Kateslua (elokuvat, kendo, kuu)

Maanantaina oli tosiaan tarkoitus kirjoitella lisää elokuvakokemuksia, mutta pääsi sitten taas kiireessä unohtumaan (vois ehkä keksiä pian toisenkin tekosyyn...). Kerrataan nyt kumminkin vähän mitä nähdystä jäi mieleen, muun raportoinnin lisäksi. Mutta ensin kumminkin, näin johdannon valmiiksi kirjoitettuani, käväisen taas tovisen keppijumppaamassa.

...Ja tovista tuli vähän odotettua pisempi, kun kerhon nuorempi porukka päätti (minä muassa) lähteä katselemaan kuuta. Ja kellon tullessa puoli kaksi, alkaa väsymys siinä määrin painaa, että siirryn kirjoittelun sijaan nukkumaan. Jatkan tähän asiasta herättyäni.

...

Jep, huomenta vaan kaikille. Jos vaikka alottaisin erikoisesti siitä mistä oli tarkoituskin alottaa, eli maanantain elokuvankatselusta. Ohjelmanumero oli tällä kertaa kuudesta Studio4c:n (firma, joka mitä ilmeisemmin sisältää joukon erilaisia, ja erikoisia, lahjakkuuksia) pätkästä, toiset vähän vaikeasti ymmärrettäviä ja toiset täysin sekavia. Ja sellaisestahan minä pidän, joten olin varsin innoissani päästyäni katsomaan kyseisiä uutuuksia. Sisältöä on vähän avattu ohjelma japaninkielisellä esittelysivulla, mutta voisin osittain ihan omaksi iloksi yrittää muistella mitä tuli nähtyä. Käyn osat läpi esitysjärjestyksessä, mikä näyttää olevan eri kuin sivulla näkyvä, mutta japaninkielisistä selostuksista kiinnostuneet lienevät kykeneviä selvittämään yhteyden. En ota vastuita muistitoimintani häiriöistä, jos tulen kertoneeksi jotain paikkansapitämätöntä...

Ensimmäinen oli pituudeltaan vaan minuutin tai parin Le Saunda"Mary Janes", joka muistutti erehdyttävästi pitkää mainosta, minkälaiseksi se äsken lukemani perusteella osoittautuikin. Ollen toki mainokseksi varsin tyylikäs ja tarinapitoinen (mitä nyt pariin minuuttiin mahtuu).

Seuraavana näytti olevan jonkinlainen Studio4c:n intro, ilmaisten tyyliä onnistuneesti, ja jättäen vaikutelman, että takana olisi tosiaan jonkinlainen tarina. Varsinaisesta sisällöstä en edellenkään juuri osaa mitään sanoa, tyttö pomppi taukoamatta kumirengasta pidellen ja siirtyi (teleport-tyylillä) paikasta toiseen jne... nimi 次元ループ selittää luultavasti suunnilleen yhtä paljon, ymmärsi kanjit tai ei.

Kolmantena vuorossa olevalla oli sitten sekä pituutta että tarina. Ilmeisesti kiinalainen (ja myös kiinaa puhuva, osittain japanaksi tekstittämättä) kavereiden kiusaama nuhanenä löytää meteoriitista kepin, ja sillä maahan töhertämällä saa haluamiansa esineitä ilmestymään. Taito tulee tarpeeseen, kun paikkaan hyökkää jokin kumma avaruuslaivue, jolloin nokkela poju tekee itselle TV:ssä näkemistään sarjoista matkitun puvun, ja kolmannesaikuisen mittainen megaman ryhtyy puolustustehtäviin. Vaikka selostuksesta ei tarina tuntuisi animeksi välttämättä niin poikkeavalta, teki yksityiskohdat ja kerrontatyyli siitä vakavassa humoristisuudessaan oivaa katseltavaa.

