Asunto alle (osa 2)

Viime kirjoituksesta on kulunut yllättävän kauan siihen nähden, että iltaisin on usein ollut vähän vaikeuksia keksiä tekemistä ja tunnelma olisi ollut mitä otollisin kirjoittamiselle. Mutta toisaalta, sain netin hankittua vasta muutama päivä sitten, ja kaikenlaista ohjelmaa on kuitenkin ilmaantunut, minkä lisäksi väsymys tulee jo melkolailla kymmenen-yhdentoista aikaan illalla. Sitä uhmaten ajattelin kuitenkin kirjoitella jonkinlaista koostetta erinäisistä kokemuksista, joita viime päivät on tuonut tullessaan.

Tähän väliin pitää kummastella, että miksi ihmeessä 22-Pistepirkko on kadonnut täysin kuuluisuudesta (vai oliko se koskaan kuuluisa)? Spotify sattui kuitenkin suosittelemaan sitä, ja heti ensi kuulemalta huomasin, että tuollaista kevyttä mutta vähän joukosta erottuvaa poppia kuuntelee hyvin mielellään.


Viime kerralla jäin ilmeisesti (nojoo, tarkistin kyllä) siihen, että olin lähettänyt yhteen asuntoon hakemuksen ja odottelin siihen tulevaa vastausta. Sainkin hyväksyvän vastauksen, joten seuraavaksi minun piti maksaa £180 Application fee, jotta sain varattua asunnon itselleni. Ilmeisesti tämä ei kuitenkaan edistänyt asiaa vielä millään tavalla, vaan minun piti lähettää takuuvuokra sekä ensimmäisen kuun vuokra etukäteen, jotta voisin tehdä vuokrasopimuksen. Kävin nostamassa rahat käteisenä samantien, jotta sain asunnon itselleni varattua, ja varasin lisäksi guest houseen muutaman yön lisää, koska minun olisi muutoin pitänyt lähteä jo seuraavana aamuna, eikä minulla luonnollisesti ollut paikkaa mihin mennä.

En saanut oikein missään vaiheessa selville, kuka hyväksyi hakemukseni ja milloin, mutta välitystoimistossa minulle yksinkertaisesti sanottiin, että sopimus voidaan tehdä sitten kun rahat näkyy heidän tilillä. Asiaa hyvän tovin pohdittuani päädyin siirtämään rahat suoraan suomalaiselta pankkitililtä heidän tililleen ja jäin odottamaan niiden näkymistä välittäjän tilillä. Siirtymisessä kesti harmittavasti vähän enemmän kun olin ennakoinut, joten jouduin varaamaan lisää ylimääräisiä öitä guest housesta, mikä nosti taas kerran muuton kustannuksia. Kolmen päivän jälkeen rahat kuitenkin näkyi, kun olin melkein jo menettänyt toivon viikonloppuna tapahtuvasta muutosta. Sen jälkeen asiat kuitenkin taas rullasi vauhdilla, ja kävin perjantaina allekirjoittamassa sopimuksen, kasan muita papereita, ja sain avaimet kämppään. Ihmeteltyäni jälleen kerran, että minun piti allekirjoittaa luettelo asunnon ja irtaimiston (asunto oli siis valmiiksi kalustettu) kunnosta ilman, että minulla oli mahdollisuutta käydä asunnolla sitä ennen, mutta näin ilmeisesti täällä on tapa toimia. Kävin kuitenkin heti paperit allekirjoitettuani asunnolla ja selasin tarkkaan 23-sivuisen inventaarion läpi ja kuvasin kännykän täyteen tarkentavia kuvia asunnon kunnosta (jossa kieltämättä on hieman toivomisen varaa, mutta nyt on myöhäistä valittaa). Lähetin sen jälkeen vielä saamieni ohjeiden mukaisesti listan pieniä tarkennuksia inventaarioon, jonka välittäjä sitten sanoi lisäävänsä osaksi inventaariota.

Lopputulos kuitenkin oli se, että minulla oli (ja siis on edelleen) kämppä Englannissa. Viikonloppu menikin sitten rattoisasti siivotessa sitä asumiskuntoiseksi. Päällimmäiseksi jäi olo, että täällä ei ilmeisesti ole tapana tehdä muuttosiivousta pois muuttaessa, vaan kaikki vähänkään vaivalloisempi siivoaminen jätetään seuraavan asukkaan harteille. Sain kuitenkin monenmoista apua (esim. ilman imuria olisin ollut aika pulassa), ja pääsin pari yötä vierasilla vietettyäni ihan yöpymään asuntoon. Siinä sivussa tuli käytyä tutustumassa Nottinghamin IKEAan ja toteamassa, että ihan järjettömän halvalla sieltä jotain tavaraa saa (esim. paistinpannu £1, 6kpl viinilaseja n. £1, 4+4+4kpl astiasto £5). Lisäksi sain käyttämättömäksi jääneitä tavaroita, joilla kämpästä sai ihan oikeasti jo kutakuinkin viihtyisän.

Noh, täytyy myöntää, että en minä tuota 22-Pistepirkkoa jaksanut lopulta kovin kauaa kuunnella. Tässä teille ihan eri tason hyvää musiikkia. Musiikkia, jota menen muuten huhtikuussa kuuntelemaan livenä Birminghamiin!


