Yksi alku lisää: Englanti

Mietin otsikkoa hetken, ja alkoi tuntumaan, että käytän niissä aivan liian usein sanoja "uusi" ja "alku". Päätin sitten keksiä jotain muuta. Ja hetken päästä huomasin, että ei tainnut mennä ihan putkeen... Noh, kaikesta huolimatta, nyt on taas aika summata yhden uuden alun kommelluksia blogissa.
Varoituksen sana: tästä kirjoituksesta saattaa tulla pitkä. Eikä pitkä niin kuin jotkut aiemmat ajatuksenvirtakirjoitukseni, joissa on sanoja sanojen perässä aivan liian paljon, vaan pitkä ihan sisällöltään. Arvioin nimittäin tapani kirjoittaa yksi kirjoittamatta jäänyt asia ja jättää muut myöhemmälle, ja totesin sen johtavan vain niiden kaikkien muiden asioiden unohtamiseen. Joten nyt päätin, että kirjoitus tulee sisältämään kaikki muutaman päivän aikana koetut kootut kertomukset, ainakin sen mitä muistan.

1. Päivä

Lennoista ei varmaan ole mitään sen ihmeempää kerrottavaa. Sen tosin voisi mainita, että oli minun... 11. lento, eli olen tehnyt osuuteni ilmaston tuhoamisessa tälläkin tavalla. Tosin ainakin Norwegianin istuimien selkänojissa luki "The word's greenest airline" tai jotain sinnepäin, mutta ei se ihan riittänyt itsepetokseen tällä kertaa. Myös lentoa edeltävästä turvatarkastuksesta on pakko mainita, miten (hyvin suomalaisen näköinen ja sitäkin enemmän suomalaisittain käyttäytyvä) herrasmies mainitsi minulle (epä)kohteliaasti, että "there's a line here". Huomasin, että kyseiselle tarkastuspisteelle tulee tosiaan omani lisäksi toinen jono, päästin kahden herrasmiestä edeltävän jonottajan lisäksi myös itse herrasmiehen edelleni, sekä hänen perässä tulleen ihan vaan pysytelläkseni vähän kauempana...

Lontooseen siten saavuin, ja kaksi 20kg ja 15kg laukut mukaani hain. Siitä lähtien päivä oli aikamoista treenie jaloille ja olkapäille (tai niskalle, tai mikälie). Juna-asema löytyi melko helposti, mutta seuraavaksi piti arpoa, mihin junaan nousta päästäkseen St. Pancreasin asemalle Lontooseen. Junan nimi oli First Capital Connect ja suunta Bedford, joten ostin lipun ja katsoin taululta seuraavan Brightoniin lähtevän First Capital Connect -junan laiturin. Laiturille laskeuduttuani ja tovin seisoskeltuani tuli viereiselle laiturille (raiteiden taakse) Bedfordiin menevä juna. Ihmettelin tilannetta tovin, kävin ylhäällä tarkistamassa laiturin, ja todettuani sen menevän tosiaan Brightoniin palasin laiturille ja hyppäsin seuraavaan junaan. Junassa istuskelin tovin, ja alkoi tulla jotenkin epävarma olo. Juna ei pysähtynyt kovinkaan monelle asemalle, mutta seuraavan pysähdyksen aikana epävarmuus kasvoi ja vahvistui, kun kuulutuksen aikana vihdoin tajusin, että Brighton ei ole Bedford. Ryntäsin oville, tietysti kaikkien kolmen (matkalaukut + käsimatkatavarareppu) laukkuni kanssa, mutta liian myöhään. Matka jatkui yhden pysähtymisvälin lisää väärään suuntaan. Mutta olin sentään tietoinen tilanteesta ja mitä piti tehdä, joten pystyin vihdoin rentoutumaan ja otin kirjan esille odotellessa seuraavaa asemaa (jolle pysähtymiseen valmistauduin hyvissä ajoin).

En enää muista aseman nimeä, jolle jäin, mutta sen muistan, että sielä oli yksi raide suuntaansa, ei mahdollisuutta vaihtaa laituria eikä yhtään henkilökuntaa. Ja lisäksi hieno "paina napista niin pääset videoneuvotteluun henkilökunnan kanssa" sanoi muutamaan otteeseen, että "we're all busy". Tovin pällisteltyäni totesin porttien olevan auki niin ettei lippua tarvinnut leimata poistuessaan, joten otin riskin ja lähdin muina miehinä kävelemään sillan ali toiselle laiturille. Sinne päästyäni oli onnekseni myös sen portit auki, joten pääsin vaihtamaan suuntaa leimaamatta lippuani ollenkaan. Sitten vain odottelin n. puoli tuntia seuraavaa asemalle pysähtyvää junaa (n. 3 meni ohi pysähtymättä) lueskellen jo vähän kiinnostavaksikin ehtinyttä Poltetta. Sama lukeminen jatkui n. tunnin junamatkan ajan, minkä jälkeen olin jo onnellisesti St. Pancreas International -asemalla etsiskelemässä ensin hiukapalaa ja sitten junaa Leicesteriin. Edelleen kaikkien laukkujeni kanssa, jotka alkoi jo hiukan painaa siinä vaiheessa...

