Myös pohjoisessa on elämää

Tänään ehkä huomasin jotain. Joskus tarvitsee olla itsekseen, ehkä yksinkin, jotta voi tietyllä tavalla heittäytyä tilanteeseen. Sen tiesin. Mutta se ei välttämättä ole sitä, että olisi yksin, vaan että olisi mahdollisimman vähän ihmisiä, joita tarvitsee olla huomioimatta, jotta pystyy heittäytymään. Se on riittävän iso haaste yksinkin, joten en kuvitellut, että se voisi mitenkään muuten onnistua. Saatoin olla väärässä, saa nähdä.

Viime kerrasta on aikaa, kiire on kova, paljon on tapahtunut, ajatukset virtaa, ja kaikkea muuta sitä rataa. Jotta välttyisin edes jossain määrin itseni toistamiselta, niin siinä taas nuo perusaiheet heti kättelyssä yhteen virkkeeseen tiivistettynä. Musiikkina Lucy Schwartz, johon törmäsin, sattumalta toistamiseen, What Maisie Knew'n lopussa. Kunhan kantrivaikutteet pysyy riittävän hyvin piilossa, tarjoaa artisti hienoja melodioita.

Kohta kuukausi pohjoisessa, siitä kolme viikkoa töissä ja omassa kämpässä asustellen. Loppujen lopuksi totuttelua oli varmaankin enemmän ajatuksessa kun käytännön asioissa, jotka kyllä aina välillä osaa edelleen vaivata, mutta lopulta olosuhteet huomioiden on kuitenkin sujunut paljon odotuksia helpommin. Pienempiä hyviä ja huonoja yllätyksiä on aina välillä tipahdellut, mutta sitä mukaa kun elo alkaa vähitellen tasaantumaan, alkaa tuntumaan siltä, että ei tämä muutos ainakaan esteenä tavoitellulle nautinnolliselle elämälle ole. Vielä puuttuu kiinteä netti, tietokonepöytä, seinätauluja ja teekannuja, mutta lattia on (riittävän) puuta, keittiön työtasolle mahtuu levittämään korvapuustitaikinan, lämpöpatterit toimii ja melkein joka huoneessa on kello.

Vajaan vuoden etätöitä tehtyä (ja siitä puoli vuotta osa-aikaisena) tuntuu siltä, että normaali työnteko ja puoli yhdeksästä viiteen työpaikalla oleminen vie valtavan suuren osan ajasta. Olkoonkin, että tunnin lounastauko on usein lähes pakko hyödyntää lounaan lisäksi (tai sijaan) aivan muiden kuin työasioiden hoitamiseen, tuntuu viiden jälkeen kotiin tullessa siltä, että ei mitenkään jaksa ja ehdi tehdä kaikkea sitä mitä joskus aiemmin jaksoi. Tiedä sitten liittyneekö se jotenkin leppoisampaan työtahtiin yliopistolla työskennellessäni, mutta loppukesästä oli pakko irroittaa otetta muutamista meneillään olevista ja potentiaalisista projekteista, sen lisäksi, että piti saada itsensä irtisanottua työsuhteesta. Palkkatyön puolesta hieman helpotti, että yliopistotyösuhteelle tyypillisesti työsopimuksia oli pienissä pätkissä ja viimeisin (kolmen kuukauden jakso) loppui sopivasta seuraavan työn alkuun. Kuitenkin hieman se kirpaisi jokaisen projektin kohdalla, joista piti jättäytyä pois. Mutta tavoite oli jo pitkään ollut lähteä etenemään ammatillisesti hieman eri suuntaan kuin mihin suurin osa niistä projekteista sekä myös työsuhteesta oli viime vuosina ajanut.

Uusi työ on osoittanut monta asiaa, jotkut positiivisempia kuin toiset, useat enemmän tai vähemmän yllättäviä. Yksityiskohdat lienevät sen verran harvoille yhtään kiinnostavia, että sanottakoon vaan yleisesti, että roolitus projekteissa on ollut hieman erilainen kuin mitä odotin. Kovaa työtahtia osasin odottaa, mutta yhdistettynä melko samankaltaisiin työtehtäviin (roolituksesta johtuen) se tekee työntevon helposti melko raskaaksi. Toisaalta olen saanut opetella uusia asioita juurikin siltä alueelta, miltä halusin vahvistaa osaamistani. En ehkä kuitenkaan koe vielä pystyväni käyttämään sitä osaamista täysin, ja toivon jatkolta enemmän erilaisia haasteita. Mutta kuten sanottu, tätä uraa on takana vasta muutama viikko, joten ei tässä mitään suuria johtopäätöksiä voine tehdä.

Kuten kronologisesti vinksahtaneelta kirjoitukselta ja sen kirjoittajalta saattaa odottaa, voisin seuraavaksi kertoa vähän aiemmin tapahtuneesta. Täällä tosiaan ollaan, ja keli on vuoroin hieno, huono ja vaihtuu vartin välein, tai vaihtoehtoisesti on jotain käsittämättömän outoa kuten sankkaa sumua ja auringonpaistetta. Tänne päästiin autolla, mikä osoittautui monin puolin onnistunneksi vaihtoehdoksi lentokoneelle (myös junaa ja bussia mietittiin, mutta ensimmäinen olisi kustantanut mahdottoman paljon ja jälkimmäinen ollut järkyttävän pitkä ja rankka). Iso kiitos kuuluu vuokraamosta saadulle, hieman maksettua paremman luokan autolle, joka osoittautui monella tavaa mukavaksi menopeliksi, ja söi lisäksi suurimman osan muuttotavaroista, kunhan käytti tarpeeksi aikaa pakkaamiseen. Näkymät Skotlannin "moottoriteillä" oli myös sen verran vaikuttavat, että ajaminen ei ollut lainkaan niin tylsää kun mitä tuli etukäteen pelättyä. Pari pysähdystä enemmän olisi voinut matkan varrella tehdä, mutta sen verran kuluttavaa muuton suunnittelu oli jo näinkin, että kaikki ei-välttämätön jäi väistämättä hyvin pienelle huomiolle. Mutta loppujen lopuksi väliaikaisessa kämpässä riitti alle viikko, sillä heti ensimmäisen näytön jälkeen tärppäsi ja pääsimme muuttamaan omaan kotikoloon. Jos nyt kattokerroksen kämppää koloksi voi sanoa. "Täysin kalustettu" asunto ei kuitenkaan sisältänyt esim. yhtäkään tuolia, mutta vähitellen asunnosta näyttää tulevan oikein mukava.

Valitettavasti kello alkaa tässä vaiheessa painaa silmiä kiinni siinä toivossa, että osaisin seuraavana yönä mennä maate vähän sopivammalla ajalla ja siten maanantaina pääsisin ylös ilman aamuväsymystä joka väkisin suihkun voimin syrjäytettynä iskee kahta kauheammin lounaan jälkeen työkoneelle istahtaessa. Siispä se siitä tältä erää, lisää taas kun siihen löytyy aikaa, asiaa ja sopiva mielentila.