Asuntoja ja vuokranvälittäjiä (osa 1)

Mennäänpä suoraan asiaan, kun tuli viime kerralla tehtyä lupauksia. Kuten joku lukija saattaa olla kiertävistä huhuista kuullut, aikomuksenani on asustaa Leicesterissä noin vuoden verran, vähintäänkin ensi kesän loppuun. Tästä syystä olen melkeinpä matkan vahvistumisesta asti yrittänyt selvittää, miten saan hankittua sopivan kämpän. Alkuun en tiennyt oikeastaan mitään Englannin asunnoista saati vuokratasosta tai muihin vuokraamiseen ja asumiseen liittyvistä yksityiskohdista. Aloitin urakan tutustumalla vuokra-asuntojen tarjontaan netissä löytyviltä parilta vuokrapalvelusivustolta, rightmove ja zoopla. Käyttämällä tunteja ja taas tunteja kyseisten sivujen selailuun alkoi lopulta olla aika hyvä kuva sitä, millaisia asuntoja Leicesterissä on tarjolla ja mihin hintaan. Teoriassa.

Yritettyäni ottaa yhteyttä muutamaan netistä löytynyttä kämppää välittävään firmaan, törmäsin ensimmäiseen ongelmaan. Sähköposteihin vastaavia välittäjiä, puhumattakaan ulkomailta tulevista sähköposteista, oli hieman hankala löytää. Yksi vastaus kuitenkin tuli hetimmiten, ja mikä yllättävää (ja etukäteen pelättyä), puhelimella. Meinasi mennä Venlassa salaatti kurkkuun, kun puhelimen soidessa vilkaisen näyttöä ja siinä lukee vain "Britannia". Voimakkaalla intialaisella aksentilla puhuva välittäjä todennäköisesti esitteli itsensä ja edustamansa asunnon, mikä meni hälinän ja huonon äänenlaadun vuoksi vähän ohi, mutta sen verran ymmärsin, että puhe ehti jo maksutapaan. Sain soperrettua vastaukseksi, että laittaisi tarkempia tietoja sähköpostilla (jolla itse olin ottanut yhteyttä), ja puhelun loputtua iloitsin siitä, että olin vihdoin saanut jonkinlaisen vastauksen.

Myöhemmin sähköpostin tarkemmin luettuani tutustuin tarkemmin, itse asiassa hyvin tarkkaan, kyseiseen kämppään ja vuokranvälittäjään. Kaiken domaintiedoista facebook-sivuun selattuani en löytänyt mitään erityisen epäilyttävää, vaikka kämppä jotenkin vaikutti liian hyvältä ollakseen totta. Lopulta kokeilin Catfishistä tuttua googlen "Hae kuvan perusteella" -toimintoa ilmoituksessa olleilla kuvilla, jotka näytti hintaluokkaan nähden ja muihin ilmoituksiin verrattuna erittäin tyylikkäiltä. Tuloksena sain esim. japanilaisen design-sivuston sekä ekologista asumista esittelevän sivuston. Kysyin kohteliaasti asiaa vuokranvälittäjältä, joka vastasi, että kyseisestä asunnosta (flat 2) ei ole kuvia, mutta asunto on kutakuinkin samanlainen kun flat 1. Tätä asuntoa ei löytynyt firman sivuilta linkitettynä, mutta asunnon nimen perusteella arvaamalla löysin kuvat. Jos joku haluaa vertailla, niin voi katsoa alunperin minulle tarjottua asuntoa sekä "vastaavan asunnon" kuvia. Vaikka tuo jälkimmäinen vaikutti ihan OK asunnolta, päätin olla luottamatta kyseiseen välittäjään, mikä osoittautui ihan hyväksi päätökseksi. Myöhemmin Leicesterissä pääsin nimittäin sattumalta tututstumaan minulle tarjottuun asuntoon, ja kuvat antaa siitä kyllä edelleen aivan liian hyvän kuvan.

Huokaisin helpotuksesta vältettyäni mitä todennäköisimmin huonon asuntovalinnan, mutta valitettava todellisuus oli, että minulla ei siinä tapauksessa ollut edelleenkään yhtään yhteydenottoa varteenotettavista asumuspaikoista. Onneksi tilanne muuttui jonkin verran parempaan suuntaan, kun sain yhteydenoton toiselta välittäjältä. Hän ei tarjonnut heti asuntoa, vaan kyseli minun toiveita asunnon, sijainnin, hinnan ym. suhteen sekä selvitti minulle, minkälainen hakuprosessi tulisi olemaan ja mitä maksuja siihen liittyy. Olin tästä hyvin kiitollinen, mutta harmillisesti kyseisen henkilön yhteydenotot katkesivat yllättäen hieman ennen kun olisi pitänyt olla ostamassa lentolippuja. En kuitenkaan enää voinut perääntyäkään, joten ostin lopulta neljän päivän päähän lentoliput ja varasin viikoksi guest housen, josta käsin ajattelin metsästää asuntoa toivottavasti paremmalla onnella.