Yli 10 vuoden ikäiseksi osoittautunut neljäs pätkä, Eternal Family, oli palautelomakkeessa vastaukseni kysymykseen parhaasta pätkästä. Kun on vähän myös lyhyempiin teoksiin tutustunut, tietää, että puoleen tuntiin saa mahtumaan jo vaikka minkälaisen tarinan. Kertomuksen kohteena oli ulkomaailmasta tietämätön perhe, jonka seikkailuja lähetettiin tosi-TV-tyylisesti katsojille, kunnes perhe kohtaa pienen ulkoilun. Sanoja vaan ei sanomaa säästelevä tyyli ja siihen oivallisesti sovitettu musiikki toimii sulavasti, pitäen kiinnostuksen yllä sekavassa vai jatkuvasti vaihtuvassa ympäristössä.

Tässä vaiheessa alkaa omat selostukset vaikuttamaan sen verran turhilta, että käyn vaan loput nopeasti läpi, huolimatta siitä että jäljelläolevat kaksi olivat myös harkinnassa parasta pätkää valikoidessa. Baby Blue oli sarjan ilmeisen selväjärkisin, piirrostyylinkin pitäessä ruumiinosat varsin normaalissa järjestyksessä, kertomuksenakin vähemmän erikoinen muuton edessä olevan koulupojan ensimmäinen lintsaaminen, ja käsikranaatti... Viimeisen noudattaessa taas tuttua Studio4c linjaa oli suurin yllätys lopputeksteissä huomaamani kohta, pätkän musiikista vastaavan nimi Yoko Kanno. Studio4c:n muiden tuotosten tavoin, kyseessä oli mielestäni enemmän abstrakti taideteos kuin tarina.

Ja sitten jotain muuta. Eilen tosiaan kirjoittelu katkesi kendo-harkkoihin, jotka olivat tällä kertaa varsin kevyet, mutta sitäkin mielenkiintoisemmat, kun pääsin jo vähän enemmän kokeilemaan ihan oikeaa kendoa, eli iskun perille saamisen yrittämistä yrittäen samalla estää isketyksi tulemista. Itse asiaassa taisi olla ensimmäinen kerta, kun kokeilin torjumista, minkä kyllä huomasi, sillä muutamaan ensimmäiseen kertaan ei torjunta osunut kohdalleen alkuunkaan. Kyse ei kuitenkaan tietysti ollut kovin totisesta kamppailusta, jollaisessa olisin ollut vähän turhan alakynnessä, mutta kiinnostuksen kasvun lajia kohtaan se sai taas hyvin vauhtiin. Tänään olisi tarkoitus, tässä reilun kolmen tunnin päästä, mennä pitkästä aikaa hiomaan lyöntitekniikkaa ihan pelkän miekan heiluttelulla, vaikka suuri osa tämän hetken haasteesta tuleekin varusteitten kanssa liikkumisen erilaisuudesta. Muiden kamppailua katsellessa kuitenkin huomaa parannettavaa olevan ihan itsekseenkin harjoittelemalla esim. jalkatyöskentelyssä, jonka huomaa joillain senpailla vastakkain asettuessa olevan uskomattoman nopeaa. Mutta eipähän ole ainakaan tullut hetkeäkään kaduttua sijoitusta varusteisiin, vielä kun keksisi minkälaisen nimen kirjoittaa edessä olevaan lappuun, tareen. Myös oman hakaman ja kendogin eli alle tulevan vaatetuksen hankkiminen saattaisi olla tarpeen, vähintäänkin jos alan jossain muualla harrastamaan.

