Harajuku vol.1

Vuorossa harhailua Harajukun lähistöllä kahden hengen seurueen voimin. Yllättävän ison Uenon rautatieaseman kautta junalla Harajukuun löydettyäni, vajaan tunnin sovittun ajan jälkeen, satuin törmäämään juuri muutama minuutti sitten myöskin asemalle tulleeseen suomalaistuttavuuteen, joten varsin hyvällä tuurilla onnistui tapaaminen, kun vielä aseman ulostulot osoittautuivat numeroimattomiksi (tarkoitus siis tavata ulostulolla 1). Matka jatkui sitten kuulemma (muttei minun silmään mitenkään ilmiselvästi) nuorison suosiossa olevan kaupunginosan kauppakadun viertä, ja nälän koittaessa kehittyi harhailuksi pienemmillä kaduilla sopivan näköistä, hintaista, makuista ja hajuista syömälää etsiessä. Kärsivällisyyden loppuessa valikoitui kohteeksi joku amerikkalaisvaikutteitaan mainostava "syö mitä jaksat" -pizzapaikka.

Seuraavaksi löytyi reitti lähistön puiston seasta avautuvan temppelin ympäristöön, porteille ja sisään asti. Pitäisi varmaan tässä vaiheessa tunnistaa oliko se buddha vai shinto jota siellä palvottiin, kun vieläpä heitin jotain kolikoita rukouksen kera, ömm, jonnekin. Juu eiköhän se shinto-temppeli ollut, tarkistetaas... jep.

Pyhäköstä poistuttuamme meni hyvä tovi ihmetellessä Harajukun aseman sillan erinäisiä mutta valitettavan harvalukuisia cosplay-ihmisiä. Kuvaamisen päätin jättää huomiselle, kun on tarkoitus suunnistaa uudelleen mainitulle sillalle mielessä vain yksi asia. Niin, ja sainhan minä vihdoin koulupukujakin kuvaan! En edes tiedä miksi se on niin kivaa, mutta on se vaan niin kivaa.

Illan päätteeksi (toivoen tänään vähän aiempaa nukkumaanmenoa) kävin äsken ramenilla, etsittyäni vähän kauempaa sopivaa ruokalaa. Kanjeista johtuen tilaaminen tarkoitti taas satunnaisen, sopivan hintaisen ruuan näyttämistä ruokalistalta. Valinta oli taas onnistunut, possua ja sipulia siinä ainakin oli, ja nuudelit ihan eri luokkaa kun aiemmin syömäni.

Shibuya... ja Akihabara

Tällä kertaa en tosiaan joutunut viettämään koko päivää itsekseni, vaan Shibuyaa lähdettiin tutkimaan samassa hostellissa asustaneen (tänään yöpaikkaa vaihtaneen) suomalaisen kanssa. Matkasuunnitelma oli mennä metrolla suoraan lähelle Ebisuun, kävellä sieltä Shubuyaan ja... tehdä jotain. Suunnitelma toteutui varsin onnistuneesti, eikä kävelystä edes tullut harhailua, luultavasti seuran ansiosta. Matkanteosta väsyneenä syötiin taas lounasaikaan venynyt curry-aamiainen (ainakin omalta osaltani) keskusta-alueen häämöttäessä jo edessä. Aseman lähellä olevassa risteyksessä kulki paljon ihmisiä...

Kahvi ja sen oheessa jäätelö maistui rennon oloisessa kuppilassa viidennessä kerroksessa, jossa ei toiveista ja ikkunasta huolimatta ollut oikein kamerakelpoista näköalaa. Kuvailu tuntui kyllä olevan välillä turhan suuressa osassa, mutta pitäähän se nyt kun kamera tuli hankittua ja on Tokiossa käymässä, vastaavaa tilaisuutta tuskin tulee... ennen kesää.

Erinäisissä kaupoissa materiaalisesti katsoen tuloksettomasti seikkailtua tuli aika lähteä kotiinpäin, Akihabaran kautta. Elektroniikkakaupunki sitten söi loppupäivän, ja jäin vielä illalla itsekseni seikkailemaan, vaikka suunnistamisesta ei edelleenkään tullut mitään, ja löysin edelliskertaa vähemmän etsimäni tyyppisiä kauppoja. Ennen metrolla paluuta maistui vielä yakiniku, joksi ostamani ruoka selvisi tällä kertaa jo heti tilauksen jälkeen, raaka-aineista tunnistin lehmä-kanjin maun perusteella ihan oikein.

