Muistelua, kaipuuta

Harmittaa suunnattomasti, etten tajunnut ostaa viiniä.

Olen parin viime viikon aikana eksynyt syystä tai toisesta selailemaan vanhoja kirjoituksiani blogissa. Niitä lukiessa alkaa hyvin helposti kaivata ainakin kahtaa asiaa: blogin kirjoittamista, ja kaikkea mistä kirjoituksissani kerron. Lukiessani edellistä kirjoitustaukoa käsittelevää kirjoitusta Tauko (tai jos nyt tarkkoja ollaan, niin ei tainnut olla edellinen, suurin osa viimeisimmistä taitaa alkaa sillä miten kauan taas on tullut oltua kirjoittamatta), aloin vähitellen ymmärtämään paremmin mitä kaipasin. Eikä se ole kirjoituksen alussa selitetty tauko. Todellinen kaipuu selviää vähitellen kirjoitusta lukemalla loppua kohden. Yritän sitä tässä hieman avata, mutta viinin puute aiheuttaa hetkittäin ikävän voimakasta kirjoittamattomuutta.

Katselin pari päivää sitten blogin arkistoa, ja miten viime vuotta lukuunottamatta olen kaikesta huolimatta aina jokusen kirjoituksen vuodessa saanut aikaan. Lukiessani viimeisintä tekstiä Vuosi nuoruudestani tuntui kovin harmilliselta, että ehdin vain yhden ainoan tekstin koko vuoden aikana kirjoittamaan. Toisaalta se harmittaa, koska epäilen alunperinkin melko hillityn mielenkiinnon blogia kohtaan hiipuvan entisestään jos juuri koskaan mitään tekstiä ei synny, mutta toisaalta viime vuodet on ollut melko selvää, etten mitään jatkuvasti seuraamisen arvoista blogia saa kuitenkaan aikaan, joten se ei ehkä kuitenkaan ollut harmituksen suurin syy. Enemmän harmittaa kun tajuan, että kaipaan suunnattomasti kirjoitushetkiä, mutta olen viimeisen noin 1,5 vuoden aikana vain yhden sellaisen itselleni suonut.

Osittain kaikesta yllä mainitusta johtuen päätin jättää välistä erinomaisen tilaisuuden treenata kendoa erittäin kovatasoisessa porukassa. Muutenkin viime aikoina on tuntunut, etten enää koe sitä samaa innostusta treeneihin lähtiessä mitä normaalisti aina kendoa ennen olen kokenut. Syitä on varmasti monia, mutta erityisesti mieleen tulee kaksi. Ensinnäkin, alkuvuosi on ollut melko stressaavaa, siinä määrin, että olen itsekin myöntänyt olevani luultavasti stressaantunut. Paljolti johtuen yhdestä työn ohella tekemästäni projektista, joka ei oikein mennyt suunnitelmien mukaan, ja aiheutti siten jonkin verran kiirettä ja pitkiä öitä. Toisekseen, en ole pitkiin aikoihin tehnyt juuri mitään niistä asioista, joita blogiani lukiessani tajuan kaipaavani ja tarvitsevani. Se on vienyt mielenkiintoa paitsi kendosta, myös hyvin suuresta osasta muita asioita, joista keskellä arkea olen tottunut nauttimaan. Kliseisesti sanottuna tajusin, että minun pitää antaa enemmän aikaa itselleni. Eikä se itse asiassa tarkoita mitään vaikeasti saavutettavaa, itsensä syvää tuntemusta vaativaa meditaatiota, vaan täsmälleen sitä mitä se on: pitää antaa aikaa itselle. Tarpeeksi paljon aikaa yhtenä tai useampana iltana (omassa tapauksessani, koska vain ilta-ajalla on merkitystä), riittävän monta tuntia kerrallaan. Ei tavoitteille töissä tai harrastuksissa, ei liikunnalle tai itsensä kehittämiselle, ei kokkaustaitojen parantamiselle eikä vanhojen ystävien kanssa yhteydenpitoon. Pelkästään aikaa, olla itsekseen.

