Viiniä, animea ja jotain kendosta

Joskus meneen kesän viikonloppuiltana rentoutuessani huomasin, että punaviini on edelleen hyvää ja anime on edelleen mielenkiintoista. Ajattelin silloin, ettei pidä jättää onnistunutta iltaa ainokaiseksi. Niinpä nyt sopivan tauon jälken ajattelin taas palkita ensin vaimoni (ilta ilman ruuanlaittoa, vähän viiniä ja jalkahierontaa) ja sitten itseni (loput viinistä ja animea). Nyt jokusen lasillisen jälkeen, kun "työ"viikko alkoi painaa silmissä mielenkiintoisesta Kinosta huolimatta, päätin siirtyä hieman enemmän fyysistä aktiivisuutta vaativan tietokoneen pariin, ja päädyin päivittämään blogia. Saa nähdä joudunko katumaan sitä myöhemmin...

Niin, ja väittämättä tietäväni yhtään viineistä, voin sanoa tämänkertaisen valinnan, Rosière Syrah, onnistuneen kutakuinkin yhtä mainiosti kun edellinen, kiitos viini-webin.

Lupailin tosiaan kertoilla jotain kendosta. Ja toivottavasti lukuisissa lukijoissani on myös joukko kyseisestä lajista kinnostuneita. Nyt aikomukseni on nimittäin kerrata vähän kendoon liittyviä tekemisiäni Tampereella.

Taustani lajin parissa on siis n. 1,5 vuotta kohtuullisen innokasta harjoittalua Japanissa, Tohoku Universityn lääkärilinjan (lääkärit, hoitajat, hammaslääkärit, ei mitään tekemistä oman alani kanssa) kendo-klubissa, johon vaihtovuoteni melko alussa huomasin liittyneeni (kiitos muuten animen kautta tutustumani Kousain). Itse asiassa oleskelulupani 3kk pisennyksen onnistuminen oli kendon ansiota, sillä se perustelunani sain lupaa jatkettua käymättä välillä Japanin ulkopuolella. Viime syksynä harrastukseen tuli neljän kuukauden tauko, kun oleskelin suomessa vähän niinkun opiskellen enkä yhtä harjoitusvierailua lukuunottamatta ehtinyt edistää harrastustani kotimaassa. Palattuani joksikin aikaa Japaniin jatkoin myös jossain määrin harkoissa käymistä, vaikkakin vasta sikäläisen kerhon talvitauon (joka on myös paikallinen koulun loma-aika) jälkeen. Keväällä Suomeen palattua oli taas asioita hoidettavana siinä määrin, että Kendo jäi pienemmälle huomiolle, aina elokuulle asti, jolloin viimein voitin laiskuuteni (...eikun kiireen) ja otin yhteyttä Tampereen kendoklubi Fudo Kamaen aktiiveihin.

Siitä lähtien päätin, etten enää jätä harrastusta sivuseikaksi, ja aloin käymään harjoituksissa 3 tai vähintään 2 kertaa viikossa. Tuntuma harjoitteluun palasikin vähitellen, opin paikalliset tavat ja pääsin taas vauhtiin. Erityisesti siinä vaiheessa oli kuitenkin mielessä monia asioita, mitkä harjoittelussa Sendaissa ja Tampereella erosi.

Selkein ero lienee harjoituspaikka. Vaikka Sendaissakaan ei mitään tavallista liikuntasalia kummempi tila ollut käytössä, oli siellä kuitenkin riittävästi tilaa ajoittain jopa 20 hengen harjoittelulle, kun taas täällä tulee monesti kovin tiivistä jo kudella hengellä. Lisäksi lattia on sen verran erilainen, että oikeata kantapäätä särkee edelleen kutakuinkin joka harjoitusten jälkeen. (Syynä siis fumikomi-askel, jossa tömistetään lattiaa. Tai ennemminkin se, etten osaa sitä kunnolla ja siksi kipeytän kantapääni.) Myös sijainti on täällä hieman etäisempi, ja joudun kulkemaan 20-40 minuuttia suuntaansa bussilla joka harjoituksiin (vrt. 10min pyöräily Sendaissa).