Harkkojen jälkeen oli taas ruokailun aika, ja minut pistettiin syömään ylisuuri kiinalainen ateria, joka kyllä aluksi maittoi tuttuun tyyliin erinomaisesti, mutta kolme gyouzaa ja vähän "salaattia" oli pakko jättää syömättä siinä vaiheessa, kun ylitäyden mahan olo alkoi tuntua jo päässä asti... kotiin ei kuitenkaan vielä ollut aika palata, sillä kuun ollessa kauneimmillaan tähän aikaan vuodesta, ja säänkin suosiessa pilvettömyydellään, päätettiin suunnata lähistön puistoon katselemaan taivaan valkeaa ilmetystä. Keskustelun sisältäessä kovin paljon itselleni tuntemattomien ihmisten nimiä sekä lääketiedettä lukevien opiskelijoiden alan termejä, en ihan koko aikaa pysynyt kärryillä, osaanottamisesta puhumattakaan, mutta nautin silti sekä kuusta että varsin mukavan oloisen kaverusporukan seuraamisesta. Lopussa tuli vielä juteltua hyvä tovi englantia Kousain kanssa, kuun lisäksi esim. japanin ja suomen lukion päättävästä/yliopiston aloittavasta kokeesta, mikä on asemaltaan samankaltainen, mutta ainakin toteutustavaltaan hyvin erilainen. Jos nyt joku haluaa tietää, niin japanin Central Exam eli kaikkien (kai) mihin tahansa yliopistoon pyrkivien japanin kattava koe, johon otetaan osaa yliopistoon pyrkiessä, mikä käsitykeseni mukaan ei Japanissa ole aivan yhtä kattavasti heti lukion jälkeen, muodostuu kahden päivän sisällä tehtävästä noin seitsämästä suunnilleen tunnin mittaisesta testistä. En löytänyt lyhyellä etsimisellä lähteitä, joten en ota taaskaan mitään vastuuta virheellisestä infosta...

Kummempaa kerrottavaa ei sitten taida olla. Eilen aamupäivästä käväisin hakemassa japanin kielen opetuksen aikataulut yms. paperit kyöpelinvuorelta (aobayama), ja vähitellen voikin valmistautua taas opiskeluun, kun maanantaina on luvassa kielen tasokoe. Tarpeesta siihen osallistumiseen en ole tietoinen, sillä tarpeeksi hyvillä arvosanoilla pääsee seuraavalle tasolle ilman koetta, mutta koska pyrin (epätoivoisesti) vähän korkeammalle tasolle, ei tietämättömyys suoriutumisestani erityisesti haittaa, sillä kokeeseen osallistun joka tapauksessa.

Uusien opiskellen ollessa jo paikalla asuntolassa tekisi jo mieli tehdä tuttavuutta, mutta tieto tapaamisista ei asuntolan järjestämää reilun viikon päästä olevaa tervetulojuhlaa lukuunottamatta ole saapunut itselleni asti. Myöskin ikääntyminen uhkaa, joten siinäkin merkeissä lienee luvassa jonkinlaista kokoontumista, toivon mukaan vähän tavanomaista isommalla porukalla.

Mutta näissä merkeissä, otan kielioppikirjan esille ja alan kertailemaan mennyttä puolivuotista koulun penkillä.

Kulttuuria

Koitetaas vähän taas nostaa kirjottelutahtia, ainakin niissä tapauksissa kun kirjoiteltavaa on. Se tosin johtaa melko väkisin viestien lyhenemiseen, sillä nytkin kello alkaa olla jo väsymyksen verran.

Viikolla (oikeastaan viime viikolla, paikallisen ajanlaskun mukaan) tuli tutustuttua kahvilareissulla ensimmäistä kertaa sisältäpäin Sendain mahdollisesti jonkinlaiseen taiteelliseen (sanan melko laajassa merkityksessä) keskukseen, Sendai Mediatheque -rakennukseen. Kyseessä on, viime päivinä muodostuneen käsitykseni mukaan, paikka erinäisille taidetta opiskelevien, harrastavien ja työkseen tekevien paikallisten ja ei-paikallisten tuotosten esille tuomiselle. Ensimmäisestä kerroksesta löytyy tuon minut ensivierailulle saaneen kahvilan lisäksi pieni taidetta ja siitä kertovaa kirjallisuutta sisältävä myymälä, infotiski, paljon mielenkiintoisesti muotoiltuja seiniä, pylväitä, portaita ym, sekä keskellä tilaa tuoda jotain ajankohtaista esille.

