Kello kaksi yöllä

Käsi kädessä he kävelivät ohi laitakaupungin pienen rautatieaseman. Vasta hetki sitten loppuneesta sateesta ei ollut enää merkkiäkään ilmassa, ja asfaltti jalkojen alla oli kuivaa. Sivukadulla kulki joku yksinäinen valkoisen kahisevan kauppakassin kanssa. Vanhempi pari käveli ja jutteli rauhallisesti ja pysähti istumaan pellon reunaan unohtuneelle penkille. Tuulipuvussa lenkille lähtenyt mies piti rinnalla juoksevaa koiraa löysän hihnan päässä. Nuori ja kaunis nainen pitkässä punaisessa tukassa löi korkokengillään tahtia kellolle, joka muuten olisi unohtanut käydä ja pysähtynyt.

Ruostuneet raiteet kulkivat poikittain kadun yli. Urissa näkyi vielä lammikoita, joista ruosteenpunainen vesi valui hitaasti viereiselle nurmikolle.

- Älä unohda, meillä on vieläkin kiire.

Kumpikaan ei nopeuttanut askeliaan, ei edes ajetellut sitä.

- Näitkö? Tuollaiset kengät haluaisin.
- Ai sellaiset punaiset?
- Mitenniin punaiset? No vaikka punaiset, mutta samanlaisen enkelikuvioinnin ja liian korkeat korot.

- Meneeköhän täällä junia usein? Päästäisiinköhän me nopeammin, jos mentäisiin asemalle ja odotettaisiin seuraavaa junaa?

Kello löi. Aurinko alkoi lämmittää ilmaa ja vähitellen ilma alkoi tuoksua. He kävelivät vielä hetken ja pysähtyivät sitten pellon laidalle. Penkkiä ei näkynyt, mutta punaisessa juoma-automaatissa oli kylmät juomat tarjouksessa. He eivät olleen ajatelleet pitää taukoa, mutta tauko oli ajatellut pitää hetken kiinni heistä.

Pellon läpi kulki tie, joka juuri ja juuri erottui kasvavan viljan seasta. Tien päässä näkyi veden välkähdys.
- Oltaisiinpa otettu uintivälineet mukaan. Voisi käydä kokeilemassa, onko vesi vielä kylmää.
- Pitää varmaan lähteä jatkamaan. Haluatko loput?
- En, juo vaan.

He ottivat toisiaan kädestä kiinni ja lähtivät päättäväisesti jatkamaan matkaa. Jo pienen hetken päästä käveleminen alkoi tuntua jaloissa. He katsoivat eteenpäin, missä pilvet nousivat tien vieressä olevien rakennusten takaa, valmiina peittämään auringon. Nainen punaisessa tukassa käveli heidän ohitse kiireisen näköisenä.

Kesä

Joskus tuntuu siltä, tai oikeastaan aina tuntuu siltä, että jotain puuttuu. Se johtuu siitä, että ei ole kuollut. Tai ehkä on kuviteltavissa ihmisiä, jotka on joutuneet niin onnettomaan tilaan, ettei heiltä puutu enää mitään, mutta sellainen on onneksi varmaan aika harvinaista. Ilmeisen sopiva määrä viiniä tuo ...18,7ml. Pitää jatkossa kokeilla useampaakin Espanjalaista.

Valitettavasti kello on paljon, huomenna on työpäivä, ja en viitsi avata toista pikkupulloa viiniä. Muussa tapauksessa saisitte nauttia henkeni tuotoksista huomattavasti pisempään. Mutta jospa kuitenkin kokoaisin loppuun jonkinlaisen tilannekatsauksen.

Kendo on kivaa, mikä tekee nyrjähtäneestä jalasta ikävän vaivan. Ainakin yhdet treenit pitää jättää väliin, toivottavasti ensi viikolla mennään taas kovaa. Toivon kovasti, että ehtisin kehittymään ainakin omasta mielestäni riittävästi yrittämään seuraavaa tasoa sinä aikana kun olen Englannissa.

Yksin asuminen on huomattavan paljon vähemmän ikävää, kun ei tarvitse olla montaa päivää peräkkäin yksin. Ja vielä huomattavan paljon enemmän vähemmän ikävää, kun on joku, joka on lupautunut olemaan vierellä. Kannatti kysyä. Kunpa vain ymmärtäisin ajoissa lopettaa vaatimasta maailmalta aina vaan enemmän.