Päätös osoittautui oikeaksi. Heti tulopäivän seikkailujen jälkeen seuraavana päivänä aloin tutkimaan asuntoilmoituksia, tällä kertaa tavoitteena saada sovittua näyttöjä asuntoihin, ja sainkin ensimmäiset näytöt sovittua jo torstaille. Vaikka en uskaltanut vielä vastailla kovin hyvin puhelimeen, sain sovittua, että tulen toimistolle, josta minut opastetaan eteenpäin. Olin edelleen hyvin epäluuloinen osittain aiemmasta kokemuksesta johtuen, osittain netistä lukemieni arvosteluiden perusteella, joissa käytännössä haukuttiin lyttyyn jokainen vähänkään tunnettu välittäjä. Torstaina menin kuitenkin lounaan jälkeen käymään Haartin, joka on ilmeisesti britannian suurin yksityinen välittäjäfirma, toimistolla. Tovin tilannetta selvitettyä (ja kaikkien muiden keskusteluiden tavoin kerrottuani, että en ole opiskelija vaan työntekijä) välittäjä opasti minut katsomaan kävelymatkan päässä olevaa asuntoa, josta olin kiinnostunut netti-ilmoituksen perusteella. Oikein mukavalta (sanottuani olevani ei-opiskelija) vaikuttanut välittäjä jutteli mukavia ja osasi muistuttaa vähän väliä, miten nopeasti kaikki asunnot menee ja miten varaus pitäisi tehdä mahdollisimman pian, jos asunnon haluaa. Tällä kertaa osasin suhtautua puheisiin oikealla niiden ansaitsemalla vakavuudella, sillä olin jo etukäteen päättänyt, että katson rauhassa läpi tarjontaa ja päätän vasta hyvän harkinnan jälkeen. Hän jätti minut lopuksi toisen välittäjän hoiviin, joka kävi näyttämässä paria asuntoa minulle ja muutamalle opiskelijalle, ja huomautti, että voi tarjota esittelemänsä asunnot pienemmällä välityspalkkiolla kun edelinen välittäjäni. Näyttöjen jälkeen sanoin miettiväni asiaa, näkyvästi negatiivisempaan sävyyn kuin edellisen asunnon kohdalla, sillä nämä asunnot tuntuivat vetävän minua takaisin opiskelija-asumiseen.

Seuraavana päivänä, kun olin jo hieman kokeneempi asuntosurffailija, kävin yhteensä viidessä yöpymispaikasta kävelymatkan päässä olevassa välitysfirmassa ja kahdessa näytössä, sekä sovin vielä yhden näytön lauantaille. Tällä kertaa, epäilen hieman asuvalintani ansioista, minuun suhtauduttiin jotenkin asiallisemmin ja vakavammin. En päättänyt vielä mitään, vaan sanoin, että tarvitsen aikaa päättää ja olen myöhemmin yhteydessä. Lauantaina käytyäni kuudennessa näytössäni koin vihdoin saaneeni melko hyvän kuvan siitä, mitä Leicesterissä on tarjolla ja mihin hintaluokkaan. Vaihtoehtoja oli moderni täysin varusteltu (joskaan ei kalustettu) kerrostaloasunto 16. kerroksessa pohjoiskeskustassa, 2-kerroksinen yksiö ydinkeskustassa (sis. uima-altaan, kuntosalin ja saunan käyttö), pienen keittiön kokoinen "studio flat" kadunkulmassa, uutukainen opiskelijan studio flat keskellä opiskelijakylää, erilliseen keittiöön ja makuu-olo-suihku-wc-huoneeseen jaettu opiskelijakolo sekä 2-kerroksinen kahden makuuhuoneen melko perinteisen (ja vanhan) tuntuinen kämppä yhdellä länsi-Leicesterin keskeisimmistä kaduista. Punnitsin vaihtoehtoja (pitäen mielessä, että mikä tahansa asunnoista voi olla jo mennyt ennen kuin ehdin laittaa hakemuksen), ja päädyin lähettämään pyynnön hakemuksen edistämisestä viimeksi mainittuun kahden makuuhuoneen asuntoon. Aivan tolkuttoman isohan se on (yht. 70 neliötä), mutta hinta on monia vaihtoehtoja halvempi ja sijainti erinomainen. Laitan lisää asunnosta jos pääsen hakemuksissa eteenpäin, muussa tapauksessa yritän löytää jotain vastaavaa.

