Viisumi, oleskelulupa, tai mikälie... alusta alkaen

En muista enää kovin hyvin mitä kaikkea on tullut kerrottua ja mitä jätettyä kertomatta, joten kokoan näin sunnuntain ratoksi koko viisumihässäkän alusta lähtien yhteen postiin. Tosin eihän se vielä lopussa ole, eikä näillä näkymin vielä ihan vähään aikaan, tosin ongelmia muitakin kun pelkkä viisumi (tai oikeammin siis oleskelulupa, mutta viisumi-sana on kivampi, visa-sanaa käyttäisin vielä mielummin japania tai englantia mukaillen, mutta puhutaan nyt kumminkin edes suomea).

Palataan reilu vuosi taaksepäin, kun autuaan tietämättömänä tulevasta sain muun informaatiotulvan muassa tietooni viisumin tarpeen Japaniin laskeutumista varten. Erityisen tarkasti asiaa en toki enää muista, mutta pienestä lähtökiireestä huolimatta nouto oli melko rutiinioperaatio, kunhan näytti Tohokun yliopista tulleita lippusia ja Certificate of Eligibility -lomakkeen. Pieni maksu, vähän odottelua ja rutiinikysymyksiä tyyliin "ajattelitko tehdä vakavia rikoksia tai yrittää kaapata vallan saavuttuasi maahan?", minkä jälkeen passissa oli sivun täyttävä lappu maahan saavuttua käytettäväksi.

Japaniin laskeuduttua sitten tosiaan näytettiin paikallisille viranomaisille kyseistä lappua, minkä johdosta se leimattiin käytetyksi ja kehotettiin (tai näin uskoisin, vaikken silloin juuri asiaa ymmärtänyt) kääntymään ward-officen puoleen muukalaiskortin saamista varten. Kyseinen muukalaiskortti on siis pakollinen, jos oleskelu ylittää turistille sallitun 90 päivää (suomen tapauksessa, kuten melkein kaikkien muidenkin maiden, poikkeuksena esim. Korea). Ilmeisesti tuo 90 päivää on myös aikaa hankkia vaadittu kortti. Ward-officessa vierailu tapahtui muun häslingin lomassa Sendaihin saavuttua, milloin opastamassa oli joukko paikallisia tylsistyneitä kotiäitejä sekä yliopiston vaihto-oppilaista kiinnostuneita japanilaisia opiskelijoita. Kun sitten kyseinen kortti oli kourassa, oli oleskelu turvattu vuodeksi (alkaen japaniin laskeutumisesta, omassa tapauksessani siis 26.3.2007). Kortin tietoja tosin päivitin muuttaessani Sanjon kämpästä joulukuussa, mutta se hoitui rutiinilla ja jopa omalla kielitaidolla, olihan silloin japanissa tullut oltua jo sentään n. 9kk, ja kokemusta lomakkeiden täyttelystä enemmän kun liikaa.

Jossain vaiheessa alkoi sitten tuntua siltä, ettei täältä ihan heti olisi pois lähtemässä, joten aloin tutkimaan erinäisiä mahdollisuuksia opiskelujen, työskentelyn ym. suhteen. Tutkimisen aloitin jo loppukesän tietämillä vaihto-opiskelijoilta ja niiden kanssa olevilta kyselemällä, koulun vaihto-opiskelijaosastolta utelemalla sekä viettämällä ihan riittävän paljon aikaa etsimällä tietoa netistä. Viimeisenä mainitun osoittauduttua vaihtoehdoista ainoaksi edes vähän toimivaksi, sillä koululla ei juuri oltu yhteistyöhaluisia ja muilla taas ei juuri tietoa ollut omaan tilanteeseeni (liekkö koulullakaan), lueskelin aina aikaa löytyessä (sillä ajoittain eleskely yltyi jopa kiireiseksi) mm. Suomen Japanin suurlähetystön sivuilta, Japanin Suomen suurlähetystön sivuilta, Japanin ulkoministeriön tms. sivuilta, keskustelufoorumeilta, työhakukoneilta ja esim. googlella löytyviltä satunnaisilta sivuilta kaikkea mahdollista asiaan liittyvää muodostaen vähitellen kuvaa siitä, miten systeemi saattaisi mahdollisesti toimia. Jonkin aikaa mietin työpaikan etsimistä, mutta se osoittautui turhaksi siinä vaiheessa, kun huomasin jostain vaatimuksen joko valmistumisesta tai vuosien työkokemuksesta (jälkimmäisen tarkemman merkityksen ollen edelleen vähän hämärän peitossa).