Itse harjoituksien eroista ei varmaan kendoa tuntemattomat juurikaan ymmärtäisi, joten niistä on ehkä turha selittää. Loppujen lopuksi harjoittelu on nimittäin jopa yllättävän samanlaista, johtuen luultavasti siitä, että Fudokamaen harjoitusten vetäjät ovat ottaneet oppinsa osittain Japanilaislta, Suomessa vierailleilta opettajilta. Eroja kuitenkin on harjoitteluun tottuneelle melko paljon. Toisaalta on ihan mielenkiintoisia uusia harjoituksia, mutta toisaalta kaipaa välillä Sendaista tuttuja tapoja, kuten itse valitsemansa tekniikan harjoittelua, jota Sendaissa oli yleensä suuri osa harjoitusajasta. Myös harjoitusten rankkuus ei tunnu olevan aivan sitä luokkaa mitä se Sendaissa normaalisti oli, puhumattakaan niistä harjoituksista, joissa "kasvatettiin kuntoa" eli harjoiteltiin niin täysillä että varmasti jokainen oli puhki sekä tauolla että lopussa varusteita riisuessa. Toki täälläkin yritetään ajoittain harjoitella kovaa, mutta tavallaan sitä vaikeutta asenne, joka juontuu varmasti syvemmältäkin suomalaisen ja japanilaisen yhteiskunnan eroista. Vaikka Tampereen harkkojen ohjaajat kuinka yrittäisivät viestiä asenteen merkityksestä, ei se ole sama kuin Japanissa, jossa senpain (ylempiluokkalaisen) sanan kuuntelematta jättäminen on koetaan hyvin törkeänä ellei sille ole erittäin hyvää syytä.

Ehkä eniten Japanista kaipaamani seikka on kutenkin harjoitusten ulkopuolinen ajanvietto. Sendaissa oli harjoitusten jälkeen tapana käydä porukalla syömässä jossain tutussa (tai ajoitain tuntemattomassakin) ruokapaikassa ja siten vähän palauttamassa harjoittelussa käytettyjä voimia ja jutella porukalla kendosta ja kaikesta muusta. Senpait maksoivat yleensä ruokailusta suurimman osan, alempiluokkaiset vähemmän (yleensä n. yhden hengen verran) ja ekaluokkalaset saivat sapuskat ilmaiseksi (kuten siis myös minä ensimmäisen vuoden ajan). Vastaavasti ekaluokkalaisilla oli tavallaan velvollisuus pysyä seurassa, ellei ollut hyvää syytä (tai tekosyytä, tai hyvä valehtelija) poistua paikalta. Lisäksi kerholla oli erityisesti lukukauden alussa paljon kerhoon liittyviä tapahtumia, kuten uusille opiskelijoille esittäytymistä ja illanviettoa potentiaalisten kerholaisten kanssa. Kyseistä "kerhoonliittymisaikaa" vastaavaa en usko Suomessa voivan kokea, joten olin erittäin mielelläni mukana sen minkä pystyin, peräti kahtena vuotena.

Japanissa kerhon toimintaan liittyi vahvasti yhteiset illanvietot ties minkä syyn varjolla. Esimerkiksi uusien jäsenien liityttyä pidettiin vähintään kaksi juhlailtaa, joissa koitettiin saada tutustuman uutta porukkaa vanhaan. Jossain välissä (yleensä alkupuolella) jompaa kumpaa iltaa kävi paikalla myös kerhon johtohahmot eli "senseit", opettajat, joiden osuus kerhon tapahtumiin oli muuten aika pieni, erityisesti minun näkökulmasta, sillä en (tietenkään) osallistunut mihinkään monista mestaruuskilpailuista joissa kerhon mainetta levitettiin. Lisäksi iltaa vietettiin esim. harjoittelukauden alkaessa ja loppuessa (kesätauko, talvitauko), ystävyysotteluiden yhteydessä Sendaissa tai jossain muualla vieraillessa, kerholaisten valmistuessa jne. Kerhosta tuli kaikenkaikkiaan melko tiivis kaveripiiri, jonka parissa vietettiin suuri osa ajasta.

