puolista, erityisesti järvestä ja saunasta. Vedessä käytiin kanootilla, soutuveneellä ja uimalla (joskin kylmyydestä johtuen hyvin lyhyesti), ja saunassa viihtyi joka kerta helposti parikin tuntia, erityisesti kun siihen yhdisti vesiaktiviteeteista viimeisimmän. Ruoka oli myös molempien mieleen, ehkä yllättävänkin paljon, ja Japanissa harvinaiset ja kalliit leikkeleet, erityisesti salami, maistui ruisleivän päällä.

Perjantain suunnitelma oli tutustua Jyväskylään, kun keskiviikkona kaupungilla kävely ei sateen vuoksi houkutullut. Aluksi vietettiin aikaa neljästään isosiskon kahden lapsen kanssa Harjun vesitornin luontomuseossa, mistä jatkettiin kaupunkikierroksella ja visiitillä entiseen opiskelupaikkaani Agoraan. Jos joku nyt ihmettelee mitä tarkoitan, niin vaihdoin yliopistoa kahden opiskeluvuoden jälkeen Jyväskylästä Tampereelle. Syitä saa kysellä ja ihmetellä vapaasti, niin minäkin usein teen, mutta nyt Japanin kokeneena en oikein voi sanoa katuvani menneitä päätöksiäni...

Lauantaina oli sitten lakkiaisten vuoro, ja pitkästä aikaa käväisin ylä-asteen ja lukion ajan koulussani. Käytävien kävely 7 vuoden jälkeen tuntui mukavan tutulta, mutta ihmisiä en tunnistanut tarpeeksi varmasti uskaltaakseni moikata. Itse kevätjuhla oli sitä mitä se varmaan on kaikkialla muuallakin Suomessa, mutta japanilaiseen malliin verraten tanssi- ja lauluesitykset ym. ylimääräinen aiheutti hämmennystä. Lakki kuitenkin pikkuveljellekin saatiin, ja se päässä vähän alle satavuotiaan mummin luona vierailtua jatkettiin juhlaa kotosalla. Paikalle saapui sukua varsin runsaasti, ja omia epäselviä tulevaisuudensuunnitelmia ja ehkä jopa epäselvempiä muistikuvia menneestä vuodesta tuli selostettua moneen otteeseen. Myös sakea tuli maistateltua joillain vierailla, vastaanotto ollessa vain hieman parempaa kun salmarilla Japanissa.

Illanvietto jatkui noin kuudesta eteenpäin seuraavilla juhlilla, kun äiti täytti pyöreitä vuosia. Tästä huolimatta ruokaa ja kakkuja riitti erittäinkin hyvin, mutta en Japanissa vähän pienempään herkkumäärään tottuneena onnistunut ahtamaan edes mahaani kipeäksi. Yön yli nukuttua oli tarkoitus lähteä vielä pariksi päivää helsinkiin, minkä vuoksi käytettiin vielä viimeinen saunomistilaisuus hyväksi. Ja viimeisen tippaan asti käytettiinkin, sillä lähtö tuli vähän suunnitelmia aiemmin, joten pian oltiin jo autokyydissä kohti Helsinkiä.

Maanantai-aamun koittaessa Helsingissä, oli vuorossa isomman isosiskon lapsen kanssa leikkimistä. Edelleenkään ei onnistuttu saamaan aikaan itkukohtauksia, vaan mukavaa oli (ilmeisesti) puolin toisin. Päivällä käytiin kävelemässä helsingissä mm. tuliaisia ostellen, ja illalla illallistettiin isosiskovelin kanssa japanilaisessa ravintolassa. Menua oli ihan kiinnostavaa katsella, kun japanilaisista ravintoloista oli vähän enemmän kokemusta. Valikoima oli melkein huvittavan monipuolinen, sillä siinä missä yakiniku ja tempura on japanissa aivan eri ravintolassa, oli ne nyt samassa menussa sulassa sovussa. Valitettavasti hinta ei ollut kuitenkaan japanilainen, sillä yksi selkeimmistä hintaeroista Suomen ja Japanin välillä on ravintoloissa. Toisaalta annoskoko oli myös suomalainen, oli ruoka mitä hyvänsä, tosin myös Japanissa on kyllä isojakin annoksia.

Tuliaisia Suomesta

Paluulento oli siis tiistaina iltapäivällä, Finnairilla suoraan Helsingistä Tokioon. Alkupäivä meni laukkujen kanssa touhutessa, ja pian oli aika jättää taas väliaikaiset hyvästit kotimaalle. Lennon sujuttua mutkitta oli Tokiossa joitain tunteja aikaa Sendain-bussia odotellessa, joten Shinjukussa päätettiin tavata Main sikäläinen kaveri tempura-lounaan äärellä. Iltapäivällä sitten bussiin ja kotikoloon palattua olikin päivä jo maillaan ja väsymys sen mukainen. Pari seuraavaa päivää meni paljolti nukkuessa aikaeroa pois, tai miten päin se nyt meinkään...

Jeps, eli Suomessa oli kivaa, käyn varmaan joskus toisenkin kerran ;)

Vähän vakavammin, seuraava kerta on oletettavasti vähän enemmän pysyvä, eli syksyllä olisi taas palattava opiskelemaan ihan oikeasti. Yritän pistää opiskelutahtiin oikein kunnolla vauhtia ja valmistua reilussa vuodessa, minkä jälkeen mahdollisesti tovi työelämää tai sitten samantien Sivarin Virhreisiin. Kaikkea sitä on tullut jätettyä laiskuuttaan tekemättä... mutta mikäli nykyiset suunnitelmat ei koe pahoja kolauksia, ei yksin tarvitse ahertaa kun n. vuoden verran, mutta siitä lisää sitten taas joku kaunis ja aurinkoinen syysyö.

Täällä vähän tärisee

Nyt kun tässä pieniä jälkijäristyksiä tipahtelee, Jukka blogasi ja Suomessakin asti on asia ehtinyt uutisiin asti niin ajattelin vaan ilmoittaa ettei täällä tärinää kummempaa ole käynyt. Järistys oli kuitenkin selvästi voimakkain mitä on tullut koettua, eli Sendaissa voimakkain ehkä n. pariin vuoteen. Voimakkain alue oli kuitenkin jonkin verran pohjoiseen päin, eikä ilmeisesti tämä kaupunki sen kummempia kokenut.

Matkaraporttia tulossa kunhan ehtii, tänään ehkä saatan aloitella kirjottamista.

Japanissa!

Jep, matkaraportti jaa tunnnemmaksi mutta ilmoitan vaan tahan valiin lennon sujuneen mutkitta. Ja mika tarkeinta, paasin myos maahan 3kk oleskeluluvalla! Nyt sitten vaan miettimaan kesalle rahoitusta ja nauttimaan helteista :)

Lentoon

Viimeinen viesti, viela kun Finnairin kone seisoo Osakan kentalla. 10h paasta Suomessa!

lisäys 25.5: perillä ollaan, kirjottelen myöhemmin lisää kunhan ehtii, ja toki matkaraportti tulee aikanaan :)

Matkalle!

Niinhän siinä on käynyt, että kun vaihto-opiskelu loppui ja muutenkin eleskely tasoittui niin blogaaminen jäi kovin pahasti paitsioon. Lähinnä kendo-kerhon tapahtumista löytyy silloin tällöin kerrottavaa.

Mutta nyt voisi kuitenkin mainita sellaisen pienen yksityiskohdan, että lähden huomenna illalla matkalle. Kohteena... Suomi! Eli n. vuoden ja kahden kuukauden oleskelun jälkeen teen n. 10 päivän visiitin entiseen kotimaahani ;)

Sen kummempaa kerrottavaa ei tällä hetkellä ole. Matkasuunnitelma on siis Sendai-Tokio yöbussilla, Tokio-Osaka lentokoneella, Osaka-Helsinki lenkotoneella. Suomessa sitten reissua Hki-Tre-Jkl -akselilla tunnelman mukaan, passikin on tarkoitus uusia siinä sivussa. Kesäkuun alussa sitten uudelle 3kk reipsulle Japaniin, minkä jälkeen alkaakin olla jo aika palata koulun penkille. Kai... tulevaisuudensuunnitelmista ehkä enemmän jonain yksinäisenä yönä kun erehdyn kuuntelemaan turhan hyvää musiikkia.

Tällä kertaa tiedän onneksi vähän paremmin minkälaista tavaraa palatessa kannattaa ottaa Suomesta mukaan. Sen ainakin olen oppinut, että ruokaviemisiä ei kannata aliarvioida, vaikka ehkä ne salmiakit jää tällä kertaa apteekin hyllylle ja keskityn mahdollisisti paremmin täkäläiseen makuun sopiviin herkkuihin.

Kuulumisia

Jaahas, taas on ehtinyt vierähtää tovi poikineen ja pojanpoikineen, eikä blogissa ole näkynyt minkäänlaista elämää. Kun vihdoin vietän vähän löysempää tiistain pyhäpäivää (Showan päivä), tuli mieleen blogin olemassaolo. Käytän hyväksi edellistä viestiäni ja kirjoittelen sekavasti kaikenlaista lähinnä lopuillaan olevasta kuusta.

Tänne on tulossa jo kesä hyvää vauhtia. Lämpötila tänään (ilmoitusten mukaan, kun ei täällä mittaria ole) vähän alle 20 astetta, ja sää äsken parvekkeelta ottamani kuvan mukaisesti kelvollisen selkeä. Ylihuomiseksi on sitten jo luvattu lämpimimmillään 24 astetta. Kuitenkin jostain syystä ilta kylmenee edelleen sen verran, että takkia on tullut pidettyä mukana joka kerta ulos lähtiessä.

Jos vaikka aluksi niistä kendo-aktiviteeteista. Huhtikuun alkupuolella tuli siis kampukselle uusia (lähinnä) ensimmäisen vuoden opiskelijoita, joista jokainen kerho halusi omansa. Tätä varten järjestettiin pariin kertaan koululla tapahtuma, jossa kerhot esittäytyivät aluksi vuorotellen paikalle kokoontuneille uusille opiskelijoille, ja kaikkien esittäydyttyä ryntäsivät mainostamaan kiinnostuneen näköisille kerhoa kasvotusten. Itse olin menossa mukana lähinnä rekvisiittana (ja sellaista käsissäni pidellen), sillä luultavasti tajusin menosta kutakuinkin yhtä vähän kun kuunteleva osapuoli. Jälkimmäisen tilaisuuden kiinnostavan yksityiskohtana mainittakoot tavan mukaan kerhon jäsenen/jäsenten (omani tapauksessa klubin harkkoja ym. johtava jäsen) suorittama oluen juominen levähtämättä (tosin 0.66l pullo vaati suzuki-senseiltä yhden hengähdyksen).