Kun vuosi alkoi olla vaihtumassa, korvasi viisumipaniikki vähitellen muuton jälkeistä väsymystä. Vaihtoehdot näyttivät olevan kovin vähissä, ja ehdottomasti parhaalta ja jossain määrin ehkä myös mahdolliselta vaikutti "cultural activities" -status, joka on siis tarkoitettu jotain Japanin kulttuuriin vahvasti liittyvää toimintaa pääasiallisesti harjoittaville. Kendo-harrastuksen oltua jo tovin vähän hutiksi osoittautunutta opiskelua tärkeämmässä osassa (siinä määrin mitä tilanne salli), aloin selvittämään mahdollisuutta saada kyseinen, myöhemmin kendo-viisumiksi ristitty status. Tätä varten taas tutkin tarkemmin joitain aiemmin vastaan tulleita nettisivuja, etsin uusia ja esitin kysymyksiä, minkä jälkeen tein ensimmäisen visiitin maahanmuuttovirastoon asiaa koskien. Kyseisen vierailun tajusin jälkikäteen olevan luonnollisesti se, mikä olisi pitänyt heti alkuun tehdä, sillä vasta siinä vaiheessa selvisi edes jossain määrin konkreettiset vaatimukset. Aikaa oli kuitenkin tullut tuhlattua vähän liikaa, ja jatko olikin paljolti aikaa vastaan taistelemista loppuhuipennukseen asti. Varauloskäyntinä oli temporary visitor -viisumi, eli käytännössä häipyminen maasta esim. koreaan ja palaaminen kutakuinkin samantien siinä toivossa, että saan passiini edellä mainitun 90 päivän oleskeluluvan.

Jos jotain kyseinen viisumi kiinnostaa, niin vaatimukset lienevät kutakuinkin 1) tarpeeksi rahaa (tai siis virallinen todistus asiasta) ja 2) opettajan tms. kirjoittama suosituskirje. Tämän lisäksi kaikenlaista pientä tilpehööriä toimitin, mm. suunniteltu aikataulu ja lyhyt selostus miksi moista visaa haluaa, mutta niiden merkitys jäi hämärän peittoon, ja hankkiminenkin oli pääosin triviaalia. En kuitenkaan tiennyt alunperin tarpeeksi selvästi mikä osa papereista oli oleellisia, joten aikaa meni taas kaikenlaiseen selvittelyyn. Niin, kulttuuriviisumissa on siis kaksi vaihtoehtoa, joko itsenäinen harrastaminen tai opettajan alaisuudessa harjoittelu, joista jälkimmäisessä opettajan osuus paperitöistäkin olisi ollut selkeämpi, joskin huomattavasti suurempi, mistä syystä omaksi tiekseni valitsin ensimmäisen.

