Matkaraportti: Pusan, Korea

Ja taas, ihan liian pitkään ollu blogi päivittämättä. Ja asiaa kyllä riittäis, johan tässä olis aika tehdä jonkinlaista yhteenvetoa, jos vaikka ehtis vielä tänne tulevien elämää helpottamaan. Mutta jätetään se kumminkin vielä toistaiseksi, ja kerrotaan millasta naapurimaassa oli.

...

Ja nyt kun on kuvat valikoitu, selostan toivottavasti edes kutakuinkin kronologisesti minkälainen reissu tuli tehtyä.

Lähtö oli siis puoli kahden aikoihin suoraan Sendain lentokentältä, jonne saavuin Yuun ylipainoisista tavaroista jääneen matkalaukun ja omien vähäisten reissutarpeideni kanssa aluksi kämpän lähimmän juna-aseman kautta Sendain pääasemalle, josta lentokentälle kätevästi suoraan kulkevalla junalla hyvissä ajoin, kuten edellisestä viestistä selviää, odottelemaan matkakumppaneita ja lentoa. Siinä kännykkää naputeltua tuli sitten Nicolas ja Nozomi paikalle, ja kun ruokaa todettiin olevan tarjolla lennolla, siirryttiin viemisten ostamisen jälkeen sen kummempia odottelematta kohti Asian Airlinesin konetta. Lentämistä ei kovin paljoa tule harrastettua, ainakaan mitä ihan kunnolla matkailleeseen Nozomiin vertaa, mutta ei lennot (yhteensä 4kpl paluineen) kuitenkaan enää mitään sen hämmästyttävämpää tarjonneet. Souliin saavuttiin turvallisesti joskus iltapäivän puolella.

Jos tarkempia ollaan, Soul jäi kokonaan näkemättä, ja ensimmäisenä Koreasta valkeni Incheonin lentokenttä. Kuten wikipediasta selviää, ihan pienestä kentästä ei ollut kysymys, ja omista kokemuksistani lähinnä Narita on ainoa vertailukelpoinen. Jatkolennon odottelua oli pari tuntia, ja sen aikana tuli vähän ympäristöäkin tutkailtua ja pienen yrittämisen ja paikan etsimisen jälkeen nettiyhteyskin saavutettua. Aika riitti kuitenkin vaan pariin sähköpostiin, ja matka jatkui pian Korean Airilla kohti Pusania.

Seuraava lentokenttä oli huomattavasti hillitymmän kokoinen, ja heti matkatavarat mukaan napattuamme näkyi vastaan tullut Yuu odottelemassa riittävän iso auto hallussaan. Auto vei seurueen Yuun nykyiseen asuinpaikkaan (odottaen muuttoa Souliin) äitinsä luo, jonne majoittauduttiin tulevaksi kolmeksi yöksi. Kimuchi-myymälää pitänyt äiti tarjosi pian varsin mainion ja riittävän aterian, johon toki kuului myös kimuchi, kuten jokaiseen aamiaiseen, päivälliseen ja illalliseen. Eikä kyllä haitannut, sillä olen oppinut pitämään kyseisestä korealaiserikoisuudesta monen japanilaisen tavoin. Lopuksi käytiin vielä vilkaisemassa yhtä osaa kaupungista ja tavattiin Yuun kaveri, jonka nimi unohtui tapani mukaan pian esittelyn jälkeen. Matka osaa kumminkin väsyttää, ja yöpuulle palailtiin pian puolenyön jälkeen.

Seuraavana päivänä näki ensimmäisen vilkaisun Pusanista päivänvalossa, mikä viimeistään paljasti, miten vuoristoiseen paikkaan kaupunki oli levittäytynyt. Seurauksena ei junalinjoja juuri seutuvilla kulje, vaan julkinen liikenne on bussien ja tolkuttoman kovaa ajavien taksien varassa. Taksikuskien ajotyylin mainitsi kattavasti kolme päivää matkaoppaana toiminut Yuukin kotikaupunkinsa ikäväksi puoleksi. Aluksi kuitenkin käväistiin bussilla merenrannassa ja sen läheisellä torilla, ja myöhemmin vierailulla temppelissä vähän korkeammalla vuoristossa. Torilla oli kaloja, temppelissä patsaita ja munkkeja, sen laajemmin en taida osata alkaa vierailuja tulkitsemaan. Tosin ateria torin kojussa ei ollut ehkä sitä tavallisinta, vaan yksi niistä asioista jotka oli ennen matkaa todo-listalla, nimittäin elävä tai vähintäänkin hyvin elävästi liikkuva mustekala. Maku ei sen kummempia elämyksiä tarjonnut, mutta itsestään kastikkeessa pyörivä ja syödessä huulista tarraava päivällinen oli ihan mielenkiintoista syötävää.

Illan hämärtyessä käväistiin vielä katsomassa APEC-kokousta varten rakennetulla paikalla, josta oli myös näkymä myöhemmin autolla ylitettylle Pusanin Rainbow Bridgelle. Kun olin saanut kamerasta akun niin loppuun ettei linssin sulkeminenkaan enää onnistunut, siirryttiin seuraavaan korealaiseen erikoisruokaan, koiraan. Ilmeisesti koiran syöminen ei ole enää kovin suosiossa, ja paikkaa piti metsästää vähän aikaa kun ensimmäinen yritys oli pistänyt lapun luukulle. Aterioimaan kumminkin päästiin, ja mukaan liittyi vielä kaksi muuta Yuun kaverusta. Lihan maku ei sinänsä taaskaan tarjonnut suurempia nautintoja, mutta korealaisten kastikkeiden kanssa söisi varmaan mitä hyvänsä, kimuchin ja shochun kera tarjottuna. Kylläisenä käväistiin vielä porukalla vilkaisemassa maisemaa mäeltä, jolta aukeni eri suunnissa Pusan koko laajuudessaan.