Asunto oli siis hankittu, joten se teki monesta asiasta helpompaa. Menin itseasiassa samana päivänä kun allekirjoitin vuokrasopimuksen käymään paikallisessa pankkikonttorissa avaamassa tilin. Olin tutkinut etukäteen netistä, että pankkitilin hankkiminen Englannissa voi olla hyvin hankalaa ja viedä kuukausia. Olin kuitenkin tutkinut myös, että Lloyds TSB tarjosi varta vasten maahanmuuttajille suunnattua palvelua hyväksymällä asunnon avaamisen pelkästään passin ja asunnon perusteella. Ja asiaa varmasti auttoi, että minulla oli todistettavasti töitä ja vakituisia tuloja, mutta siltikin olin yllättänyt, miten vaivattomasti se lopulta sujui. Ja koska olin hyvässä vauhdissa, menin samana päivänä vielä kysymään kännykkäliittymää, josta olin aiemmin todennut, että se vaati paikallisen pankkitilin. Tällä kertaa ei kuitenkaan lykästänyt ihan loppuun asti, koska pankkitilin lisäksi vaadittiin kyseisen pankin pankkikortti, jonka avulla operaattori pystyi tekemään osoitteen ja muiden tietojen tarkistuksen. Kännykkäliittymää ja siten nettiä jouduin siis odottamaan vielä jokusen päivän. 3:n erittäin ystävällinen asiakaspalvelija kuitenkin sanoi saman pankin asiakkaana, että kortin tulemisessa tuskin kestää kovin montaa päivää, ja pääsinkin tosiaan palaamaan sopimusta tekemään jo seuraavan viikon keskiviikkona.

Kirjoitan näköjään tylsää tekstiä hitaasti, joten kello on jo ehtinyt riittävän pitkälle pakottaakseen minut sänkyyn. Piti muokata otsikkoakin, jossa oli aluksi viittauksia asuntojen lisäksi muutenkin asumiseen, ruokiin yms. liittyviin poimintoihin, joihin en kuitenkaan ehtinyt lainkaan. Ehkä myös varaan seuraavalla kerralla vähän enemmän aikaa kirjoittamiselle. Ainakin yksi erittäin tärkeä aihe on jäänyt täysin vaille ansaitsemaansa huomiota. Siispä seuraavalla kerralla luvassa vähintäänkin jonkinlaista selostusta ruoasta, sen ostamisesta, syömisestä, valmistamisesta kaasulaitteistolla ja mitä kaikkea siihen liittyvää sattuuukaan mieleen silloin tulemaan. Lopetan tämän kertaisen pariin bonuskuvaan kämpän ihmeistä.

Asuntoja ja vuokranvälittäjiä (osa 1)

Mennäänpä suoraan asiaan, kun tuli viime kerralla tehtyä lupauksia. Kuten joku lukija saattaa olla kiertävistä huhuista kuullut, aikomuksenani on asustaa Leicesterissä noin vuoden verran, vähintäänkin ensi kesän loppuun. Tästä syystä olen melkeinpä matkan vahvistumisesta asti yrittänyt selvittää, miten saan hankittua sopivan kämpän. Alkuun en tiennyt oikeastaan mitään Englannin asunnoista saati vuokratasosta tai muihin vuokraamiseen ja asumiseen liittyvistä yksityiskohdista. Aloitin urakan tutustumalla vuokra-asuntojen tarjontaan netissä löytyviltä parilta vuokrapalvelusivustolta, rightmove ja zoopla. Käyttämällä tunteja ja taas tunteja kyseisten sivujen selailuun alkoi lopulta olla aika hyvä kuva sitä, millaisia asuntoja Leicesterissä on tarjolla ja mihin hintaan. Teoriassa.

Yritettyäni ottaa yhteyttä muutamaan netistä löytynyttä kämppää välittävään firmaan, törmäsin ensimmäiseen ongelmaan. Sähköposteihin vastaavia välittäjiä, puhumattakaan ulkomailta tulevista sähköposteista, oli hieman hankala löytää. Yksi vastaus kuitenkin tuli hetimmiten, ja mikä yllättävää (ja etukäteen pelättyä), puhelimella. Meinasi mennä Venlassa salaatti kurkkuun, kun puhelimen soidessa vilkaisen näyttöä ja siinä lukee vain "Britannia". Voimakkaalla intialaisella aksentilla puhuva välittäjä todennäköisesti esitteli itsensä ja edustamansa asunnon, mikä meni hälinän ja huonon äänenlaadun vuoksi vähän ohi, mutta sen verran ymmärsin, että puhe ehti jo maksutapaan. Sain soperrettua vastaukseksi, että laittaisi tarkempia tietoja sähköpostilla (jolla itse olin ottanut yhteyttä), ja puhelun loputtua iloitsin siitä, että olin vihdoin saanut jonkinlaisen vastauksen.

Myöhemmin sähköpostin tarkemmin luettuani tutustuin tarkemmin, itse asiassa hyvin tarkkaan, kyseiseen kämppään ja vuokranvälittäjään. Kaiken domaintiedoista facebook-sivuun selattuani en löytänyt mitään erityisen epäilyttävää, vaikka kämppä jotenkin vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Lopulta kokeilin Catfishistä tuttua googlen "Hae kuvan perusteella" -toimintoa ilmoituksessa olleilla kuvilla, jotka näytti hintaluokkaan nähden ja muihin ilmoituksiin verrattuna erittäin tyylikkäiltä. Tuloksena sain esim. japanilaisen design-sivuston sekä ekologista asumista esittelevän sivuston. Kysyin kohteliaasti asiaa vuokranvälittäjältä, joka vastasi, että kyseisestä asunnosta (flat 2) ei ole kuvia, mutta asunto on kutakuinkin samanlainen kun flat 1. Tätä asuntoa ei löytynyt firman sivuilta linkitettynä, mutta asunnon nimen perusteella arvaamalla löysin kuvat. Jos joku haluaa vertailla, niin voi katsoa alunperin minulle tarjottua asuntoa sekä "vastaavan asunnon" kuvia. Vaikka tuo jälkimmäinen vaikutti ihan OK asunnolta, päätin olla luottamatta kyseiseen välittäjään, mikä osoittautui ihan hyväksi päätökseksi. Myöhemmin Leicesterissä pääsin nimittäin sattumalta tututstumaan minulle tarjottuun asuntoon, ja kuvat antaa siitä kyllä edelleen aivan liian hyvän kuvan.