Huomiseksi sovittiin sitten tapaaminen kahdeksitoista Harajukun aseman ykkösulostulosta, jonka luona toivottavasti löydämme toisemme, kommunikaation ollessa tällä välillä poikki. Kamera on siis valmiina ja lausetta "shasshin o totte mo ii desu ka?" (saako ottaa kuvan?) koitettu harjotella jo muutamaan otteeseen. Toivottavasti voin pian jättää taakse harmituksen siitä, ettei ole sopivassa tilanteessa tullut vastaan suostuvaisen näköistä tyttöä koulupuvussa...

Lisäys: Ilmeisesti muistini on taas pettänyt, ja sunnuntai olisi lauantain sijaan oikea päivä suunnata Harajukuun. No, pitää miettiä mitä tekee, koska sunnuntaina haluan tuonne ehdottomasti mennä.

Aika kuluu

Sain juuri tietää, että tänään ei ole torstai vaan perjantai. Ja niinhän ne päivät menee kun tosiaan oikein laskee. Kohtalontovereiden lento Kitamiin on siis lähtenyt, joten seuran saaminen on paikallisten tuttavuuksien varassa. Herääminen onnistui tällä kertaa ennen kymmentä, joten saatan liittyä samassa hotellissa tähän asti viipyneen suomalaisen matkaan.

Jos siis ehdin kymmeneksi tuonne alas, joten menoksi.

Harhailua

En selvästikään osaa matkustaa. Päivän "suunnitelma" oli mennä jonnekin isoon keskustaan päin ja katsella mitä sieltä löytyy. Lähdin joskus puolenpäivän jälkeen matkaan todettuani heränneeni liian myöhään hotellin suomalaisista seuraa saadakseni, eikä TTYläisinkään saanut yhteyttä. Palattuani takaisin vähän matkan päästä hakemaan kameran akkua (minkä puuttumisen huomasin, kun lähellä metroasemaa kukki sakura riittävän näyttävästi minun kuvaamishaluni herättääkseen) matkustin metrolla Roppongille, ja jaksoin aivan liian kauan ihmetellä asemalta noustuani jotain isoa tornia sisältä ja ulkoa (meinasin siellä syömässäkin käydä, sushia, mutten uskaltanut...). Sitten aloitin harhailun aikomuksena suunnata jotain lähistön temppeliä päin, mutta ajauduin aika pahasti väärään suuntaan. Väärässä suunnassa löytyi taas soba-paikka, joka täytti (nyt jo pahasti tyhjenneen) taas pikaisesti vatsan. Tällä kertaa täytteellä oli pyrstö, muuta en tiedä kun ei automaatissa ollut kuvia ja nimi oli kanjeilla.

Harhailu jatkui varsin pitkään, ja jossain vaiheessa löysin itseni ilmeisesti läheltä Tokyo Towerin juurta (en nyt ihan varma voi olla, ei sillä ollut nimilappua kaulassa), ja tajusin välittömän tarpeen suunnistaa kohti pohjoista. Pienehkö, ilmeisesti jonkun yliopiston läheisyydessä ollut hanami-kokoontuma parine kojuineen, joku temppeli myöskin sakura-kukintoineen sekä mielenkiintoisen näköiset pienemmät kujat aiheuttivat kuitenkin sen, etten lopulta löytänyt etsimääni temppeliä, ja päätin mennä metrolla vielä Ginzaan. Vasta melko täyteen (ei aivan, pystyin liikkumaan jopa repun kanssa vain vähän tönimällä) metroon astuttuani tajusin Ginzan olevan kävelymatkan päässä, kun tavoiteasemani osoittautui heti lähtöasemastani seuraavaksi.