Kun olin pariin kertaan käynyt vierailemassa maahanmuuttovirastossa, sain vähän tarkemmin selville mitä minulta haluttiin, kun aikaa oli jäljellä muistaakseni n. kuukausi. Tilasin koululta todistuksen opiskelujeni etenemisestä kandia vastaavaan vaiheeseen, pankilta todistuksen tililläni olevista varoista sekä kirjoittelin itselleni aikataulun, selvityksen tavoitteistani ("haluan opetella kendoa"), lapun selvittämään eurotilini saldo jeneinä sekä käänsin japaniksi oleelliset kohdat englanninkielisistä todistuksista. Uupui enää kendo-klubin valvovan opettajan antama kirjoitus, jossa todetaan minun kendoilevan heillä. Sitä varten pyysin klubin syksyllä "virkaan" astunutta johtajaa (kertokaa nyt vihdoin joku miten suomennan 'buchou') tiedustelemaan asiaa. Suzuki-senpai (käytetään sitten nimeä kun ei titteliä keksi) on menneen vuoden aikana varmastikin minua eniten harkoissa opastanut ja oli erittäin halukas auttamaan asiassa viimeiseen asti, mistä olen erittäin kiitollinen, vaikkei sitä suomalaisesta juuri näe. Mutta siitä lisää lopussa. Opettaja ei ihan niin helposti taipunut, ja kun ensimmäistä kertaa pääsin herraa tapaamaan allekirjoituksen toivossa, aiheutti puolen vuoden suunnitelmani "kendoon keskittymisestä" pientä huvittenuisuutta ja vastaukseksi sain, että hän selvittelee asiaa ja ilmoittelee myöhemmin. Siinä vaiheessa oli viisumissa aikaa n. viikko, joten koska aikomuksena oli vierailun jälkeen toimittaa valmistelemani lomakkeet maahanmuuttovirastoon, suuntasin pettymyksestä huolimatta kiikuttamaan hakemusta perille. Hieman asiasta intettyäni suostuttiin lappuni ottamaan vastaan, ja sain viikon aikaa toimittaa puuttuvat lomakkeet. Jostain syystä minulta haluttiin myös menneen vuoden labralla tekemäni tutkimuksen sisältöä kuvaava todistus, allekirjoittajana labran opettaja eli Kawamata-sensei. Päivä oli siis 18.3. jota minulla on passissakin application-leima todistamassa, joten päätin hoitaa sen osan mitä itse pystyin tekemään viipymättä. Suuntasin virastosta suoraan labralle opettajaa tapaamaan, ja onnekseni pääsinkin sensein puheille ilman kummempia viivytyksiä. Sensei keksi sitten pistää minut kirjoittamaan itse raportti tekemästäni tutkimuksesta englanniksi, mitä hyödyntämällä hän sitten lupasi japaninkielisen todistuksen tehdä. Adrenilaanin virratessa jatkoin viivyttelemättä toimimista, ja vailla omaa läppäriä vietin pari tuntia labran koneella käyden esityksistäni jääneiden tulosteiden avulla läpi menneen vuoden tapahtumat labratyöskentelyn osalta ja kooten niiden sisällön ja taustatyön tutkimusraportiksi, jonka lähetin sähköpostilla senseille toivoen vastausta vielä saman viikon aikana. Vastaus tuli, ja perjantai-aamuna noudin tutkimuksen sisällön selostavan todistuksen, 'kenkyuu naiyou shoumeisho', labralta.

Enää uupui siis opettajan allekirjoittama lappunen, jonka nyt "paljastettiin" olevan suosittelukirje, vaikkakin tarkempi sisältö oli ja on edelleen kovin epäselvä. Perjantaina sähköpostilla ja lauantaina kendo-harkkojen jälkeen kasvotusten mainitsin Suzuki-senpaille olevani jo hieman huolestunut kohtalostani, ja hän sanoi yrittävänsä vielä kysyä opettajalta, paljastetaan nyt nimeksikin Fukudo-sensei kun ei kukaan huomaa vaikka olisinkin kuullut tai muistaisin sen väärin. Maanantaina alkoi sitten allekirjoitusjahdin viimeinen pyristys, kun Suzuki-senpai sai Fukudo-senseiltä vähän tarkempia vaatimuksia siitä, millä ehdoilla hän suostuisi ehkä lapun allekirjoittamaan. Kuulemma labran opettajalta tai mielummin koulun insinööriosastolta pitäisi saada lomake, jonka sisällöksi muutaman hämärän puhelun perusteella muotoutui jonkinlainen sanoma siitä, että insinööriosastolla opislekeva minä annettaisiin lääkäriosastolla olevan kendo-klubin hoiviin. Tätä selvittäessä ja todettaessa mahdottomaksi parissa paikassa Aobayamalla ja Seiryo-kampuksella kului jalkoja, bussirahoja, aikaa ja ennen kaikkea hermoja. Labran Souji-senpai eli tutorini auttoi minkä pystyi, ja yhdessä esim. mietittiin mitä suosituskirjeen mahdollisesti tulisi sisältää, mutta uskomaton suuri apu oli Suzuki-senpai, joka kyseli kendon Fukudo-senseiltä mitä tämä halusi ja metsästi sitä sitten kanssani koko päivän. Yksi harhareissukin tehtiin, kun noustiin Aobayamalta väärään bussiin, ja näin tuli myös Yagiyaman eläinpuiston vieressä käytyä... Ja tosiaan, vasta yhdeksältä illalla tovin odoteltua todettiin, että Fukudo-herra oli päättänyt päivänsä (siis lähtenyt kotiin) ja pistettiin siltä illalta pillit pussiin, hieman vaivautunein tunnelmin. Tästä syystä puoli kahdeksaksi sovittu illallinen asuntolan kaverusten viimeisen kokoontumisen ja Hannun läksiäisten merkeissä meni suurilta osin sivu suun, tosin vain ajallisesti, sillä osuuteni yakinikusta oli jätetty odottamaan saapumistani. Kiitos siitä, sillä päivä oli mennyt sen verran kiireisenä että ateriointiin ei ollut ollut aikaa... Ehdin siis vielä nähdä Chongin, Kakinuman, Matsuuran ja Hannun, joista viimeksi mainittu muutti pois asuntolasta seuraavana päivänä, joukon viimeisenä. Ilmoitin paikallaolijoille, joihin oli lopussa liittynyt vielä Nozomi ja Atsuko, viisumi-asian menneen todennäköisesti vähemmän toivotulla tavalla ja edessä olevan pikaisen korea-visiitin.