Hakuprosessista on selvinnyt jo jonkin verran, joten voisin kirjoittaa sen tähän auki, jos nyt jotakuta sattuu kiinnostamaan. Aluksi siis kannattaa ottaa yhteys välitystoimistoon (itse suosin välitöntä yhteyttä eli astuu sisään toimstoon), koska netissä ilmoitetut asunnot ei läheskään aina ole enää saatavilla. Toimistolla selitetään, minkälainen asunto kiinnostaa, ja voidaan sopia näyttö tai hyvällä tuurilla lähteä sellaiseen samantien. Kun asunto on selvillä, sinne tehdään hakemus. Yleensä tässä vaiheessa välitysfirma ottaa välistä "application fee" nimellä kulkevan maksun (joka ilmeisesti palautetaan, mikäli hakemus ei mene läpi). Maksun suuruus tuntuu olevan jotain väliltä £170 - £300. Tämän jälkeen hakemus lähtee vuokranantajalle, joka vaatii tavallisesti erinäisiä dokumentteja kuten proof of employment, proof of savings tai edellisten puuttuessa guarantorin eli käytännössä vuokran takaajan. Välitysfirma voi ottaa ylimääräisiä maksuja näiden dokumenttien toimittamisesta, mutta siitä eteenpäin en oikein vielä tiedä, miten prosessi etenee. Itse olen siinä tilanteessa, että ilmoitin yhdelle välittäjistä halukkuudestani hakea asuntoa, ja odotan vastausta maanantaina. Kunhan vastaus tulee, kiitän kohteliaasti muita minua auttaneita välittäjiä ja ilmoitan, ettei arpa tällä kertaa valitettavasi osunut heihin.

Mutta sellainen kirjoitus tällä kertaa. Jotenkin tuntuu, että näissä matkakirjoituksissa on aina niin paljon asiaa, ettei koskaan pääse siihen hauskaan ajatustenvirtakirjoitteluun, johon suurin osa kirjoituksista sitten ensihuuman jälkeen ajautuu. Vielä on kuitenkin ainakin yksi melko asiapitoinen kirjoitus asialistalla, nimittäin Leicesteriä kaupunkina ja asuinpaikkana kuvaava kirjoitus. Vajaan viikon täällä oltuani osaan jo suunnistaa muutamaan paikkaan ilman karttaa, löydän kaupasta perustarvikkeet ja tiedän mikä on punnan hinta käteisenä nostaessa ja kortilla maksaessa. Näistä siis lisää (ehkä) seuraavalla kerralla, nyt kuitenkin cheers ja hyvää yötä!

Yksi alku lisää: Englanti

Mietin otsikkoa hetken, ja alkoi tuntumaan, että käytän niissä aivan liian usein sanoja "uusi" ja "alku". Päätin sitten keksiä jotain muuta. Ja hetken päästä huomasin, että ei tainnut mennä ihan putkeen... Noh, kaikesta huolimatta, nyt on taas aika summata yhden uuden alun kommelluksia blogissa.
Varoituksen sana: tästä kirjoituksesta saattaa tulla pitkä. Eikä pitkä niin kuin jotkut aiemmat ajatuksenvirtakirjoitukseni, joissa on sanoja sanojen perässä aivan liian paljon, vaan pitkä ihan sisällöltään. Arvioin nimittäin tapani kirjoittaa yksi kirjoittamatta jäänyt asia ja jättää muut myöhemmälle, ja totesin sen johtavan vain niiden kaikkien muiden asioiden unohtamiseen. Joten nyt päätin, että kirjoitus tulee sisältämään kaikki muutaman päivän aikana koetut kootut kertomukset, ainakin sen mitä muistan.