Ginza oli jotain aivan muuta kun hotellini lähiseutu (kuten myös Roppongi jonkin verran). Illan koittaessa näin mahdollisesti ensimmäistä kertaa omin silmin, miltä näyttää suurkaupunki pimeän tullen. Taisiis, kuten sanoin, illan tullen, pimeäksi sitä ei oikein voi väittää. Kauppavalikoima oli kuitenkin vähän vääränlainen tyyliini ja tarpeisiini, joten päädyin taas kerran harhailemaan (eli siis kävelemään satunnaisia katuja ihmetellen ympäristöä, jos harhailuni olemus ei vielä ole selvinnyt). Päämäärättömyydestä huolimatta Ginzan kiertely oli ihan antoisaa, sillä täällä ikkunasta näkyy tosiaankin pääasiassa matalaa asutusta ja pikkupuoteja ja -ruokaloita, mihin olen olemattoman vähäisistä kokemuksistani huolimatta kovin tykästynyt. Akihabara oli toki myös aivan erilainen, mutta siellä vielä jotenkin tuntui pikkukauppojen luonne, perus tavarataloja lukuunottamatta.

Kuten ensimmäisen Akihabara-käynnin jälkeen, sain huomata, että päivää kannattaa suunnitella vähän tarkemmin etukäteen. Pidän liikaa ympäristön ihmettelystä, joten jos en löydä mitään erityistä kiinnostuksen kohdetta, päädyn tyytyväisenä ihmettelemään vastaantulevia katuja ja kujia, samalla harhaillen yhä kauemmas alkuperäisestä kohteesta. Jääpähän sitten vielä luultavasti aika paljon katseltavaa, kun joskus myöhemmin tulevan vuoden aikana tulee Tokiossa käytyä.

Akihabara

Pari ensimmäistä päivää keskityin tottakai tutkailemaan Akihabaran tarjontaa tekniikasta innostuneelle animehörhölle. Lienee useimmille selvää, miten täydellinen kyseinen yhdistelmä on. Ensimmäisenä päivänä en kuitenkaan löytänyt kuin yhden 8-kerroksisen tavaratalon, jossa katselin erinäistä elektroniikkaa useamman tunnin, ja ostin kannettavan laturiin japanilaishännän sekä webbikameran. Eksyin myöhemmin myös suunnilleen yhtä korkeaan kirjakauppaan, jossa kävin parissa ylimmässä kerroksessa katselemassa anime-orientoitunutta valikoimaa (mangaahan oli toki vähän laajemminkin tarjolla). Sieltä mukaan tarttui 2-osainen Melty Blood -manga, jonka ohi en kielimuurista huolimatta voinut vannoutuneena (vaikkakin turhan valikoivana) TYPE-MOON -fanina kävellä. Myöhemmin kotona sisältöä vilkaistuani (juu, en katsonut mitä ostin, en edes ollut aluksi varma oliko se manga vai varsin suositulta vaikuttava novelli-tyyppinen kirja) huomasin kuitenkin kanjien olevan selvennetty furiganalla kattavasti (kanjin vieressä lukutapa hiraganalla eli tavumerkeillä), joten saatan oikeasti pystyä lukemaan tuota.

Ruokailu hoitui eilen asemalla törmäämässäni soba/udon -puodissa, jossa vähän aikaa arvottuani tuli joku automaatille (jossa ruoka valittiin ja maksettiin) neuvomaan. Neuvoista huolimatta päädyin painamaan summassa jotain nappia sopivan hintaisten lämpimien ruokien suunnalta. Soba-tempura maistui hyvin. Ruokailun jälkeen taisin vielä vähän harhailla, ja suuntasin sitten hotellia päin jo tutuksi tulleella Hibiya-metrolinjalla. Loppupäivä meni kotiinpäin yhteyttä pidellessä ja kameraostosta suunnitellessa, lukuunottamatta 7eleven-kauppareissua illallista silmälläpitäen. Iltaruoka koostui kaakao-tölkistä ja kareeman-möykystä eli jonkinlaisesta currynmakuisella täytteellä varustetusta sämpylästä, joka myöskin osoittautui onnistuneeksi kokeiluksi. Ruokailun osalta tullen jatkamaan samaa arpalinjaa.