Huokaisin helpotuksesta vältettyäni mitä todennäköisimmin huonon asuntovalinnan, mutta valitettava todellisuus oli, että minulla ei siinä tapauksessa ollut edelleenkään yhtään yhteydenottoa varteenotettavista asumuspaikoista. Onneksi tilanne muuttui jonkin verran parempaan suuntaan, kun sain yhteydenoton toiselta välittäjältä. Hän ei tarjonnut heti asuntoa, vaan kyseli minun toiveita asunnon, sijainnin, hinnan ym. suhteen sekä selvitti minulle, minkälainen hakuprosessi tulisi olemaan ja mitä maksuja siihen liittyy. Olin tästä hyvin kiitollinen, mutta harmillisesti kyseisen henkilön yhteydenotot katkesivat yllättäen hieman ennen kun olisi pitänyt olla ostamassa lentolippuja. En kuitenkaan enää voinut perääntyäkään, joten ostin lopulta neljän päivän päähän lentoliput ja varasin viikoksi guest housen, josta käsin ajattelin metsästää asuntoa toivottavasti paremmalla onnella.

Päätös osoittautui oikeaksi. Heti tulopäivän seikkailujen jälkeen seuraavana päivänä aloin tutkimaan asuntoilmoituksia, tällä kertaa tavoitteena saada sovittua näyttöjä asuntoihin, ja sainkin ensimmäiset näytöt sovittua jo torstaille. Vaikka en uskaltanut vielä vastailla kovin hyvin puhelimeen, sain sovittua, että tulen toimistolle, josta minut opastetaan eteenpäin. Olin edelleen hyvin epäluuloinen osittain aiemmasta kokemuksesta johtuen, osittain netistä lukemieni arvosteluiden perusteella, joissa käytännössä haukuttiin lyttyyn jokainen vähänkään tunnettu välittäjä. Torstaina menin kuitenkin lounaan jälkeen käymään Haartin, joka on ilmeisesti britannian suurin yksityinen välittäjäfirma, toimistolla. Tovin tilannetta selvitettyä (ja kaikkien muiden keskusteluiden tavoin kerrottuani, että en ole opiskelija vaan työntekijä) välittäjä opasti minut katsomaan kävelymatkan päässä olevaa asuntoa, josta olin kiinnostunut netti-ilmoituksen perusteella. Oikein mukavalta (sanottuani olevani ei-opiskelija) vaikuttanut välittäjä jutteli mukavia ja osasi muistuttaa vähän väliä, miten nopeasti kaikki asunnot menee ja miten varaus pitäisi tehdä mahdollisimman pian, jos asunnon haluaa. Tällä kertaa osasin suhtautua puheisiin oikealla niiden ansaitsemalla vakavuudella, sillä olin jo etukäteen päättänyt, että katson rauhassa läpi tarjontaa ja päätän vasta hyvän harkinnan jälkeen. Hän jätti minut lopuksi toisen välittäjän hoiviin, joka kävi näyttämässä paria asuntoa minulle ja muutamalle opiskelijalle, ja huomautti, että voi tarjota esittelemänsä asunnot pienemmällä välityspalkkiolla kun edelinen välittäjäni. Näyttöjen jälkeen sanoin miettiväni asiaa, näkyvästi negatiivisempaan sävyyn kuin edellisen asunnon kohdalla, sillä nämä asunnot tuntuivat vetävän minua takaisin opiskelija-asumiseen.

Seuraavana päivänä, kun olin jo hieman kokeneempi asuntosurffailija, kävin yhteensä viidessä yöpymispaikasta kävelymatkan päässä olevassa välitysfirmassa ja kahdessa näytössä, sekä sovin vielä yhden näytön lauantaille. Tällä kertaa, epäilen hieman asuvalintani ansioista, minuun suhtauduttiin jotenkin asiallisemmin ja vakavammin. En päättänyt vielä mitään, vaan sanoin, että tarvitsen aikaa päättää ja olen myöhemmin yhteydessä. Lauantaina käytyäni kuudennessa näytössäni koin vihdoin saaneeni melko hyvän kuvan siitä, mitä Leicesterissä on tarjolla ja mihin hintaluokkaan. Vaihtoehtoja oli moderni täysin varusteltu (joskaan ei kalustettu) kerrostaloasunto 16. kerroksessa pohjoiskeskustassa, 2-kerroksinen yksiö ydinkeskustassa (sis. uima-altaan, kuntosalin ja saunan käyttö), pienen keittiön kokoinen "studio flat" kadunkulmassa, uutukainen opiskelijan studio flat keskellä opiskelijakylää, erilliseen keittiöön ja makuu-olo-suihku-wc-huoneeseen jaettu opiskelijakolo sekä 2-kerroksinen kahden makuuhuoneen melko perinteisen (ja vanhan) tuntuinen kämppä yhdellä länsi-Leicesterin keskeisimmistä kaduista. Punnitsin vaihtoehtoja (pitäen mielessä, että mikä tahansa asunnoista voi olla jo mennyt ennen kuin ehdin laittaa hakemuksen), ja päädyin lähettämään pyynnön hakemuksen edistämisestä viimeksi mainittuun kahden makuuhuoneen asuntoon. Aivan tolkuttoman isohan se on (yht. 70 neliötä), mutta hinta on monia vaihtoehtoja halvempi ja sijainti erinomainen. Laitan lisää asunnosta jos pääsen hakemuksissa eteenpäin, muussa tapauksessa yritän löytää jotain vastaavaa.