1. Päivä

Lennoista ei varmaan ole mitään sen ihmeempää kerrottavaa. Sen tosin voisi mainita, että oli minun... 11. lento, eli olen tehnyt osuuteni ilmaston tuhoamisessa tälläkin tavalla. Tosin ainakin Norwegianin istuimien selkänojissa luki "The word's greenest airline" tai jotain sinnepäin, mutta ei se ihan riittänyt itsepetokseen tällä kertaa. Myös lentoa edeltävästä turvatarkastuksesta on pakko mainita, miten (hyvin suomalaisen näköinen ja sitäkin enemmän suomalaisittain käyttäytyvä) herrasmies mainitsi minulle (epä)kohteliaasti, että "there's a line here". Huomasin, että kyseiselle tarkastuspisteelle tulee tosiaan omani lisäksi toinen jono, päästin kahden herrasmiestä edeltävän jonottajan lisäksi myös itse herrasmiehen edelleni, sekä hänen perässä tulleen ihan vaan pysytelläkseni vähän kauempana...

Lontooseen siten saavuin, ja kaksi 20kg ja 15kg laukut mukaani hain. Siitä lähtien päivä oli aikamoista treenie jaloille ja olkapäille (tai niskalle, tai mikälie). Juna-asema löytyi melko helposti, mutta seuraavaksi piti arpoa, mihin junaan nousta päästäkseen St. Pancreasin asemalle Lontooseen. Junan nimi oli First Capital Connect ja suunta Bedford, joten ostin lipun ja katsoin taululta seuraavan Brightoniin lähtevän First Capital Connect -junan laiturin. Laiturille laskeuduttuani ja tovin seisoskeltuani tuli viereiselle laiturille (raiteiden taakse) Bedfordiin menevä juna. Ihmettelin tilannetta tovin, kävin ylhäällä tarkistamassa laiturin, ja todettuani sen menevän tosiaan Brightoniin palasin laiturille ja hyppäsin seuraavaan junaan. Junassa istuskelin tovin, ja alkoi tulla jotenkin epävarma olo. Juna ei pysähtynyt kovinkaan monelle asemalle, mutta seuraavan pysähdyksen aikana epävarmuus kasvoi ja vahvistui, kun kuulutuksen aikana vihdoin tajusin, että Brighton ei ole Bedford. Ryntäsin oville, tietysti kaikkien kolmen (matkalaukut + käsimatkatavarareppu) laukkuni kanssa, mutta liian myöhään. Matka jatkui yhden pysähtymisvälin lisää väärään suuntaan. Mutta olin sentään tietoinen tilanteesta ja mitä piti tehdä, joten pystyin vihdoin rentoutumaan ja otin kirjan esille odotellessa seuraavaa asemaa (jolle pysähtymiseen valmistauduin hyvissä ajoin).

En enää muista aseman nimeä, jolle jäin, mutta sen muistan, että sielä oli yksi raide suuntaansa, ei mahdollisuutta vaihtaa laituria eikä yhtään henkilökuntaa. Ja lisäksi hieno "paina napista niin pääset videoneuvotteluun henkilökunnan kanssa" sanoi muutamaan otteeseen, että "we're all busy". Tovin pällisteltyäni totesin porttien olevan auki niin ettei lippua tarvinnut leimata poistuessaan, joten otin riskin ja lähdin muina miehinä kävelemään sillan ali toiselle laiturille. Sinne päästyäni oli onnekseni myös sen portit auki, joten pääsin vaihtamaan suuntaa leimaamatta lippuani ollenkaan. Sitten vain odottelin n. puoli tuntia seuraavaa asemalle pysähtyvää junaa (n. 3 meni ohi pysähtymättä) lueskellen jo vähän kiinnostavaksikin ehtinyttä Poltetta. Sama lukeminen jatkui n. tunnin junamatkan ajan, minkä jälkeen olin jo onnellisesti St. Pancreas International -asemalla etsiskelemässä ensin hiukapalaa ja sitten junaa Leicesteriin. Edelleen kaikkien laukkujeni kanssa, jotka alkoi jo hiukan painaa siinä vaiheessa...