Ensivierailuni koostui kahvittelun lisäksi myymälän tarjonnan selailuun sekä siinä sivussa olevien esitteiden tutkimiseen. Kielitaidosta huolimatta sain kiinnostukseni heräämään erästä pamflettia kohtaan, ja kanjien 短編映画際 merkitykseksi paljastui, vapaasti suomentaen, lyhytelokuvafestarit. Lyhytelokuvien ollessa sitä kiinnostavinta aluetta edes vähän korkeammasta kulttuurista, päätin pistää lukutaitoni koetukselle ja tutustua esitteen sisältöön tarkemmin. Pari päivää erinäisiä vaihtoehtoja punnittuani päätin käydä tutustumassa Shortpieceksi nimetyn kokonaisuuden yhdeksästä ohjelmanumerosta kahteen tai kolmeen, enkä siis harkinnasta huolimatta sijoittanut ennakkomyytyyn neljän lipun nivaskaan.

Siispä tänään aamun koittaessa ja koiton vähitellen hälvetessä kömmin pois sängystä tavoitteena olla valmis kaupungille vain vähän puolenpäivän jälkeen. Tavoitteessa loistavasti onnistuttuani suuntasimme Hannusta seuraa saatuani kohti mediateekkiä lippuja ostamaan. Suosio ei onneksi ollut päässyt yllättämään, ja lippujen lunastus reilu tunti ennen näytöstä onnistui. Väliajalla jälleen kahviteltua, pienen lähistön kävelyreissun päätteenä, oli aika astua elokuvasaliin, minulle jo peräti toista kertaa Japanissa oleskelun aikana. Salin koko oli kutakuinkin samaa luokkaa, ja penkit yhtä mukavia, mistä edelleen vähän kipeä selkäni oli kovin kiitollinen. Ohjelmassa oli kolme erään ohjaajan (nimeä en tiedä, enkä osaa lukea sen muodostavia kanjeja, joten ehkä jätän sikseen) jotain kauhupätkän tyyppistä kouluun sijoittuvaa teosta, ilmeisesti alunperin jotain aiheeseen liittyvää televisiosarjaa varten tehtyjä, tai ainakin moisessa esitettyjä. Kuten ohjaaja jälkeenpäin itsekin mainitsi, muistutti elokuvat hyvin paljon toisiaan, ja olisi luultavasti ollut herran suosituksen mukaisesti parempi jäädä seuraamaan myös seuraava, hieman kevyempää (saman ohjaajan) tavaraa sisältävä ohjelma, mutta ajattelin kumminkin päivän annoksen olleen riittävä ja matka jatkui pienen elektroniikkaliike-mutkan kautta takaisin kämpille, kokemukseen varsin tyytyväisenä.

Lyhytelokuvat eivät kuitenkaan vielä ole loppuun asti katsottu, sillä näytöksiä löytyy vielä huomiselle, erityistä mielenkiintoa herättäen Studio 4c:n uusista tuotoksista koottu viimeinen ohjelma. Studio on vastuussa monista itsellenikin tutuista animaatiopätkistä, sekä mm. onnistuvasti ajatuksien kanssa leikkivästä kokopitkästä Mind Game -elokuvasta. Yleinen tyyli tuntuu olevan juuri minun makuun, eli mitään ei ymmärrä mutta kiinnostusta riittää. Ja varmaan niistä vähän aivoja hyötykäyttävät osaisi ymmärtääkin, mutta minun nautinnolleni se on toissijaista. Joka tapauksessa, huomenna oli tarkoitus taas nousta design-hissillä seitsämänteen kerrokseen kokemaan vähän lisää kulttuuria. Niin, ja kokemuksen kielihän on tietysti japani, ellen sitten innostu huomisen "parhaat eurooppalaiset lyhytelokuvat" -ohjelmasta, jonka aika on sopivasti ennen Studio 4c:tä. Ei sielläkään mitään ymmärrettäviä kieliä ole luvassa, mutta ainakin muutkin on vähän pihalla.