Tänään sitten lähdin Akihabaraan vähän paremmin varustautuneena. Katselin kartasta minne pitäisi mennä, ja lähdin tuttua reittiä matkaan aikomuksena käyttää rahaa ainakin kameraan. Vielä ennen metroa päädyin, pienen käveleskelyn jälkeen, aseman läheltä löytyneeseen ravintolaan, jossa kolmeen asti ulottunut lounasaika sopi hyvin aamupalarytmiini. Jonkinlainen päivän ateria oli tarjolla, joten arpominen oli tavanomaista helpompaa, vielä kun sain tietää sen sisältävän kanaa. Aika tutun oloista jotenkin kuorrutettua kanaa, miso-keitto ja möykky tofua, jonka syömistapaa en oikein tiennyt ja sitä arpoessani sain ohjeen pistää siihen soijakastiketta sekä lusikan ja haarukan, joita ilman kuitenkin sanoin (niin kohteliaasti kun osasin, eli ei kovin) pärjääväni ja niin myös käsittääkseni tein.

Akihabaran asemalta lähdin järjestelmällisesti haarukoimaan aluetta ensin katu kerrallaan aseman toiselta puolelta, ja myöhemmin (tulosten vaikuttaessa laihahkoilta) toiselta puolelta. Jonkin aikaa (en edelleenkään omista minkäänlaista toimivaa kelloa, paitsi nyt kamerassa) etsiskeltyäni löysin lupaavan näköisen hifi-liikkeen, ja sen lähettyviltä kyltin, joka näytti electronic districtin sijainnin. Sen jälkeen matkanteko pysähtyi kuin seinään, sillä en voinut olla käymättä vastaantulevissa manga-/dvd-/keräilysäläliikkeissä, joilla oli korkeutta paljon enemmän kun pituutta ja leveyttä yhteensä. Ylöspäin kiivetessä yleensä ikärajakin nousi, enkä onnistunut paikallistamaan minulle riittävän kevyttä materiaalia pelien puolelta (vaikka harkinnassa olikin). Keräilytavaroista löytyi (myös) omiin mieltymyksiin turhankin hyvin sopivaa sälää, ja rahaa meni (ostamattomuusyritysten ollessa lukuisia ja yleensä onnistuneita) muutaman figun ja Megamin (lehti) deluxe-numeron verran. Ajattelin tuon lehden avulla yrittää vähän lukea, mutta ei siinä näytä olevan tekstiä laisinkaan. Ei muuten haittaa yhtään :D

Jossain vaiheessa suuntasin sitten jo tuttuun Yodobashi-tavarataloon kameroita katselemaan. Pitkän tovin itsekseni ihmeteltyäni uskaltauduin tarjoutumaan huomattavan innokkaiden myyjien palvelun kohteeksi, ja hintasuunnitelmien noustessa pääsyin jonkinlaisen kaupan asettaman arvoasteikon mukaan Best #1 -pokkariin, eli Ricoh Caplio R6. Vaikuttaa pienen tarkastelunkin jälkeen ihan kelpo kameralta, joten tästä eteenpäin luvassa on sitten myös kuvia. Jos vielä joku osaisi neuvoa, mistä löytyisi joku sopiva kuvagalleriasofta tai peräti hosti, niin saisi ne näytille ja vaikka liiteltyä thumbnaileina blogiin. Pyytämällä saa nyt, mutta en viitsi tähän pistää osoitetta. Eikä niitä kuvia vielä juuri ole, vähän kokeilin käyttöä, seuraavaksi pitäisi opetella kuvaamaan.

Nyt sitten taas nukkumaan, jotenkin se rytmi menee täällä japanissakin helposti tänne yhteen asti. Huomenna sitten jotain ihan muuta, mahdollisesti vähän keskeisempien kaupunginosien tutkailua, esim. Shinjuku, Ginza tai Shibuya. Matkaseuraa saattaa löytyä hotellin suomalaistuttavuudesta (jonka nimi olisi varmaan hyvä pitää mielessä...), ja jos niistä TTYläisistäkin jotain vielä kuuluis. Minamisenju kuittaa.

Matkatunnelmia...ko/kö?

Noniin, kannettavassa on laturi seinässä ja pitkä ilta aikaa, joten varautukaa lukemaan varsin kattava selostus ensin lennosta ja ensimmäisen päivän seilailuista, sitten tämän päivän Akihabaran reissusta (joka tosin jäi vähän yksinkertaiseksi, kun yksin seikkailin).

Alkuun lentokoneessa kirjottelemia tunnelmia, suoraan sensuroimattomana, välissä joitain kommentteja [] -merkkien välissä:

---

Ilmassa klo ?