Hieman harmikseni joudun kuitenkin myöntämään, että ajan lisäksi siihen useimmiten tarvitaan myös kemikaaleja muodossa tai toisessa, käytännössä siis se viinipullo. Siksi, nyt kun onnistuin itselleni aikaa tekemään, olen suunnattoman harmissani etten ylpeydessäni myöntänyt itselleni sitä tarvitsevani. Mutta nyt tiedän paremmin, mitä kaipaan, ja olen täysin valmis sen myös itselleni antamaan. Aikaa, ja pullo viiniä.

Mutta viinin puutteessakin, kirjoitetaan nyt hieman jotain asiaakin siltä varalta, että joku kirjoituksen tähän asti läpi kahlannut lukija voi edes jotenkin perustella itselleen tähän käyttämänsä ajan. Ehkä oleellisimpana tämän hetken elämäntilanteeseen liittyen tulee esiin työ, josta viime kirjoituksessani puhuin, ja joka oli aikalailla suurten muutosten edessä. Ja aika suuria muutoksia siihen myös tuli, vaikkakin tavalla jota en osannut odottaa. Viimeksi kirjoitin siis siitä, miten sinällään mukava työpaikkani ei pystynyt tarjoamaan sellaisia haasteita ja toimintatapoja, joiden pohjalta olisin ollut halunnut kehittää uraani. Silloin minulla oli siis uusi työtilaisuus ja onnistuneen puhelinhaastattelun jälkeen varsinainen haastattelupäivä odottamassa. Siitä on nyt jo hieman aikaa, mutta selitän sen verran mitä siitä on jäänyt mieleen.

Työhaastattelu paikanpäällä meni omasta mielestäni erittäin hyvin, ja työpaikka vaikutti melko mielenkiintoiselta. Varsinaisen haastattelun lisäksi vietin reilun tunnin kuunnellen ja keskustellen yhden koodarin kanssa toimintatavoista ja käytössä olevista työkaluista. Yhtenä mainittakoon Angular, johon olin edellisessä projektissani päässyt tutustumaan, ja joka edusti sillä hetkellä luultavasti edistyneimpää käyttämääni web-teknologiaa. Hyvä tuntuma vahvistui molemmanpuoliseksi pian haastattelupäivän jälkeen, kun sain puhelimitse työtarjouksen. Mietin vähän miten he suhtautuivat mielestäni korkeaan palkkapyyntööni, mutta hämmästyksekseni tarjouksessa oli vieläkin isompi summa. Pyysin kuitenkin saada miettiä asiaa hetken, ja jäin pohtimaan päätöstäni sekä ihmettelemään sitä rahamäärää jonka öljy mahtaa kaupunkiin tuoda...