Ehkä jätän sitten sekoittamatta tähän enää mitään yleistä höpinää, sillä sille ei ole juuri tarvetta. Huomenna luultavasti luvassa toinen osa elokuvakokemuksista kertomista.

Loman loppua odotellessa

Vähitellen alkaa tosiaan koittaa paluu arkeen, mutta siinä määrin vähitellen, ettei siitä juuri kerrottavaksi asti riitä. Labralla olen käynyt tässä kuussa vasta kerran, ja luennoista ei ole vielä mitään tietoa. Kendo oli siis ensimmäinen kosketus tasaisempaan viikkorytmiin, kun tiistaina jatkui harkat entiseen malliin.

Omalta osaltani ei kuitenkaan aivan entiseen, joten voisin siitä jotakin mainita. Kuten varmaan olen aiemmin maininnut, tuli hankittua n. 800 eurolla varusteet kendon oikeaan harrastamiseen, eli sillä aiemmin ostamallani kepillä muiden hakkaamiseen ja hakatuksi tulemiseen. Ei kuitenkaan ole terveellistä ottaa vastaan iskuja edes neljään osaan hajoitetusta bambukepistä, joten varustus on huomattavan kattava, ja painoakin on. Vaikka olin toki aiemmin harjoituksen vuoksi pukenut ja riisunut varustusta, oli tiistaina ensimmäinen kerta käyttää sitä varsinaisessa harjoittelussa.

Saavuttuani paikalle tylysti myöhässä (mikä ei ole tapana, vaikka onnistuin möhlimään aikataulun kanssa hieman myös seuraavissa harkoissa), jäi venyttelyt sikseen, ja lämmittelyhuitelun jälkeen pistinkin jo varusteet niskaan. Muiden ollessa huomattavasti edistyneemmällä tasolla sain erikoiskohteluna tehdä lähinnä yhdenlaista harjoitusta, mikä ei kyllä sekään vielä oikein lähtenyt sujumaan, sillä huidoin tosiaan ensimmäistä kertaa täydellä varustuksella. Innostusta se ei kuitenkaan häirinnyt, ja totesin sijoituksen varusteisiin olleen varmasti oikea päätös, tarkoituksena kun on jatkaa harrastamista tosiaan mahdollisimman aktiivisesti ja pitkälle.

Vaikka ennen lomaa uhkailin käyväni ahkerasti harjoittelemassa itsekseen, jäi kiireiden ja laiskuuden yllättäessä shinain heiluttelu lomalla muutamaan kertaan. Ei siis tullut yllätyksenä, kun sain heti lämmittelyssä varpaat punaisiksi ja lihaksia kipeiksi sieltä täältä, yleisen väsymyksen lisäksi, mutta pienenä yllätyksenä sain myös selkäni kipeäksi, mikä rajoitti huomattavasti liikkumista seuraavana päivänä (yleisen väsymyksen lisäksi). Venyttelyn puute ja varusteiden ensimmäinen kunnon käyttökerta lienee syinä, mutta kyseessä oli luultavasti kuitenkin vain lihaskipu, sillä torstain harjoitukset sujuivat selän osalta taas ongelmitta. Paria uutta harjoitustapaa opetellessa sain kuitenkin japanin "eihän tosta tuu mitään"-muunnoksen eli "ihan hyvä, mutta..." sen verran useasti vastaukseksi, että pitää taas miettiä josko kävisi itsekseen harjoittelemassa vähän sujuvammaksi shinain liikeratoja. Jos nimittäin itse liikkeen tekeminen vaatii suuremmin keskittymistä, ei sen tekeminen varusteissa vastustajan seisoessa edessä ole kovin sujuvaa, vielä kun pitäisi muistaa missä järjestyksessä mitäkin piti tehdä ja kuinka monta kertaa. Mutta vasta kahdet harkat takana, eiköhän se siitä vähitellen.