Vilkaisin aluksi aikatauluja, joista selvisi, että junia lähtee n. puolen tunnin välein. Ruuhka-ajat oli merkitty erikseen, koska se vaikuttaa hintaan, mutta ehtisin hyvin lounastaa ennen halvimman hinnan loppumista ja neljän ruuhkaa. Etsittyäni asemalta turhaan ravintolaa, jonne mahtuisin kaikkine laukkuineni, lounastin Patisserie Valerien ihan kelvollisella sämpylällä ja latella. Tämän jälkeen suuntasin ostamaan lippua, jonka arvelin maksavan jotain 10 ja 30 punnan väliltä. Mutta toisin kävi, sillä matkasta olisikin pitänyt pulittaa hiljaisena aikana (jota oli siinä vaiheessa 15 minuuttia jäljellä) 55 puntaa ja sen jälkeen 77 puntaa! Lienee selvää, että en elämäntapapihinä moiseen pystynyt, varsinkaan kun järkytyksestä toivuttuani olisi pitänyt maksaa tuo isompi hinta. Hyödynsin sitten aseman ilmaista WLANia ja surffasin halvempaa konstia päästä Leicesteriin. Kokemukseni perusteella vaihdoin junan bussiin, ja löysin melko nopeasti 25 punnan vaihtoehdon. Ongelmana oli kuitenkin löytää pysäkki, josta kyseiseen peliin pääsisi kyytiin. Tiesin lähtöaseman olevan Victorian asemalla, mutta edelleen pihinä halusin löytää lähemmän pysäkin, jolle pääsisin kävellen. Kysyin neuvoa aseman infosta, mutta siellä kehotettiin vain menemään Victoriaan, jota varten sain myös kartan ja hinnat (aluksi metrohinnan ja ilmeisesti läpinäkyvän epäilevän ilmeeni vuoksi pari puntaa alemman bussihinnan). En kuitenkaan vielä luovuttanut, vaan yritin löytää saamaltani kartalta Leicesteriin menevän bussin pysäkkejä. Yksi kohtuullisen kävelymatkan päässä oleva tulikin vastaan, joten lähdin tarpomaan.

Tarvoin n. kilometrin, edelleen yhteensä n. 40kg kantamusten kanssa. Pysähdyin siinä vaiheessa katsomaan tarkemmin karttaa ja totesin olevani noin kolmannesmatkassa. Siinä vaiheessa luovutin, suuntasin vierestä löytyvälle metroasemalle ja ostin lipun Victoriaan, jonne matka sujui jo ongelmitta. Noustuani taas maan pinnalle aloin etiskellä paikkaa ostaa lippu bussiin. Jokusen minuutin edestakaisin seikkailtuani kysyin asiaa infosta, josta sainkin suoraan ostettua liput. Ihan seuraavaan lähtöön ei enää ollut paikkoja, joten minulla oli reilu tunti aikaa odotella. Käytin sen tarkistaakseni bussin lähtöpaikan sekä tutustumalla pysäkin vieressä olevaan Travellers' Pubiin. Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta matkan aikana kun tunsin, että Englannissa on sitä jotakin. Nimittäin erinomaista olutta, ja vieläpä halpaa. Harmittaa edelleen, että otin vaan "half pint".

Kutakuinkin tyytyväisenä palasin bussin lähtöpysäkille, tajusin pari minuuttia ennen lähtöä sen olevan jo kuulutettu, ja ehdin sopivasti mukaan varmistettuani ystävälliseltä kuskilta bussin olevan oikea. Matka sujui taas edellisten tapaan Poltetta lukiessa, vaika pimeä tekikin siitä välillä vähän hankalaa. Perillä olin n. yhdeksän aikaan illalla, mistä syystä hostellini (tai oikeastaan guest housen) isäntä kyselikin jo perääni tekstiviesteillä (kännykkä oli suurimman osan päivästä pois päältä, koska siitä oli loppumassa akku). Leicester vaikutti pimeässäkin varsin rauhalliselta, ainakin tiistai-iltana, ja pääsin kaikkine kantamuksinenikin aikalailla suoraan hostellille. Vaikka matka ei mitenkään kummoinen ollut, niin tavaroiden kanssa ja jo varsin väsynein käsin siihen kului lähemmäs tunti, joten olin Abinger Guest Houseen päästyäni aivan riittävän poikki käydäkseni vain nopeasti suihkussa ja sitten nukahtamaan. Matkaamista oli kuitenkin ollut Englannin aikavyöhykkeen mukaan aamuneljästä yli iltakymmenen.

Aloitin kirjoittelun suurin odotuksin, mutta innostuttuani kuvaamaan tapahtumia aivan liian yksityiskohtaisesti siihen meni turhan paljon aikaa, ja kello tulee jo puoli kaksitoista. Ja kun English breakfast odottaa seitsämästä vain puoli yhdeksään pitää alkaa jo painua maate. Mutta sanotaan nyt sen verran, että seuraavaksi on luvassa kokemuksia Leicesteristä, ja erityisesti asunnon vuokraamisesta. Vaikka mitään kovin kattavia kokemuksia siitä ei vielä ole, koska en ole moista vielä onnistunut vuokraamaan, mutta yrityksistä kuitenkin sekä muista matkan varrella tarttuneista yllätyksistä.