Kun sitten kendo-kerhokin lopulta herätti kiinnostusta, vaikka se jäikin ainakin naispuolisten liittyjien osalta monen senpain mielestä harvittavan vähäiseksi, järjestettiin tulijoille pari illanviettoa. Loppujenlopuksi liittyjiä taitaa olla neljä poikaa: Kuriyama-kun, Sasaki-kun, Mizuguchi-san (koska ei oikeastaan ole ensimmäisen vuoden opiskelija, vaikka onkin täällä uusi) sekä vielä joku ekavuosilainen jonka nimeä en vähäisestä läsnäolosta johtuen ole vielä kerennyt opettelemaan. Ja kaikilla toki kendo hallussa, pääosin n. 6-10 vuotta harrastaneita (2-3 dan), joten ei minusta vielä kellekään oikein vastusta ole. Edessä on vielä liittyjille omistettu tapahtuma toukokuun puolivälissä, mutta sitä ennen jatkuu harkat normaaliin tyyliin.

Suomeen on sitten tosiaan tarkoitus tulla, lentolippu Naritasta Helsinkiin 24.5. ja paluu 3.6. jos se vaan onnistuu. Viisumiasiaan liittyen tuli maahanmuuttovirastosta kortti jossa käskettiin käydä paikalla 12.5. mennessä. Sisällöstä päättelin todennäköiseksi tosin ei nyt täysin varmaksi että jääminen onnistuu, mutta tänään en suunnitelmista huolimatta päässytkään käymään virastossa, sillä päivä on tosiaan paikallinen loma, joka erityisesti virallisiin laitoksiin vaikuttaa melko poikkeuksetta.

Sitten vähän kuntosalista ja uima-altaasta mistä on tullut mainittua. Varsinaisia uimahalleja ei oikein Sendaista tunnu löytyvän, joten käytyäni kerran vierailemassa Grand Sport -nimisellä klubilla uima-altaalla päätin liittyä jäseneksi. Käynyäni nyt jo varsin monesti erityisesti uima-altaalla, olen paikkaan varsin tyytyväinen. Ei sillä altaalla nyt kummemmin kokoa ole, mutta yleensä tilaa riittää silti hyvin ja pääsee pitkästä aikaa uimaan, varmaan pari vuotta kesälomien järviuinteja lukuunottamatta kun on tullut pidettyä taukoa. Lisäksi löytyy tietysti kuntosali (ja punttisali), paikat tennikselle, sulkapallolle, golflyöntipaikka jne, sekä pieni kylpytila kuumalla kylvyllä, kylmällä kylvyllä ja saunalla. Kerran olen ehtinyt saunaakin kokeilla, hieman löylyn heittämisen puutteesta johtuvaa kuivuutta lukuunottamatta varsin mukava korvike suomalaiselle.

Vaihtoraportin sain kutakuinkin valmiiksi (lataa pdf), jos vaan jaksatte lukea ja kommentoida mahdollisia virheitä tai puutteita niin olen kiitollinen. Odottelen varmaan jokusen päivän ennen lähettämistä koululle.

Se tältä erää, toivottavasti seuraavaan kertaan ei mene yhtä pitkään.

Kevatsunnuntai

Pieni paivablogaus aurinkoisesta Sendain keskustasta. Lampotilasta paatellen kevat on vihdoin saapunut tanne, ja tuli pistettya vahan liikaa vaatetta paalle.

Pari edellista paivaa meni paljolti kendo-kerhon aktiviteettien parissa, joista kendo ei ollut yksi. Nyt on siis uusien opiskelijoiden aika, ja porukalla koitettiin saada kerhollekin oma osansa. Siita tarkemmin sitten joskus koneelta.

Viisumia varten tuli lentoliput hankittua ja viraston puolelle lahti siita toivottavasti riittava todistus. Siitakin tarkemmin kun asia selviaa loppuun asti.

Perjantaina vietettiin myos pisempaan vaihdossa viipyvien porukalla iltaa "jo vuosi Japanissa" teemalla. Japanilaisten osuus kaveriporukasta alkaa jo olla reilusti yli puolet, joten nyt saapuneista vaihtareista olisi kiva saada taas vahan tasotusta.

Mutta sitten kotiinpain ja sielta pian uima-altaalle. On nimittain tullut liityttya jaseneksi kuntosalin ym. liikunnallista sisaltavaan paikkaan. Ja siitakin sitten vahan lisaa joskus myohemmin.

Ja kun nyt vauhtiin paasi, niin mainitaan viela etta vaihtoraporttikin on pian luvassa, ehka vajaa puolet on kirjotettu. Kohderyhma on lahinna samaan yliopistoon vaihtoon tulevat, mutta saattaa siita joku muukin jotain kiinnostavaa irti saada.

Mutta vaikenen taas hetkeksi. Toivottavasti Suomeenkin ehtii kevat ennen kun sinne lennan.

Vielä viisumista

Törmäsin sattumalta uutiseen, joka allaolevan tekstin vuoksi saattaa kiinnostaa joitain muitakin. Japanin viisumikäytäntöön siis saattaa olla tulossa muutoksia:
Uutinen Keskisuomalaisessa

Omaan tilanteeseenihan tuo ei pitäisi pystyä enää vaikuttamaan tällä hetkellä, mutta ei ole ihan tuulesta temmattu ajatus että vierailisin Japanissa vielä myöhemminkin..

lisäys: Jep, kyseessähän oli siis oma näkemykseni aprillipilasta. Menitkö halpaan? Huvittiko? Todistettavaksi ainakin yhtä onnistuin huijaamaan, liekkö lukijoitakaan ollut eilen sen enempää...

Jos kiinnostaa toteutus, niin kysy.

Viisumi, oleskelulupa, tai mikälie... alusta alkaen

En muista enää kovin hyvin mitä kaikkea on tullut kerrottua ja mitä jätettyä kertomatta, joten kokoan näin sunnuntain ratoksi koko viisumihässäkän alusta lähtien yhteen postiin. Tosin eihän se vielä lopussa ole, eikä näillä näkymin vielä ihan vähään aikaan, tosin ongelmia muitakin kun pelkkä viisumi (tai oikeammin siis oleskelulupa, mutta viisumi-sana on kivampi, visa-sanaa käyttäisin vielä mielummin japania tai englantia mukaillen, mutta puhutaan nyt kumminkin edes suomea).

Palataan reilu vuosi taaksepäin, kun autuaan tietämättömänä tulevasta sain muun informaatiotulvan muassa tietooni viisumin tarpeen Japaniin laskeutumista varten. Erityisen tarkasti asiaa en toki enää muista, mutta pienestä lähtökiireestä huolimatta nouto oli melko rutiinioperaatio, kunhan näytti Tohokun yliopista tulleita lippusia ja Certificate of Eligibility -lomakkeen. Pieni maksu, vähän odottelua ja rutiinikysymyksiä tyyliin "ajattelitko tehdä vakavia rikoksia tai yrittää kaapata vallan saavuttuasi maahan?", minkä jälkeen passissa oli sivun täyttävä lappu maahan saavuttua käytettäväksi.

Japaniin laskeuduttua sitten tosiaan näytettiin paikallisille viranomaisille kyseistä lappua, minkä johdosta se leimattiin käytetyksi ja kehotettiin (tai näin uskoisin, vaikken silloin juuri asiaa ymmärtänyt) kääntymään ward-officen puoleen muukalaiskortin saamista varten. Kyseinen muukalaiskortti on siis pakollinen, jos oleskelu ylittää turistille sallitun 90 päivää (suomen tapauksessa, kuten melkein kaikkien muidenkin maiden, poikkeuksena esim. Korea). Ilmeisesti tuo 90 päivää on myös aikaa hankkia vaadittu kortti. Ward-officessa vierailu tapahtui muun häslingin lomassa Sendaihin saavuttua, milloin opastamassa oli joukko paikallisia tylsistyneitä kotiäitejä sekä yliopiston vaihto-oppilaista kiinnostuneita japanilaisia opiskelijoita. Kun sitten kyseinen kortti oli kourassa, oli oleskelu turvattu vuodeksi (alkaen japaniin laskeutumisesta, omassa tapauksessani siis 26.3.2007). Kortin tietoja tosin päivitin muuttaessani Sanjon kämpästä joulukuussa, mutta se hoitui rutiinilla ja jopa omalla kielitaidolla, olihan silloin japanissa tullut oltua jo sentään n. 9kk, ja kokemusta lomakkeiden täyttelystä enemmän kun liikaa.

Jossain vaiheessa alkoi sitten tuntua siltä, ettei täältä ihan heti olisi pois lähtemässä, joten aloin tutkimaan erinäisiä mahdollisuuksia opiskelujen, työskentelyn ym. suhteen. Tutkimisen aloitin jo loppukesän tietämillä vaihto-opiskelijoilta ja niiden kanssa olevilta kyselemällä, koulun vaihto-opiskelijaosastolta utelemalla sekä viettämällä ihan riittävän paljon aikaa etsimällä tietoa netistä. Viimeisenä mainitun osoittauduttua vaihtoehdoista ainoaksi edes vähän toimivaksi, sillä koululla ei juuri oltu yhteistyöhaluisia ja muilla taas ei juuri tietoa ollut omaan tilanteeseeni (liekkö koulullakaan), lueskelin aina aikaa löytyessä (sillä ajoittain eleskely yltyi jopa kiireiseksi) mm. Suomen Japanin suurlähetystön sivuilta, Japanin Suomen suurlähetystön sivuilta, Japanin ulkoministeriön tms. sivuilta, keskustelufoorumeilta, työhakukoneilta ja esim. googlella löytyviltä satunnaisilta sivuilta kaikkea mahdollista asiaan liittyvää muodostaen vähitellen kuvaa siitä, miten systeemi saattaisi mahdollisesti toimia. Jonkin aikaa mietin työpaikan etsimistä, mutta se osoittautui turhaksi siinä vaiheessa, kun huomasin jostain vaatimuksen joko valmistumisesta tai vuosien työkokemuksesta (jälkimmäisen tarkemman merkityksen ollen edelleen vähän hämärän peitossa).

