Ihmelapsia ja kauas karanneita unelmia
Hei kaikille! Mitä kuuluu? Tänne kuuluu hyvää :)
Olettekos muuten katselleet lukio-opiskelijoiden tekemiä musikaaleja lavalle nostavaa Nelosen sarjaa Stagea?
Kello tulee jo yli puolenyön, enkä minä ole tarpeeksi skarpissa kunnossa edes poistaakseni moisia ristiriitaisia ilmaisuja tekstistäni. Siis tuo "tulee yli", eihän se voi... niin, ja kaiken lisäksi selittelen vielä muka niin ovelia viisasteluitani. Tästä kaikesta huolimatta olen vihdoin päättänyt kirjoittaa taas jotain (aivan, jotain, eli ei mitään erityistä, jotain vaan), sillä halu luoda jotain on vaivannut jo viikkoja, eikä tuosta piirtämisestä tunnu tulevan mitään. Koska kirjoittamisessa olen sen sijaan vähintäänkin keskiverron ammattikirjailijan tasoinen, päätin jatkaa blogiani uudella kutkuttavan jännittävällä kirjoitelmalla.
Luomisympäristön selostaminen on tullut jo melkeinpä tavaksi, joten tehdään se vielä kerran, jos sitten seuraavalla kerralla voisi jättää tuon 'melkein' pois. Musiikin tarjoaa edellen Spotify, josta tällä kertaa etsiskelen jotain sopivan rauhallista mutta silti riittävän menevää aloittamalla metsästyksen eräästä upeasta löydöksestä, Damien Ricen kappaleesta 9 Crimes. Tällä hetkellä soi Regina Spektor, jonka kuitenkin vaihtuessa jonossa odottaneeseen 9 Crimesiin jo ensimmäiset pehmeät pianon sävelet tuntuvat vatsapohjassa, johdatellen Lisa Hanniganin upeisiin vokaaleihin. Upeista naisvokalisteista ajatukset eksyvät väkisinkin Liv Kristineen ja hyvinkin mahdollisesti maailman upeimpaan lauluääneen. Hyvin valitettavaa, että vain harvat kappaleet yltävät sille tasolle, jolle tuollaisen äänen kannattelemana voisi päästä. Kuunnellaan kuitenkin toistaiseksi sitä levy tai pari.
Ja sitten itse asiaan. Jota siis ei ole. No ei vaan, jotain varmaan on hyvä kertoa tämän ja seuraavien viikkojen tapahtumista, jotka tekevät kesän alusta mukavan täyteläisen mutta toivottavasti rennon ja nautittavan. Aivan, sivari loppuu ylihuomenna. huutomerkki. Jotenkin siitä tuntuu kuitenkin puuttuvan täysin minkäänlainen hohto tai riemu, sillä jatkan samoja hommia samassa paikassa heti kesäkuun alusta. Palkka tosin nousee ihan mukavasti, ja työkin on alkuun vain puolipäiväistä, mutta mitään kamalan suurta muutosta arkeen ei kuitenkaan ole luvassa. Asevelvollisuuden suorittamisesta saisi toisaalta varsin pätevän syyn jonkinlaisten juhlien järjestämiseen, mutta syitä on riittänyt muutenkin viime aikoina paljon enemmän kun juhlimiseen sopivia päiviä, ja lauantait ovat melkein järjestään menneet jonkin asteisen bilettämisen merkeissä. Pitänee sitä kuitenkin jotenkin jossain välissä juhlia, toistaiseksi on vaan aikataulu turhan tiukka.
Vapaapäivien aikatauluihin liittyen, vielä ennen töiden alkua on luvassa yksi kendoleiri, ja toinen hyvin pian kesäkuun alkupuolella. Molemmissa olen tällä kertaa enemmän ohjaajan kuin riviosallistujan roolissa. Ensimmäinen on tulevana viikonloppuna oleva Your Move -suurtapahtuma ja tarkemmin sen sport-viikonlopun kendo-osuus, johon ilmoittauduin vapaaehtoiseksi. Jos joku tuntee minut tarpeeksi hyvin ihmetelläkseen, miksi olen moiseen vapaasta tahdostani lupautunut, niin pääsyynä on leirille osallistuva tyttöystäväni. (Voitte vaan kuvitella miten kauan yritin keksiä jonkun korullisen, kiertelevän tavan ilmaista asia, mutta aivoni palasivat retkeltään tyhjin käsin.) Ja jos joku tarkkasilmäinen löysi asiasta entistä enemmän ihmeteltävää, niin siitä vaan, sitähän varten minä sen (ja erityisesti tämän) lauseen kirjoitin. Mutta palatakseni asiaan (voin kuvitella lukijan naurahtavan pilkallisesti tässä kohtaa), perjantaista sunnuntaihin on luvassa vähän kendoa, vähän enemmän kendon seuraamista sivusta ja paljon leiritunnelmaa.
