Matkakertomus / Häävieraaksi Japaniin

Kuten tuli jonkin aikaa sitten kerrottua, käväisin taas Japanissa marraskuun puolivälissä. Reissun päätarkoitus oli osallistua vaimon siskon häihin, minkä oheella läheteltiin edellisestä kerrasta yli jääneitä tavaroita Suomeen ja täydennettiin japanilaisten ruoka- ym. tarvikkeiden varastoa.

Kun rahatilanne ei salli ihan mitä tahansa, piti lipuiksi valita halpana vaihtoehtona Finnairin suoralle lennolle ollut vaihto lontoon kautta. Vaikka se teki sekä meno- että paluumatkasta yhteensä yli vuorokauden mittaisen, oli ratkaisu ihan onnistunut. Matka tarkoitti siis lentojen lisäksi busseja välillä Tokio-Sendai (meno) ja Kitakami-Tokio (paluu). Menomatkalla pysähdyttiin siis Sendaissa ja yövyttiin Main kaverin luona. Paluumatkalla taas köröteltiin suoraan Sendain ohi Tokioon asti ja edelleen bussilla lentokentälle.

Käväisy Sendaissa tuntui varsin mukavalta, ja tavallaan haikealta. Jos Hervantaa ei lasketa, on Sendai pisimpään asustamani kaupunki, sillä Jyväskylässäkin tuli asuttua lähinnä kotona 20km keskustasta (jos ei alle 3v ikäisenä olemista lasketa). Ajan vähyys harmitti, enkä esimerkiksi ehtinyt tavata ketään kendo-kavereita. En tosin ollut ottanut minkäänlaista yhteyttäkään, eikä varmaan kukaan tiedä edes minun käyneeni Sendaissa, mutta se johtuu taas ihan omasta saamattomuudestani. Joka tapauksessa oli tällä kertaa aikaa niin vähän, että kendoilut piti jättää seuraavaan kertaan. Sendaissa vietetty yö sujui kuitenkin hyvin, ja oli erittäin mielenkiintoista nähdä todellista arkielämää, sillä kahden lapsen äidillä ei ollut isän töissä käydessä aikaa yrittää peitellä arkea.

Sendaista otettiin tuttu bussi Kitakamiin, missä yhden yön levättyä odotti hääjuhla. Tai oikeastaan juhla oli Moriokassa, joka on isompi kaupunki Kitakamin lähellä ja siskon kotikaupunki. Vieraista suurin osa oli joko parin ystäviä tai miehen sukulaisia, sillä vaimon puolella suku on kovin harvalukuinen. Meille (hääparin sisarukset) oli annettu vieraiden vastaanotossa tehtävä, joka sisälsi tervetulotoivotuksen ja lahjojen (rahaa tarkoitusta varten varatussa kuoressa) vastaanottamisen.

Alussa oli länsimaiseen tapaan vihkiminen kappelissa. Kappeli ei kuitenkaan suinkaan tarkoittanut mitään kristillisyyden mekkaa, vaan yksinkertaisesti sen näköiseksi tehtyä tilaa (penkkejä ja niille jätettyjä raamattuja myöten, sisältöä en tosin tarkistanut). Seremonia sisälsi japanilaisen tavan mukaan valojen lukemista, kynttilöiden sytyttämistä, sormusten vaihtoa ja jonkun sopimuksen allekirjoittamisen sekä parin että todistajien puolesta. Tämän jälkeen kuvailtiin, morsian heitti kukat pois ja siirryttiin juhlimaan omaan juhlatilaan. Siellä juhliminen sisälsi ruokailua, esityksiä, puheita, uima-asussa juoksevia vieraita, ilotulituksen ja kaikenlaista.

Pääjuhlan jälkeen joukko jakautui sukulaisiin ja kavereihin. Kun sukulaiset siirtyivät onseniin / hotelliin lepäämään, jatkoivat loput seuravaan (ja seuraavaan, ja ehkä seuraavaankin) juhlaan. En ihan käsittänyt, miksi jaon piti olla niin ehdoton, mutta se on ilmeisestikin niin tavallinen tapa, ettei kukaan edes kysele asiasta vaan se on kaikille itsestäänselvyys. Esimerkiksi vastaanoton yhteydessä kavereilta kysyttiin varmistusta jatkoille osallistumiseen. Jos tätä vahingossa kysyi sukulaiselta, seurasi siitä lähinnä ilmoitus sukulaisuudesta ja pari muodollista anteeksipyyntöä.