Kuitenkaan Suzuki-senpai ei (hieman negatiivisesta ulosannistaan huolimatta, mikä tosin kuulemma on vaan näyttelemistä) ollut jättänyt asiaa sikseen, vaan oli vielä soittanut Fukudo-sensein labralta saamaan kotinumeroon ja neuvotellut asiasta. Olin siis rehellisesti sanottuna liikuttunut, kun seuraavana aamuna Suzuki-senpai soitti, että sensei oli lopulta kertonut mikä oikeasti oli ongelma, ja pyytänyt kirjoittamaan minua kuvaavan kirjoitelman koska hän itse ei juuri lainkaan tiennyt millainen ihminen olen. Senpai oli sitten koonnut klubin jäseniä ja sitten yhteisvoimin kirjoittanut minusta kaksisivuisen kirjoitelman senseille luettavaksi...

Kyseisen lapun kanssa mentiin sitten tapaamaan Fukudo-senseitä, joka tekstin määrän nähtyään otti sen vastaan pyysi tulemaan tunnin päästä uudestaan. Siinä sitten odoteltiin Iwata-senpain myös pitäessä seuraa, toinen toistaan hermostuneempana, ja kellon tullessa kaksitoista palattiin sensein tykö. Vähän mielessä kävi jopa se, että hän olisi tunnin aikana kirjoittanut kyseisen suosituslappusen, mutta ilmeisesti alusta alkaen ei aikomustakaan moiseen ollut (minkä tietämisen vähän aiemmin saattaisi joku ajatella olevan jollain tapaa hyödyksi...), ja vastauksena tuli lista ehdotuksista mitä seuraavaksi kannattaisi yrittää. Ilmeisesti hän oli soittanut labraani Kawamata-senseille ja juteltua asiasta tullut tulokseen ehdottaa lyhytaikaista työviisumia johon jossain törmäsi, ja ehdotti että kävisimme Kawamatan puheilla selvittelemässä asiaa. Tämän jälkeen tulisi mennä vaihto-opiskelijaosastoon kysymään neuvoa, ja viimeksi vielä Seiryo-kampuksen opiskelijavastaavan puheille. Niinpä suuntasimme hieman epäuskoisina (ainakin itse, sillä tiesin miten vaikeaa työviisumin saaminen on) kohti Aobayamaa. Tällä kertaa päästiin myös itse Kawamataa tapaamaan, joka käytti yllättävän paljon kiireistä aikaansa selvitellessä mitä tilanteessa kannattaisi tehdä. Työviisumi todettiin vaikeaksi, ja seuraavaksi sitten suunnattiin vaihto-opiskelijaosaston puheille vuoren juuren Kawauchi-kampukselle.