Hakuprosessista on selvinnyt jo jonkin verran, joten voisin kirjoittaa sen tähän auki, jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan. Aluksi siis kannattaa ottaa yhteys välitystoimistoon (itse suosin välitöntä yhteyttä eli astuu sisään toimstoon), koska netissä ilmoitetut asunnot ei läheskään aina ole enää saatavilla. Toimistolla selitetään, minkälainen asunto kiinnostaa, ja voidaan sopia näyttö tai hyvällä tuurilla lähteä sellaiseen samantien. Kun asunto on selvillä, sinne tehdään hakemus. Yleensä tässä vaiheessa välitysfirma ottaa välistä "application fee" nimellä kulkevan maksun (joka ilmeisesti palautetaan, mikäli hakemus ei mene läpi). Maksun suuruus tuntuu olevan jotain väliltä £170 - £300. Tämän jälkeen hakemus lähtee vuokranantajalle, joka vaatii tavallisesti erinäisiä dokumentteja kuten proof of employment, proof of savings tai edellisten puuttuessa guarantorin eli käytännössä vuokran takaajan. Välitysfirma voi ottaa ylimääräisiä maksuja näiden dokumenttien toimittamisesta, mutta siitä eteenpäin en oikein vielä tiedä, miten prosessi etenee. Itse olen siinä tilanteessa, että ilmoitin yhdelle välittäjistä halukkuudestani hakea asuntoa, ja odotan vastausta maanantaina. Kunhan vastaus tulee, kiitän kohteliaasti muita minua auttaneita välittäjiä ja ilmoitan, ettei arpa tällä kertaa valitettavasi osunut heihin.

Mutta sellainen kirjoitus tällä kertaa. Jotenkin tuntuu, että näissä matkakirjoituksissa on aina niin paljon asiaa, ettei koskaan pääse siihen hauskaan ajatustenvirtakirjoitteluun, johon suurin osa kirjoituksista sitten ensihuuman jälkeen ajautuu. Vielä on kuitenkin ainakin yksi melko asiapitoinen kirjoitus asialistalla, nimittäin Leicesteriä kaupunkina ja asuinpaikkana kuvaava kirjoitus. Vajaan viikon täällä oltuani osaan jo suunnistaa muutamaan paikkaan ilman karttaa, löydän kaupasta perustarvikkeet ja tiedän mikä on punnan hinta käteisenä nostaessa ja kortilla maksaessa. Näistä siis lisää (ehkä) seuraavalla kerralla, nyt kuitenkin cheers ja hyvää yötä!

Yksi alku lisää: Englanti

Mietin otsikkoa hetken, ja alkoi tuntumaan, että käytän niissä aivan liian usein sanoja "uusi" ja "alku". Päätin sitten keksiä jotain muuta. Ja hetken päästä huomasin, että ei tainnut mennä ihan putkeen... Noh, kaikesta huolimatta, nyt on taas aika summata yhden uuden alun kommelluksia blogissa.
Varoituksen sana: tästä kirjoituksesta saattaa tulla pitkä. Eikä pitkä niin kuin jotkut aiemmat ajatuksenvirtakirjoitukseni, joissa on sanoja sanojen perässä aivan liian paljon, vaan pitkä ihan sisällöltään. Arvioin nimittäin tapani kirjoittaa yksi kirjoittamatta jäänyt asia ja jättää muut myöhemmälle, ja totesin sen johtavan vain niiden kaikkien muiden asioiden unohtamiseen. Joten nyt päätin, että kirjoitus tulee sisältämään kaikki muutaman päivän aikana koetut kootut kertomukset, ainakin sen mitä muistan.

1. Päivä

Lennoista ei varmaan ole mitään sen ihmeempää kerrottavaa. Sen tosin voisi mainita, että oli minun... 11. lento, eli olen tehnyt osuuteni ilmaston tuhoamisessa tälläkin tavalla. Tosin ainakin Norwegianin istuimien selkänojissa luki "The word's greenest airline" tai jotain sinnepäin, mutta ei se ihan riittänyt itsepetokseen tällä kertaa. Myös lentoa edeltävästä turvatarkastuksesta on pakko mainita, miten (hyvin suomalaisen näköinen ja sitäkin enemmän suomalaisittain käyttäytyvä) herrasmies mainitsi minulle (epä)kohteliaasti, että "there's a line here". Huomasin, että kyseiselle tarkastuspisteelle tulee tosiaan omani lisäksi toinen jono, päästin kahden herrasmiestä edeltävän jonottajan lisäksi myös itse herrasmiehen edelleni, sekä hänen perässä tulleen ihan vaan pysytelläkseni vähän kauempana...

