Kotimatka

"Ajatustenvirta on aliarvostettua", kuulin jonkun sanovan. Miksei minusta koskaan sanota mitään niin kaunista? Kun istun yksin pienen, pölyisen kuppilan pöydässä, näen paljon selvemmin sen, mitä ihmiset toisistaan kaipaavat. Neljä jalkaa hihnan päässä, kevyesti mutta silti täydellä tunteella keskustellen. Koiran kanssa.

Kaikessa tyytyväisyydessäni tunnen lähestyvän sulkemisajan tuovan mukanaan yksinäisyyden. Harvenevat oven narahdukset herättävät yhä voimakkaamman odotuksen ystävästä, jota en odota. Miten onnellisuus voikaan tehdä sokeaksi kaikelle sille, mistä on aina haaveillut. Olen niin tottunut katselemaan ihmisiä, että värähdän heti, jos joku katsoo minuun. Ja jos huomaan, etten ole enää ajatuksissani, palaan menneisyyteen, jossa ainoa asia minkä tiesin oli, että haluan juuri tätä.

Täältä on pakko lähteä. Tajuan nyt ymmärtäväni sen, mitä haluan tunteakseni. Tunteakseni mitä? Menen taas hämilleni kuin poika, joka odottaa jokaisen katseen merkitsevän samaa. Vuoroin hyvässä, vuoroin pahassa. Tyhjennän lasini äkisti ja pakkaudun tasaisen ruskeaan takkiini.

Tiedän miksen halua mennä kotiin. Palaan siellä entiselleni ja lopetan ajattelemisen. Ainakin kaiken sen ajattelun, jolla on minulle mitään merkitystä. Tiedän kuitenkin vain harhailevani, mutta ehkä juuri siksi päätän jatkaa. Tällä kertaa löydän perille, oli se miten yhdentekevää tahansa.

Tiedän mitä haluan. Ehkä vihdoin ymmärrän seurata sitä, kaikesta hälystä piittaamatta. Jos nyt pystyn siihen, olen paljon pidemmällä kuin osasin toivoa. Asioilla voi olla merkitystä ilman, että se olisi jostain muusta pois. Mutta silti, ihan vain varmuuden vuoksi, varon pudottamasta ajatuksiani kesken kaiken. Onko muulla sittenkään merkitystä?

Onko se sittenkään ajatuksia? Ei, se on kirjaimia. Synnyn ja hiivun niistä, elän ja sammun sanoista. Ja se voima joka minut luo on musiikki.

Tällainen pieni kirjoitelma viikonlopun aluksi. Tällä kertaa en kirjoittele mitään sen kummempia oheen, ainakaan vielä (ties mihin ilta vielä yöksi taittuessaan vie). Kaikkea sitä ehtiikin tehä kun ei pääse kendoharkkoihin... noh, huomenna olen vetovuorossa, joskin osittain käsipuolena, mutta silti paremmassa kunnossa kun muut vetäjäehdokkaat. Mutta tästä ja muusta lisää varmaan sitten, kun seuraavan kerran haksahdan kertomaan elämääni tänne.

ps. mitä tykkäätte uusista fonttivalinnoista?