Kun vuosi alkoi olla vaihtumassa, korvasi viisumipaniikki vähitellen muuton jälkeistä väsymystä. Vaihtoehdot näyttivät olevan kovin vähissä, ja ehdottomasti parhaalta ja jossain määrin ehkä myös mahdolliselta vaikutti "cultural activities" -status, joka on siis tarkoitettu jotain Japanin kulttuuriin vahvasti liittyvää toimintaa pääasiallisesti harjoittaville. Kendo-harrastuksen oltua jo tovin vähän hutiksi osoittautunutta opiskelua tärkeämmässä osassa (siinä määrin mitä tilanne salli), aloin selvittämään mahdollisuutta saada kyseinen, myöhemmin kendo-viisumiksi ristitty status. Tätä varten taas tutkin tarkemmin joitain aiemmin vastaan tulleita nettisivuja, etsin uusia ja esitin kysymyksiä, minkä jälkeen tein ensimmäisen visiitin maahanmuuttovirastoon asiaa koskien. Kyseisen vierailun tajusin jälkikäteen olevan luonnollisesti se, mikä olisi pitänyt heti alkuun tehdä, sillä vasta siinä vaiheessa selvisi edes jossain määrin konkreettiset vaatimukset. Aikaa oli kuitenkin tullut tuhlattua vähän liikaa, ja jatko olikin paljolti aikaa vastaan taistelemista loppuhuipennukseen asti. Varauloskäyntinä oli temporary visitor -viisumi, eli käytännössä häipyminen maasta esim. koreaan ja palaaminen kutakuinkin samantien siinä toivossa, että saan passiini edellä mainitun 90 päivän oleskeluluvan.

Jos jotain kyseinen viisumi kiinnostaa, niin vaatimukset lienevät kutakuinkin 1) tarpeeksi rahaa (tai siis virallinen todistus asiasta) ja 2) opettajan tms. kirjoittama suosituskirje. Tämän lisäksi kaikenlaista pientä tilpehööriä toimitin, mm. suunniteltu aikataulu ja lyhyt selostus miksi moista visaa haluaa, mutta niiden merkitys jäi hämärän peittoon, ja hankkiminenkin oli pääosin triviaalia. En kuitenkaan tiennyt alunperin tarpeeksi selvästi mikä osa papereista oli oleellisia, joten aikaa meni taas kaikenlaiseen selvittelyyn. Niin, kulttuuriviisumissa on siis kaksi vaihtoehtoa, joko itsenäinen harrastaminen tai opettajan alaisuudessa harjoittelu, joista jälkimmäisessä opettajan osuus paperitöistäkin olisi ollut selkeämpi, joskin huomattavasti suurempi, mistä syystä omaksi tiekseni valitsin ensimmäisen.

Kun olin pariin kertaan käynyt vierailemassa maahanmuuttovirastossa, sain vähän tarkemmin selville mitä minulta haluttiin, kun aikaa oli jäljellä muistaakseni n. kuukausi. Tilasin koululta todistuksen opiskelujeni etenemisestä kandia vastaavaan vaiheeseen, pankilta todistuksen tililläni olevista varoista sekä kirjoittelin itselleni aikataulun, selvityksen tavoitteistani ("haluan opetella kendoa"), lapun selvittämään eurotilini saldo jeneinä sekä käänsin japaniksi oleelliset kohdat englanninkielisistä todistuksista. Uupui enää kendo-klubin valvovan opettajan antama kirjoitus, jossa todetaan minun kendoilevan heillä. Sitä varten pyysin klubin syksyllä "virkaan" astunutta johtajaa (kertokaa nyt vihdoin joku miten suomennan 'buchou') tiedustelemaan asiaa. Suzuki-senpai (käytetään sitten nimeä kun ei titteliä keksi) on menneen vuoden aikana varmastikin minua eniten harkoissa opastanut ja oli erittäin halukas auttamaan asiassa viimeiseen asti, mistä olen erittäin kiitollinen, vaikkei sitä suomalaisesta juuri näe. Mutta siitä lisää lopussa. Opettaja ei ihan niin helposti taipunut, ja kun ensimmäistä kertaa pääsin herraa tapaamaan allekirjoituksen toivossa, aiheutti puolen vuoden suunnitelmani "kendoon keskittymisestä" pientä huvittenuisuutta ja vastaukseksi sain, että hän selvittelee asiaa ja ilmoittelee myöhemmin. Siinä vaiheessa oli viisumissa aikaa n. viikko, joten koska aikomuksena oli vierailun jälkeen toimittaa valmistelemani lomakkeet maahanmuuttovirastoon, suuntasin pettymyksestä huolimatta kiikuttamaan hakemusta perille. Hieman asiasta intettyäni suostuttiin lappuni ottamaan vastaan, ja sain viikon aikaa toimittaa puuttuvat lomakkeet. Jostain syystä minulta haluttiin myös menneen vuoden labralla tekemäni tutkimuksen sisältöä kuvaava todistus, allekirjoittajana labran opettaja eli Kawamata-sensei. Päivä oli siis 18.3. jota minulla on passissakin application-leima todistamassa, joten päätin hoitaa sen osan mitä itse pystyin tekemään viipymättä. Suuntasin virastosta suoraan labralle opettajaa tapaamaan, ja onnekseni pääsinkin sensein puheille ilman kummempia viivytyksiä. Sensei keksi sitten pistää minut kirjoittamaan itse raportti tekemästäni tutkimuksesta englanniksi, mitä hyödyntämällä hän sitten lupasi japaninkielisen todistuksen tehdä. Adrenilaanin virratessa jatkoin viivyttelemättä toimimista, ja vailla omaa läppäriä vietin pari tuntia labran koneella käyden esityksistäni jääneiden tulosteiden avulla läpi menneen vuoden tapahtumat labratyöskentelyn osalta ja kooten niiden sisällön ja taustatyön tutkimusraportiksi, jonka lähetin sähköpostilla senseille toivoen vastausta vielä saman viikon aikana. Vastaus tuli, ja perjantai-aamuna noudin tutkimuksen sisällön selostavan todistuksen, 'kenkyuu naiyou shoumeisho', labralta.

Enää uupui siis opettajan allekirjoittama lappunen, jonka nyt "paljastettiin" olevan suosittelukirje, vaikkakin tarkempi sisältö oli ja on edelleen kovin epäselvä. Perjantaina sähköpostilla ja lauantaina kendo-harkkojen jälkeen kasvotusten mainitsin Suzuki-senpaille olevani jo hieman huolestunut kohtalostani, ja hän sanoi yrittävänsä vielä kysyä opettajalta, paljastetaan nyt nimeksikin Fukudo-sensei kun ei kukaan huomaa vaikka olisinkin kuullut tai muistaisin sen väärin. Maanantaina alkoi sitten allekirjoitusjahdin viimeinen pyristys, kun Suzuki-senpai sai Fukudo-senseiltä vähän tarkempia vaatimuksia siitä, millä ehdoilla hän suostuisi ehkä lapun allekirjoittamaan. Kuulemma labran opettajalta tai mielummin koulun insinööriosastolta pitäisi saada lomake, jonka sisällöksi muutaman hämärän puhelun perusteella muotoutui jonkinlainen sanoma siitä, että insinööriosastolla opislekeva minä annettaisiin lääkäriosastolla olevan kendo-klubin hoiviin. Tätä selvittäessä ja todettaessa mahdottomaksi parissa paikassa Aobayamalla ja Seiryo-kampuksella kului jalkoja, bussirahoja, aikaa ja ennen kaikkea hermoja. Labran Souji-senpai eli tutorini auttoi minkä pystyi, ja yhdessä esim. mietittiin mitä suosituskirjeen mahdollisesti tulisi sisältää, mutta uskomaton suuri apu oli Suzuki-senpai, joka kyseli kendon Fukudo-senseiltä mitä tämä halusi ja metsästi sitä sitten kanssani koko päivän. Yksi harhareissukin tehtiin, kun noustiin Aobayamalta väärään bussiin, ja näin tuli myös Yagiyaman eläinpuiston vieressä käytyä... Ja tosiaan, vasta yhdeksältä illalla tovin odoteltua todettiin, että Fukudo-herra oli päättänyt päivänsä (siis lähtenyt kotiin) ja pistettiin siltä illalta pillit pussiin, hieman vaivautunein tunnelmin. Tästä syystä puoli kahdeksaksi sovittu illallinen asuntolan kaverusten viimeisen kokoontumisen ja Hannun läksiäisten merkeissä meni suurilta osin sivu suun, tosin vain ajallisesti, sillä osuuteni yakinikusta oli jätetty odottamaan saapumistani. Kiitos siitä, sillä päivä oli mennyt sen verran kiireisenä että ateriointiin ei ollut ollut aikaa... Ehdin siis vielä nähdä Chongin, Kakinuman, Matsuuran ja Hannun, joista viimeksi mainittu muutti pois asuntolasta seuraavana päivänä, joukon viimeisenä. Ilmoitin paikallaolijoille, joihin oli lopussa liittynyt vielä Nozomi ja Atsuko, viisumi-asian menneen todennäköisesti vähemmän toivotulla tavalla ja edessä olevan pikaisen korea-visiitin.

Kuitenkaan Suzuki-senpai ei (hieman negatiivisesta ulosannistaan huolimatta, mikä tosin kuulemma on vaan näyttelemistä) ollut jättänyt asiaa sikseen, vaan oli vielä soittanut Fukudo-sensein labralta saamaan kotinumeroon ja neuvotellut asiasta. Olin siis rehellisesti sanottuna liikuttunut, kun seuraavana aamuna Suzuki-senpai soitti, että sensei oli lopulta kertonut mikä oikeasti oli ongelma, ja pyytänyt kirjoittamaan minua kuvaavan kirjoitelman koska hän itse ei juuri lainkaan tiennyt millainen ihminen olen. Senpai oli sitten koonnut klubin jäseniä ja sitten yhteisvoimin kirjoittanut minusta kaksisivuisen kirjoitelman senseille luettavaksi...

Kyseisen lapun kanssa mentiin sitten tapaamaan Fukudo-senseitä, joka tekstin määrän nähtyään otti sen vastaan pyysi tulemaan tunnin päästä uudestaan. Siinä sitten odoteltiin Iwata-senpain myös pitäessä seuraa, toinen toistaan hermostuneempana, ja kellon tullessa kaksitoista palattiin sensein tykö. Vähän mielessä kävi jopa se, että hän olisi tunnin aikana kirjoittanut kyseisen suosituslappusen, mutta ilmeisesti alusta alkaen ei aikomustakaan moiseen ollut (minkä tietämisen vähän aiemmin saattaisi joku ajatella olevan jollain tapaa hyödyksi...), ja vastauksena tuli lista ehdotuksista mitä seuraavaksi kannattaisi yrittää. Ilmeisesti hän oli soittanut labraani Kawamata-senseille ja juteltua asiasta tullut tulokseen ehdottaa lyhytaikaista työviisumia johon jossain törmäsi, ja ehdotti että kävisimme Kawamatan puheilla selvittelemässä asiaa. Tämän jälkeen tulisi mennä vaihto-opiskelijaosastoon kysymään neuvoa, ja viimeksi vielä Seiryo-kampuksen opiskelijavastaavan puheille. Niinpä suuntasimme hieman epäuskoisina (ainakin itse, sillä tiesin miten vaikeaa työviisumin saaminen on) kohti Aobayamaa. Tällä kertaa päästiin myös itse Kawamataa tapaamaan, joka käytti yllättävän paljon kiireistä aikaansa selvitellessä mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Työviisumi todettiin vaikeaksi, ja seuraavaksi sitten suunnattiin vaihto-opiskelijaosaston puheille vuoren juuren Kawauchi-kampukselle.