Seuraavana aamuna hotellilta pienellä sukulasporukalla kotiutuessa käväistiin vielä unagia syömässä. Kyseessä oli maustaan tunnettu ruokapaikka, ja ihan ansioidusti. Kala oli suussasulavaa ja kurkkuun jääneestä ruodosta huolimatta nautin ateriasta. Juhlaa seuraavina päivinä kierreltiin kaupungilla mm. 100 jenin kaupoissa ja tavallisissa tavarataloissa ostamassa kaikenlaista, mistä Suomessa saa vain haaveilla (tai maksaa itsensä kipeäksi erikoisliikkeessä). Matkalaukut täyttyivät hyvin pian, ja lähetettäviä laatikoitakin kertyi useampia. Lähetyksissä tosin ruuilla oli sivuosa, ja sisällöksi tuli lähinnä vanhoja ja uusia vaatteita.

Paluu koitti n. viikon matkaamisen jälkeen. Kitakamista noustiin yöbussiin, joka saapui seuraavana aamuna Tokioon. Tokiossa vaihdettiin Naritan lentokentälle menevään bussiin, ja lentokentällä tovin odoteltua noustiin toista kertaa Boeing 474:n kyytiin (kuvassa). Lontooseen saavuimme tovin myöhässä, joten pikaisesti ilmoitustaululta portin vilkaistuamme juoksimme kohti Helsinkiin suuntaavan lentokoneen porttia. Vilkaisu oli kuitenkin turhan hätäinen, sillä kyseinen jo lentoon lähtenyt lentokone ei ollut se, mihin meillä oli liput varattuna, vaan lakkoilevan Finnairin lento oli myöhässä ja sitä saimme odotella seuraavan puolisen tuntia, huokaillen helpotuksesta (ja hengästyksestä). Toinen yllätys odotti vielä Helsingissä, kun toista laukkua ei näkynyt tulevan hihnalle vaikka kuinka odotti. Kun sitten ihmiset alkoi häipyä, ilmoitin kolmen muun matkustajan tavoin saapumattomasta laukusta. Laukku tuli kuitenkin parin päivän päästä kotiovelle, vaikka vähän aikaa ehdittiin jo pelätä pahinta, sillä esimerkiksi nimeä laukkuun ei ollut tullut laitettua.

Matka oli siinä, mutta mitä siitä jäi käteen? Sen lisäksi, että Japaniin alkoi tehdä taas oikein kunnolla mieli, täyttyi hyllyt taas ruokatavaroista. Niin, ja koska ylioppilasjuhlissa käyttämäni puku ei sopinut enää takinkaan osalta (housut oli jääneet isoiksi jo vuosia sitten), ostin Japanista myös uuden kohtuuhintaisen puvun. Ainakin kerran sille on jo ollut käyttöä kummitytön pikkusiskon ristiäisissä. Ruokia tuli mukaan mm. seuraava laatikollinen (ei laatikko itse) sekä erilaisia purkkeja teetä:

Se varmaan siitä tällä kertaa. En päässyt vielä lainkaan selittelemään, miksi on taas kestänyt niin kauan saada aikaan yksi kirjoitus, mutta kello tulee taas kohta neljä yöllä eikä blogin kirjoitteluun ole juuri heltinyt aikaa. Suurimpana syynä on projektityö, joka on vienyt melkein koko joulukuun ajan yli 30 tuntia viikossa. Ei siihen tietenkään tarvitsisi ihan niin paljon panostaa, mutta aihe on sen verran haastava ettei ilman kunnon panostamista saa kunnon tulosta aikaan, enkä ole hyvä jättämään asioita puolitiehen (ainakaan jos ne on kiinnostavia). Pitäisikin siis saada aloitettua diplomityön kirjoitus, sillä aihe vaikuttaa mielenkiintoiselta, kunhan vaan pääsisi alkuun. Ehkäpä tässä joululoman aikana, kun projektityössä on pakollinen viikon loma. Niin, ja ruotsin tentistä tuli 0 eli hylätty, joten keväällä sekin sitten uusiksi. Toivottavasti sentään riittää pelkän tentin uusiminen, sillä muuten on kyllä motivaatio entistäkin heikommalla, ja alkaa aikakin tulla vastaan. Keväällä on luvassa myös englantia, verkkopalvelun sisällöntuotantoa, projektityön loppuun saattaminen sekä pari työprojektia, joista toisesta saan toivottavasti erään kurssin suorituksen. Mutta niistä tosiaan lisää myöhemmin.

Ennen joulua en välttämättä ehdi kirjoittamaan, joten näillä näkyvin toivotan kaikille lukijoilleni ikään, sukupuoleen ja uskonnolliseen vakaumukseen katsomatta Hyvää Joulua!