Seuraavaksi edessä oli ilmoittaa asiasta nykyiselle työnantajalleni. Tilanne luonnollisesti jännitti, mutta keskustelu esimiehen kanssa meni pitkälti odotetusti. Selitin rehellisesti syyn, miksi en ollut tyytyväinen työpaikassa. Hän ymmärsi hyvin, kysyi voisiko jokin muutos työssäni muuttaa päätöstäni, mutta ei pystynyt tarjoamaan vastausta toiveisiini työtapojen muutoksesta. Esimiehen (joka olisi siis työpaikan "henkilöstöjohtaja") lisäksi oli kuitenkin vielä keskusteltava firman kahden johtajan kanssa, ja niissä keskusteluissa muotoutui yllätyksekseni nykyisen urani luultavasti merkittävin askel. Aluksi (toimitus?)johtaja kyseli saman tyyppisiä kysymyksiä kuin esimies aiemmin, mutta tuntui olevan selvästi kiinnostuneempi toimintatapojen muutoksiin liittyvistä mielipiteistäni. Osoittautui, että johdolla oli huomattavasti omiin näkemyksiini paremmin sopiva ajatus siitä, miten ohjelmistoja tuli suunnitella ja toteuttaa, ja heidän pyrkimys oli päästä (takaisin) niihin toimintatapoihin. Näkemysten lisäksi heillä oli myös käytännön suunnitelma tehdä tarvittavia muutoksia, jotta prosessi saataisiin vähitellen muokattua toivotunlaiseksi. Tämän lisäksi minulle voisi olla tarjolla projekti, joka voisi olla teknisesti kiinnostavampi ja haastavampi kuin tähänastiset. Kyseisestä projektista keskustelin tarkemmin, lähes parin tunnin ajan, toisen johtajan kanssa, joka oli selvästi innostunut sekä projektista, sen teknologiasta, että myös laajemmasta muutoksesta jonka kyseinen projekti voisi tuoda teknologian lisäksi myös toimintatapoihin. Ja minulle tarjottiin mahdollisuutta siirtyä täyspäiväisesti kyseiseen projektiin, sekä vaikuttaa siinä tehtäviin teknologiavalintoihin. Tarjous oli ehdottomasti harkitsemisen arvoinen, sillä saisin tutustua uusimpiin teknologioihin, käyttää ja näyttää osaamistani täysillä, sekä mahdollisuuden nousta vastuullisempaan asemaan web-teknologioiden asiantuntijana.

Keskustelujen jälkeen pohdin asiaa perusteellisesti, ja kysyin myös neuvoa veljeltäni. Tein lopulta päätöksen paljolti siltä pohjalta, minkälaisessa työpaikassa kuvittelin haluavani tehdä töitä. Pienenä firmana nykyinen työpaikkani tarjoaisi parhaan mahdollisuuden vaikuttaa itse työni sisältöön, ja tekemälläni työllä voisi olla huomattava merkitys koko yrityksen tomiintaan. Vaikka hakemani uuden työpaikan toimintatavat vaikuttivat erittäin hyviltä, ja olisin varmasti saanut siellä erinomaista kokemusta ja kehittynyt urallani, päädyin jäämään nykyiseen työpaikkaani ja ottamaan vastaan roolin uuden projektin pääkehittäjänä.

Tällä hetkellä olen työskennellyt uudessa projektissa reilu puoli vuotta, ja olen erittäin tyytyväinen tekemääni päätökseen. Työstä on tullut mielenkiintoisempaa mitä se on ollut vuosiin, mahdollisesti koskaan ennen. Olen voinut käyttää huomattavan osan työajastani uusiin työkaluihin tutustumiseen, ja sen ansiosta kehittänyt hyvää vauhtia taitojani. Pystyn tuomaan omia näkemyksiäni esille ja vaikuttamaan päätöksiin (joskus saan myös vastuun päätösten tekemisestä). Työpaikalla on alettu toteuttaa toimintatapojen uudistusta, ja joskus suorastaan ihmetyttää, miten samanlainen käsitys johtajilla on siitä, minkälainen on ideaalinen työpaikka ja tapa, jolla ohjelmistoja siellä kehitetään. Paljon on vielä edessä, mutta olen vakuuttunut, että pystyn olemaan merkittävässä roolissa työpaikan kehittämisessä parempaan suuntaan.

Joo. Innostuin ehkä hieman tarkoitettua enemmän työtilanteeni kuvaamisesta, mutta tosiasia on, että olen työstäni huomattavasti innostuneempi kuin aikaisemmin. Mikä on ehkä osasyy siihen, että muiden kiinnostusten (eli kendo) rooli on hieman pienentynyt. Toisaalta, mainittakoon vielä se, että yhdysvaltoihin muuttanut senpai muutti pari viikkoa sitten takaisin, ja on ilmeisesti ainakin puolisen vuotta täällä. Mutta siitä ja kendosta muuten lisää ehkä toisella kertaa, nyt lienee aika jättää tämä tähän. Toivottavasti nautitte. (Pahoittelut kuvien puutteesta, en oikein löytänyt mitään asiaan liittyvää.)