Lontooseen siten saavuin, ja kaksi 20kg ja 15kg laukut mukaani hain. Siitä lähtien päivä oli aikamoista treenie jaloille ja olkapäille (tai niskalle, tai mikälie). Juna-asema löytyi melko helposti, mutta seuraavaksi piti arpoa, mihin junaan nousta päästäkseen St. Pancreasin asemalle Lontooseen. Junan nimi oli First Capital Connect ja suunta Bedford, joten ostin lipun ja katsoin taululta seuraavan Brightoniin lähtevän First Capital Connect -junan laiturin. Laiturille laskeuduttuani ja tovin seisoskeltuani tuli viereiselle laiturille (raiteiden taakse) Bedfordiin menevä juna. Ihmettelin tilannetta tovin, kävin ylhäällä tarkistamassa laiturin, ja todettuani sen menevän tosiaan Brightoniin palasin laiturille ja hyppäsin seuraavaan junaan. Junassa istuskelin tovin, ja alkoi tulla jotenkin epävarma olo. Juna ei pysähtynyt kovinkaan monelle asemalle, mutta seuraavan pysähdyksen aikana epävarmuus kasvoi ja vahvistui, kun kuulutuksen aikana vihdoin tajusin, että Brighton ei ole Bedford. Ryntäsin oville, tietysti kaikkien kolmen (matkalaukut + käsimatkatavarareppu) laukkuni kanssa, mutta liian myöhään. Matka jatkui yhden pysähtymisvälin lisää väärään suuntaan. Mutta olin sentään tietoinen tilanteesta ja mitä piti tehdä, joten pystyin vihdoin rentoutumaan ja otin kirjan esille odotellessa seuraavaa asemaa (jolle pysähtymiseen valmistauduin hyvissä ajoin).

En enää muista aseman nimeä, jolle jäin, mutta sen muistan, että sielä oli yksi raide suuntaansa, ei mahdollisuutta vaihtaa laituria eikä yhtään henkilökuntaa. Ja lisäksi hieno "paina napista niin pääset videoneuvotteluun henkilökunnan kanssa" sanoi muutamaan otteeseen, että "we're all busy". Tovin pällisteltyäni totesin porttien olevan auki niin ettei lippua tarvinnut leimata poistuessaan, joten otin riskin ja lähdin muina miehinä kävelemään sillan ali toiselle laiturille. Sinne päästyäni oli onnekseni myös sen portit auki, joten pääsin vaihtamaan suuntaa leimaamatta lippuani ollenkaan. Sitten vain odottelin n. puoli tuntia seuraavaa asemalle pysähtyvää junaa (n. 3 meni ohi pysähtymättä) lueskellen jo vähän kiinnostavaksikin ehtinyttä Poltetta. Sama lukeminen jatkui n. tunnin junamatkan ajan, minkä jälkeen olin jo onnellisesti St. Pancreas International -asemalla etsiskelemässä ensin hiukapalaa ja sitten junaa Leicesteriin. Edelleen kaikkien laukkujeni kanssa, jotka alkoi jo hiukan painaa siinä vaiheessa...

Vilkaisin aluksi aikatauluja, joista selvisi, että junia lähtee n. puolen tunnin välein. Ruuhka-ajat oli merkitty erikseen, koska se vaikuttaa hintaan, mutta ehtisin hyvin lounastaa ennen halvimman hinnan loppumista ja neljän ruuhkaa. Etsittyäni asemalta turhaan ravintolaa, jonne mahtuisin kaikkine laukkuineni, lounastin Patisserie Valerien ihan kelvollisella sämpylällä ja latella. Tämän jälkeen suuntasin ostamaan lippua, jonka arvelin maksavan jotain 10 ja 30 punnan väliltä. Mutta toisin kävi, sillä matkasta olisikin pitänyt pulittaa hiljaisena aikana (jota oli siinä vaiheessa 15 minuuttia jäljellä) 55 puntaa ja sen jälkeen 77 puntaa! Lienee selvää, että en elämäntapapihinä moiseen pystynyt, varsinkaan kun järkytyksestä toivuttuani olisi pitänyt maksaa tuo isompi hinta. Hyödynsin sitten aseman ilmaista WLANia ja surffasin halvempaa konstia päästä Leicesteriin. Kokemukseni perusteella vaihdoin junan bussiin, ja löysin melko nopeasti 25 punnan vaihtoehdon. Ongelmana oli kuitenkin löytää pysäkki, josta kyseiseen peliin pääsisi kyytiin. Tiesin lähtöaseman olevan Victorian asemalla, mutta edelleen pihinä halusin löytää lähemmän pysäkin, jolle pääsisin kävellen. Kysyin neuvoa aseman infosta, mutta siellä kehotettiin vain menemään Victoriaan, jota varten sain myös kartan ja hinnat (aluksi metrohinnan ja ilmeisesti läpinäkyvän epäilevän ilmeeni vuoksi pari puntaa alemman bussihinnan). En kuitenkaan vielä luovuttanut, vaan yritin löytää saamaltani kartalta Leicesteriin menevän bussin pysäkkejä. Yksi kohtuullisen kävelymatkan päässä oleva tulikin vastaan, joten lähdin tarpomaan.

