Kohti sitä mitä kohta tulee vastaan

Uusimman tietokoneeni kello valehtelee kuin nainen; ystävällisesti ja kenenkään huomaamatta. Valehtelen itselleni kuin mies; päin naamaa, eikä varmasti mene kenellekään läpi. Mutta joskus on otettava niskasta kiinni sitä itseään niskaotteella raatamassa roikottavaa työläistä, jollaineseksi pikku koodari on sisälläni päässyt kasvamaan. Eikä haittaa, vaikka kirjoituksen ensimmäiset lauseet olisivat liian hölmöjä edes hienosti absurdiksi kutsuttaviksi. Tänään olen päättänyt - tai no, päätynyt - kirjoittamaan taas pitkästä aikaa jotain uutta tähänkin blogiin.

Seuraavaksi olisi päätettävä, pysynkö epäselvän runoollisena koko lyhyen kirjoitustuokion, vai tungenko väliin aina yhtä epäsopivan kappaleen, joka sisältö pyrkii mahdollisimman monen katteettoman lupauksen tekemiseen sitä seuraavasta tekstistä. Vaikka ensimmäinen kovin houkuttelisikin, en usko pystyväni pitämään yllä näin vaikeaselkoista ilmaisutapaa ilman viiniä tai animea.

Aivan, juu. Ja asiaan. Mitäs asiaa minulla viime kerralla olikaan?

Lukaistuani edellisen kirjoitukseni läpi en voi kun todeta, että onpahan siitä taas päässyt vierähtämänä aikaa. Blogin kirjoittaminen vähän useammin olisi kaikin puolin mukavaa, mutta jotenkin sille on vaikea onnistua siunaamaan riittävän suuria lohkareita kalenterista. Tästä voi suurelta osin syyttää töitä, jotka suunnitelmista poiketen tuuppasivatkin kokopäiväisesti kesänviettoa häiritsemään. Taisin juuri ja juuri olla ehtinyt aloittaa työni kesäkuussa, kun minulle tarjottiin toisesta projektista työpäiväntäytettä siten, että työstä tulisi elokuun loppuun asti kokopäiväistä. No, mikäs siinä, totesin, ja niin sitä on tultu oleskeltua melkein koko kesä kovin tyhjässä interaktiivisen median tutkimuskeskuksessa Tampereen yliopistolla. Saatan joskus innostua kertomaan tarkemmin, mitä kesän aikana tein, mutta nyt tyydyn mainitsemaan erään projektin välituotteina ulos putkahtaneet sivustot mindtrek.conex.fi ja dcl.conex.fi (oma osuus rajoittuu noihin conex.fi-domainin alla oleviin sivuihin). Pari viikkoa sitten sain myös lyhyen tähtäimen jatkosuunnitelmat työpaikan suhteen selvitettyä, ja TRIMmissä tulee oleskeltua nyt ainakin vuoden loppuun asti. Lisäksi haussa on rahoitus seuraavaan projektiin, joka pulttaisi minut yliopiston penkkiin vielä 1,5 vuodeksi lisää. Eipähän siinä mitään, rento ilmapiiri ja joustava työ sopii oikein mainiosti, mutta kyllä sitä jossain vaiheessa pitää alkaa katselemaan siirtymistä isompiin ympyröihin.

Kesän aikana tuli vietettyä perinteinen pelitapahtuma iLAN. Kaveriporukalla pelailua on tullut lanien merkeissä harrastettua jo reilu vuosikymmen, joten pelaamisen oheella myös nostalgialla oli merkittävä osa tunnelman luomisessa myös tänä kesänä. Jonkinlainen historiikki olisi erittäin mukavaa sekä tehdä että katsella, mutta valitettavasti paras tallenne tapahtumista on yksi sen osallistujista, enkä ole löytänyt vielä sopivaa liitäntää datan siirtämiseksi nykytietokoneella luettavaan muotoon millään järkevässä ajassa toteutettavissa olevalla menetelmällä. Jotain saattaa kuitenkin olla luvassa, joskaan en tiedä, miten julkiseksi moisen kehtaa päästää.

Kesä loppui ja tuli syksy. Työt jatkui ja koulut alkoi. Ja yksin ihan liian isossa asunnossa asumisen päivät olivat vihdoin luetut, kun erinäisten sattumusten seurauksena en tälläkään hetkellä ole ainoa taustalla soivan musiikin päälle teräviä näppäimistönnaputuksia tuottava sormirypäs. Koska tämä toinen sormirypäs ynnä muun kehonsa joutuu huomenna heräämään taas kovin varhain, voisin vähitellen alkaa taiteilemaan loppukaneettia tällekin kirjoituksenalulle, vaikka se tuskin on päässytkään edes kunnolla vauhtiin. Mutta älkää peljätkö, sillä minä ilmoitan kyllä itsestäni kaikkea epätärkeää, epäselvää ja epävarmaa taas tuonnenpana. Heitetään vielä loppuun hihkaisu onnistuneesta leipomisesta, sillä tällainen suklainen juustokakku onnistui ihan hyvin, vaikka leivoin juustokakkua ensimmäistä kertaa. Hyvä minä! Leipomista pitää harrastaa jatkossakin. Mutta tällä kertaa tämä riittänee, hyvää yötä itse kullekin säädylle.