Seuraava kendoleiri on edellistäkin enemmän ohjaamista, tai tarkemmin sen harjoittelemista. Hämeenlinnassa 10.-12.6. järjestettävä vuosittainen kyu-leiri on suunnattu alemman eli kyu-tason harrastajille. Siihen on kuitenkin liitetty tiiviisti ylemmän, dan-tason (ja edistyneimmille kyu-tason) osallistujille suunnattu ohjaajakoulutus, jossa harjoitellaan juurikin ohjaamista eli harjoitusten järjestämistä, opastamista ja suoritusten arviointia. Alkaa siis uhkaavasti vaikuttaa siltä, että kendoharrastukseni kehittyy vähitellen treenien ja kilpailuiden hauskanpidosta myös hieman vakavampaan suuntaan, ja saatan jopa joutua ohjaamaan alkeiskurssin harjoituksia joku kaunis syyspäivä. Vaikka pidän opettajan taitojani hyvin, hyvin riittämättöminä moiseen vastuuseen, osallistun mielelläni uusien harrastajien ohjaamiseen ja innostamiseen kendon pariin. Erityisesti haluaisin kehittää Tampereen kendoklubin toimintaa monipuolisemmaksi ja nuorekkaammaksi. Jos Fudo Kamaessa olisi samaa viehätystä kuin Sendain yliopiston kendokerhon toiminnassa ja "oheistapahtumissa", se voisi tempaista mukaansa aivan erilaisella voimalla ja saada muutkin harrastajat sitoutumaan sekä kendon harrastamiseen että kerhon yhteisöön. Jonkinlainen visio minulla siis on, ja pyrin jatkossa aktiivisemmin pyrkiä sitä kohti samalla, kun kyselen muiden kerholaisten mielipiteitä ja etsin niitä, jotka jakavat visioni edes jollain tasolla.
Mutta se kendosta. Aloittaessani tätä kirjoitusta paloin halusta hehkuttaa juuri katsomaani TYKin esitystä Stagessa. Oikeastaan se oli se tarvittava viimeinen tönäisy, joka ajoi minut kirjoittamaan. Olen kuullut viimeisen reilun puolen vuoden aikana Tampereen yhteiskoulun lukiosta paljon, mutta en voi edelleenkään lakata ihmettelemästä kaikkea sitä, miten erilainen ja erinomainen lukio on TYK on. Vaikka en ole ihan varma voiko sitä edes lukioksi sanoa... Uskomattominta on kuitenkin TYKin opiskelijat! Ilmaisutaitoa on monenlaista, mutta TYKistä löytyy uskomattoman taitavia näyttelijöitä, kirjoittajia, muusikkoja, tanssijoita ja mitä vain, suurin osa vieläpä useampaa yhtä aikaa. Uskomatonta. En osaa päättää olenko kateellinen vai osaanko vilpittömästi ihailla sekä nuoria että niitä mahdollisuuksia, mitä tuollainen koulu heille antaa. No, ei sitä varmaan kukaan käske päättämään, olen kateellinen ja ihailen samalla. Ja toivon, että voisin käydä lukion toiseen kertaan.
Jotain hyvää... äh, pakko lopettaa moinen vähättelevä lause kesken. Uskomattoman paljon hyvää on seurannut siitä, kun olen päässyt tutustumaan muutamaan TYKkiläiseen. Eikä vähäisintä (joskaan ei tärkeintäkään) ole se, että innostuin yrittämään uudelleen saada jonkinlaista otetta luovista harrastuksistani. Aloin yhtäkkiä kaipaamaan jonnekin unohtunutta kynärasiaani, ja kävin ostamassa luonnosvihkon ja muutaman kynän päästäkseni kokeilemaan, miten pahasti vähät piirrustustaitoni olivat ruostuneet. Kirjoittamista en ole koskaan lopettanut, mutta innostus sitä kohtaan lisääntyi voimakkaasti. Säveltämistäkin olen pariin kertaan harkinnut, mutta siinä kehittyminen vaatinee sen verran opettelua, että taidan keskittyä kynän avulla ilmaisuun. Siispä, kaikki palaute myös tähän blogiin otetaan entistäkin kiitollisempana vastaan, liittyi se sitten aiheeseen(?), kirjoitusasuun, kirjoittamiseen yleensä, johonkin ihan muuhun tai ei yhtään mihinkään.
Nyt ei taida tulla enempää. Alkuvaiheessa harkitsin jo viinipullon avaamista kirjoittamista vauhdittamaan, mutta ehkä hyvä että en, meni ihan tarpeeksi myöhään näinkin. Mitään kovin lennokasta en tainnut tällä kertaa saada aikaan, vaihteeksi hyvä niinkin. Mutta eiköhän epäselvät tulkinnat olevaisuudesta tule taas palaamaan osaksi blogia, kunhan maltan kuunnella, mitä kerrottavaa on Eskolla, joka jo odottaa minua sänkyni vierellä.