Yllättäen japanilaisen seurassa tulleena oltiin ehkä hitusen verran avuliaampia viisumiasiassa auttamaan (tai sitten vaan sattui avuliaampi henkilö paikalle), mutta ehdotus hätätapauksen turvin 14pv lisäajan hankkimisesta ja sen jälkeen ulkomailla/suomessa käymällä turistiviisumin turvin palaamisesta ei juuri auttanut, vaikkakin senpai piti sitä turvallisimpana. Ehdotin kuitenkin, että kun seuraavaksi suunnattiin maahanmuuttovirastoon, kysyttäisiin aluksi mahdollisuutta muuttaa oleskelulupa temporary visitoriksi ilman maasta häipymistä. Tämä mahdollisuus tuli tietooni kun Kawamata-sensei tulosteli lomakkeita työviisumia pohtiessa. Yksi lomakkeista oli muutoshakemuksen toinen osa siinä tapauksessa, kun haettiin väliaikaisviisumia. Ensimmäisenä oli kysymys oleskelun syystä, jossa aiemmista tiedoistani poiketen oli myös muita vaihtoehtoja kuin turismi ja sukulaisten tapaaminen, ja erityisesti kohta "cultural activities" herätti huomioni.

Siispä kun kello alkoi olla lähellä kolmea, toimiston mennessä neljältä kiinni, kysyttiin tästä mahdollisuudesta virkailijalta. Ja tosiaan, kun muutos edelliseen hakemukseen oli käytännössä vain aika 6kk -> ~2kk, ei sisältö muuttunut mitenkään epäilyttävästi, ja vaatimuksista suurin osa poistui haettavan viisumin keveydestä johtuen, oli vastaus sen verran myönteinen että päätin sitä kautta yrittää. Niinpä siis täytin vain kyseisen hakemuksen, esim. varatodistuksen ollessa jo viraston hallussa, ja minulle annettiin huhtikuun 20. päivään asti aikaa toimittaa virastoon lyhytaikaisen viisumin perusvaatimus, todistus ostetusta paluulennosta.

Vielä ennen puoli seitsämän kendo-harkkoja pyräytettiin taksilla ja bussilla Aobayamalle ja sitten Seiryo-kampukselle Fukudo-sensein tykö raportoimaan lopputulos. Kiireinen (no, sitä taitaa olla täällä kaikki) sensei kehui sitten Suzuki-senpain ahkeran yrittämisen ja onnitteli lopputuloksesta... no, harkoissa olin vähän edellisellä viikolla satuttaneestani varpaasta huolimatta mukana erittäin suurella innolla, ja niin tulen olemaan jatkossakin. Ja mikäli suinkin mahdollista, haluan jo pelkästään Suzuki-senpain vuoksi saada japanissa 1-dan arvon, joten vaikkei nyt viisumin puolesta mitään aikataulua tarvitsekaan noudattaa, tulee kendoon panostettua.

Ihan vaan koosteena maanantain ja tiistain reissut, kulkuvälineinä jalat, pyörä, bussi ja taksi. Ruokailuja kyseisten tapahtumaketjujen sisälle ei mahtunut.
Ma: -> Seiryo-> Kawauchi-> Aobayama-> Kawauchi-> Seiryo->
Ti: -> Seiryo-> Kawauchi-> Aobayama-> Kawauchi-> Maahanmuuttovirasto-> Kawauchi-> Aobayama-> Kawauchi-> Seiryo->

Tilanne on siis nyt se, että oleskelen korkeintaan 20. päiväät huhtikuuta asti hakemuksen turvin, ja ennen kyseistä aikarajaa tulisi maahanmuuttovirastoon toimittaa todisteet lentolippujeni hankkimisesta. Suunnitelmissa oli alusta lähtien käydä suomessa ylioppilasjuhlien aikaan, joten siinä mielessä matka ei ole ongelma. Hieman harmaita hiuksia (tai aivosoluja...) aiheuttaa kuitenkin epävamuus siitä, onnistuuko matkan jälkeen palaaminen Japaniin. Mutta sen eteen ei käsittääkseni mitään voi tehdä, tai ainakaan ei kannata kysyä asiasta virastolta, sillä pois minut täältä halutaan, ja jos vihjailen tulevani takaisin ei välttämättä ensimmäistäkään lyhytaikaista viisumia heru.

Tulipas oikein kunnolla avauduttua... mutta joo, ehkä tuosta selviää jollekulle miksi esim. joululahjojen ostaminen on "vähän" myöhästynyt.

Ylläoleva kertomus on täysin fiktiivinen, nimet on muutettu ja päivämäärät eivät pidä paikkaansa. Kenenkään viisumihakemusta ei voida evätä ylläolevan fiktiivisen kertomuksen perusteella.

Päiväreissu Tokioon

Tuli tosiaan vietettyä eilinen päivä käymällä kolmatta kertaa maan pääkaupungissa. Päivän ohjelma oli vapaamuotoinen mutta kohtuu hyvin täytetty, mitä pieni harhailu metroasemilla ja jonkun eleskelystä vähemmän innostuneen päähänpiston Yamanote-linjalle aiheuttama viivästys täytti entisestään.

Jos kuitenkin lähdetään alusta, eli Sendain kämpästä, niin alkutaipaleen pyörällä aseman pyöräparkkihalliin ja shinkanseniin (en muista enää minkä nimiseen tuli noustua, odottamaan ei taaskaan juuri joutunut) voi lyhyesti mainita onnistuneen odotusten mukaisesti. Pöräparkkihallilla meinaan aseman lähellä maan alla olevaa tilaa, jonne voi jättää pyörän ihan laillisesti parkkiin, ja noutaessa sitten maksaa 50 jenin / päivä maksu, tai häipyä paikalta maksamatta, mistä jälkimmäinen on ehkä tavallisempi menettelytapa... Shinkansenissa ei ihan alkuun löytynyt istumapaikkaa, sillä ilman sellaista sai muutaman roposen säästettyä, toiveena löytää paikka jostain niistä (tässä tapauksessa) neljästä vaunusta, joissa paikkoja ei ole varattu vaan ne on vapaata riistaa. Jollekin asemalle pysähdyttyä ja matkustajakunnan vaihtuessa hienoisesti täyttyi sitten tuokin toive.

Aikaisesta herätyksestä johtuen oli tarkoitus ottaa junassa nokoset, mutta loppujen lopuksi matkalle löytyi sen verran aktiviteettia ettei puolentoista tunnin aikana ehtinyt uneen asti. Tokioon Ootemachin asemalle saavuttua oli kuitenkin väsymys niin selvästi havaittavissa, että heti alkuun etsittiin lähin take-out kahvia tarjoava kuppila. Hörppiessä kofeiinia siirryttiin sitten vähitellen laiturille, jolta Shinjukuun lähtevän junan kyytiin oli tarkoitus hypätä. Jotain meni kumminkin vikaan, ja löydettyä itsemme Uenosta oli aika jäädä kyydistä ja yrittää uudelleen. Tällä kertaa raiteet veikin Shinjukun ei ihan pienelle asemalle, josta etsittiin Odakyuu-linja viemään vähän syrjemmäs keskusta-alueelta. Kohtuullisen syrjään asti mentiinkin, sillä matka Shinjukusta jonnekin etelään päin kesti yli tunnin. Päämäärässä sai kuitenkin vihdoin täytettä aamupalasta asti kutakuinkin käyttämättä olleeseen vatsaan, ja toki varsin maistuvaa sellaista, niinkun japanissa tuppaa usein olemaan.

Seuraava tapaaminen oli sitten Shinjukun asemalla, missä kännyköihin puhuvia ympärilleen vilkuilevia japanilaisia tuli havaittua useita, eikä tapaaminen tuntunut sen luokan kompleksissa olevan ihan niin yksinkertaista omallakaan kohdalla. Odotettu seura kumminkin löytyi, ja myöhemmin lyöttäytyi yhteen myös omia tuttavuuksia Suomesta, TTY:llä samat japanin kurssit käyneet Jani ja Samuel. Kyseisten herrojen matka jatkuu myöhemmin Sapporon kautta Kitamiin, joten Tokiossa tapaamisen jälkeen ei välttämättä kasvotusten tule heti nähtyä. Kun oltiin käyty vielä nettikahvilassa tulostamassa liput yöbussiin, ehti sakkiin mukaan vielä Hannu, joka siis lähti edellisenä päivänä Sendaista Tokioon, ja huomenna sitten Suomeen. Tokion aseman lähettyvillä ennen bussiin lähtöä ehdittiin vielä käymään kohtuullisen onnistuneeksi valinnaksi osoittautuneessa Isakayassa, ja oman lähdön ollessa tarpeeksi lähellä jätettiin sitten suomalaiskolmikko paikkaan oman onnensa nojaan. Pieni ylimääräisen ajan varaaminen osoittautuikin tarpeelliseksi, sillä halvalla (3900 jeniä) löytynyt bussi ei lähtenytkään ihan aseman viereltä niinkun aiemmin oletettiin, vaan vähän syrjempää. Kyselemällä löytyi kuitenkin ajoissa myös JTB:n New Star -bussi, ja vähän ennen puoltayötä alkoi paluumatka kohti Sendaita. Vähän turhan lämpimissä olosuhteissa nukkuminen osoittautui yllättävän vaikeaksi, ja päämäärän n. vartin ilmoitettua aikaa aiemmin saavutettua oli väsymys pyörän selässä haukotellessa selvästi havaittavissa. Kotiinsaapumisaika oli jotakin puoli kuuden tienoilla, joten vielä ehti vähän sänkyynkin nukkumaan.

Se siis taas Tokiosta tällä kertaa, myöhemminkin tulee varmaan vielä käytyä. Viisumiasiasta kertomus varmaan seuraavaksi, tässä ihan lähipäivinä, ehkä...

Tokioon!

Viisumijutuista tosiaan kunnon postaus sitten aikanaan. Tänään on luvassa reissu Tokioon, kolmatta kertaa, tosin nyt vaan päiväksi ja yöbussilla takasin. Ja kyllä, takasin Sendaihin vielä tulen, eli väliaikainen luovutusvoitto maahanmuuttovirastosta on tosiasia.

Tokiossa on tällä kertaa tarkoitus vierailla paikkojen sijaan tapaamassa erinäisiä tuttavuuksia, uusia ja vanhoja, kuten suomalaisia Kitamiin vaihtoon tulleita, itseni tavoin aluksi viikon Tokiossa lomailevia kaveruksia.