Yllättäen japanilaisen seurassa tulleena oltiin ehkä hitusen verran avuliaampia viisumiasiassa auttamaan (tai sitten vaan sattui avuliaampi henkilö paikalle), mutta ehdotus hätätapauksen turvin 14pv lisäajan hankkimisesta ja sen jälkeen ulkomailla/suomessa käymällä turistiviisumin turvin palaamisesta ei juuri auttanut, vaikkakin senpai piti sitä turvallisimpana. Ehdotin kuitenkin, että kun seuraavaksi suunnattiin maahanmuuttovirastoon, kysyttäisiin aluksi mahdollisuutta muuttaa oleskelulupa temporary visitoriksi ilman maasta häipymistä. Tämä mahdollisuus tuli tietooni kun Kawamata-sensei tulosteli lomakkeita työviisumia pohtiessa. Yksi lomakkeista oli muutoshakemuksen toinen osa siinä tapauksessa, kun haettiin väliaikaisviisumia. Ensimmäisenä oli kysymys oleskelun syystä, jossa aiemmista tiedoistani poiketen oli myös muita vaihtoehtoja kuin turismi ja sukulaisten tapaaminen, ja erityisesti kohta "cultural activities" herätti huomioni.

Siispä kun kello alkoi olla lähellä kolmea, toimiston mennessä neljältä kiinni, kysyttiin tästä mahdollisuudesta virkailijalta. Ja tosiaan, kun muutos edelliseen hakemukseen oli käytännössä vain aika 6kk -> ~2kk, ei sisältö muuttunut mitenkään epäilyttävästi, ja vaatimuksista suurin osa poistui haettavan viisumin keveydestä johtuen, oli vastaus sen verran myönteinen että päätin sitä kautta yrittää. Niinpä siis täytin vain kyseisen hakemuksen, esim. varatodistuksen ollessa jo viraston hallussa, ja minulle annettiin huhtikuun 20. päivään asti aikaa toimittaa virastoon lyhytaikaisen viisumin perusvaatimus, todistus ostetusta paluulennosta.

Vielä ennen puoli seitsämän kendo-harkkoja pyräytettiin taksilla ja bussilla Aobayamalle ja sitten Seiryo-kampukselle Fukudo-sensein tykö raportoimaan lopputulos. Kiireinen (no, sitä taitaa olla täällä kaikki) sensei kehui sitten Suzuki-senpain ahkeran yrittämisen ja onnitteli lopputuloksesta... no, harkoissa olin vähän edellisellä viikolla satuttaneestani varpaasta huolimatta mukana erittäin suurella innolla, ja niin tulen olemaan jatkossakin. Ja mikäli suinkin mahdollista, haluan jo pelkästään Suzuki-senpain vuoksi saada japanissa 1-dan arvon, joten vaikkei nyt viisumin puolesta mitään aikataulua tarvitsekaan noudattaa, tulee kendoon panostettua.

Ihan vaan koosteena maanantain ja tiistain reissut, kulkuvälineinä jalat, pyörä, bussi ja taksi. Ruokailuja kyseisten tapahtumaketjujen sisälle ei mahtunut.
Ma: -> Seiryo-> Kawauchi-> Aobayama-> Kawauchi-> Seiryo->
Ti: -> Seiryo-> Kawauchi-> Aobayama-> Kawauchi-> Maahanmuuttovirasto-> Kawauchi-> Aobayama-> Kawauchi-> Seiryo->

Tilanne on siis nyt se, että oleskelen korkeintaan 20. päiväät huhtikuuta asti hakemuksen turvin, ja ennen kyseistä aikarajaa tulisi maahanmuuttovirastoon toimittaa todisteet lentolippujeni hankkimisesta. Suunnitelmissa oli alusta lähtien käydä suomessa ylioppilasjuhlien aikaan, joten siinä mielessä matka ei ole ongelma. Hieman harmaita hiuksia (tai aivosoluja...) aiheuttaa kuitenkin epävamuus siitä, onnistuuko matkan jälkeen palaaminen Japaniin. Mutta sen eteen ei käsittääkseni mitään voi tehdä, tai ainakaan ei kannata kysyä asiasta virastolta, sillä pois minut täältä halutaan, ja jos vihjailen tulevani takaisin ei välttämättä ensimmäistäkään lyhytaikaista viisumia heru.

Tulipas oikein kunnolla avauduttua... mutta joo, ehkä tuosta selviää jollekulle miksi esim. joululahjojen ostaminen on "vähän" myöhästynyt.

Ylläoleva kertomus on täysin fiktiivinen, nimet on muutettu ja päivämäärät eivät pidä paikkaansa. Kenenkään viisumihakemusta ei voida evätä ylläolevan fiktiivisen kertomuksen perusteella.