Tarvoin n. kilometrin, edelleen yhteensä n. 40kg kantamusten kanssa. Pysähdyin siinä vaiheessa katsomaan tarkemmin karttaa ja totesin olevani noin kolmannesmatkassa. Siinä vaiheessa luovutin, suuntasin vierestä löytyvälle metroasemalle ja ostin lipun Victoriaan, jonne matka sujui jo ongelmitta. Noustuani taas maan pinnalle aloin etiskellä paikkaa ostaa lippu bussiin. Jokusen minuutin edestakaisin seikkailtuani kysyin asiaa infosta, josta sainkin suoraan ostettua liput. Ihan seuraavaan lähtöön ei enää ollut paikkoja, joten minulla oli reilu tunti aikaa odotella. Käytin sen tarkistaakseni bussin lähtöpaikan sekä tutustumalla pysäkin vieressä olevaan Travellers' Pubiin. Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta matkan aikana kun tunsin, että Englannissa on sitä jotakin. Nimittäin erinomaista olutta, ja vieläpä halpaa. Harmittaa edelleen, että otin vaan "half pint".

Kutakuinkin tyytyväisenä palasin bussin lähtöpysäkille, tajusin pari minuuttia ennen lähtöä sen olevan jo kuulutettu, ja ehdin sopivasti mukaan varmistettuani ystävälliseltä kuskilta bussin olevan oikea. Matka sujui taas edellisten tapaan Poltetta lukiessa, vaika pimeä tekikin siitä välillä vähän hankalaa. Perillä olin n. yhdeksän aikaan illalla, mistä syystä hostellini (tai oikeastaan guest housen) isäntä kyselikin jo perääni tekstiviesteillä (kännykkä oli suurimman osan päivästä pois päältä, koska siitä oli loppumassa akku). Leicester vaikutti pimeässäkin varsin rauhalliselta, ainakin tiistai-iltana, ja pääsin kaikkine kantamuksinenikin aikalailla suoraan hostellille. Vaikka matka ei mitenkään kummoinen ollut, niin tavaroiden kanssa ja jo varsin väsynein käsin siihen kului lähemmäs tunti, joten olin Abinger Guest Houseen päästyäni aivan riittävän poikki käydäkseni vain nopeasti suihkussa ja sitten nukahtamaan. Matkaamista oli kuitenkin ollut Englannin aikavyöhykkeen mukaan aamuneljästä yli iltakymmenen.

Aloitin kirjoittelun suurin odotuksin, mutta innostuttuani kuvaamaan tapahtumia aivan liian yksityiskohtaisesti siihen meni turhan paljon aikaa, ja kello tulee jo puoli kaksitoista. Ja kun English breakfast odottaa seitsämästä vain puoli yhdeksään pitää alkaa jo painua maate. Mutta sanotaan nyt sen verran, että seuraavaksi on luvassa kokemuksia Leicesteristä, ja erityisesti asunnon vuokraamisesta. Vaikka mitään kovin kattavia kokemuksia siitä ei vielä ole, koska en ole moista vielä onnistunut vuokraamaan, mutta yrityksistä kuitenkin sekä muista matkan varrella tarttuneista yllätyksistä.

Jyväskylä, suomen Sendai

Olen monesti kuvaillut Sendaita kutsumalla sitä Japanin Jyväskyläksi. Ei nyt mikään pieni kaupunki, mutta huomattavasti rauhallisempi ja tiiviimpi kun isommat keskuskset. Ihmiset on paljon lähempänä todellisuutta ja ystävällisempiä myös kaupungin ulkopuolelta tulevia kohtaan. Valikoimat erilaisissa liikkeissä ja erilaisia liikkeitä ei ole ehkä ihan niin laaja kun voisi toivoa, mutta hyvän kahvilan tai isakayan kyllä löytää kun vähän etsii. Ja kaupungin kasvuvauhti on käsittämätön!

Blogin edellisestä päivityksestä on taas vierähtänyt turhan pitkä tovi. Enkä mahda mitään sille, että pitää taas toistaa samaa selitystä: kaikenlaista kiirettä on ollut, ja silloin kun ei ole, niin on liian väsynyt tekemään mitään hyödyllistä. Toisaalta, eipä minulle ole taaskaan mitään sen ihmeellisempää tapahtunut, enkä ole eksynyt kirjoittamaan mitään edes omassa kolmen satunnaisen lukijan blogissa julkaistavaksi kelpaavaa. Mutta jos nyt rehellisiä ollaan, niin ei se kirjoittamisen puute ole minua ennenkään estänyt, eikä se liiemmin näytä nytkään haittaavan. Eli onko se nyt lopulta parempi, että jätän kirjoittamatta, koska ei ole mitään kirjoitettavaa, vaiko se, että kirjoitan turhia postauksia, kun ei ole mitään muutakaan tekemistä? Lukijat tuomitkoon, mutta jatkan kaikesta huolimatta kumpaakin.

Lupaavasta alusta huolimatta tämä kirjoitus uhkaa ajautua jopa harvinaisen tyhjänpäiväiseksi, joten lienee parempi jättää tämä tällä kertaa tähän. Jos keksin lähiaikoina jonkin mielenkiintoiselta vaikuttavan aiheen, en luultavasti ehdi kirjoittaa siitä mitään tänne. Mutta jos vaan aikaa löytyy, niin tulen taas kirjoittamaan yhden uuden tekstin, jossa päivittelen kiirettä ja kirjoitan, miten en ole pitkään aikaan kirjoittanut mitään, keksimättä silloinkaan mitään kirjoitettavaa.

Vinkkejä suunnitelmalliseen kirjoittamiseen

Suunnitelmallisuuden ensimmäinen vaihe: nosta pääsi ja katso ympärillesi. Älä tuijota alas paperiin, vaan seuraa värejä, valoja ja ihmisiä samalla, kun viet katsetta puolelta toiselle. Välillä mahdollisimman huomaamattomasti, kuin odottaisit jonkun astuvan ovesta sisään tai näkisit tutun kävelevän ikkunan ohi. Välillä niin taiteilijamaisesti kuin vain pystyt: käännä päätäsi aivan tasaisesti ja anna katseesi siirtyä pienin hypyin esineestä toiseen, ihmisestä toiseen.