Tampereella ei tietenkään täysin samanlainen ole mahdollista, sillä kendon harrastajat hajaantuvat elämäntilanteen ja iän mukaan huomattavasti laajemmalle kuin Sendain opiskelijakerhossa. Jotain vastaavaa toivoisin kuitenkin näkeväni täälläkin. Tähän mennessä oikeastaan ainoa tapaaminen harjoituksien ulkopuolella on ollut kerhon esittely Tampereen Liikkis-tapahtumassa.

Jotain normaalista harjoittelusta poikkeavaa tapahtuu kyllä täälläkin. Pari viikkoa sitten oli Tampereen kerhon järjestämä kendo-leiri kangasalalla (eli aivan Tampereen vieressä), jonne saapui paikalle erittäin kokenut kendon opettaja / tuomari ohjaajaksi. Viikonlopun mittaisella leirillä tuli opittua paljon ja väsyttyä kunnolla. Väsymiseen saattoi vaikuttaa se, että sopivan (halvan) bussin puutteessa päätin pyöräillä paikalle, sillä matkaa ei ollut mitenkään mahdottoman paljon. Eikä loppujenlopuksi n. 8km etäisyys edestakasin kerran päivässä mitenkään mahdoton ollut, vaikka reitillä oli vähän normaalia enemmän nousuja ja laskua. Tulipahan lämmiteltyä hyvin aina ennen harjoituksia.

Tästä eteenpäin on kendon osalta luvassa aluksi Suomen kyu-cup, eli kilpailu alempien vyöarvojen omaavien harrastajien välillä (vyöarvot jaetaan ylempiin (dan) ja alempiin (kyu)) . Itse olen tasoltani korkeintaankin alempien vyöarvojen yläpäässä, joten osallistun kilpailuun erittäin mielelläni ja odotan saavani erityisesti kisakokemusta. Tavoite on saada jossain vaiheessa lähitulevaisuudessa ensimmäinen ylempi vyöaro, mutta nyt on katse vielä vahvasti kohti lokakuun ensimmäisen viikonlopun kyu-cupia hyvinkäällä.

Se siitä tällä kertaa. Koittakaa ehtiä kommentoida ennen kun huomenna tajuan tulla katsomaan, mitä illalla tuli oikein kirjoiteltua. Nyt takaisin Kinon pariin.

Muuttotouhuja

Edellisestä kunnon blogauksesta on jo sen verran aikaa, etten enää juurikaan muista mitä viime aikojen tapahtumista pitäisi kertoa ja mikä on jo kerrottu. Alkamatta sen tarkemmin selittämään yksityiskohtia syistä, miksi olin Japanissa suunnitelmista poiketen kevääseen asti, voisin kuitenkin kertoa vähän siitä mitä kyseisenä aikana tein.

...

Virkistettyäni muistiani omaa blogiani lukemalla olen kutakuinkin ajantasalla, ja huomaan kertoneeni paljon enemmän kuin luulin. Oleskelin tosiaan talven kämpässä tehden lähinnä jonkin verran työhommia. Osittain työprojektien epäselvyydestä ja osittain omasta laiskuudestani johtuen, en loppujenlopuksi saanut yhtäkään opiskelukurssia tehtyä. Yksi kursseista kaatui siihen, ettei kukaan halunnut pakollisen ryhmätyön jäseneksi etäopiskelijaa. Erikoistyökurssiin oli taas tarkoitus yhdistää työprojekti, mutta palavereista huolimatta työasioita ei koskaan saatu siihen pisteeseen asti. Tein siis lähinnä vähän satunnaisia töitä, tuskailin opintosuunnitelmani kanssa ja kävin melkeinpä entiseen malliin kendo-harkoissa. Ei niinkään ikävää ajanvietettä, mutta tulevaisuus valui uhkaavasti kohti mahdotonta kiirettä. Jos joku ihmettelee (ja kukapa ei) miksi sitten olin Japanissa, voin oikeastaan vastata vain "henkilökohtaisista syistä".

