日記 (Päiväkirja)

Kevään aikana on tapahtunut paljon. Ja koska tuli aloitettua kauan odotettu (tai ainakin kauan odottamani) kirjoitus niin mahdottoman tylsästi, niin pitänee kompensoida sitä tekemällä lopputekstistä niin monimutkaista kuin vain parin viinilasillisen jälkeen pystyy. On kuitenkin totta, että tämän ja edellisen kirjoituksen välissä on tapahtunut sen verran paljon asioita, että en tällä kertaa edes kuvittele kirjoittavani mitään kattavaa päiväkirjaa niistä. Kaikesta huolimatta tällaisella ajatuksella kirjoitin otsikon, jonka idea johtaa ensimmäisen jakson perusteella ihan hyvältä vaikuttavaan sarjaan Future Diary (未来日記). Valitettavasti paria satunnaista jaksoa enempää aikaa animelle ei ole viime kuukausina löytynyt, joten pyrin ottamaan nyt kaiken irti tästä itselleni ryöstämästä illasta / yöstä. Jos vain jollakulla on hyviä ehdotuksia hienoista ja koskettavista 2007 jälkeen tehdyistä sarjoista, niin otan ilolla vastaan (sitä aiemmista minulla on mielestäni varsin kattava kuva, mutta ehdotuksia saa toki sieltäkin sanoa).

Mutta aloitetaanpas asioiden purkaminen. Ensinnäkin, vuosi Englannissa on osoittautunut oletettua rankemmaksi, mistä syytän paljolti asumisoloja, mutta myös jatkuvaa matkojen järjestelyä, tuttujen ihmisten ja asioiden puutetta, sekä tiettyjen (aika monien) asioiden hoitamisen käsittämätöntä hankaluutta. Kämppääni ei esimerkiksi tule juuri koskaan posti perille (mainospostia lukuunottamatta), vaan sitä pitää käydä kyselemässä alakerran pikaruokalasta. Eikä kysymälläkään saa läheskään kaikkea postia, mikä minulle on lähetetty, ja tästä on seurannut mm. isoja kuluja myöhästyneiden laskujen vuoksi. Mutta ehkä lopetan nyt tähän, koska tarkoitus ei ole haukkua koko maata maanrakoon, vaan kertoa yksinkertaisesti missä mennään ja miksi. Mutta tuli kuitenkin nyt mieleeni, että jos joku on yrittänyt ilahduttaa minua lähettämällä postia viimeisen vuoden sisällä, niin valitettavasti se ei ole onnistunut. Kannattaa lähettää kaikki posti, jonka haluaa tulevan perille, paremmalle puolis(k)olle. Mutta kyllä, vähän hankalaa on ollut, mutta sehän tässä oikeastaan on ollut ideanakin. Kulttuurin tutustuminen tarkoittaa kulttuuriin totuttelemista, eikä se koskaan ole helppoa. Ja ihan tasapainon vuoksi mainittakoon muutama hyvä puoli, joista päällimmäisinä tulee mieleen mukavat tuntemattomat ihmiset (oikeasti, suomalaiset, tässä kohtaa on vaikea yllättyä negatiivisesti missään päin maailmaa), halpa ruoka (30 eurolla syö helposti yli viikon, eikä ollenkaan huonosti) ja kaasuhella (otti aikansa tottua siihen, että pannun lämpenemistä ei tarvitse odottaa).


Mutta jos viimeinen vuosi on ollut hankala, niin sitä tulee luultavasti olemaan tulevatkin, vaikkakin varmaan aika eri tavalla (koska en enää suostu muuttamaan asuntoon, jossa on ruma kokolattiamatto ja vuotava katto). Pitkän, tuskallisen ja äärimmäisen vaikean pohdinnan jälkeen päädyimme nimittäin suuntaamaan katseemme seuraavaksi opiskelupaikan perässä Skotlantiin. No, linkkiä klikanneet saattavat saada kuvasta hieman vääristyneen kuvan tulevasta asuinpaikastamme, joka on yksi Britannian voimakkaimmin kasvavia ja rikkaimpia (lue: kalleimpia) kaupunkeja, Aberdeen. Tässä on hyvät ja huonot puolensa, mutta täytyy myöntää, että kaupunki oli kyllä aikalailla minun makuuni. Melkein hävettää myöntää, sillä rahat ovat pääosin peräisin öljystä, jonka avulla yksi tärkeimmistä satamakaupungeista on päässyt rikastumaan.

Oli miten oli, kävimme tosiaan Aberdeenissa vierailulla ennen päätöstä opiskelupaikan vastaanottamisesta. Vierailua edelsi viikon visiitti Suomessa. Se sai ajatukset ainakin omalta osaltani hieman siihen suuntaan, että Suomi olisi oikeastaan aika mukava paikka asua, ja moni asia hoituu niin paljon helpommin.