Suunnitelmallisuuden ensimmäinen ongelma: paperi pysyy puhtaana. Ajatukset pyörivät päässäni ja muodostavat lauseita, ideoita, tarinoita, mutta en osaa valita oikeaa lausetta, toteuttaa oikeaa ideaa, kertoa oikeaa tarinaa. Miksi kirjoittaisin yhden lauseen, mutta jättäisin toisen kirjoittamatta? Miten hylkään ajatukset, joihin ehdin kiintyä? Miten kiinnyn ajatukseen, jonka heti kohta hylkään? Eikä mikään kelpaa sellaisenaan, vaan pitäisi pohtia ja suunnitella suurempaa kokonaisuutta.

Suunnitelmallisuuden toinen vaihe: laske pääsi ja sulje silmäsi. Ota yhdestä lauseesta kiinni ja maista sitä. Kokeile. Mielessä, suussa, paperilla, luonnossa. Unohda, että olet suunnittelemassa, ja toteuta. Tee valmista yhdellä henkäisyllä. Mutta kun henkesi on lopussa ja ruumiisi tahtoo seuraavaa, pysähdy. Olet ottanut askeleen, ja nyt tehtäväsi on valita suunta seuraavalle.

- Paskat! Et oo itekään saanu mitään sataa sanaa kummempaa aikaan, miks mää kuuntelisin jotain vinkkejä sulta?
- Koska oon vanhempi. Ja siks oon miettiny näitä paljon pitempään.

Kolmen korttelin päässä iltaruuhka valuu keskustaan pieniä katuja pitkin yhtä kireän näköisenä kuin ratin takana istuvat toimistotyöläiset. Valot vaihtuvat keltaisesta punaiseksi, mutta jonon häntänä oleva kuski päättää ehtiä kotiin ennen kuin äitinsä soittaa.

- Mm, no mut... Jos siis haluis jotain vähän pitempää, niin miten sitä oikein pitäis lähtee tekeen?

Kolmen korttelin päässä ihmiset kiiruhtavat kaupasta kauppaan ja töistä kotiin. Vaikka ei kaikilla, joilla näyttäisi olevan kiire, välttämättä sellaista ole. Jotkut vain kävelevät luonnostaan nopeammin. Ihmisten ohi kävelevä poika kuuntelee musiikkia ja pitää katseensa tiukasti kiinni pian edessä olevissa liikennevaloissa. Kun seuraa autojen valon vaihtumista jalankulkijoiden valon sijaan, voi ennakoida suojatien vihreät valot ja kävellä hidastamatta turhaan.

- No kai ny jos sää seuraat mitä ihmiset tekee, niin kai ne ny jotai suunnitelmallista tekee.

Tällaista tällä kertaa, mitään henkeäsalpaavaa saatetekstiä en tällä kertaa liitä mukaan. Pahoittelut harhaanjohtavasta otsikosta. Saa kommentoida!

Kotimatka

"Ajatustenvirta on aliarvostettua", kuulin jonkun sanovan. Miksei minusta koskaan sanota mitään niin kaunista? Kun istun yksin pienen, pölyisen kuppilan pöydässä, näen paljon selvemmin sen, mitä ihmiset toisistaan kaipaavat. Neljä jalkaa hihnan päässä, kevyesti mutta silti täydellä tunteella keskustellen. Koiran kanssa.

Kaikessa tyytyväisyydessäni tunnen lähestyvän sulkemisajan tuovan mukanaan yksinäisyyden. Harvenevat oven narahdukset herättävät yhä voimakkaamman odotuksen ystävästä, jota en odota. Miten onnellisuus voikaan tehdä sokeaksi kaikelle sille, mistä on aina haaveillut. Olen niin tottunut katselemaan ihmisiä, että värähdän heti, jos joku katsoo minuun. Ja jos huomaan, etten ole enää ajatuksissani, palaan menneisyyteen, jossa ainoa asia minkä tiesin oli, että haluan juuri tätä.

Täältä on pakko lähteä. Tajuan nyt ymmärtäväni sen, mitä haluan tunteakseni. Tunteakseni mitä? Menen taas hämilleni kuin poika, joka odottaa jokaisen katseen merkitsevän samaa. Vuoroin hyvässä, vuoroin pahassa. Tyhjennän lasini äkisti ja pakkaudun tasaisen ruskeaan takkiini.

Tiedän miksen halua mennä kotiin. Palaan siellä entiselleni ja lopetan ajattelemisen. Ainakin kaiken sen ajattelun, jolla on minulle mitään merkitystä. Tiedän kuitenkin vain harhailevani, mutta ehkä juuri siksi päätän jatkaa. Tällä kertaa löydän perille, oli se miten yhdentekevää tahansa.

Tiedän mitä haluan. Ehkä vihdoin ymmärrän seurata sitä, kaikesta hälystä piittaamatta. Jos nyt pystyn siihen, olen paljon pidemmällä kuin osasin toivoa. Asioilla voi olla merkitystä ilman, että se olisi jostain muusta pois. Mutta silti, ihan vain varmuuden vuoksi, varon pudottamasta ajatuksiani kesken kaiken. Onko muulla sittenkään merkitystä?

Onko se sittenkään ajatuksia? Ei, se on kirjaimia. Synnyn ja hiivun niistä, elän ja sammun sanoista. Ja se voima joka minut luo on musiikki.