Vilkaisin aluksi aikatauluja, joista selvisi, että junia lähtee n. puolen tunnin välein. Ruuhka-ajat oli merkitty erikseen, koska se vaikuttaa hintaan, mutta ehtisin hyvin lounastaa ennen halvimman hinnan loppumista ja neljän ruuhkaa. Etsittyäni asemalta turhaan ravintolaa, jonne mahtuisin kaikkine laukkuineni, lounastin Patisserie Valerien ihan kelvollisella sämpylällä ja latella. Tämän jälkeen suuntasin ostamaan lippua, jonka arvelin maksavan jotain 10 ja 30 punnan väliltä. Mutta toisin kävi, sillä matkasta olisikin pitänyt pulittaa hiljaisena aikana (jota oli siinä vaiheessa 15 minuuttia jäljellä) 55 puntaa ja sen jälkeen 77 puntaa! Lienee selvää, että en elämäntapapihinä moiseen pystynyt, varsinkaan kun järkytyksestä toivuttuani olisi pitänyt maksaa tuo isompi hinta. Hyödynsin sitten aseman ilmaista WLANia ja surffasin halvempaa konstia päästä Leicesteriin. Kokemukseni perusteella vaihdoin junan bussiin, ja löysin melko nopeasti 25 punnan vaihtoehdon. Ongelmana oli kuitenkin löytää pysäkki, josta kyseiseen peliin pääsisi kyytiin. Tiesin lähtöaseman olevan Victorian asemalla, mutta edelleen pihinä halusin löytää lähemmän pysäkin, jolle pääsisin kävellen. Kysyin neuvoa aseman infosta, mutta siellä kehotettiin vain menemään Victoriaan, jota varten sain myös kartan ja hinnat (aluksi metrohinnan ja ilmeisesti läpinäkyvän epäilevän ilmeeni vuoksi pari puntaa alemman bussihinnan). En kuitenkaan vielä luovuttanut, vaan yritin löytää saamaltani kartalta Leicesteriin menevän bussin pysäkkejä. Yksi kohtuullisen kävelymatkan päässä oleva tulikin vastaan, joten lähdin tarpomaan.

Tarvoin n. kilometrin, edelleen yhteensä n. 40kg kantamusten kanssa. Pysähdyin siinä vaiheessa katsomaan tarkemmin karttaa ja totesin olevani noin kolmannesmatkassa. Siinä vaiheessa luovutin, suuntasin vierestä löytyvälle metroasemalle ja ostin lipun Victoriaan, jonne matka sujui jo ongelmitta. Noustuani taas maan pinnalle aloin etiskellä paikkaa ostaa lippu bussiin. Jokusen minuutin edestakaisin seikkailtuani kysyin asiaa infosta, josta sainkin suoraan ostettua liput. Ihan seuraavaan lähtöön ei enää ollut paikkoja, joten minulla oli reilu tunti aikaa odotella. Käytin sen tarkistaakseni bussin lähtöpaikan sekä tutustumalla pysäkin vieressä olevaan Travellers' Pubiin. Tämä oli ehkä ensimmäinen kerta matkan aikana kun tunsin, että Englannissa on sitä jotakin. Nimittäin erinomaista olutta, ja vieläpä halpaa. Harmittaa edelleen, että otin vaan "half pint".

Kutakuinkin tyytyväisenä palasin bussin lähtöpysäkille, tajusin pari minuuttia ennen lähtöä sen olevan jo kuulutettu, ja ehdin sopivasti mukaan varmistettuani ystävälliseltä kuskilta bussin olevan oikea. Matka sujui taas edellisten tapaan Poltetta lukiessa, vaika pimeä tekikin siitä välillä vähän hankalaa. Perillä olin n. yhdeksän aikaan illalla, mistä syystä hostellini (tai oikeastaan guest housen) isäntä kyselikin jo perääni tekstiviesteillä (kännykkä oli suurimman osan päivästä pois päältä, koska siitä oli loppumassa akku). Leicester vaikutti pimeässäkin varsin rauhalliselta, ainakin tiistai-iltana, ja pääsin kaikkine kantamuksinenikin aikalailla suoraan hostellille. Vaikka matka ei mitenkään kummoinen ollut, niin tavaroiden kanssa ja jo varsin väsynein käsin siihen kului lähemmäs tunti, joten olin Abinger Guest Houseen päästyäni aivan riittävän poikki käydäkseni vain nopeasti suihkussa ja sitten nukahtamaan. Matkaamista oli kuitenkin ollut Englannin aikavyöhykkeen mukaan aamuneljästä yli iltakymmenen.

Aloitin kirjoittelun suurin odotuksin, mutta innostuttuani kuvaamaan tapahtumia aivan liian yksityiskohtaisesti siihen meni turhan paljon aikaa, ja kello tulee jo puoli kaksitoista. Ja kun English breakfast odottaa seitsämästä vain puoli yhdeksään pitää alkaa jo painua maate. Mutta sanotaan nyt sen verran, että seuraavaksi on luvassa kokemuksia Leicesteristä, ja erityisesti asunnon vuokraamisesta. Vaikka mitään kovin kattavia kokemuksia siitä ei vielä ole, koska en ole moista vielä onnistunut vuokraamaan, mutta yrityksistä kuitenkin sekä muista matkan varrella tarttuneista yllätyksistä.