Mutta Skotlannista oli siinä vaiheessa mielikuva sateisena, kylmänä, etäisenä paikkana jossa ei löytyisi oikein mitään mielekästä tekemistä, ja Aberdeenista pikkukylänä, jonka anti jäisi monelta osin esimerkiksi Tampereen tai jopa Jyväskylän taakse. Mutta heti kun aloimme kolmen päivän visiitin Aberdeenissa, ennakkoluulot piti heittää samantien romukoppaan. Lähes koko ajan paistoi aurinko, jopa siinä määrin, että sain kesän ensimmäiset palovammat. Palovammoja edelsi useamman tunnin kävely läpi kaupungin, yliopistokampuksen ja hiekkarannan sekä visiitti huvipuistoon, joka vaan sattui tulemaan eteen.

Aberdeenin yliopisto oli myös varsin vakuuttava. Mainitsen tämän erikseen ihan vaan siksi, että saan liitettyä mukaan kuvan kampuksesta. Eikä kyseinen otos ole ainoa, jota kuvatessa tunsi olevansa vierailulla jossain keskiaikaisessa linnoituksessa. Sisätiloihin ei (kirjastoa lukuunottamatta) valitettavasti päässyt tai ollut aikaa tutustua, mutta jo pelkästään tuollaiseten rakennusten ympäröimänä opiskeleminen on varmasti vaikuttava kokemus. Mutta jotain tuollaista saattoi kyllä olettaakin yliopistolta, joka on perustettu 1400-luvulla.

Edellä mainittujen lisäksi kaupungista löytyi mm. useampia isoja ostoskeskuksia, kivoja kahviloita, kohtalaisen hyvältä vaikuttavat bussiyhteydet sekä kaikenlaista kulttuuria, joka on varmasti tutustumisen arvoista. Aberdeen oli siis hieno, joten jouduimme yhteistuumin toteamaan, että vaihtoehto "ei muuteta kaupunkiin, josta kumpikaan ei tykkää" oli suljettava pois laskuista. Ja loppu onkin historiaa, ainaki muutamien vuosien päästä. Tällä hetkellä tilanne on se, että etsimme epätoivoisesti asuntoa ja minä töitä (joskaan se ei vaikuta ihan niin epätoivoiselta kuin asuntojen suhteen). Nykyisten töiden jatkaminen on myös vaihtoehtona, mutta sitä varten pitäisi sopia kaikenlaista ja saada vähän vakaampi työsopimus, mikä on yliopistomaailmassa tällä hetkellä vähän hankala tavoite.

Enough of me, siirtykäämme ajatusten virtaan, joka vie mukanaan niin mielen kuin järjenkin. Tässä vaiheessa lisättäneen kirjoituksen tunnisteisiin (labels) höpinä. Asia vaikuttaa siis hyvin vahvasti tällä hetkellä siltä, että jatkossa tämä blogi tullaan julkaisemaan Skotlannin Graniittikaupungista. Vaikka olenkin päällisin puolin hyvin huolissani monista yksityiskohdista, joita muuttamiseen ja uudessa paikassa asumiseen liittyy, näen edessäni kuitenkin jälleen uuden mahdollisuuden tutustua uuteen kulttuuriin. Ja ennen kaikkea näen tällä kertaa mahdollisuuden myös aloittaa jollain tavalla alusta, sillä urani osalta olisi Suomessa ollut suuri mahdollisuus jämähtää paikalleen. Jos vain kaikki menee hyvin, saatan päästä isoin harppauksin eteenpäin seuraavien vuosien aikana. Raha-asiat huolettavat melko paljon, ja niiden mukana tulevat asunnonhankintaongelmat (tiesin Aberdeenin olevan kallis, mutta en kuvitellut lähellekään niin kallista miksi se osoittautui). Mutta jos vain saan kokopäiväisen kohtuullisesti palkatun työn, niin mitään suurempaa syytä huoleen ei pitäisi olla.

Tässä vaiheessa huomaan, että vaikka kuinka yritän sitä vältellä, kirjoitus siityy aina väkisinkin jonkin mutkan kautta Aberdeeniin. Tämä ei suinkaan ole tarkoitukseni, sillä haluan nimenomaan päästä hetkeksi irti kaikesta suunnittelusta ja tulevaisuuden maalailusta erilaisilla mustan ja valkoisen sävyillä. Liekö se viini, vaiko jokin mielen sopukka jonka kyseinen litku on vapauttanut, mutta nämä asiat tuntuvat pyörivän päässä turhankin paljon. Jotenkin niistä pitäisi päästä hetkeksi eroon. Jotenkin minulla on kuitenkin olo, että olen tilassa, jossa itsesensuuri on alittanut sen vähimmäistason, minkä haluiaisin julkaisemalleni tekstille asettaa, joten pitäisikö lopettaa vai päästää kerrankin ajatukset valloilleen jopa siinä määrin, että paljastan oikeasti olevani vain keskinkertainen kynäniekka? Ei suinkaan, vaan lopetan tähän, jos en muusta syystä niin siksi, että vielä pystyessäni pääsen jakamaan tämän ihastuttavan tekstin kaikille sadoille (tai sadalle) kavereilleni Facebookissa. Kommentoikaa, hyvänen aika sentään!