Loppuilta vietettiin paikallisessa yökerhossa paljolti tanssimisen merkeissä. Suomalaiseen "yökerhoon" verrattuna viiden hengen seurueen palvelu vaikutti sisäänheittämistä myöten VIP-kohtelulta, minkä jälkeen usean tunnin ilta kaikkine juomineen ja naposteltavineen n. kolmen kotoisen tuopin hinnalla per nuppi ei ollut ihan sitä mitä odotin.

Koittanutta yötä ei aiottu lähteä nukkumaan majapaikkaan, vaan klubilta lähdettyä ohjattiin taksi kohti korealaista kylpylää (jolla oli joku nimi jonka kirjoitusasua en osannut arvata oikein). Tarkoituksena oli käväistä suihkussa ja viettää sitten yö kyseisessä paikassa, ja aamun koittaessa hyödyntää vähän enemmän paikan tarjoamia mahdollisuuksia, kuten sauna-tyyppisiä huoneita ja kylpylätiloja. Itse käytin väsymyksestä huolimatta suihkun jälkeen vähän aikaa ja rahaa todetakseni, ettei paikassa olevilla nettikahvila-tyyppisillä tietokoneilla voinut kirjoittaa japania. Sähköpostin lähetys kuitenkin onnistui romaji-tyylillä, joten kännykän toimimattomuus vieraalla maaperällä ei, kiitos myös Yuun äitin tarjoaman asuinpaikan WLAN-mahdollisuuden (kunhan seisoi oikeassa paikassa pitäen kannettavaa oikeassa kulmassa), vaivannut liikaa mieltä. Kun simmut ei enää pysyneet millään auki, oli aika pistää maate, ison huoneen lattialle. Tarjolla oli ilmeisesti aikaisille ollut myös patjoja, mutta puute ei itseäni juuri vaivannut, ja kun sentään vähän päätä korottamaan löytyi tyynyntapainen, sai n. viiden tunnin pituiset maittavat unet. Yöasu oli paikan tarjoama kylpyläasu, jossa siis liikuskeli miehet vaaleansinisissä ja naiset vaaleanpunaisissa yhtenäisissä pukeissa.

Kellon ollessa jotain kymmenen luokkaa huomasin silmät avattuani ympäristöltä olevan suurimman osan porukasta hävinneen. Omasta seurueesta Nozomi oli ilmeisesti ollut ensimmäisenä pystyssä, ja lähdin itsekin pyöriskelemään ympäriinsä ja peseytymässä suihkutiloissa paria kerrosta alempana. Yhteisissä tiloissa, samassa kerroksessa unitilan kanssa, oli -20...50 asteen lämpötiloihin lämmitettyjä/jäähdytettyjä huoneita, ja kylpylän yhteydessä oli vähän enemmän saunan tyylisiä huoneita aina 75 asteeseen asti. Kuumimmillaan siis ihan kelvollista, mutta ei kuitenkaan vielä ihan suomalaistyylistä saunaa. Yhteisten tilojen huoneissa oli vaihteleva sisustus, esim. pieniä mustia pyöreitä kiviä lattialla, joihin uponneet jalat sai nopeasti kuumaksi. Pakkashuone ei näyttänyt olevan erityisen suosittu, vaikka jäi kyllä epäilys ettei sen sisällä ihan väitettyä lukemaa ollut. Täysin liikkumaton ilma ja hyvin lämminnyt keho saattoi tosin olla syynä. Vielä pariin kertaan kylvyissä, saunoissa ja suihkussa käytyä oli sitten aika palailla Äitin luo aterialle, ja tällä kertaa sai nauttia korealaisista aamuherkuista.

Oli siis koittanut perjantai, ja suunnitelma päivän osalle oli käväistä vielä katsomassa Pusanin ja korean historiasta kertova museo, keskustan vaatetori ja päättää ilta vähän edellistä aiemmin karaokella. Väsymyksestä huolimatta tutustui ihan mielellään vähän paremmin Koraen historiaan, sillä sen vaikutus Japaniin on ollut erittäin suuri. Torilla kierreltiin kauppojen aukioloon asti, minkä jälkeen täytettiin vatsaa yakinikulla. Karaoke oli paljolti sama mitä japanissa, erona lähinnä tekstitys furiganan sijaan hangulilla. Ja jälleen kerran vahvistui käsitys, etten minä loppujenlopuksi osaa yhtään laulaa...

Aamulla oli edessä aikainen lähtö, joten kämpille palattiin hyvissä ajoin riittävän unensaannin takaamiseksi. Pienen pakkailun ja nettailun jälkeen ehtikin hyvin vielä pari tuntia nukkua, ja puoli viisi herättiin pikaista aamupalaa ja lennolle lähtöä varten. Paluumatkalla käytettiin Soulin lentokentän myymälöitä hyväksi tuliaisten ostamiseen. Tärkein tuliainen, eli omaan kotiin, saatiin toki jo edeltävänä iltana: Äidin kotitekoista kimuchia, jota nytkin tässä kirjoitellessa ateria yhteydessä mutustelen. Kuulemma säästellen pitäis syödä ja vuodeksi riittää, mutta täällä on kyllä mennyt viikossa noin kolmannes.

Takaisin Sendain lentokentällä oltiin lauantaina vähän puolen päivän jälkeen, kutakuinkin samaan aikaan kun keskiviikon lähtö. Takana lyhyt visiitti Koreaan ja sen toiseksi suurimpaan kaupunkiin, Pusaniin. Pitänee miettiä varmaan sitten myös omaa sotasuunnitelmaa, jos Yuu toteuttaa uhkauksensa tulla puolestaan vierailemaan Suomeen.