Mutta nyt aamupalaa, kello on vähän yli kahdeksan ja joskus ennen kymmentä olis kiva ehtiä shinkanseniin. Tokiossa blogaaminen taas kännykän varassa, vaan vähän epäilen ettei sille hirveästi aikaa löydy, eikä välttämättä asiaakaan niin hirveästi ehdi kertyä. Näihin tunnelmiin siis viisumin päättymiseen saakka, sitten ollaan passin "APPLICATION" leiman varassa.

Viisumihakemus

Kirjoitan aiheesta kylla viela ihan kunnon viestinkin, mutta tahan valiin lyhyt tilanneraportti.

Omalta osaltani hakemus alkaa olla loppusuoralla, ja kavelen talla hetkella pyytamaan kerhon valvovalta opettajalta allekirjoitusta viimeiseen paperiin. Jos onni suosii, vien sen jalkeen kyseisen lapun ja kaikki muut keraamani lippuset maahanmuuttovirastoon. Sitten onkin vuorossa vain paatoksen odottelua. Oleskelulupa ei tosin varmaan riita vastauksen saapumiseen, joten pitaa varmaan kysella jotain hataratkasua siina vaiheessa.

Eli toivottakaa onnea, tasta sita lahetaan!

lisäys 19.3: Ei se sitten vielä loppunutkaan. Opettajalta ei allekirjoitusta herunut, mutta toisaalta sain aikaa moisen hankkimiseen viikon verran. Nyt vaan pitää toivoa että kyseinen herra heltyy. Virastossa siis käytyäni on kuitenkin nyt ainakin täysin selvillä mikä uupuu, ja muut laput on ilmeisesti kunnossa.

Matkaraportti: Pusan, Korea

Ja taas, ihan liian pitkään ollu blogi päivittämättä. Ja asiaa kyllä riittäis, johan tässä olis aika tehdä jonkinlaista yhteenvetoa, jos vaikka ehtis vielä tänne tulevien elämää helpottamaan. Mutta jätetään se kumminkin vielä toistaiseksi, ja kerrotaan millasta naapurimaassa oli.

...

Ja nyt kun on kuvat valikoitu, selostan toivottavasti edes kutakuinkin kronologisesti minkälainen reissu tuli tehtyä.

Lähtö oli siis puoli kahden aikoihin suoraan Sendain lentokentältä, jonne saavuin Yuun ylipainoisista tavaroista jääneen matkalaukun ja omien vähäisten reissutarpeideni kanssa aluksi kämpän lähimmän juna-aseman kautta Sendain pääasemalle, josta lentokentälle kätevästi suoraan kulkevalla junalla hyvissä ajoin, kuten edellisestä viestistä selviää, odottelemaan matkakumppaneita ja lentoa. Siinä kännykkää naputeltua tuli sitten Nicolas ja Nozomi paikalle, ja kun ruokaa todettiin olevan tarjolla lennolla, siirryttiin viemisten ostamisen jälkeen sen kummempia odottelematta kohti Asian Airlinesin konetta. Lentämistä ei kovin paljoa tule harrastettua, ainakaan mitä ihan kunnolla matkailleeseen Nozomiin vertaa, mutta ei lennot (yhteensä 4kpl paluineen) kuitenkaan enää mitään sen hämmästyttävämpää tarjonneet. Souliin saavuttiin turvallisesti joskus iltapäivän puolella.

Jos tarkempia ollaan, Soul jäi kokonaan näkemättä, ja ensimmäisenä Koreasta valkeni Incheonin lentokenttä. Kuten wikipediasta selviää, ihan pienestä kentästä ei ollut kysymys, ja omista kokemuksistani lähinnä Narita on ainoa vertailukelpoinen. Jatkolennon odottelua oli pari tuntia, ja sen aikana tuli vähän ympäristöäkin tutkailtua ja pienen yrittämisen ja paikan etsimisen jälkeen nettiyhteyskin saavutettua. Aika riitti kuitenkin vaan pariin sähköpostiin, ja matka jatkui pian Korean Airilla kohti Pusania.

Seuraava lentokenttä oli huomattavasti hillitymmän kokoinen, ja heti matkatavarat mukaan napattuamme näkyi vastaan tullut Yuu odottelemassa riittävän iso auto hallussaan. Auto vei seurueen Yuun nykyiseen asuinpaikkaan (odottaen muuttoa Souliin) äitinsä luo, jonne majoittauduttiin tulevaksi kolmeksi yöksi. Kimuchi-myymälää pitänyt äiti tarjosi pian varsin mainion ja riittävän aterian, johon toki kuului myös kimuchi, kuten jokaiseen aamiaiseen, päivälliseen ja illalliseen. Eikä kyllä haitannut, sillä olen oppinut pitämään kyseisestä korealaiserikoisuudesta monen japanilaisen tavoin. Lopuksi käytiin vielä vilkaisemassa yhtä osaa kaupungista ja tavattiin Yuun kaveri, jonka nimi unohtui tapani mukaan pian esittelyn jälkeen. Matka osaa kumminkin väsyttää, ja yöpuulle palailtiin pian puolenyön jälkeen.

Seuraavana päivänä näki ensimmäisen vilkaisun Pusanista päivänvalossa, mikä viimeistään paljasti, miten vuoristoiseen paikkaan kaupunki oli levittäytynyt. Seurauksena ei junalinjoja juuri seutuvilla kulje, vaan julkinen liikenne on bussien ja tolkuttoman kovaa ajavien taksien varassa. Taksikuskien ajotyylin mainitsi kattavasti kolme päivää matkaoppaana toiminut Yuukin kotikaupunkinsa ikäväksi puoleksi. Aluksi kuitenkin käväistiin bussilla merenrannassa ja sen läheisellä torilla, ja myöhemmin vierailulla temppelissä vähän korkeammalla vuoristossa. Torilla oli kaloja, temppelissä patsaita ja munkkeja, sen laajemmin en taida osata alkaa vierailuja tulkitsemaan. Tosin ateria torin kojussa ei ollut ehkä sitä tavallisinta, vaan yksi niistä asioista jotka oli ennen matkaa todo-listalla, nimittäin elävä tai vähintäänkin hyvin elävästi liikkuva mustekala. Maku ei sen kummempia elämyksiä tarjonnut, mutta itsestään kastikkeessa pyörivä ja syödessä huulista tarraava päivällinen oli ihan mielenkiintoista syötävää.

Illan hämärtyessä käväistiin vielä katsomassa APEC-kokousta varten rakennetulla paikalla, josta oli myös näkymä myöhemmin autolla ylitettylle Pusanin Rainbow Bridgelle. Kun olin saanut kamerasta akun niin loppuun ettei linssin sulkeminenkaan enää onnistunut, siirryttiin seuraavaan korealaiseen erikoisruokaan, koiraan. Ilmeisesti koiran syöminen ei ole enää kovin suosiossa, ja paikkaa piti metsästää vähän aikaa kun ensimmäinen yritys oli pistänyt lapun luukulle. Aterioimaan kumminkin päästiin, ja mukaan liittyi vielä kaksi muuta Yuun kaverusta. Lihan maku ei sinänsä taaskaan tarjonnut suurempia nautintoja, mutta korealaisten kastikkeiden kanssa söisi varmaan mitä hyvänsä, kimuchin ja shochun kera tarjottuna. Kylläisenä käväistiin vielä porukalla vilkaisemassa maisemaa mäeltä, jolta aukeni eri suunnissa Pusan koko laajuudessaan.

Loppuilta vietettiin paikallisessa yökerhossa paljolti tanssimisen merkeissä. Suomalaiseen "yökerhoon" verrattuna viiden hengen seurueen palvelu vaikutti sisäänheittämistä myöten VIP-kohtelulta, minkä jälkeen usean tunnin ilta kaikkine juomineen ja naposteltavineen n. kolmen kotoisen tuopin hinnalla per nuppi ei ollut ihan sitä mitä odotin.

Koittanutta yötä ei aiottu lähteä nukkumaan majapaikkaan, vaan klubilta lähdettyä ohjattiin taksi kohti korealaista kylpylää (jolla oli joku nimi jonka kirjoitusasua en osannut arvata oikein). Tarkoituksena oli käväistä suihkussa ja viettää sitten yö kyseisessä paikassa, ja aamun koittaessa hyödyntää vähän enemmän paikan tarjoamia mahdollisuuksia, kuten sauna-tyyppisiä huoneita ja kylpylätiloja. Itse käytin väsymyksestä huolimatta suihkun jälkeen vähän aikaa ja rahaa todetakseni, ettei paikassa olevilla nettikahvila-tyyppisillä tietokoneilla voinut kirjoittaa japania. Sähköpostin lähetys kuitenkin onnistui romaji-tyylillä, joten kännykän toimimattomuus vieraalla maaperällä ei, kiitos myös Yuun äitin tarjoaman asuinpaikan WLAN-mahdollisuuden (kunhan seisoi oikeassa paikassa pitäen kannettavaa oikeassa kulmassa), vaivannut liikaa mieltä. Kun simmut ei enää pysyneet millään auki, oli aika pistää maate, ison huoneen lattialle. Tarjolla oli ilmeisesti aikaisille ollut myös patjoja, mutta puute ei itseäni juuri vaivannut, ja kun sentään vähän päätä korottamaan löytyi tyynyntapainen, sai n. viiden tunnin pituiset maittavat unet. Yöasu oli paikan tarjoama kylpyläasu, jossa siis liikuskeli miehet vaaleansinisissä ja naiset vaaleanpunaisissa yhtenäisissä pukeissa.

Kellon ollessa jotain kymmenen luokkaa huomasin silmät avattuani ympäristöltä olevan suurimman osan porukasta hävinneen. Omasta seurueesta Nozomi oli ilmeisesti ollut ensimmäisenä pystyssä, ja lähdin itsekin pyöriskelemään ympäriinsä ja peseytymässä suihkutiloissa paria kerrosta alempana. Yhteisissä tiloissa, samassa kerroksessa unitilan kanssa, oli -20...50 asteen lämpötiloihin lämmitettyjä/jäähdytettyjä huoneita, ja kylpylän yhteydessä oli vähän enemmän saunan tyylisiä huoneita aina 75 asteeseen asti. Kuumimmillaan siis ihan kelvollista, mutta ei kuitenkaan vielä ihan suomalaistyylistä saunaa. Yhteisten tilojen huoneissa oli vaihteleva sisustus, esim. pieniä mustia pyöreitä kiviä lattialla, joihin uponneet jalat sai nopeasti kuumaksi. Pakkashuone ei näyttänyt olevan erityisen suosittu, vaikka jäi kyllä epäilys ettei sen sisällä ihan väitettyä lukemaa ollut. Täysin liikkumaton ilma ja hyvin lämminnyt keho saattoi tosin olla syynä. Vielä pariin kertaan kylvyissä, saunoissa ja suihkussa käytyä oli sitten aika palailla Äitin luo aterialle, ja tällä kertaa sai nauttia korealaisista aamuherkuista.