Bloggausta paperilla, saa nähä miten onnistuu. Pitää sitten nettiin päästessä kirjotella puhtaaks. Paikka on siis Finnairin koneessa jossain vähän Uralin länsipuolella, aika jotain pari tuntia lähdön [myöhästyneen sellaisen, eli 19:10] jälkeen, mitä lie aikaa. Nopeus 818 km/h [katoinkohan väärin, kun myöhemmin oli n. 890 km/h] ja korkeus joitain metrejä päälle 10 000.

Paperilla kirjoituksen tarkoitus on saada vähän ajankohtaisempia tunnelmia ylös, joten jätän kolmen viikon bloggaamattomuuden selittelyn myöhemmälle (tosin varmaan juurikin samalla selittelen ja kirjotan tämän nettiin [jaa-a...]).

Päällimmäisenä tällä hetkellä ehkä surullisuus. Vaikka katselin vain katkonaisesti joitain kymmeniä minuutteja, niin onhan tuo toisen päähenkilön kuolema kovin ikävää. Jos jotain omista tuntemuksista yrittäisi kertoilla, niin ei taida olla vieläkään mahtunut päähän mitä on tullut tehtyä. Lähdössä jännitti lähinnä lentokoneella lentäminen [kun se piti niin kovaa ääntä, sellasta kivaa jännitystä, niinkun tivolissa], vaikka onhan sitäkin tullut parin matkan verran tehtyä. Ajatus yksin aika isoon kaupunkiin menemisestä ei kuitenkaan ole onnistunut pelottamaan, pelko on lähinnä epäilystä käytännön asioiden hoitumisesta, eikä se ole vielä yltänyt tunteeksi asti. [Siis tiedän, että enhän minä yksin mitään osaa tehdä, mutta ei se pelota.]

Ensimmäinen ruokailu oli äskettäin, joten juuri ennen lähtöä kiinalaisessa ravintolassa käyneenä ahdoin itseni aika täyteen taas. Asahi oli ihan hyvää perusolutta, tölkin mukaan "product of Chech Republic" [Czech], ja nyt saattaisi uni maistua. Konekin alkaa vähän hytkyä niin on vaikea kitjottaa. Se näillä näkymin, lisää myöhemmin. [Ei siellä mitään ilmasia juomia saanut kun tuon yhen...]

... [nukuin katkonaisesti]

Aamupala syöty ja matkaa jäljellä vajaa tunti. Taitaa olla enää turha toivo, että tajuaisin etukäteen juurikaan mitään tulevasta. Ehkä se sitten iskee kunnolla kun astun maahan, jos sillonkaan [niinpä]. Kokemuksesta epäilisin, että ainakin (koti-)ikävimmät tunnelmat tulee illalla, juuri ennen nukkumaanmenoa [turha toivo sillonkaan...]. Joka tapauksessa, edelleenkin lähinnä odottelen. Ei tullut kannettavaakaan käytettyä kun Ayu:n musiikin kopsaamisessa soittimeen.

Yksi lentokoneessa jaettu lomake vielä herättää hämmennystä (vieläkö niitä tarvitaan lisää?). Juu ei, ei ole juuri nyt hallussa marihuanaa tai räjähteitä...

Eipä tässä taas kummempaa kirjoiteltavaa keksi. Koneella alkaa kohta olla maata siipiensä alla, tosin vielä reilun 10 km etäisyydellä. Vierustoverin kanssa ei ole tullut juteltua sanaakaan, mitenkähän aina juuri minä tapaan niitä hiljaisimpia ihmisiä... No, nyt alkaa laskuvalmistelut, tavarat reppuun.

...

Laskeutuminen onnistui varsin ongelmitta, ja lentokentälläkin löytää tiensä oikeaan paikkaan (kai) melko helposti. Pettymyksekseni edes vessanpönttö ei puhunut, kummastusta herätti lähinnä alaspäin aukeava hana (siis kahvaa painetaan, ei nosteta) [hanojen kanssa ongelmia tänäänkin]. Vaikka ymmärrän, että kotopuolessa oltaisiin varmaan kiinnostuneita missä menen, ei netin käyttöön vaadittava luottokorttitietojen lähettäminen salaamattoman yhteyden yli tuntemattomalle taholle kuulosta kovin houkuttelevalta [tuskin se nyt mikään huijaus olisi ollut, mutta jossain pisteessä jopa minä alan vainoharhaiseksi]. Yritän eksyä ohjeiden mukaisesti (pieni deja vû [j:n ei edes saa kirjotettua tota merkkiä, niinkun paperilla on, oikea muoto näkyy olevan
Déjà Vu], ei taideta sellaseen tosiaan paljoa vaatia) johonkin Keisei-junaan Uenoa tai Nipporia kohti ja ihmetellä siellä sitten lisää.

