Kaksi vuotta myöhemmin
Elämä on huomaamatta pyörähtänyt eteenpäin. Kahden vuoden jälkeen löydän taas itseni täältä, jo yli vuosikymmenen kertomuksia keränneen blogini ääreltä. Ja kun hetkeksi eksyn lukemaan muutamia ensimmäisiä kirjoituksia, joissa puoliksi innoissani ja puoliksi kauhuissani kirjoitan alkavasta vaihtovuodesta Japanissa, tunnen kuinka nostalgia-aalto tulee ja vie mielen mennessään. Lienee kyse jonkinlaisesta summasta kaikkea, mitä tuo aika minulle merkitsi, ja kun sopivasti heittää mukaan ajan kultaamia muistoja, ajatukset vievät väkisinkin siihen, miten paljon haluaisin taas päästä kokemaan sitä kaikkea. Japaniin.
Täydellinen yhteisöllisyyden ilmentymä, ksenofobian ja partiarkaatin luvattu maa. Mitä enemmän ymmärrän, sitä enemmän tuo ristiriita repii. Maa täynnä mitä ihmeellisimpiä tapoja toteuttaa itseään, täynnä sääntöjä kaikean poikkeavan kitkemiseksi.
Viime aikoina olen kirjoittanut tänne lähinnä joko väkinäisiä selostuksia siitä, mitä olen sattunut edellisten kuukausien aikana tekemään, tai sitten suurimmaksi osaksi käsittämättömiä ajatuksenjuoksukilpailuja sen hetken tuntemuksista (jos jollekin on epäselvää, niin tämä kuuluu jälkimmäiseen kategoriaan). Herää ajatus, onko kyse enemmän siitä mitä kaipaan, vai siitä mihin kaipaan muutosta. Ja saakin herätä! Vielä kun saisin jonkinlaista vihiä vastauksesta, niin voisin koittaa tehdä asialle jotakin. Kaikesta huolimatta selvää on, että tämä on se mitä kaipaan. Näinä hetkinä tunnen olevani enemmän kuin koskaan muulloin oma itseni. Se ei voi johtua pelkästään tuosta yhdestä keittiön pöydällä tyhjänä olevasta viinipullosta, vaan pakkohan siinä on olla kyse jostakin, joka oikeasti tulee sisältäpäin.
Hieman kuitenkin voisi selkeyttää tekstiä, jotta hämmentyneet sukulaiset saisi edes hieman tietää mistä oikein puhun ja mitä minulle oikeastaan kuuluu, noin kysymyksen perinteisessä merkityksessä. Kuitenkin sitä ennen käytän tilaisuuden hyväkseni, laitan kuulokkeet kiinni kännykkään ja suuntaan kohti Aberdeenin hiljaista yötä.
- - -
Kävelylenkillä keskellä yötä KOTOKOa kuunnellessa oli hymy herkässä ja saattoi tulla muutamma tanssiaskelkin otettua siinä keskellä katua. Kellon tullessa puoli viisi lienee vähitellen aika kerätä vähän unta palloon, mutta jos nyt vielä lyhyesti kertoisi mitä viime aikoina on tullut tehtyä, kun kerran tuli vähän niin kuin luvattua.
Lomasta Suomessa ei ole aikaa pariakaan viikkoa. Siellä tuli tehtyä tavallista enemmän kendoa, sillä otin tarvikkeet mukaan ja kävin leireillä ja treeneissä yhteensä seitsämänä päivänä, eli keskimäärin joka toisena lomapäivänä. Päällimmäinen syy oli se, että tavoittelin 4. danin graduointia matkan aikana. Pienestä epävarmuudesta huolimatta graduointi onnistui, ja erittäin hyvän leirin aikana Porissa suoritin onnistuneesti kyseisen vyöarvon testin. Ajoittain on vielä epävarmuutta siitä, riittääkö oma taso siihen mitä 4. danin omaavilta odotetaan, mutta ei kai siinä muu auta kuin yrittää parhaansa. Seuraava tavoite olisi jonkin sortin pärjääminen Aberdeenissa syyskuun alussa pidettävissä Thistle Cup kisoissa, joissa on nykyään oma sarja ylemmän tason harrastajille (3.-5. dan).
Töissä menee niin kuin ennenkin, ilman toistaiseksi sen kummempia muutoksia. Olen päässyt osallistumaan useampaankin otteeseen erilaisiin konferensseihin ja kouluttautumisiin, mistä olen kyllä kiitollinen työnantajaa kohtaan, mutta edelleen odotan luvattuja organisaatiouudistuksia, joilla päivittäisestä työskentelystä tehtäisiin hieman järkevämpää ja enemmän tulevaisuuteen katsovaa. Jotain pitäisi tapahtua tässä kahden kuukauden sisällä, mutta nähtäväksi jää miten pitkälle se riittää. Toistaiseksi olen kuitenkin melko tyytyväinen työpaikkaan, mutta mieli tekisi olla ehkä hieman uskaltavammassa paikassa tekemässä ratkaisuja tulevaisuuden ennemmin kuin nykyisyyden tarpeisiin. Mieli alkaisi viedä myös konferensseissa puhumiseen päin, joten olen koittanut hieman hakea erilaisia suuntia joista sensortin teknologiavaikuttajan uraa voisi lähteä tekemään, mutta jo oman firman tapahtumissa puhuminen aiheuttaa sen sortin jännityksen, että tekemistä taitaa olla vielä aika paljon.
Tähän kuitenkin jättänen tämän tällä kertaa. Toivon vilpittömästi, että jollekulle on tällaisestakin, hyvin epäsuunnitelmallisesta ja sattumanvaraisesta kirjoituksesta iloa. Ainakin minulle siitä oli, joten tehtävänsä se lienee tehnyt. Mikäli jotain kommentoitavaa on niin kommentoi pois, sellainen on aina oikein tervetullutta ja saa hyvälle mielelle. Mutta nyt yö(?)unille.