Oli siis koittanut perjantai, ja suunnitelma päivän osalle oli käväistä vielä katsomassa Pusanin ja korean historiasta kertova museo, keskustan vaatetori ja päättää ilta vähän edellistä aiemmin karaokella. Väsymyksestä huolimatta tutustui ihan mielellään vähän paremmin Koraen historiaan, sillä sen vaikutus Japaniin on ollut erittäin suuri. Torilla kierreltiin kauppojen aukioloon asti, minkä jälkeen täytettiin vatsaa yakinikulla. Karaoke oli paljolti sama mitä japanissa, erona lähinnä tekstitys furiganan sijaan hangulilla. Ja jälleen kerran vahvistui käsitys, etten minä loppujenlopuksi osaa yhtään laulaa...

Aamulla oli edessä aikainen lähtö, joten kämpille palattiin hyvissä ajoin riittävän unensaannin takaamiseksi. Pienen pakkailun ja nettailun jälkeen ehtikin hyvin vielä pari tuntia nukkua, ja puoli viisi herättiin pikaista aamupalaa ja lennolle lähtöä varten. Paluumatkalla käytettiin Soulin lentokentän myymälöitä hyväksi tuliaisten ostamiseen. Tärkein tuliainen, eli omaan kotiin, saatiin toki jo edeltävänä iltana: Äidin kotitekoista kimuchia, jota nytkin tässä kirjoitellessa ateria yhteydessä mutustelen. Kuulemma säästellen pitäis syödä ja vuodeksi riittää, mutta täällä on kyllä mennyt viikossa noin kolmannes.

Takaisin Sendain lentokentällä oltiin lauantaina vähän puolen päivän jälkeen, kutakuinkin samaan aikaan kun keskiviikon lähtö. Takana lyhyt visiitti Koreaan ja sen toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Pusaniin. Pitänee miettiä varmaan sitten myös omaa sotasuunnitelmaa, jos Yuu toteuttaa uhkauksensa tulla puolestaan vierailemaan Suomeen.

Koreaan!

Kannykka taas tehokaytossa, kun juna vie kohti Sendain lentokenttaa.

Matkakuume ei ehka ole ihan huipussaan, kaikenlaisten viisumi- ym. selvittelyjen ollessa viela pahasti kesken, mutta suuntaan silti nokkani kohti Etela-Koreaa parin toveruksen seurassa. Suunnitelmissa kolmen yon reissu Busaniin, asuntolan kamppiksen Yuun luokse vierasille. Matkaa on viritelty alunperin jo selvasti viime vuoden puolella, ja kun mukaan lyottaytyi myohemmin myos reissailua ilmeisesti enemmankin hasrastanut japanilainen Nozomi, saatiin myos kaytannon rattaat pyorimaan.

Ja saavuinkin jo lentokentalle. Sovittuun tapaamiseen on kuitenkin viela 40 minuuttia ja itse lentoon yli 3h, joten jatketaas tarinointia. Niukaksi jaaneelle aamupalalle tosin pitanee jossain vaihessa metsastaa jatketta.

Kanadalaiselta Nicolakselta tulikin juuri maili, seuraavalla junalla ilmeisesti tulossa. Porukka on siis mina, Nicolas ja Nozomi.

Jos sitten vahan jotain muutakin valiin, matkakertomus tulee varmastikin kuvien kera vahan paluun jalkeen, ja jos oikein tylsaa tulee niin saatan jotain jo reissun paaltakin kirjotella. Eilen oli tosiaan labralla ihan minua varten jarjestetty seminaari, silla en paasse huomiselle siirrdttyyn varsinaiseen 4. vuoden opiskelijoiden seminaariin. Valmistelut tuli tehtya tuuttuun tapaan viime tingassa, ja viela perjantaina en ollut edes alottanut shown valmistelua. Siihen nahden suoriuduin tehtavasta mielestani ainakin tyydyttavasti, enka usko takkuilleen englannin hairinneen sita juurikaan ymmartamattomia kuuntelijoita. Lieko oma huvittuneisuuteni tokeroille ilmaisuilleni nakyneen ulospain. Japaoiksi en siis alkanut koko hommaa vaantaa, vaan homman ydin oli englanniksi, vain alku ja loppu japania. Talla kertaa kuitenkin myos lopun kyselyosuudessa sallittiin japani, joten muutamaa kysymysta sain pohtia kuuntelijoiden kielella.

Taululla vilkkuu jo vihrea valo check-inin merkiksi, joten jatketaas yllaolevaa taas kun tyhjaa aikaa ilmestyy. Luultavasti siis naissa merkeissa kohti Koreata!

Tilanneraportti

Edessa taas tovi kavelya, mika luo oivan tilaisuuden paivittaa pahasti tilanteesta jaanytta blogia.

Jos nyt vaikka aloittaisi silla, miten byrokratian kanssa leikkiessa saa mukavasti paan sekaisin ja hermot kirealle, jopa mina. Kyse siis varmaankin jo mainitsemastani viisumiasiasta, minka kanssa tappelu alkaa varmaan vahitellen olla lahella loppua, jos ei muuten niin katkeraa sellaista. Tarkemman tilityksen suoritan paremmalla ajalla, varmaan myos paremmassa paikassa.

Labran kanssa on taas kaynyt niin, etta maanantaina on oma esitys valmiista tyosta. Ongelmana on vaan se, ettei tyo ole puolittainkaan valmis, vaan taman hetken sntasuunnitelma on yrittaa vetaa hieno demo ko asian peittamiseksi. Tulipahan tehtya itsekin vihdoin oikein kunnon virhearvio aikataulun kanssa, tai ehka tarkemmin oman innostuksen suhteen.

Lisaa kun jaksaa ja ehtii, mihin mennee hyva tovi... mutta onpahan sitten kerrottavaa.

Lisataan viela, etta askettain jatettiin lentokentalla hyvastit Yuulle. Itse tosin tapaan jo vajaan viikon paasta Koreassa.

J. L. Runeberg

Eilen tosiaan vietettiin suomessa kahdenlaista päivää, joista leivonnan aiheeksi valitsin, huomattavasti mielenkiintoisemmalta vaikuttaneen Runebergin tortun. Toisena vaihtoehtona olis ollut laskiaispulla, mutta poikkeavuus jo useampaan kertaan täälläkin tehdystä, kotipullasta puhumattakaan, ei järin suuri ole, joten ajattelin ottaa haasteen vastaan ja suuntasin paikalliseen "Alkoon" Amaretto-likööriä etsimään. Seiyun kautta palattuani olikin ainekset kasassa, ja kyhäsin illalla olevien kendoharkkojen vuoksi vähänturhan kiireellä tortut kasaan. Reseptin mukaisesti en siis paistanut leivonnaisia yksitellen, vaan yhtenä isona kakkuna, josta sitten leikkasin palaset. Osittain kiireestä, osittain kokemattomuudesta ja osittain vaan sähläilyistäni (taikinan päälle ennen uuniin laittoa piti pistää vähän hilloa, mutta muistin sen n. 5min paistamisen jälkeen...) johtuen ei ehkä ihan parasta mahdollista tulosta tullut, mutta yllättävän hyvin maku vastasi kuitenkin kokemaani. Lisäksi säästelemättä käytetty likööri (epäilen ettei kaupoissa myydyissä ainakaan kovin suuria määriä ole, tuohon kakkuun meni sentään 1dl 28-prosenttista) antoi varsin mukavan säväyksen. Kuvasta voi myös todeta, etten jaksanut (yhtä lukuunottamatta) alkaa leikkaamaan tuttuja pyöreitä torttuja, vaan otin paloja niin kun nitä kätevästi sai leikattua. eihän se makuun kumminkaan vaikuta.

Lisäksi on tullut kokeiltua kotopuolesta saatua lohi-purjo-pastaa jo kahteen kertaan, joista jälkimmäisellä käytössä spagetin sijaan ihan kunnon italialaista pastaa, jonka huomasi erityisesti lohen maun esille tulemisessa.

Ruoka- ja leivontareseptejä otetaan ilolla vastaan! Vaikka tässä on edelleen erinäisiä kiireitä visan, kendon, labran projektin ja muun satunnaisen kanssa, niin luennot ja tentit (paitsi huomisen kirjotelma, mutta sekin sitten huomenna) on kuitenkin ohi, joten jos aika käyttäytyy yhtään niinkun olen käsittänyt niin sitä pitäisi olla nyt vähän aiempaa enemmän käytettävänä. Ja osan tästä ajasta, osittain jo välttämättömyyden sanelemana, ajattelin käyttää ruoanlaittoon ja erilaisten leivonnaisten kokeiluun. Leivontakirja on vielä ostamatta, mutta pitää harkita josko kirjalahjakortille löytyisi kumminkin muutakin käyttöä, reseptit nimittäin löytää helposti netistä.

Niin, ja en muista mainitsinko asiasta vielä, mutta 5.-8.3. on tarkoitus suunnata kohti Korean niemimaata tapaamaan vasta valmistunutta (eli tällä hetkellä vielä opiskelija) entistä kämppistä Yuu:ta, kanadalaisen vaihto-opiskelijan ja japanilaisen kaverin seurassa. Reissuun palaa ihan mukavasti varoja, ja kun tänään vilkaisin postissa ollutta sähkölaskua, niin pitää alkaa tosissaan harkitsemaan vähän tuon vapautuneen ajan käyttämistä myös johonkin muuhun kun leikkimiseen...

Makaronilaatikkoa

Eli päivän lounas näkyy kuvassa. Laatikko tuli tosin tehtyä eilen, mutta vielä vähän on jäljellä. Sen kummempaa raportoitavaa ei ole yön aikana ehtinyt tapahtua, mutta jatketaas edelliseen tulleen kommentin perusteella vielä vähän.

Kuvassa (jonka juuri siirsin eilisestä viestistä tähän) makuuhoneen keskellä oleva pöytä ei suinkaan ole sänky, vaan kotatsu. Linkistä selviää tarkemmin, mutta lyhyesti sanottuna kyseessä on japanilaistyylinen (eli matala) pöytä, jonka alapuolella on lämmityslaite talvikäyttöä varten. Japanilaistyylisesti (eli huonosti) eristetyssä kämpässä on kiva saada jalat nopeasti lämpimäksi tai vaikka nukahtaa mukavasti pöytää ympäröivän peiton alle.