Tällainen pieni kirjoitelma viikonlopun aluksi. Tällä kertaa en kirjoittele mitään sen kummempia oheen, ainakaan vielä (ties mihin ilta vielä yöksi taittuessaan vie). Kaikkea sitä ehtiikin tehä kun ei pääse kendoharkkoihin... noh, huomenna olen vetovuorossa, joskin osittain käsipuolena, mutta silti paremmassa kunnossa kun muut vetäjäehdokkaat. Mutta tästä ja muusta lisää varmaan sitten, kun seuraavan kerran haksahdan kertomaan elämääni tänne.

ps. mitä tykkäätte uusista fonttivalinnoista?

Paluu, ties kuinka monennen kerran...

Tänään ei ole oikea päivä. Kuolla. Ehkä parin päivän päästä, kun ei ole kaikenlaista häslinkiä viikkosiivousten ja työjuttujen kanssa. Tai mistä sitä tietää, ainahan niitä uusia työjuttuja tulee sitä mukaa kun saa edelliset tehtyä. Pitäisi opetella sanomaan ”Ei” kun ei vaan riitä aika tai kun haluaisi käyttää sitä aikaa johonkin vähän mielekkäämpään. Milloin vaikka viimeksi kävin elokuvissa? Niin no se yksi, ei siitä montaa viikkoa ole, mutta se nyt ei ollut mikään erityisen hyvä, vaikkei nyt niin huonokaan. Mutta sellanen oikein hyvä elokuva, jonka jälkeen on vähintään puoli tuntia ihan muissa maailmoissa eikä ympäröivä todellisuus tunnu millään tavalla merkitykselliseltä. Sellasen elokuvan haluaisin katsoa. Tai musiikkikin kelpaa. Ei muuten ole ollenkaan huonoa tämä Birthday Massacre vaikka sitä onkin tullut syksyn ja kevään aikana kuunneltua aika runsaalla mitalla useaan otteeseen.

Kyllä, rakkaat ystäväiseni, olen palannu blogin pariin. Tämä johtunee siitä, että pitkästä aikaa on aikaa avata pullo viiniä ja nautiskella siitä paria täydellistä naista pisempään. Japani-blogini töksähti aivan täysin, kun huomasin, ettei aika riittänyt mitenkään kaikkeen siihen, mitä Japanissa olisi pitänyt kokeilla, kokea ja nähdä. Kolme viikkoa kolmella paikkakunnalla, varsinkin kun yksi niistä on ympäripyöreästi "Tokio", oli mitä ilmeisemmin auttamatta liian lyhyt aika. Ei sillä, etteikö reissu olisi ollut antoisa, mutta ainakin näin jälkikäteen (jep, reilu puoli vuotta jälkikäteen...) ajateltuna aika siellä tuntui välähtävän ohitse. Matkaseura oli ilmeisesti ihan tyytyväinen reissuun, ja itse aloin reissun aikana ja sen jälkeen huomata taas vähitellen niitä pieniä ja vähän isompiakin asioita, jotka auttamatta vetävät minua aina vaan itään päin. Joku ihme siinä vaan tuntuu viehättävän, vaikka en nykyään vietäkään ihan joka iltaa ja yötä animea katsellen tai uusia mangapokkareita netistä tilaillen.

Mutta se siis siitä. Jos nyt välttämättä haluatte tietää, niin reissu jatkui seuraavasti: Sendaihin tuttuja seutuja katselemaan ja kavereita tapaamaan. Kiotoon nähtävyyksiä ja turisteja ihmettelemään. Tokioon viimeisiä vilkaisuja ottamaan ja tuliaisia ostamaan. Veri vie matkalle, ja tänäkin vuonna olen täysin varmasti ainakin yhteen otteeseen jonnekin ulkomaille menossa. Japani se ei luultavasti tule olemaan, vaan todennäköisesti yritän tutustua vähän paremmin lähiseutuun. Ja jossain vaiheessa elämää sitten on käytävä USAssa ja Australiassa myös. Ja Afrikassa varmaan. Sitten myös muu Aasia kiehtoisi, vaikka Nepal tai ehkä Intiassakin pitäisi käydä... Mutta, jos haluatte tietää lisää Japanin-matkasta, niin saatte luvan kommentoida!

Kirjoituksen alussa oleva kappale saattaa vähän hämmentä. Viime aikoina olen vähän pohtinut mahdollisuutta kirjoittaa jotain fiktiivistä, mutta koska en ole siinä aivan yhtä lailla taitojeni huipulla kun tässä Ah- niin sulavassa faktapohjaisessa ajatustenvirrassa, päätin kokeilla vähän yhdistää faktaa ja fiktiota. Eli kirjoitan ajatustenvirtaa, mutta en hirveämmin välitä pitääkö kirjoittamani paikkaansa vai ei. Jep, kyllähän tuosta näkee miten hienosti siinä onnistuin, mutta tulipahan kokeiltua.

Penaalin terävimmät pensselit varmaan taas alkaa huomaamaan, että puheet viinipullon avaamisesta eivät olleet lainkaan liioiteltuja. Yhtä kaikki, olen palannut, ja aikomuksena on kirjoittaa taas vähän edellistä lyhemmän ajan päästä lisää. Sillä edellytyksellä tietysti, että edes joku yksinäinen sielu kiinnostuu tästä kirjoittamisestani, eli lähettäkää nyt hyvänen aika jotain kommenttia vaikka siellä Facebookin puolella jos anonyyminä kommentoiminen tuntuu liian pelottavalta.