Paluu tulevaisuuteen

Tervehdys taas.

[käyn täyttämässä sherrylasin]

Heti alkuun pitää taas vilkuilla itsekin, mitä on viimeksi tullut kirjoitettua, sillä siitä on vierähtänyt jo oikein reipas tovi yhtä reippaine poikineen. Joten jospa tavoistani poiketen aloittaisin kertaamalla enemmän tai vähemmän kronologisessa järjestykessä viime kuukausien/vuosien edesottamuksiani.

Ensinnäkin, olen muuttanut! Nykyään ehtana keskustalaisena tunnen olevani elintärkeä osa tämän kulttuurikaupungin identiteettiä aina kahviloista koskien rantoihin. En nyt oikeasti, mutta jotain runollista tässä on pakko yrittää keksiä. Nyt kun asiaa tarkemmin ajattelee, niin olen ajatellut viime päivät, tai viikot, tai kuukaudet, niin auttamattoman koruttomasti kaikkea aikuisten tärkeitä juttuja, niin kun vaikka töitä ja... töitä. Ja niitä vapaaehtoisesti, projektinomaisesti, kavereitten kanssa ilman palkkaa tekemiäni töitä. Kirjoittaminen on todellakin hämmästyttävän retrospektiivistä toimintaa (kyllä, sivistyssana, enkä edes kaiken nolouden uhalla aio googlata käytinkö sitä oikein). Alan nimittäin tajuamaan, että taidan tehdä aika paljon töitä. Joo, muttaniiiin, se muutto.

Aika pian edellisen kirjoituksen jälkeen alkoi elo Hervannassa tuntua sopivan pitkään eletyltä, erityisesti työmatkan viedessä päivittäin vähintään tunnin lohkareen kallisarvoisesta ajasta, jota muutenkin alkoi olla niin kovin rajallisesti. Siksipä päätimme metsästää suhteellisen ahkerasti sopivaa kämppää lähempää keskustaa, mielummin kuitenkin niin, ettei tasosta joudu aivan kamalasti tinkimään. Keskustaan muutto oli ollut mielessä jo pisemmän aikaa, mutta kun olin vuokrayksiöiden markkinoita hetken katsellut, vaikutti riittävän edullisen ja tasokkaan kämpän löytyminen yhtään lähempää keskustaa kovin epätodennäköiseltä. Jo siinä vaiheessa olin pannut merkille, miten paljon helpommin löytyisi kaksioita. No ei se sitten kaksionkaan osalta loppujen lopuksi sen helpommin sujunut, vaan useampia kämppiä sai kierrellä ja viettää tuntitolkulla aikaa netti-ilmoituksia selaillen. Lopulta kuitenkin tärppäsi, ja hyvin tärppäsikin, sillä ainakin omalta osalta sain kaikki vaatimukseni kämpältä täytettyä, vieläpä melko kohtuulliseen hintaan. Ei täällä mitään hervannan kämpän kaltaista n. 100 hengen oleskelutilaa ole, mutta yhtä kaikki tarpeelliset huonekalut mahtuu sopivasti. Vielä kun käytiin yksi "kaikki-parit-tappelee-ikeassa" -reissu eräänä kauniina en muista enää minä päivänä, saatiin keittiöön pöytä ja pari muuta puutetta paikattua. Mutta huomaan kirjoitelleeni ehkä vähän turhan pitkään ja tylsästi selostaen muutosta, joten eiköhän tämä riitä. Lopputulos on se, että työmatkaan kuluvasta ajasta puolet menee ulkovaatteiden laittamiseen ja pyörän lukon kanssa leikkimiseen. Ja viime tiistaina huomasin, että kahden muun treenipaikan lisäksi myös kolmanteen pääsee - ainakin kesällä - ihan kätevästi ja bussia nopeammin pyörällä.

Muutto, mitäs muuta... onkohan tämä Kronologia nyt se järkevin tapa täyttää tämä kirjoitus? Pitäisikö kuitenkin vaan kirjoittaa jotain ymmärryksen rajamailla keikkuvaa epäselvää ajatusvirtaa juuri leipomistani kolmen värin korvapuusteista? Vai... onko minusta ehkäpä tullut tylsä? Ei, enköhän minä ihan riittävän tylsä ole aina ollut, joten jatketaan nyt vaan kun kerta vauhtiin päästiin.

Jotain vähän töistä, mutta se saa luvan olla viimeinen täysjärkinen asia, johon tässä kirjoituksessa puutun. Tehtävät on jatkunut aika lailla samanlaisina, vaikka yhden projektin osalta palkanmaksaja on vaihtunut. Aiemmin mainittuihin linkkeihin voisi lisätä www.itk.fi/2012, joka on loogista jatkoa sekä niihin että viime vuoden ITK-konferenssiin, josta muuten kirjoitin blogiinikin useampaan kertaan. Myös tänä vuonna tuli vietettyä kolme railakasta päivää Hämeenlinnassa, tosin tällä kertaa nimenomaan päivää, sillä matkustin huoneen puutteessa aina iltaisin kotiin ja aamulla taas junalla paikalle. Mutta jos hyvin käy, niin tuota sivustoa pyörittävä konferenssisysteemi on jatkossa käytössä muuallakin, ja palkanmaksajallani on jatkossakin varaa maksaa siitä minulle palkkaa.

Vaikka kovin nyt alan innostumaan tästä blogaamisesta, niin pitää luultavasti alkaa vähitellen hiljenemään. Huomenna on taas treenit, ja kun tässä on jonkin aikaa tullut melko ahkerastikin treenattua, voisi elätellä vähän toiveita taitojen karttumisesta ja sen näkymisestä peräti kilpailuissa joku kaunis päivä tulevaisuudessa. Seuraava selkeä graduointitavoite, 3. dan, on vielä vähintään 1,5 vuoden päässä. Mutta ehkäpä kendo mielessä sänkyyn, jossa nukahtaminen on yksin kovin ikävää. Muutama päivä (tai oikeastaan jo ensimmäinen) riittää näköjään siihen, että muistuu mieleen, miten ikävää on olla yksin. Onneksi enää tämä yö.

Mutta jotta ette nyt tämän kirjoituksen luettuanne täysin menettäisi toivoa blogin mielenkiintoisuuden suhteen, pitää vielä sanomani, että jatkossa kirjoitan (ihan oikeasti (ihan oikeasti)) blogia useammin. Ihan vaan siksi, että tämä on oikeastaan aika kivaa. Ja sopivasti loppuun alkoi soimaan vielä toiseen kertaan uskomattoman hienon pianomusiikin huipennus, Yiruman River Flows In You.