Otin äsken vielä asiaa toivottavasti selventävän kuvan pöydästä. Ja tosiaan, kuvailuun on aikaa kun tänään ei ole kendoa, ei luentoja eikä muutakaan järjestettyä ohjelmaa, joten ajattelin taas pyöräyttää kakun. Toki tekemistä riittäisi ainakin läksyjen ja labran projektin kanssa, mutta otetaan nyt (taas) yksi päivä vähän rennommin ja panikoidaan huomenna kun ei aika riitä.

Ajan tuhlaamisesta tulikin mieleen, voisi tuohon viereen tehdä jonkun shoutbox-tyyppisen härvellyksen (taas jos termi ei sano mitään niin turha hätääntyä)... samoin linkkejä muihin blogeihin voisi päivittää, kuin myös lukea itsekin esim. seuraavaksi vaihto-opiskelijaksi tänne tulevien blogia.

Lisäys: leivoin tosiaan kakun, mutta muistin kuvaamisen vasta syömisen jälkeen. Ei kuitenkaan onnistumisesta huolimatta ihan ekalla kerralla mennyt, joten tässä mitä siitä jäi jäljelle. Vieläkin on reilu neljännes jääkaapissa :).

Lumimyrskyjä ja sisustusta

Yllä kuva Aobayamalta pari päivää sitten, ennen kun Sendaissa varsin harvinaisen voimakas lumimyrsky yllätti paikalliset. Vähän tuon jälkeen palailtua kävellen mäkeä alas, totesin kulkuneuvoni olevan vieressä tööttäileviä autoja ja niiden seassa kaatuilevia skoottereita nopeampi, varsinkin kun osa matkaa sujui kätevästi liukuen kesäkeleille (suomen asteikolla) suunnattujen kenkieni ansiosta. Jälkeenpäin sitten tuuli voimistui ja lunta tuli vaakatasossa ja vähän sen ylä- ja alapuolelta. Ihme kyllä liikenneonnettomuuksia ei sattunut silmään, liekkö syynä se, ettei autot juuri liikkuneet, vaan jokainen vähänkin isompi katu oli kunnolla tukossa. Pyöräilin kuitenkin iloisesti kohti kendoklubia, mielessä korjata tiistainen unohdus, kun päättäessäni jättää labralla käymisen siltä päivältä pyöräilin samantien kotiin, muistaen vasta illalla aikomukseni käydä harkoissa.

Kendosta vaikka vähän enemmän, kietoen tarina luontevasti tulevaisuudensuunnitelmiini, joilla on onnekkaassa tapauksessa kohtuullisen paljon tekemistä kendon kanssa. Tällä hetkellä harjoitukset on tauolla, minkä ymmärtää hyvin kun käy lämmittämättömässä (tai jos lämmitetään niin hyvin huomaamattomasti) liikuntasalissa paljain jaloin keppiä huitomassa. Taukoa ilmeisesti jatkuu jonnekin helmi-maaliskuun vaihteeseen asti, mutta kuten aiemminkin mainitsin, on suositeltavaa käydä edes jonkin verran oma-aloitteisesti harjottelemassa. Ja kun oma aikomukseni on ottaa harrastus varsin tosissaan, yritän käydä paikalla vähintään kolmesti viikossa, mikä on yhteisten harjoitusten määrä normaalina kautena. Ilmeisesti muilla on kiire loppuvan lukukauden tuomien tenttien tms. parissa, tai sitten japanilainen aktiivisuuden osoittamisen tarve ei paina tarpeeksi paljon kun ympärillä ei ole juuri ihmisiä seuraamassa, mutta harjoituksissa on yleensä vain pari muuta, lähes aina ylemmän vuosikurssin (siis ei ensimmäisen vuoden, mikä on oma asemani kerhossa) opiskelijoita. No, saanpahan sentään globaaleja aktiivisuuspisteitä jostain, kun labralla tulee käytyä nykyään melkeinpä vähemmän kun kendossa. Labrasta ja sen projektistakin voisi vaikka yhden lyhyen kappaleen jälkemmäs kirjoitella.

Virallisten harkkojen ollessa tauolla käy tosiaan kuitenkin keskimäärin pari tyyppiä harjoitusaikoina ottamassa mittaa toisistaan, jolloin itse tavallisesti vieressä omia harjoituksiani tehdessä pääsen kuitenkin katselemaan täyden varustelun harjoittelua. Syynä siihen, miksen itse varustaudu, on yleensä eri aikaan harjoituksiin saapuminen, varusteiden kanssa kun pitäisi olla paikalla vähintään 10min ennen alkua mikäli haluaa hyödyntää koko ajan. Viime viikolla pääsin kuitenkin iskuja antavaksi osapuoleksi varusteiden puutteesta huolimatta, ja silloin, kuin myös tänään Suzuki-senpain kanssa harjoiteltua, sain opastusta tekniikkani parantamiseen.

Torstaina sen sijaan, lumipyryn piiskatessa liikuntasalin ohuita yksikerroksisia ikkunoita, oli paikalla ilmeisesti aktiivisimpien Suzuki-senpain (kerhon johtaja edellisen luovuttua asemastaan) ja Mochizuki-senpain lisäksi ilmeisesti sovittuna tapaamisena paikalla tullut, ilmeisesti kerhon ulkopuolinen tuttavuus, tai puhuttelutyylistä yms. päätellen koulusta valmistunut vanha kerholainen. Paikalle, ei kuitenkaan harjoittelemaan, saapui myöhemmin vielä yksi ylemmän tason senpai, mistä syystä itseni lisäksi kolmennen vuoden Suzuki-senpai ja Mochizuki-senpai olivat selvästikin nuoremman asemassa. Harjoitusten päätyttyä vietiin varusteet kerhohuoneelle, jossa vähän kyselin ja näytin lomakkeita omaa osaani Japanissa koskien, mistä myöhemmin tarkemmin kohta. Syömään päätettiin (siis ylemmät tahot päättivät, ja lyöttäydyin mukaan) vielä lähteä, mikä loma-ajan ja harvinaisen korkea-arvoisen seuran ansiosta tarkoitti tällä kertaa Yakinikua! Lumipyryn vain yltyessä päädyttiin käyttämään vierailijan autoa hyväksi, ja suunnattiin tukkoisen liikenteen sekaan. Keskustassa päin sujui liikenne kuitenkin ruuhkaisuudesta huolimatta kohtuullisesti, ja myöskin ruuhkaisesta ravintolasta löytyi tovin odottelun jälkeen viidelle paikka joskus kahdeksan aikaan. Ravintola oli ilmeisesti varsin pidetty Gyu-kaku, sillä myös viime vuoden puolella vierailleiden suomalaisten entisten vaihtareiden seurassa iltaa viettäessä mukana ollut espanjalainen/katalonialainen Machi johdatti silloisen seurueen samaiseen ravintolaan, jonka täydeksi osoittautuessa päädyttiin kuitenkin silloin muualle.

En osannut olla erityisen aktiivinen seurassa, mutta sentään vastasin kun kysyttiin ja yritin vähän jotain selitelläkin, syömisen oheella. Syömisen muoto oli mahdollisesti minulle ensimmäinen kunnon tabehoudai, eli lihaa tuotiin pöytään sitä mukaa kun pyydettiin, maksun ollessa kiinteä kahden tunnin aterioimiselta. Lihaa tuli siis nautittua oikein kunnolla, mikä kyllä kelpasi harjoitusten jälkeen. Yakinikun ollessa kyseessä oli siis ruokavalio kovin lihapainotteista, mutta välissä tuli vähän salaattiakin syötyä, ja lopussa todettua jäätelöäkin olevan tarjolla, lääkäriksi ehkäpä jo valmistuneen senpain selittäessä sanonnalla "herkuille on oma maha" (onkohan suomessa oikeasti moista?) olevan oikeasti perää jossain mielessä, mutta ymmärsin yksityiskohtaisesta sanastosta johtuen lähinnä idean. Aterioinnin viimein päätyttyä vastattiin maksusta kerhon tapaan aseman perusteella, mikä jätti minut vain toistelemaan gochisousama:a. Kaupungista palattiin Suzuki-senpaita lukuunottamatta autolla kerholle, mistä jatkoin pyörällä läpi lumimyrskyn kämppää kohti.

Lumentulo jatkui vielä läpi yön aamuun asti, mutta herättyäni viideltä ja lähdettyä labralle harvinaisen aikaiseen, vähän kahdeksan jälkeen, oli pyry jo hellittänyt ja sää varsin mukava. Labralle saavuin toisena, mikä on ehdottomasti ennätys (jota tuskin tulen riikkomaan), ja paikalla oli ainoastaan Aobayaman juurella asuva apulaisprofessori. Ohitin tosin hissin avulla n. minuutti itseni jälkeen tulleen neljännen vuoden opiskelijan, joten ei paikalla oleminen siihen aikaan liennyt mikään rikos. Kohtuullisen rutiininomaisesti päivä jatkui luennolla (kanjeja), kendolla (lähinnä itsekseen, Mochizuki-senpai tuli 10min ennen kun lähdin) ja kotiinpaluulla.

Aiemmasta poiketen viime päivissä oli näemmä ihan sellaisenaan selostettavaa, joten tarinaa taisi tulla jo jonkin verran ennen lupaamaani sisältöä. Jatketaan kuitenkin samantien vaikka niillä parilla aiemmasta roikkumaan jääneellä pätkällä. Jättäen parhaat palat viimeiseksi, kerrotaan lyhyesti mitä oikein teen tällä hetkellä labralle ja miten kyseinen tekeminen etenee.

"Tutkimuksen" aihe on tosiaan nyt huomattavasti enemmän omaa alaani. Puuhastelen nimittäin web-gallerian parissa, toteuttaen toivottavasti jotain hyödyllistä Picasan ja imagehostin väliltä (jos ei ymmärrä termejä niin voi tyytyväisenä huokaista olevansa ei-nörtti). Jonkinlaisen etäsovelluksen lupasin myös aiemmassa esityksessäni toteuttaa, tosin toteutuskielen vaihdoin suunnitelmissa mainitusta Javasta C#:n yksinkertaisen käyttöliittymäeditorin toiveessa, ja päätös osoittautui oikeaksi ja C# mielenkiintoiseksi. Koska kovin monikaan ei ymmärrä mistä puhun, ja vielä harvempia asia kiinnostaa, kuittaan sanomalla että tekemistä riittää, labralla kukaan ei ymmärrä siitä mitään, ja tulevasta loppuesityksestä olisi parempi saada jotain mielenkiintoista.