Mutta otsikkoon viitaten, lomaa tässä vielä koulun osalta on, joskin on hieman enemmän kun hieman hämärän peitossa, milloin pitäisi alkaa näkyä labralla aktiivisemmin. Tänään oli suunnitelmissa käväistä taas näyttämässä naamaansa tylyn lyhyesti lukien sähköpostit ja tarkistaen onko jotain tapahtumia luvassa, mutta kellon lähestyessä jo kahta alkaa vähitellen laiskuus voittaa. Jos vaan lähettäis tutorille viestin...

Kielen opettelu etenee luonnollisella (liian hitaalla) tahdilla televisiota seuratessa, mangaa lukiessa ja käyttäessä parhaansa mukaan hyväksi mahdollisuudet keskustella japaniksi. Harvoin olen näin paljon odottanut tunneille pääsemistä, kieliopinnot ovat tosiaankin nyt tärkeimmässä asemassa koulunkäynnin osalta.

Päivän ohjelmaan saattaa sisältyä myös vaateostoksia, sillä kaapin sisältö on jo osoittanut monenlaisia puutteita. Saatuani tietää parin käytettyjen vaatteiden kaupan (olettaisin suomessa olevan vastaavan konseptin, mutta itse en juuri tunne), voisin käydä esim. oleskeluvaatteita metsästämässä. Ennen mihinkään liikkumista taitaa kuitenkin olla venyttelyn aika.

"I just called to say..."

...oli tämän vuoden teemana, kun Sendaissa järjestettiin 17. kertaa Johzenji StreetJazz Festival. Kesäloman lopun häämöttäessä vielä edessä, joskaan ei kovin kaukana, pääsin nauttimaan varsin isoksi tapahtumaksi osoittautuneesta festivaalista sen molempina tapahtumapäivinä. Ideana oli siis lähinnä puiden kattaman Johzenji-kadun täyttäminen ja ympäröiminen, ulottuen jo varsin etäälle itse tapahtumakeskuksesta, vajaan seitsämänsadan esiintyjän ja lukuisten vapaaehtoisten voimin alunperin ehkä nykyistä enemmän jazz-painotteisella musiikilla, josta paikallaolijat saivat nauttia vailla huolta maallisesta mammonasta. Tarjolla oli toki myös tyypillinen valikoima kojuja, joista tuli taas todettua makkaran puutteen unohtuneen aivan syystä grillivalikoimaa katsellessa ja maistellessa. Lomien alkaessa suurelta osaa kansaa olevan jo ohi, sai selvästi todeta mielissään, miten vielä muutama päivä aiemmin kovin hiljaiselta tuntunut kaupunki heräsi taas musiikin ja vajaan miljoonan sitä kuuntelevan voimin eloon.

Arkeen on kuitenkin vähitellen palattava, mikä tapahtunee vähitellen kuun loppupuolella ja seuraavaan vaihtuessa, kun labratyöskentely, kendo-harkat ja luennot alkavat taas täyttää päiviä. Sitä ennen on kuitenkin lähinnä tämä viikko vähän löysempää menoa, ja ajattelin hyödyntää ajan, niin hyvin kun se vaan onnistuu, opiskelemalla kieltä erinäisin keinoin. Ongelmana on kuitenkin vähän nuo keinot, sillä oppikirjasta pänttääminen ei minun tapauksessani ainakaan kovin kestäviä tuloksia anna. Myös yksin pitäisi kuitenkin pystyä opiskelemaan, joten mielessä on ollut totuttautuminen sanastoon ja kielenkäyttöön niinkin rasittavin keinoin kun japanilaisen draamaa ja animea (ensimmäisen tarjotessa useimmissa tapauksissa vähän realistisemman puhetyylin) katsomalla sekä mangaa ja muita japaninkielisiä teoksia lukemalla. Yksi mielessä käynyt keino on ääneen lukeminen, mitä pitää vaikka seuraavaksi kokeilla, sillä jotenkin olen päätynyt ajattelemaan muistini toimivan paremmin korvien kun silmien kautta (aivojen ollessa käyttökelvottomat moiseen...).