Ensimmäinen ostos japanissa (jos rahaa ei lasketa, sain täällä muuten sadalla eurolla enemmän jenejä kun helsingissä, muutaman kolikon) oli (avasin tässä välissä paketin ja otin suuhun [ja yritin keksiä vähän selvemmin kaksimielistä tapaa sanoa tuo]) Pocky-paketti. Kavereista toinen otti kännykän, mutta minä en jaksanut selvittää (ja nyt lyijykynästä loppu terä, ei tähän nykyteknologiaan ole luottamista) miten se onnistuu kun en lähde paikalta lentokentän kautta. Siis väliaikainen, toki sitten Sendaissa hankin. Mutta nyt junia ihmettelemään.

---

Tuon siis kirjoittelin paperille. Sen jälkeen kävin tiskiltä kysymässä lippua, mutta kun en osannut päättää menenkö Uenoon vai Nipporiin, kaivoin esille tulostetut ohjeet ja mainitsin paikan nimeltä Minamisenju. Sain sitten lipun sinne asti (tosin vasta myöhemmin kysäisemällä selvisi, että se on tosiaan sinne asti, ja samalla selvisi varsin nokkela lippukäytäntö, ostetaan tietyn matkan voimassaoleva lippu, syötetään se sekä junaan mennessä ja sieltä tullessa, ja jos raha loppuu tullessa, niin lippu jää laitteeseen, muuten tulee seuraavaa matkaa varten takasin). Ja tässä vaiheessa huomaan jälleen intensiivisen sulkujenkäytön, jolla saan ovelasti haarautetta kirjoittelun kahteen...

Juna kulki, ja maisemat näyttivät kovin suomalaiselta metsineen ja ...riisipeltoineen. No, vähän myöhemmin näkyi asutusaluetta, joka koostui välillä pienemmistä talosista kujineen ja välillä aika isoista kerrostaloista vaatteidenkuivatusparvekkeineen. Ja keli suosi kuivattajia, minun teki mieli saada musta nahkatakkini jonnekin piiloon. Minamisenju:n asemalta poistuttuani kysäisin vielä kerran tietä joltain kauppiaalta (tai muuten vaan kaupan edessä seisoskelevalta) ja lähdin oletettavasti (ja myöhemmin todistetusti) päin hotellia. Matkalla tapasin jo mainitun suomalaisen, ja suunnistamiseen kyllästyneenä tyydyin seuraamaan perässä. Sitten vaan hotellille, maksoin kolme ensimmäistä yötä (kun ajattelin jos tarviisi käteistä jossain muuallakin vielä, viikon yöpymisten jälkeen sitä jää nykyisestä varannosta n. 5000 jeniä) ja menin vähän lepäilemään. Myöhemmin tein pienen kierroksen lähistöllä ja ostin illalliseksi (joka päätyi aamiaiseksi) huolellisesti valitun mutta sisällöltään edelleenkin epäselvän valmisramenin.

Loppu onkin rutiinia. Enkä kyllä tiedä kiinnostaako ketään näin tarkka selostus. Osasin kyllä varotella jo alussa, että lyhytsanaista minusta ei saa edes japaniin lähettämällä, mutta jos tämä on jo liikaa niin kommentoikaa, en minä muuten lopeta. Ja kohta vielä tästä päivästä lisää, käyn ehkä jotain murkinaa sitä ennen.

Perillä!

Meni vähän aikaa, mutta nyt istun hotellihuoneessa. Kohta vähän pisempi postaus, mutta tämmöinen ilmoitus näin alkuun, kun saattaa jotakuta kiinnostaa.

edit: valitettavasti en saa kannettavaa adapterin puuttuessa ladattua, joten ainoana kommunikointivalineena en viitsi kayttaa sita kovin pitkaan kirjotukseen. Nyt siis kaytossa aulan kone, josta en loyda aata tai oota, toisin kun tosta viereisesta koneesta. Enka talla viitsi paljoa kirjotella, joten malttakaa huomiseen.