Ja sitten tulevaisuudesta. Vaihto-opiskelu päättyy viisumin (kirjoittaessani sanan aluksi lähes aina suomeksikin "visa", englannin ja japanin tapaan) loppuessa 26.3., mutta aikomuksenani ei ole suinkaan palata häntä koipien välissä takaisin kotimaahan. Vastoin rohkeimpiakaan odotuksia, löytyi Japanista elämää, joten tarkoituksena olisi jatkaa elämistä ehkä vielä noin puolisen vuotta. Opiskelujen jatkaminen huhtikuussa, noin kuukausi ennen kesäloman alkua, ei oikein muutenkaan onnistuisi (tai sellaisen selityksen sain päähäni), joten toiveena olisi saada Japanin kulttuurin harrastamiseen tarkoitettu Cultural Activities -viisumi kendon harrastamista varten. Asia on pyörinyt mielessä kohtuullisen paljon jo pisemmän tovin, mutta keskiviikkona sain vihdoin tehtyä asialle jotain, kun koulultakin aletaan jo uhkailemaan "millon palaat kotiin ja millä lennolla" -lomakkeilla. Kävin nimittäin maahanmuuttovirastossa hakemassa neuvoja ja lomakkeita kyseistä viisumia koskien, ja torstain sekä tämän aamun harjoituksissa keskustelin senpaiden kanssa asiasta. Pelkkä koulun kerho ei riitä viisumin saamiseen, joten Suzuki-senpai sanoi ottavansa yhteyttä kerhon korkeampiin voimiin ja esittävänsä asiani niille jotenkin sopivan varovaisesti. Viisumiasiasta voisi vaikka kirjoittaa oman bloginsa, mutta tällä hetkellä tyydyn raportoimaan vaan asian tilan sen mukaan kun se etenee.

Ja sitten kämpästä! (Tässä välissä vierähti vähän aikaa kokkaillessa makaronilaatikkoa.) Tuli tosiaan joulukuun loppupuolella muutettua pois Sanjon opiskelija-asuntolasta normaaliin kämppään. Kaikenlaisessa järjestelyssä on vierähtänyt toveja, mutta tulos on tällä hetkellä jo varsin mukava. Edessä vielä esim. äänentoistoon liittyviä hankintoja, kunhan nyt vähän selviää oma tilanne tarkemmin. Mutta pidemmittä puheitta (voiko moisen tekstiläjän jälkeen noin sanoa...), pari kuvaa selittämään tarkemmin mistä on kyse.

Keittiö näytti aluksi vähän toiselta, mutta kyseisen tumman hyllyn saapuessa jokunen päivä sitten asuntoon, tuli keittiöstä melkein counter kitchen -tyylinen varsin miellyttävä muodostelma (joku saa taas kertoa miksi moista suomessa kutsutaan). Vasemmalla näkyvä ovi muodostuu kolmesta normaalin kokoisesta ovesta, jotka kaikki saa auki ja kiinni, joten halutessaan olohuoneesta ja keittiöstä voi tehdä yhden huoneen. Paremmalta idealta vaikutti kuitenkin erottaa keittiössäkin itse keittiö ja sen viereinen ruokailutila. Ovet siis liukuu kuvassa oikealla olevaan koloon näkymättömiin, mutta normaalisti ne on suurimmalta osin kiinni. Keittiöön pääsee kuitenkin kulkemaan myös avaamalla oikeanpuolisimman oven. Juu, se keittiöstä, tulipahan taas selostettua...

Lisää (ehkä) myöhemmin.

Raportti ...kohta!

Taas on paassyt vierahtamaan ihan liian pitka tovi edellisesta blogiviestista, joten ajattelin tassa kanjitunnille kavellessa ilmoitella, etta blogi ei suinkaan ole unohtunut, vaan kunnon paivitys on luvassa ihan kohta! Tanaan on vahan kiire taas luentojen ja kendon kanssa, mutta viimeistaan viikonloppuna...

Vuoden alku-kooste! Kuvia uudesta kampasta! Tulevaisuudensuunnitelmia!! Kaikki tama ja paljon muuta (?), 今夜９時！ ないけど‥

Joulukuu, viimeinen kolmannes

Pääsi käymään pieni tauko blogaamisessa, mikä johtui lähinnä netin puutteesta kotona sekä siitä, ettei loman aikana juuri tullut koululla netin äärellä vierailtua. Nyt kuitenkin taas pitkästä aikaa labralla, ja ajattelin käyttää heti tilaisuuden hyväksein päivittämällä viimeaikojen tapahtumia. Alkuun voisi tosiaan otsikon mukaisesti tuon viimeisen kolmanneksen käydä läpi, ja sitten joko tässä tai joskus vähän myöhemmin selostaa miten vuosi alkoi. Uuteen kämppään tulee netti joskus parin kolmen viikon päästä, joten kommunikointi on edelleen lähinnä kännykän varassa, joskin käyn luultavasti vähintäänkin pari kertaa viikossa labralla, luultavasti 3-4 kertaa riippuen mitä kaikkea viikolle sattuu. Sitä kaikkea ennen kuitenkin käväisen koulun ruokalassa, sielläkin pitkästä aikaa.

Ja maha täynnä on hyvä alkaa turisemaan mukavia. Loma ei nimittäin ollut lainkaan hullumpaa aikaa. Tarkemmin siis aika joulukuun 21. päivän ja eilisen välissä tuli vietettyä joulun, uudenvuoden ja muuton "viimeistelyn" merkeissä, vaikka viimeisin jatkunee hamaan tulevaisuuteen, mikä tosin lienee tavallista.

Ensinnäkin Joulu ja sitä edeltävät pari päivää. Loman alkaessa oli tosiaan vakaa aikomus alkaa kendoilemaan vähän reippaammin, ja sitä tulikin tehtyä muutamaan kertaan, kunnes liikuntasali meni uudenvuodenlomalle. Jouluaaton ollessa maanantai koitti sunnuntaina taas leivontapäivä, tällä kertaa joulukakun merkeissä. Olin lupautunut paljastamaan nykyiselle entisille kämppikselle Yuulle sokerikakun salaisuuden, ja kaupan kautta poljin puolenpäivän jälkeen sisälmysten ja päällysten kanssa entiselle kämpälle, jonne pääsemiseen tarvittiin tällä kertaa ihan ilman avaimen unohtamistakin Yuun apua. Resepti oli varsin yksinkertainen, melko pienestä päässä ollut "kuppi sokeria, kuppi munia, kuppi jauhoja", sekaan pikkasen leivinjauhetta. Päällys tyypillisesti joulukakun tapaan mansikoiksi, samoin sisälmys. Kumpikin teki oman teoksensa, ja Yuu otti vielä tekovaiheet muistioon ylös tulevaa käyttöä varten (mikä kuulemma on jo tapahtunut).

Aattopäivä meni sitten tosiaan mm. lahjojen etsislelyn merkeissä, joita lopulta onneksi löytyi edes se yksi. Loppujen lahjojen osalta... annan kotiväen vielä vähän odottaa :). Aattoiltana ei suinkaan ollut kinkkua vaan edellä mainittua kakkua, mikä kyllä maistui sekin hyvin, enkä edelleenkään oikein osannut kaivata kotimaan joulupöydän antimia. Ruoka on kyllä varmaan niitä asioita joita vähiten suomesta kaipaa, ja luultavasti kaipuu tulee olemaan käänteinen sitten kun koittaa aika ravita taas itseään muumien maan eineksillä. Tästä kaikesta huolimatta myös Japanissa joulu tuli ja meni, ja katse siirtyi kohti uuttavuotta.

Vuoden lähetessä loppuaan on hyvin monella tapana palata kotikonnuille viettämään aikaa perheen kanssa vähintäänkin sen yhden lomapäivän ajan, hyvin paljon Suomen joulua muistuttavissa merkeissä. Tämä näkyi omalta osaltani ainakin asuntolan japanilaisten kämppisten poisjäämisenä uudenvuodenjuhlasta. Siitä huolimatta, varsin vaihto-opiskelijapainotteiset uudenvuodenpippalot tapahtuivat keskustan selvästi tavallista vähälukuisemmin auki olevissa illanviettopaikoissa. Vuoden vaihtumista seuraavalle kymmenelle (Heisei 19 -> 20, vaikkakin oikeasti vuosiluku tyyliin 2008 lienee nykyään enemmän käytetty) sekunteja laskien juhlittua edettiin porukalla vierailemaan vähän vähemmän lähistöllä olevaan temppeliin. Kyseessä oli siis Hatsumoode, vuoden ensimmäinen (ja kovin suurella todennäköisyydellä viimeinen) vierailu temppeliin. Tapahtumat oli myyntikojujen ja yön pimentämien portaiden kiipeämisen jälkeen käsien taputtamista ja kolikon heittämistä kaltaistensa joukkoon, sillä kyseisellä temppelillä ei kilikelloja (en löytänyt sopivaa wiki-artikkelia :) ollut. Lisäksi ostin itselleni sadalla jenillä vain vähän huonoa onnea ja lämmintä makeaa kananmunatäytteistä sakea lämmittämään kylmintä iltaa pitkästä aikaa. Kotiin palattua oli kello jo viiden luokkaa aamulla, joten uni maittoi hyvin iltapäivälle asti.

Ja siinä siis lyhyesti mitä loman aikana tuli tehtyä. Lisäksi edistin labran projektia, opiskelin tänään olleeseen kanji-tenttiin ja vietin aikaa istuskellen rauhassa. Ja tosiaan, aikomukset käydä ahkerasti kendoharkoissa jäivät aikomuksiksi, sillä liikuntasalin loman aikana en oikein tiennyt paikkaa harjoitella, ja loman loputtua ei sattunut oikein päivät sopivasti ja kendoilu on siten jäänyt kutakuinkin täysin paitsioon. Mutta tarkoitus olisi muuttaa asia taas kun harkat vähitellen normaalisti jatkuvat (minkä ajankohdasta ei tosin ole vielä tietoa), mahdollisuuksien mukaan vähän aikasemminkin. Vuoden ensimmäiset päivät on tullut käytettyä aiemman kaltaisen lomailun lisäksi kauppojen tarjouksia etsiskellessä, mutta en ole osannut paikantaa mitään tarpeeksi tarpeellista ja halpaa, joten kiertely on johtanut lähinnä kahvilavierailuihin.

Tästä eteenpäin tulen luultavasti olemaan netin ulottuvilla vähän useammin, joten blogiakin olisi tarkoitus päivittää useammin. Syynä siis lähinnä vierailut labralla, kunnes sitten netti kurottaa kouransa kämppään asti. Viikkorytmi muodostuu sen lisäksi aiemman tavoin japanin tunneista ja aikanaan kendoharkoista. Labran projektia on tarkoitus edistää lisäksi myös kotosalla, sillä en erityisesti nauti täällä olosta ja varsinkaan tänne kiipeämisestä...

Joten siis kuulemisiin taas. En oikein keksi mitään sopivaa kuvakohdetta tähän, eikä kameraa ole muutenkaan tullut juuri käytettyä menneeseen malliin, mutta tekisi taas mieli koristaa vähän tätä kuivaa tekstiä värikuvin. Sitä odotellessa, hyvää alkavaa vuotta kaikille!