Joten, seuraavaksi kirja käteen ja lukemaan. Tällä kertaa jäi taas vähän lyhemmäksi, kun eihän täällä mitään tapahdu, mutta yrittäkää vielä vähän aikaa ilman yöllisiä vuodatuksiani. Eiköhän niitä taas koulujen alettua ole luvassa.

Vieraita

Ja taas pitkästä aikaa jotain tännekin, tekemisen pula ei juuri ole vaivannut, joten on taas jäänyt blogi päivittämättä vaikka on useaan kertaan käynyt mielessä, että kirjoittaa pitäisi ehtiä. Mutta loppujen lopuksi mitään blogiarvoa omaavaa ei erityisemmin ole tapahtunut, vaan aika on mennyt melko arkisissa merkeissä ilman suurempaa Japani-efektiä.

Kotiyliopistolaisten vierailusta voisi kuitenkin mainita, vaikkei vierailu lopulta mainintaa kummemmaksi yltynyt. Maanantaina puolenpäivän aikoihin Sendain asemalla tapasin siis kaksi pohjoisesta saapunutta suomalaista vaihto-opiskelijaa, joista toinen oli jo kotimatkalla, toinen vaan kesälomareissulla opiskelun ollessa minun tavoin puolivälissä. Jälkimmäisen kanssa siis saavuin samalla lennolla Nagoyan kentälle maaliskuun lopulla, mutta lentokentällä teiden erottua ei ole tullut nähtyä.

Sendaissa kun oltiin, ajattelin tutustuttaa vieraat paikalliseen lehmänkieli-murkinaan. Kyseinen murkina oli kyllä itsellenikin kutakuinkin uusi kokemus (kutakuinkin, sillä en tiedä mitä siellä yakinikussa tulee suuhun pistettyä...), ja lounasajan siivittämänä varsin edullinen ateria maistuikin erinomaisesti, muistuttaen vähän lihakeiton lihapaloja mureudeltaan, mutta maistuessa kuitenkin myös oikeasti joltain. Aterioinnin molemmin puolin kierreltiin vähän sendain keskustaa, ja lopulta suunnattiin kävellen kohti kämppää vailla parempia suunnitelmia. Itsekin patikoin huomattuani pyöräni olevan viety viranomaisten huoviin virheellisen pysäköinnin johdosta...

Illalla ei sitten porukan väsymyksestä, rahatilanteesta ja paikallaolemattomuudesta johtuen ilmentynyt suurempaa ohjelmaa, vaan päädyttiin istuskelemaan kämpän "olohuoneeseen" yleisurheilua katsellen. Pohjoisen kulkijoille löytyi lopulta sopivan läheltä hostellikin, ja päivän lähestyessään loppua katseltiin vähän karttaa ja hyvästeltiin kollegat. Seuraavana päivänä oli kuulemma suunnitelmissa rientää yhä etelämmäs, minkä äskettäin totesin kolmannen seuraavana päivänä seurueeseen liittyneen matkalaisen blogista.