Jos nyt kumminkin lyhyt kooste: lento oli pari tuntia myohassa, mutta se ei juuri aikatauluja haitannut, kun check-in oli muutenkin myohaan. Loysin kahdella junalla varsin vaivatta Minamisenju:n, josta yhdella neuvonkysymisella paasin tarpeeksi lahelle tavatakseni eraan suomalaisen (joka uskalsi, toisin kun mina, kysya "where are you from?"). Hotelli loytyi sitten yhta helposti, ja tavarat sai huoneeseen. WLan toimii, mutta tosiaan, kannettavan akku on vahissa.

Kuvia luvassa kun saan hankittua kameran (tai kopsattua kaverin kuvia). Nyt nukkumaan, lennolla jai vahan vahiin.

Läksiäistelyä

Eilen, tai nyt jo toissapäivänä, yritettiin laajennetun sisarusporukan voimin saada minut tajuamaan, että olen tosiaan lähdössä melko kauas melko pitkäksi aikaa. Sopivan kokoinen porukka vapaaehtoisia kerääntyi siis Tampereelle viettämään läksiäisiä saunomisen, ruokailun ja muun illanvieton merkeissä. Illallisen alkaessa perhepiirissä tyypilliseen tapaan puolenyön aikoihin, pääsi itse kokeilemaan temaki sushin käärimistä. Myös edellisenä päivänä leipomani pikkuleivät kelpasi kuulemma syötäväksi.

Itse tilaamani Hazukin pakettia osasin odottaa, mutta sain avata muitakin lahjuksia. Yritin myös harjoitella japanin puhumista, mutta osoittautui, että keskustelunaiheen keksiminen on vain ongelmista ensimmäinen, ei ainoa. Pikkutunnit meni päätöksentekotaidoistani huolimatta kivasti kaukosäätimenpyöritystä myöten. Herättyäänkin sai vielä nauttia aamusaunasta ja kunnon aamiaisesta.

Ihmisten tapaaminen porukalla oli erittäin mukavaa, reilun kahden kuukauden ikäisen kummitytön serkkuineen myös ollessa menossa mukana. Tiedossa lienee jonkinlainen palautuminen rytmiin, jossa muita ihmisiä näkee kahtena päivänä viikossa. Sille on kuitenkin toivottavasti tiedossa päätös, kun parin viikon päästä tyhjennän kämpän tavaroista, ja viikko siitä laskeudun Naritan kentälle. Tokiossa on kutakuinkin kahden ja puolen Suomen verran ihmisiä, joten en luultavasti onnistu välttelemään niitä kaikkia.

Niin, ja huominen Signaalinkäsittelyn sovellusten tentti, siis se, joka alkaisi viiden tunnin päästä... ei oikein tullut luettua, joten lienee turhaa vaivautua ihmettelemään puoliunessa tenttipapereita. Opetellaan sitten kun on pakko.

Majoitusta Tokiossa pitäisi varmaan myös alkaa jo varailemaan. Täyttä näytti olevan, mutta vähän kauempaa saattaisi löytyä. Pitänee tiistaina selvitellä minkälaisia suunnitelmia kahdella muulla saman alkumatkan kulkevalla on yösijan suhteen. Seuraava viikonloppu kuun vaihtuessa neljänteen tulee luultavasti oltua Tokiossa itsekseen, toivottavasti ei kovin pahaa romahdusta ole tiedossa.

Mii no mikä?

Jos jotakin kiinnostaa, mitä kummaa huomioitavan isolla fontilla näkyvä teksti "Mii no Sekai" tekee sivun ylälaidassa, niin:

© Bandai Entertainment, kai

Japanin kielen sana 'sekai', 世界, kääntyy suomeksi 'maailma'. Sana 'no' on tässä tapauksessa genetiivin tunnus (engl. 'of' tapaan, mutta toisin päin).

Mii on kuvassa.

Sitä, miksi moisen "nimen" blogilleni keksin, en edes yritä selittää...