Viiniä ja Animea
Vaikka paljoa en viineistä edelleenkään tiedä, niin joitain suosikkeja olen jo oppinut tunnistamaan Alkon hyllyiltä. Yksi niistä on tämän päivän valintani, Australialainen Yellow Tail Shiraz. Jääkaapista löytyi sopivasti puoliksi syöty Aura-juusto ja jälkinaposteltavaksi nappasin tarjouksesta paketin viinirypäleitä. Vaikka päivä oli alkanut äärimmäisen harmittavasti kavereiden kanssa vietettävän leffaillan peruuntumisella, olin kotiin päästyäni jo melko hyvillä mielin valmistautumassa huolellisesti illanviettoon. Kehuskeltuani työkavereille juovani pullon viiniä tuosta vain, piti aloittelemassa olla hyvissä ajoin. Kokkailtuani nopeasti mutta siltikin ihan onnistuneesti kanaa ja tofua nuudeleitten seuraksi, sain pullon avattua ja korkattua myös kauan odottamani animen Clannad.
Sarja miellytti sekä taiteellista että esteettistä silmääni heti alkumetreiltä. Katsoin hyvällä ruokahalulla viisi jaksoa, heittäytymättä kuitenkaan aivan täysin mukaan. Vaatinee vielä jonkin verran katsomista pohjalle ennen kuin pystyn siihen entisaikojen tavoin, sillä edellinen täysin animelle pyhitetty katsomiskerta on jo monien monien kuukausien verran takanapäin. Taaksejäänyttä elämää se ei kuitenkaan suinkaan ole, vaan kun vain aikataulu suo, pyrin viettämään animentäyteisiä iltoja myös täst'edes.
Mutta en myöskään tule jättämään blogaamista yhtä pahasti heitteelle kun tein aiemmin. Kirjoittamisinnostukseni hiipumisesta ei ole tietoakaan, päinvastoin, yritän jopa löytää vartavasten aikaa blogaamiselle. Saattaa jopa olla, että innostun kirjoittamaan jotain muutakin joku kaunis kevätpäivä.
Jos kerrotaan vielä taustatietoina taustamusiikista, niin myös siitä voi aistia tiettyä nostalgiaa, tai ainakin jossain määrin paluuta aiempaan. Siinä ei ole sinällään mitään uutta, että valitsin Yuki Kajiuraa blogaamisen taustaksi, mutta Noirin soundtrackin ensimmäisten kappaleiden soidessa tajusin, että edellisestä kuuntelemiskerrasta on kulunut jo aivan liian pitkä aika.
"Ja sitten asiaan," ajattelen, vain tajutakseni, ettei minulla tapani mukaan ole mitään asiaa. Mutta ei se ole ennenkään minua estänyt, eikä estä nytkään. Kunhan vaan hyvää vauhtia kuluva pullollinen viiniä ei aiheuttaisi liikaa kirjoitusvirheitä ja muutenkin kirjoituksen taso pysyisi jossain määrin siedettävänä.
Jossain määrin tunnen olevani samassa tilanteessa kuin muistan joskus aiemminkin olleeni. Kertomista riittäisi, mutta en oikeastaan osaa arvioida, kuinka paljon asioita kannattaa alkaa julkisessa blogissa läpikäymään. Omasta yksityisyydestänihän en koskaan ole välittänyt tuon taivaallista, mutta kun asia koskee myös muita, en viitsi ihan mitä tahansa alka kirjoittelemaan. Jotain voinen kuitenkin paljastaa pelkäämättä suututtavani ketään.
Alkuun voisi kertoa vaikka tylsiä(?) tilannetietoja kendosta. Joukkue-SM oli ja meni Helsingissä viime viikonloppuna. Kapteenina pidin oman joukkueen suoritusta erinomaisena, ja myös henkilökohtaisia suorituksiani ihan siedettävänä, osittain jopa hyvänä. Sain monen muun tavoin ensimmäiset SM-pisteet, ja joukkue pääsi alkusarjasta jatkoon. Sen jälkeen tie tyssäsi melko selkeään tasoeroon, mutta kaikenkaikkiaan hyvä kokonaissuoritus. SM-joukkueen selvittyä lauantaina jatkui kisailu hieman erilaisissa merkeissä sunnuntaina dan-cupissa. Kyseessä oli siis tietyntasoisten kendo-harrastajien cup, joka oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa jaettu kahteen osasarjaan. Osallistuin alempaan sarjaan, mutta syystä tai toisesta en pystynyt lähellekään sellaista suoritusta mihin voisin olla tyytyväinen. Liekö edellisen päivän kisaväsymystä, ihan unenpuutteesta johtuvaa väsymystä vai mitä, mutta kisan jälkeen oli melko tympiintynyt olo omaan heikkotasoiseen suositukseen. Pitää siis yrittää panostaa enemmän ensi kerralla. Mutta se kendosta.
En muista miten avoimesti olen aiemmin puhunut erinäisistä asioista, mutta viinipullon lopun häämöttäessä parin lasillisen päässä tunnen olevani valmis kertomaan teille vaikka luottokorttini numeron. Parisuhdeasiat lienee kuitenkin ainakin joidenkin lukijoiden mielestä mielenkiintoisempaa luettavaa, joten pysyttäydyn niissä. Jos joku lukijoista ei vielä satu asiaa tietämään, niin elämäni ensimmäinen rakkaustarina on saatettu onnellisesti päätökseen. Koin siinä paljon, opin siinä paljon, kasvoin siinä paljon. Ja paljosta siitä olen kiitollinen Maille, vaikka pitäisi luultavasti osata arvostaa myös omaa osuuttani siinä. Syksy oli vaikea, mutta selvisin, paneutuen täysillä erityisesti töihin, kiitos työkavereiden niistä ajoittain myös nauttien. Mutta tarpeeksi kauaksi itseni unohdettua halusin jo päästä takaisin olemaan edes jollain tasolla iloinen, onnellinen. En edes muista miten, mutta jostain syystä sain kavereita. Kutsuin kavereita kylään, ja vietin kavereiden kanssa uskomattoman mukavia iltoja.
Alkuvuodesta vietin ystävien kanssa entistä enemmän aikaa. Tuntui, että elämisen mielekkyys oli vähintäänkin palannut, ellei jopa näyttäytynyt minulle todellisessa loistossaan ensimmäisiä kertoja. No ei, ei minulla mikään ankea lapsuus ole ollut, mutta ystävien kanssa oleminen nyt vaan on niin paljon mukavampaa kun mikään yksin puuhaaminen. Ja... ei, en enää pidä arvostelukykyäni riittävänä, jotta uskaltaisin kirjoittaa mitään henkilökohtaisempaa tänne. Parempi tyytyä vain sanomaan, että kun tutustuu ihmisiin ja ystäviin tarpeeksi hyvin, heistä voi löytyä todellisia... "helmi" tai "tähti" ei mitenkään tee oikeutta sille mitä yritän sanoa. Joskus vaan kaunis ulkokuori peittää alleen vielä kauniimman sisuksen, jonka nähdessään ei voi välttyä hämmästykseltä.
Mitenköhän paljon tämä blogaus alkaa vaikuttaa vahvasti humaloidulta? No, jos ei tarpeeksi, niin asian voi korjata lopettamalla sen runoon. Ja jos edellisen viestin "spontaani" ei riittänyt, niin nyt on luvassa "spontaani ja ~1 promille" (okei, en tiedä paljonko, mutta pullo viiniä ja pieni mies, laskekaa itse... okei, laskin itse, ja tulos tasan 1 promille).
No ny ei tuu kyllä yhtään mitään!
XD