Muutto päätettiin sitten lopulta huhtikuun lopulle. Irtaimiston hävittämisessä kämpästä oli oma vaivansa, jossa esim. vanhan jääkaapin ja mikron kelpuuttavat Main kaverit auttoivat paljon. Mietin kyllä vaihtoehtoa ottaa selville Suomesta tulleiden vaihto-oppilaiden tarpeita tavaroille, mutta en siinä vaiheessa tiennyt onko Sendaihin edes tullut uusia suomalaisia. Kämppä saatiin siis lopulta tyhjäksi lentopäivää edeltävänä aamuna. Asunnon lopputarkastuksen jälkeen siirryimme pikimmiten Tokioon ja sieltä Naritaan, sillä loppupäiväksi oli luvassa viimeinen ateria saattamaan tulleen Main perheen kanssa ja porukalla lentokentän lähellä yöpyminen. Aamulla lentokentällä Mai näki vielä Tokiossa asutavaa kaveriaan, minkä jälkeen n. 20 tunnin lentomatka alkoi. Sen erityisempää muistikuvaa lennosta ei ole, eikä siinä mitään sen erikoisempaa ollutkaan. Ensin Tokiosta Köpenhaminaan, sopivan rauhallinen kävely lentokentän läpi ja sitten Helsinkiin suuntaavaan koneeseen. Helsingissä oli vastassa Isoveli ja taksi, ja edessä mielenkiintoinen kuukausi lapsiperheessä :)

Suunitelmissa oli muuttaa Tampereelle heti kun sieltä asunto vapautuu. Sitä ei kuitenkaan tapahtunut vielä toukokuussa, joten isoveljen tarjottua sijaa majatalossaan päätimme ottaa tarjouksen vastaan. Itse olin varsin mielelläni vähän aikaa kummitytön kanssa saman katon alla, mutta ymmärrettävistä syistä oli kuukausi ihan tarpeeksi itse kullekin. Olosuhteisiin nähden sujui oleskelu kuitenkin mukavasti, ja isoveljelle perheineen siitä suuri kiitos. Toukokuun aikana tuli myös käytyä (hyvin) vähän Helsinkiä kiertämässä sekä maalla että merellä, ja myös Tallinnassa vierailu onnistui kun vanhemmat pyysivät laivareissulle mukaan. Muuta aktiviteettia oli mm. lapsiperhepainotteiset vappujuhlat ja picnic Helsingin "kirsikkapuistossa" (kuvassa).

Toukokuun lopussa suuntasimme ensin Jyväskylän kautta mummoni syntymäpäiville Joensuuhun, sieltä takaisin Jyväskylään tavaroita pakkaamaan ja pakettiautolla Tampereelle uuteen asuntoon. Sieltä nimittäin vapautui kesäkuun alusta varsin sopivan oloinen kämppä, jota sitten vähitellen kalustettiin ja varusteltiin lahjoituksilla sisaruksilta, kotoa saaduilla huonekaluilla ja kirpputorilöydöksillä. Ehdoton apu sekä kotoa että kirpputorilta vähänkään isompien tavaroiden hankkimisessa oli vanhepien pakettiauto ja reissut Jyväskylästä Tampereelle. Japanista ei juuri tavaraa saanut tuotua, vaikka esim. riisinkeitin olisi ollut mukava lisä täälläkin. Matkalaukku (tai lähinnä 20kg painoraja) täyttyi vaatteista ja muusta tarpeellisesta heti, ja myös myöhemmin lähetetyt laatikot sisältivät lähinnä (Main) vaatteita. Laivarahti eli "perillä joskus, jonkinlaisessa kunnossa" olisi ollut yksi vaihtoehto, mutta mitään erityisen painavaa ei lopulta tullut lähetettyä, joten EMS vaikutti parhaalta vaihtoehdolta parille pienemmälle lähetykselle.

Sen verran muutosta. Seuraavaksi voisi koota kokemukset viime viikonlopun Kendo-leiriltä. Muutenkin innostus Kendoon on vaan koko ajan kasvamassa. Toivottavasti en vaan ala kuvittelemaan liikoja itsestäni, kun ensimmäistä kertaa kohtaan harjoituksissa myös oman tasoisiani ja heikompiakin. Onneksi (?) silti suurin osa on edelleen paljon tai vähän parempia.