Tiistaina itselläni oli sitten tiedossa pyörän noutaminen. Kokemus oli tähän mennessä ensimmäinen, mutta jotenkin tuntuu, ettei se tule jäämään viimeiseksi... Ei siinä kuitenkaan mitään suurempia ongelmia ollut, vaikka vähän kiireiseksi meni kun juuri ennen kuuden sulkemisaikaa ehdin käväistä lunastamassa kohtuullisen pientä maksua vastaan omaisuuteni. Koska olin saanut päähäni lukita pyörän ketjulla virheellisen parkkeerauspaikan aitaan, oli ketju tylysti katkaistu, ja taas sain seuraavalle päivälle ohjelmaa. Tällä kertaa ajattelin luopua ketjusta ja asentaa aiemmin avaimen hukkaamisesta johtuen irrottamani lukon tilalle uuden. Hieman myöhään liikkeellä oltuani oli taas monet pyöräliikkeet kiinni, mutta ensimmäisessä aukiolevassa sujui asiointi suhteellisen nopeasti ja vaivattomasti, ja taas saan pyöräni lukkoon, mikä tosin ei aina muistu mieleen parkkeeratessa...

Seuraavien päivien kulkiessa omalla painollaan siirryn samantien lauantaille, jolle oli edellisillan labran tutorin puhelinsoitosta johtuen sovittuna elokuvan katsominen, eli Neon Genesis Evangelion -animen uusi neljän elokuvan sarjan ensimmäinen osa, You Are (Not) Alone. Yllättävän suosion johdosta ei suunniteltu kahdentoista näytös onnistunut, eikä myöskään kahden tunnin päästä seuraava, vaan tiedossa oli neljän tunnin odottelu neljältä alkavaan näytökseen. Nälän vaivatessa käytiin aluksi syömässä yksinkertaisen maistuva tonkatsu-lounas, ja vähän ympäristöä kierreltyä palattiin teatterille odottelemaan. Erinäisten kiireiden vaivattua oli muutaman tunnin paikallaan istuminen mitään tekemättä (mitä nyt kännykkää räpläsi) ihan kivaa vaihtelua, mutta välillä tuli väkisinkin tietynlainen ajantuhlauksen tuntu... elokuvan aika kuitenkin koitti, ja melko pienehkön teatterin sali oli omaan kokoni varsin tilavaistuiminen ja muutenkin mukava, antaen elokuvasta nauttimiselle varsin hyvät puitteet. Sisältöä en nyt tässä ala sen kummemmin käymään läpi, asiasta kiinnostuneet lienee velvoitettuja tutustumaan aiheeseen itsenäisesti.

Eilen oli sitten taas ilmeisesti sunnuntai, ja vähän aikaa töitä tehtyäni ajattelin pienen lenkin mahdollisesti auttavan jaksamiseen. Juoksin sitten itseni melko lyhyellä lenkillä aivan puhki, ja istuin loppuillan katsellen telkkaria... No, ehkä se kunto vähitellen alkaa taas elpymään, kun parin viikon päästä jatkuu kendoharkatkin. Jatko on sitten tosiaan parin viikon osalta varmaan kutakuinkin samaa, mikäli töitä riittää, ja sitten on taas aika siirtyä vähitellen opiskelemaan. Painotus tulee siis olemaan itselläni kieliopintojen puolella, ja jätän suosiolla kaikki hämäävän kiinnostavia nimiä omaavat kurssit omaan arvoonsa.

Jos vielä jotain suuria elämänviisauksia yrittäisi väläytellä, kun kerta jää niin harvinaisiksi herkuiksi(?) nämä viestit. Tähän mennessä on mielestäni jo hyvin suurelta osin tottunut japanilaiseen elämänmenoon, siinä määrin missä siihen omassa tilanteessa törmää. Tarkoitus olisi kuitenkin, ettei totuttautuminen jää tähän, vaan pyrin jatkossakin pääsemään entistä paremmin sisälle kieleen, kulttuuriin ja elämäntapaan. Kävi jatkossa miten hyvänsä, tämä vuosi ei varmasti tule olemaan viimeinen Japanissa viettämäni.

Näissä merkeissä jatkan tovisen kanjien pänttäämistä.